Sota teki kylmistä kouluista pakolaisten koteja Syyriassa – ”Täällä on paljon viattomia ihmisiä, joilta puuttuvat elämän perustarvikkeet”

Pakolaiskeskuksiksi muuttuneissa koulurakennuksissa yritetään torjua talven kylmää peitoilla ja lämmityslaitteilla ja unelmoidaan taakse jääneistä kodeista, puutarhoista ja toimeentulosta.

Al-Jarir on Koillis-Syyriassa sijaitsevan Hasakan kaupungin suurimpia pakolaisleirejä. Leiri alkoi täyttyä sen jälkeen, kun Turkki lokakuussa aloitti sotilaallisen operaationsa Koillis-Syyriassa, ja 200 000 ihmistä joutui pakenemaan kodeistaan.

Monelle tulee sanasta pakolaisleiri mieleen loputon rivi telttoja. Al-Jaririssa pakolaiskeskuksena toimiva rakennus oli ennen koulu. Sodan vuoksi lasten koulunkäynti on ollut monin paikoin Syyriassa jo vuosia katkolla, mutta ainakin koulurakennus antaa nyt pakolaisiksi omassa maassaan joutuneille ihmisille seinät ympärille.

Osa perheistä on paennut jo useamman kerran. Yhdeksän vuotta sotaa on pitkä aika.

Koillis-Syyriassakin on talvi. Huoneet viilentyvät laskevan auringon mukana. Kun lämpötila ulkona laskee lähelle nollaa, on sisällä kylmä nukkua, vaikka keskimäärin seitsenhenkiset perheet asuvat tiiviisti.

”Ainoa unelmani on saada lämmitetty huone, se on tarpeeksi. Minulla ei ole enää muita unelmia. Olen väsynyt tähän julmaan sotaan”, sanoo Mariam al-Saleh, 32.

Luokkahuoneiden lattioille on levitetty ohuita hätämajoitukseen tarkoitettuja patjoja, vilttejä ja avustusjärjestöjen pahvilaatikoita. Osa huoneista on jaettu pressuilla ja yhdessä huoneessa voi asua useampikin perhe.

Syyrialainen Mariam al-Salehin perhe pakeni Hasakaan Turkin pommitusten kohteeksi lokakuussa joutuneesta Ras al-Ainin kaupungista.

Mariam al-Salehin perhe pakeni Hasakaan Turkin pommitusten kohteeksi lokakuussa joutuneesta Ras al-Ainin kaupungista.

”Jätimme taaksemme kaiken”

Turkin joukot alkoivat pommittaa al-Salehin perheen kotikaupunkia, aivan Syyrian ja Turkin rajalla sijaitsevaa, Ras al-Ainia lokakuun alussa. Seitsemänhenkinen perhe pakeni henkensä edestä.

”Jätimme taaksemme kaiken: vaatteet, säilötyt elintarvikkeet, kaiken, mitä omistamme. En saanut edes viimeistä palkkaani”, al-Saleh sanoo.

Pakenemiseen perhe sai pommitusten alettua apua moottoripyörillä ohi ajaneilta nuorukaisilta, jotka kuljettivat al-Salehin, hänen puolisonsa, neljä tytärtä ja pojan turvallisen matkan päähän kaupungista. Loppumatkan Hasakaan he kulkivat kuorma-auton kyydissä.

Kirkon Ulkomaanapu (KUA) on lähettänyt leirille apua katastrofirahastonsa turvin. Lahjoitetulla rahalla KUA:n paikallinen syyrialainen kirkollinen kumppanijärjestö on toimittanut pakolaisiksi joutuneille perheille muun muassa peittoja, ruokaa ja keittiötarvikkeita, lasten talvivaatteita ja puhtaan veden turvaamiseen tarvittavia välineitä.

Mariam al-Issan perhe on lokakuusta majoittunut Ismael Toqanin pakolaiskeskuksessa Hasakan kaupungissa Koillis-Syyriassa.

