Vuosi maanjäristyksestä: Nepalista puuttuu tuhansia kouluja

Kirkon Ulkomaanapu rakentaa tänä ja ensi vuonna Nepaliin lisää väliaikaisia ja pysyviä koulutiloja, laajentaa opettajien täydennyskoulutusta uusille kouluille sekä jatkaa psykososiaalisen tuen antamista oppilaille ja opettajille.

Historiallisen voimakkaat maanjäristykset Nepalissa 25.4. ja 12.5.2015 vaativat tuhansia kuolonuhreja ja tuhosivat 770 000 kotia. Myös neljä tuhatta koulua tuhoutui tai vaurioitui, ja 1,2 miljoonaa lasta jäi ilman koulua. Hätäapuvaiheen jälkeen Kirkon Ulkomaanapu päätti keskittyä mahdollistamaan koulunkäynnin jatkumista. Ulkomaanapu rakensi Nepaliin väliaikaisia koulutiloja lähes 20 000 oppilaalle vain pari kuukautta maanjäristysten jälkeen.

Vuonna 2016-2017 Ulkomaanapu rakentaa vielä 600 väliaikaista luokkahuonetta UNICEF-järjestön rahoittamana Makwanpurin, Gorkhan ja Sindulin alueille. Väliaikaisiakin kouluja tarvitaan edelleen syrjäisille seuduille, koska koulujen jälleenrakennus tulee kestämään kolmesta viiteen vuotta.

”UNICEF-rahoituksen turvin voimme jatkaa koulujen rakentamistyötä sekä koulutussektorin kehittämistä eteenpäin. Se on mahdollistanut isomman avustusohjelman, toki yksityisiäkin lahjoituksia tarvitaan edelleen”, sanoo humanitaarisen avun koordinaattori Merja Färm.

Lalitpurin alueen syrjäisille kouluille, jotka eivät päässeet mukaan Nepalin opetusministeriön jälleenrakennusohjelmaan, Ulkomaanapu rakentaa 40 pidempään kestävää (15-20 vuotta) luokkahuonetta. Lisäksi osittain tuhoutuneita, mutta rakenteellisesti turvallisia kouluja korjataan ja rakenteellisesti turvattomia kouluja puretaan.

Kirkon Ulkomaanapu kehittää paikallisen opetusministeriön täydennyskoulutusviraston kanssa lastensuojelun kysymyksistä opetuskokonaisuuden. Se tähtää erityisesti katastrofien jälkitilanteiden ongelmiin ja kodin ja koulun väliseen yhteistyöhön. Yhdessä neljän yläasteen kanssa Ulkomaanapu ryhtyy myös kehittämään erityisesti nuorille suunnattua koulutuspakettia katastrofin jälkeisiin tilanteisiin.

Ulkomaanapu laajentaa uusille kouluille täydennyskoulutustaan opettajille maanjäristyksen jälkeisen tilanteen käsittelyyn. Nepalin opetusviranomaisten kanssa yhteistyössä järjestettävä koulutus antaa opettajille ja oppilaille keinoja käsitellä henkistä pahoinvointia sekä tunnistaa, milloin vertaistuki ei riitä vaan tarvitaan ammattiapua.

”Vielä vuosi maanjäristyksen jälkeen oppilaat kärsivät siihen liittyvästä ahdistuksesta. Jälkijäristykset pitävät pelkoa yllä. Nepalissa on ollut lähes 500 jälkijäristystä”, kertoo Merja Färm.

Yleisesti ottaen tilanne Nepalissa maanjäristyksen vuosipäivänä on vaikea, sillä suurin osa kotinsa menettäneistä ihmisistä odottaa yhä hallituksen lupaamaa rahallista tukea ja ohjeita jälleenrakennukseen. Sadat tuhannet maanjäristyksissä kotinsa menettäneet ihmiset asuvat yhä pellistä rakennetuissa väliaikaisasumuksissa, osa jopa teltoissa.

”Avustusjärjestöt ovat tehneet Nepalissa paljon työtä ja paljon on vielä tekemättä. Nepalin toipuminen historiallisen voimakkaista maanjäristyksistä tulee kestämään monta vuotta”, Merja Färm sanoo.

Lisätietoja: humanitaarisen avun koordinaattori Merja Färm, Katmandu, merja.farm@kirkonulkomaanapu.fi, p. +977 98101 35798 (aikaero +3,5 tuntia)

Pressikuvia Nepalista: kirkonulkomaanapu.fi/medialle/pressikuvat/