TARINOITA

TARINOITA

Tekoja ihmisarvon puolesta

Täältä pääset lukemaan, kuinka työmme on muuttanut ihmisten elämää eri maissa. Kiitos muutoksesta kuuluu kaikille tukijoillemme.

Lapsuus pommisuojissa

Maaliskuussa pommi tipahti biologian luokan katosta läpi. Kouluun Ukrainan Bohodukhivissa osui neljä pommia, ja kun palokunta tuli sammuttamaan tulta, heidän autonsa vahingoittui seuraavassa iskussa.

Gazan lapset tarvitsevat apua

Tilanne Gazassa on sydäntä särkevä. Suurin osa alueen kodeista on joko vaurioitunut tai tuhoutunut kaksi vuotta kestäneen sodan aikana. Gazan kaistaleella valtava määrä perheitä on joutunut maan sisäisiksi pakolaisiksi. Tuhojen laajuuden vuoksi moni asuu telttaleireissä.

Maanjäristyksen mullistama elämä

Nepalin maaseudun maissipelloilla ahkeroitiin kevätkylvöjen parissa, kun yhtäkkiä maa alkoi vavista. Chani Maya muistaa, kuinka pöly peitti kaiken ja hän kuuli ihmisten kiihtyneitä huutoja. Pahin oli hetki, kun hän näki talonsa romahtavan. Silloin Chani Maya pyörtyi. ”Viisivuotias tyttäreni oli vielä sisällä talossa. Luojan kiitos hän oli kunnossa isovanhempiensa kanssa.”

Uuden elämän edessä

Somalialaisen Doolar Adam Hassanin perheen perinteinen paimentolaiselämä päättyi, kun klaanien välinen konflikti kiihtyi kotiseudulla. He joutuivat jättämään kotinsa ja karjansa taakseen. Nyt yhdeksänlapsinen perhe asuu pakolaisalueella 120 kilometrin päässä kotoaan. Karjankasvatus ei ole enää mahdollista, mutta perhe on aloittanut maanviljelyn, jonka tuottamia vihanneksia Doolarin äiti myy torilla.

Ohjusiskujen keskellä versoo toivo

Harkovan alue Koillis-Ukrainassa on kokenut kovia. Armottomat ohjusiskut ovat tuhonneet infrastruktuuria ja tappaneet siviilejä. Ilmaiskujen uhka on jättänyt jälkensä myös koulumaailmaan. Lähiopetusta saa järjestää vain sellaisissa kouluissa, joissa on pommisuojat.