Mariam al-Issan, 41, mukaan pakolaisuudessa rankkaa on oman kodin menettämisen lisäksi se, jos sodan aiheuttamien traumojen käsittelemiseen ei saa apua. Seitsemänhenkinen perhe on lokakuusta majoittunut Ismael Toqanin pakolaiskeskuksessa Hasakan kaupungissa Koillis-Syyriassa.

Lähes 80 000 ihmistä odottaa yhä pääsyä kotiin

Hasakan pakolaisleireille päätyneiden perheiden tarinat ovat hyvin samanlaisia: lokakuisen ilmahyökkäyksen ja muiden sotatoimien jalkoihin on jäänyt koti, josta piti lähteä niin nopeasti, ettei mukaan ehditty ottaa mitään.

Tilanne Koillis-Syyriassa on yhä hyvin epävakaa, vaikka alueella solmittiin tulitauko lokakuun lopulla. Siksi kymmenettuhannet ihmiset eivät voi palata koteihinsa. Eikä kotona välttämättä ole enää mitään, mitä sieltä voisi hakea tai minkä äärelle palata.

Humanitaarisen avun tarve on valtava.

YK:n humanitaaristen asioiden koordinointitoimiston OCHA:n mukaan arviolta 80 000 ihmistä elää yhä maan sisäisinä pakolaisina Koillis-Syyriassa, vaikka yli puolet lokakuussa paenneista on jo pystynyt palaamaan koteihinsa.

 

Kuva entisestä luokkahuoneesta, joka toimii nyt syyrialaisperheen kotina Ismael Toqanin pakolaiskeskuksessa Hasakassa.

Pulaa on kaikesta, erityisesti lämmöstä

Koillis-Syyrian talviolosuhteet koettelevat lapsiperheitä ja iäkkäämpiä ihmisiä julmalla tavalla. Öisin lämpötila Hasakassa laskee lähelle nollaa eivätkä päivälämpötilatkaan yllä kuin kymmenen asteen tuntumaan.

Al-Salehin mukaan al-Jaririn pakolaisleirillä on pulaa kaikesta, mutta erityisen paljon ihmiset kaipaavat lämmityslaitteita, peittoja, lisävaatetusta ja ehkä lisää mattoja eristämään nukkuma-alustan kylmästä lattiasta.

”Tarvitsemme kiireesti myös vauvoille vaippoja ja äidinmaidonkorviketta. Omilla lapsillani ei ole edes sukkia”, al-Saleh sanoo.

Al-Jaririn leirillä asuvien tilannetta vaikeuttaa myös pakolaisleirin huono hygienia ja tarpeisiin nähden riittämättömät wc- ja suihkutilat. Erityisesti lapsilla on suuri riski sairastua erilaisiin leirillä kiertäviin epidemioihin.

Kirkon Ulkomaanavun tuella leirille on toimitettu myös veden puhdistamiseen ja säilömiseen tarvittavia välineitä.

”Vesisäiliöt ovat tässä vaiheessa tärkeitä, sillä paikallinen vesilaitos on vaurioitunut ja alueella on pulaa juomavedestä”, kertoi KUA:n Lähi-idän aluetoimiston johtaja Ashraf Yacoub syksyllä.

Pakolaiseksi lokakuussa joutunut syyrialainen Mohammad Khlaif al-Suleiman ikävöi kotiaan ja sen puutarhaa, josta riitti vihanneksia torilla myytäväksi.

Pakolaiseksi lokakuussa joutunut 80-vuotias Mohammad Khlaif al-Suleiman ikävöi kotiaan ja sen puutarhaa, josta riitti vihanneksia torilla myytäväksi.

Taakse jäänyt koti elää muistoissa

Pitkään jatkunut sota ja jatkuva pakolaisuus ovat vieneet tuhansilta syyrialaisilta kaiken sen, minkä eteen he ovat elämässään työskennelleet.

Hasakan kaupungin toisessa, Ismael Tuqanin pakolaiskeskuksessa Mohammad Khlaif al-Suleiman, 80, muistelee entisen kotinsa puutarhaa.

