Elämme globaalissa maailmassa, jossa opettajien ammattitaito voi ehkäistä kokonaisten yhteiskuntien taantumista sekä kansainvälisiä konflikteja. Rauha asuu luokkahuoneissa, sanoo Edem Adubra.

Edem Adubra on UNESCOn Koulutus kaikille -työryhmän sihteeristön puheenjohtaja. Kirkon Ulkomaanavun Opettajat ilman rajoja – verkosto on kutsunut hänet valtakunnallisille opetusalan EDUCA-messuille keskustelemaan koulutuksesta rauhan ja kehityksen välineenä.

Adubra kertoo aiheen koskettavan läheisesti. Ennen kuin hänestä tuli YK:n koulutuksen vuosituhattavoitteita ajavan sihteeristön puheenjohtaja hän toimi kotimaassaan Togossa ammatillisten aineiden opettajana.

Eräänä päivänä hän näki entisen oppilaansa, joka oli ollut luokkansa priimus, kantavan viidakkoveistä ihmisiä tappamaan matkanneessa joukossa. Adubra kertoo tuolloin pohtineensa, oliko hän itse kasvatustyössään epäonnistunut.

”Koulutuksen tulisi olla tie rauhaan ja köyhyyden poistamiseen. YK onkin jo startannut radikalisaation ehkäisemikseksi  kansainvälisen kansalaisuuden koulutusohjelman (GCE). ”

Aihe on hyvin ajankohtainen myös Euroopassa, ja 28.-30. tammikuuta Pariisissa järjestetään aiheesta seminaari. Ajankohta on YK:n vuosituhattavoitteiden uusimisen alla ja syystä, sillä kansainvälisyyskasvatus tulee näkymään myös uusissa kehitystavoitteissa.

Pulaa ammattitaidosta

Vuoden 2015 jälkeisissä tavoitteissa tulee olemaan mukana myös Adubran omin tontti: opettajien ammattitaidon kehittämisen vaatimus.

”Tilastoista näemme, että yhä useammalla lapsella ja nuorella on mahdollisuus osallistua koulutukseen. Olen tyytyväinen myös siihen, että opetusala hahmotetaan nykyisin keskeiseksi kehitysyhteistyön väyläksi.”

Mutta vaikka opettajia koulutetaan, pula laadusta on valtava.

”Määrän lisäksi on olemassa huutava pula laadusta: pätevistä, motivoituneista opettajista, joilla on tutkittua ja koeteltua tietoa parhaista oppimismenetelmistä.”

Suomalaisille opettajille Adubra esittääkin vetoomuksen, että he jakaisivat tietotaitoaan kehitysmaissa työskentelevien kollegojensa kanssa.

”Tietoteknologia mahdollistaa periaatteessa esimerkiksi aineistojen jaon, mutta toimivan materiaalin tuotto vaatii kohdemaan koulujen ja maan tilanteen tuntemusta. Avun tulisi olla sellaista, ettei se innostaisi ihmisiä vain jättämään kotimaitaan, vaan tarttumaan kehityksen haasteisiin kotona.”

Niskalenkki kriiseistä

Aivovuotoa tapahtuu Adubran mukaan paitsi kehitysmaiden sisällä pääkaupunkeihin ja yritysmaailman työpaikkoihin, myös kehitysmaista kehittyneisiin maihin. Toimiva etäopiskelumahdollisuus ehkäisisi opettajapakoa, ja turvaisi opiskelua myös kriisialueilla. Kriisialueiden opiskelijat ovatkin tilastoissa edelleen selkeästi erottuva ryhmä, joka yhä jää valitettavasti lähestulkoon koulutuksen ulkopuolelle.

”Esimerkiksi ebola-tartuntavaaran alueilla koulut ja opettajankoulutuslaitokset ovat olleet suljettuja sitten syyskuun. Oppimisen –  ja tulevaisuuteen valmistautumisen – ei tarvitsisi kuitenkaan pysähtyä kriisien ajaksi, mikäli teknologiset mahdollisuudet ja ennen kaikkea sisällöt olisivat kunnossa.”

Myös Adubran johtama työryhmä UNESCOssa jakaa tietotaitoa taloudellisen tuen ohella. Adubra koordinoi työtä valtioiden opetussuunnitelmien kehittämistä yhteistyössä ministeriöiden kanssa. Opettajankoulutusta kehitetään ja sen tarvetta analysoidaan.  Kehittyville maille opetetaan, kuinka kehitystä voi monitoroida.

”Pelkästään opettajien sukupuolijakauman ja pätevyyden mittaaminen ei missään tapauksessa riitä. Tarvitaan esimerkiksi tapoja mitata sitä, ovatko opettajat motivoituneita työssään. Jos he ovat motivoituneita ja pystyvät kehittymään työssään paikallisesti, ei mitään aivovuotoa ole. Tähän tarvitaan poliittista tahtotilaa ja useassa maassa monen ministeriön yhteistyötä.”

Haasteista toivoon

Yksi valtioiden kanssa tehtävän kehitysyhteistyön suurimmista ongelmista on korruptoituneisuus. Sen laajuutta on usein vaikea mitata ja todistaa. Opettajia lahjotaan köyhissä maissa, eikä opettajalla ole välttämättä keinoja vastustaa lahjusta, mikäli hän on vaikkapa köyhä ja velkainen.

Työtä siis riittää monella saralla, mutta toivoa kuitenkin on. Lähtiessään kotoa Pariisista Adubra kuuli taksissa radioreportaasin juutalaisesta koulusta, joka oli 1990-luvulla avannut ovensa kaikille lapsille. Kun koulun muslimilapsia haastateltiin, he sanoivat, etteivät pidä lehdistön tavasta pilkata profeetta Muhammedia, mutteivät myöskään voi suvaita sitä, että joku tarttuu aseisiin toisinajattelijoita tappaakseen.

”Koulutus on kuitenkin tehokkain keino muuttaa maailmaa. Rauha asuu luokkahuoneissa.”

Teksti: Eriikka Käyhkö