Yhteisvastuukeräyksen tuotto ylitti 2,2 miljoonaa euroa

Vuonna 2022 Yhteisvastuukeräyksen teemana oli pitkittyneen koronapandemian seurauksista kärsineiden lasten ja nuorten auttaminen teemalla Lahjoita mulle huominen. Keräys toteutettiin jo kolmatta kertaa peräkkäin haastavissa poikkeusolosuhteissa, joihin vaikuttivat sekä pandemian rajoitukset varainhankinnalle että tilan antaminen Ukrainan sodan uhrien auttamiselle.

YHTEISVASTUUKERÄYKSEN tarkka tilintarkastamaton tulos oli 2 205 662,58 euroa. Nousua edelliseen, koronan kurittamaan keräysvuoteen oli lähes 10 prosenttia. Tuotto on luovutettu keräyksen suojelijalle, tasavallan presidentti Sauli Niinistölle.


Yhteisvastuukeräyksen tuotosta 60 prosentilla tuetaan Kirkon Ulkomaanavun kohteissa tehtävää työtä maailman katastrofialueilla. Varoilla autetaan katastrofien, konfliktien ja luonnonmullistusten aiheuttamissa hätätilanteissa hauraimpia yhteisöjä, vanhuksia ja perheitä.


”Olemme kiitollisia, että suomalaiset ovat halunneet tukea maailman kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia. Globaalit kriisit osoittavat, että se, mitä tapahtuu kaukana, koskettaa myös meitä”, sanoo toiminnanjohtaja Tomi Järvinen Kirkon Ulkomaanavusta.


”Suomalaisina tiedämme, että nuorten hyvinvoinnin ja tulevaisuuden kannalta koulutus on ensiarvoisen tärkeää. Kriisit ja katastrofit romuttavat helposti tulevaisuuden näkymät ja elämän rakennusmahdollisuudet.”


Keräystuotoista 40 prosenttia jää Suomessa tehtävään avustustyöhön. Puolet Suomeen kohdistetuista keräystuotoista jää paikallisseurakunnille oman alueen nuorten tukemiseksi tehtävään työhön sekä diakonia-avustuksiin. Toisen puoliskon Suomeen kohdistettavasta keräystuotosta saa Lasten ja nuorten keskus, jossa kehitetään matalan kynnyksen palveluja tukemaan lasten ja nuorten hyvinvointia. 


”Olemme kiitollisia niin lahjoittajille kuin keräyksen järjestäneille seurakunnille siitä, että haasteellisista lähtökohdista huolimatta keräystulos ylitti edellisen vuoden tuloksen, kiittää varainhankinnan päällikkö Eija Kilgast Kirkkopalveluista.

Yhteisvastuukeräys uudistuu

Yli 70-vuotias Yhteisvastuukeräys elää vahvaa kehittämisen aikaa.


”Vuoden 2022 keräys oli ensimmäinen vuosi, jona Yhteisvastuukeräys toteutettiin koko kalenterivuoden keräyksenä. Kehittämistyötä on tehty myös viestinnällisen ilmeen kirkastamisen, www-sivujen uudistuksen valmistelun sekä tilitysprosessien sujuvoittamisen osalta. Nämä uudistukset otetaan käyttöön vuoden 2023 aikana”, Kilgast jatkaa.


Tänä vuonna Yhteisvastuukeräyksen kampanja-aika alkaa 5.2.2023. Yhteisvastuukeräys kerää varoja nuorten väkivallan ja konfliktien ratkaisuun ja ennaltaehkäisyyn.

Lisätiedot:

Varainhankinnan päällikkö Eija Kilgast, Kirkkopalvelut, 040 660 2964, eija.kilgast[a]kirkkopalvelut.fi


Viestinnän asiantuntija Elisa Rimaila, Kirkon Ulkomaanapu, 050 599 6986, elisa.rimaila[a]kirkonulkomaanapu.fi