”Kasvatin suurella takapihallani kasviksia. Poimin tuoreita kesäkurpitsoja ja valmistin osan niistä itselleni ja osan myin. Pihalla kasvoi myös tomaatteja ja kurkkuja ja siellä oli kaivo, josta saimme kaikki, perheeni ja kasvini, tuoretta vettä”, al-Suleiman kertoo.

Sota pakotti perheen jättämään talon ja puutarhan taakseen.

”Kaipaan sitä kaikkea nyt sodan kurjuudessa ja kärsimyksessä”, vanha mies sanoo.

Hän kertoo vastustaneensa kotoa lähtemistä vielä siinä vaiheessa, kun kotikaupunki oli jo kokenut ensimmäisen iskun.

”Lapseni tulivat luokseni ja vaativat, että lähdemme välittömästi. Kieltäydyin jättämästä pientä valtakuntaani ensin ja kaikkea, mitä olin rakentanut koko elämäni.”

Lopulta kävi selväksi, että lähtö oli ainoa keino selviytyä hengissä. Al-Suleimanin mukaan ilmaiskut murjoivat hänen naapurustostaan osan matalaksi.

Monella Koillis-Syyriassa sijaitsevan Ismael Toqanin pakolaisleirin lapsista ei ole kunnollisia talvivaatteita.

Monella Ismael Toqanin pakolaisleirin lapsista ei ole kunnollisia talvivaatteita.

”Täällä on nyt paljon viattomia ihmisiä, joilta puuttuvat elämän perustarvikkeet”

Nyt koko perhe asuu pakolaiskeskuksessa. Kahteen kylmään huoneeseen ovat majoittuneet al-Suleimani puolisoineen ja pariskunnan aikuisten tyttärien ja pojan perheet, yhteensä kaksitoista henkeä.

Lämmön lisäksi perhe kaipaisi enemmän ruokaa. Kahden ensimmäisen kuukauden ajan ruokatarvikkeita on jaettu pakolaiskeskuksen asukkaille kerran viikossa. Al-Suleimanin mukaan tarvetta olisi myös vaatteille. Paetessaan hän ehti saada mukaansa vain ne vaatteet, jotka hänellä olivat päällä.

”Kun vaatteeni likaantuvat, pyydän jotakuta pesemään ne. Pyykkien kuivamista odotan peittoon kääriytyneenä”, vanha mies kertoo.

Hän valittelee myös sitä, että pakolaiskeskuksen ruoanvalmistuspisteelle on monesti ruuhkaa.

Kirkon Ulkomaanavun syyrialainen kirkollinen kumppanijärjestö on talven aikana toimittanut avustustarvikkeita Koillis-Syyrian pakolaisleireille.

Kirkon Ulkomaanavun syyrialainen kirkollinen kumppanijärjestö on talven aikana toimittanut avustustarvikkeita Koillis-Syyrian pakolaisleireille.

Koillis-Syyrian pakolaisleireille on vuodenvaihteen aikaan toimitettu ruoka-apua ja keittiötarvikkeita sekä peittoja myös Kirkon Ulkomaanavun katastrofirahaston tuella. Leireillä asuvilla ei ole mahdollisuutta kunnolliseen toimeentuloon ja koko elämänsä taakseen jättäneiden tuhansien ihmisten elämät ovat odotustilassa ja muiden antamat avun varassa. Se vaikuttaa myös al-Suleimanin mielialaan.

”Nyt, kun sota on tuhonnut kotimaani, toivon vain kuolevani, koska olen menettänyt kaiken”, vanha mies kertoo.

Hänellä on kuitenkin viesti tulevaisuuden varalle.

”Pyydän taistelevia osapuolia ja kaikkia vaikutusvaltaisia tahoja ympäri maailman muistamaan, että täällä on nyt paljon viattomia ihmisiä, joilta puuttuvat elämän perustarvikkeet. Täällä on miljoonia ilman lääkkeitä, ruokaa, vaatteita, huonekaluja ja lämmityslaitteita.”

 

Haastattelut ja kuvat: Abu Talib al-Buhaya

Teksti: Elisa Rimaila

Syyrian kriisi: perheet tarvitsevat apuasi!