Rahankeräys Kuopiossa mahdollisti ”alueensa jalokivenä” tunnetun koulun rakentamisen Itä-Kongossa

Katja Hedberg vieraili kuopiolaisten avustuksella rakennetussa Nyamukaun alakoulussa Itä-Kongossa vuosikymmen sitten. Tänä syksynä hän palasi paikalle katsomaan, mitä kouluun kuuluu.

Ahdasta on. Nyamukaun alakoulu Bunian kaupungissa sananmukaisesti pullistelee lapsista.

Opettaja Henriette Ndorakwonkan luokassa on 137 ekaluokkalaista lasta. Pulpetit loppuvat kesken naapuriluokassakin, jossa myös Anastasie Mandrosi Vive opettaa ekaluokkalaisia – 110 tyttöä ja poikaa. Koulu on rakennettu Kirkon Ulkomaanavun hankkeena vuosikymmenen sitten. Kun vihkiäisiä vietettiin syksyllä 2009, luokkia oli kuusi ja oppilaita 500. Nyt pelkästään ykkösluokkalaisia on 500. Yhteensä oppilaita on yli 1800, kuusisataa enemmän kuin viime keväänä.

Syynä kouluryntäykseen on Kongon uuden presidentin Félix Tshisekedin toimeenpanema uudistus. Tästä syksystä lähtien kongolaislapset ovat päässeet ala- ja yläkouluun ilmaiseksi. Vain koulupuku täytyy hankkia itse.

Muutos näkyi heti tungoksena Nyamukaun alakoulussa. Opettajat sulattelevatkin nyt presidentin päätöstä ja pohtivat, miten koulutarvikkeet riittävät kaikille.

”Kuinka pystyn tarkistamaan jokaisen lapsen kotitehtävät”, Henriette Ndorakwonka ihmettelee.

”Ehdinkö opettaa jokaisen oppilaan lukemaan kevääseen mennessä”, aprikoi Anastasie Manorosi.

Presidentin päätös toi muitakin huolia: Lukukausimaksuilla on katettu useimpien koulun opettajien palkat. Presidentti ei kertonut, kuinka saamatta jäävät koulumaksut korvataan. Opettajien ja rehtorin kuukausitienesti on reilut 100 euroa, mutta opettajat pelkäävät tilipussinsa pienentyvän jatkossa.

Nyamukaun koulu on kymmenvuotisjuhlan kunniaksi maalattu ja rapattu.

”Alueemme jalokivi”, kuvaavat lasten vanhemmat lähikouluaan. Tiilistä muuratun, peltikattoisen alakoulun erottaa kaukaa. Muut alueen talot on rakennettu savesta, ja lähes joka kodin kattona on paksu kerros heinää.

Täällä ei ole sähköä eikä juoksevaa vettä kuten muissakaan Bunian lähiöissä. Mutta oma alakoulu on, tienoon ainoa kunnallinen alakoulu.

Kun lukuvuosi tänä syksynä käynnistyi, lapset lausuivat runoja, ja raikuva laulu kantoi koulun pihalta kauas. Rehtori Beatrice Love Tsosi ja vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja Nestor Litsinga lähettivät juhlapuheissaan kiitoksia 7 000 kilometrin päähän Kuopioon. Siellä järjestetty keräys mahdollisti aikoinaan Nyamukaun koulun rakentamisen.

Idea koulun rakentamisesta syntyi vuonna 2007 yhteisvastuukeräyksen alla. Kuopiolaiset saivat kokoon 40 000 euroa, KUA antoi 20 000 euroa – ja koulu valmistui KUA:n valitsemaan paikkaan.

Kuopiossa jatkettiin rahan keräämistä. Mukaan tulivat Savonia-ammattikorkeakoulun opiskelijat ja Kuopion Lyseon lukiolaiset. Nyamukaun koulu sai lisäluokan, koulutarvikkeita ja ensimmäiset oppikirjat.

Kongon kartta

Koulu on mullistanut tuhansien perheiden arjen ja todennäköisesti satojen lasten tulevaisuuden. Pojat ovat saaneet vaihtoehdon sissiryhmään liittymiselle, tytöt mahdollisuuden ponnistaa kohti parempaa elämää. Koululla on alusta asti ollut erityinen tehtävä. Lapsia ei opeteta vain lukemaan ja laskemaan, vaan tärkeää on opettaa lähimmäisenrakkautta ja anteeksiantoa.

Rehtori Beatrice Love Tsosi painottaa, että luokissa toteutuu rauhankasvatus. Pulpetteihin istutetaan vierekkäin tytöt ja pojat eri heimoista.

”He oppivat pienestä pitäen, että yhteistyö yli heimorajojen on mahdollista”, rehtori sanoo, ja viittaa Bunian kaupungin veriseen historiaan. Iturin maakunnassa ja sen pääkaupungissa Buniassa syttyi vuonna 2002 lähes kansanmurhaksi laajentunut, 60 000 uhria vaatinut etninen konflikti. Se päättyi kesällä 2003, kun Euroopan unioni toteutti YK:n pyynnöstä ensimmäisen sotilasoperaationsa juuri Bunian kaupungissa ja sai tilanteen rauhoittumaan.

Tänä vuonna heimojen väliset, maan omistukseen liittyvät, erimielisyydet ovat jälleen kärjistyneet taisteluiksi. Buniaan on tullut tuhansia maansisäisiä pakolaisia. Osa perheistä on päätynyt Ndibakoun lähiöön, ja lapset Nyamukaun alakouluun.

Opettajat opettavat lapsia kahdessa vuorossa aamusta iltaan eli niin kauan kuin valoa riittää. Luokkatiloja myös lainataan viereisestä yläkoulusta. Yläkoulu rakennettiin hallituksen rahoilla Nyamukaun alakoulun viereen sen jälkeen, kun paikallisparlamentin jäsenet kävivät tutustumassa alakouluun ja vaikuttuivat näkemästään.

Estherin unelma

Koulun oppilaista 65 prosenttia on tyttöjä. Luku on kongolaisittain korkea. Yksi onnellisista on kahdeksasluokkalainen Esther Mawe Birungi, 15, yhdeksänlapsisen perheensä ainoa yläkoululainen. Estherin lempiaine koulussa on historia.

”Opin tietämään, miten tärkeä mies oli Patrice Lumumba. Ilman koulua en tuntisi oman maani historiaa”, hän sanoo.

Belgian siirtomaavallasta vuonna 1960 itsenäistyneen Kongon ensimmäisellä pääministerillä Lumumballa oli unelma, ja sellainen on myös Estherillä. Hän mielii yläkoulun jälkeen lukiota vastaavaan instituuttiin, ja sitten yliopistoon lukemaan oikeustiedettä. Ihmisoikeudet kiinnostavat.

Esther kertoo käyneensä oikeudessa seuraamassa, millaisia tuomioita raiskaajat, ryöstäjät ja pahoinpitelijät saavat. ”Mikä ajaa kongolaisia niin raakalaismaisiin tekoihin”, hän pohtii. Kiinnostus ihmisoikeuksiin kumpuaa oman perheen historiasta. Estherin isoäiti oli Iturin konfliktin ensimmäisiä uhreja vuonna 2002.

Kongolainen Esther Mawe Birungi haaveilee jatkavansa yläkoulun jälkeen opiskelua lukiossa ja yliopistossa.

Esther Mawe Birungi haaveilee jatkavansa yläkoulun jälkeen opiskelua lukiossa ja yliopistossa. ”Me tarvitsemme Kongoon koulutettuja nuoria, jotka osaavat johtaa maamme kohti rauhaa”, sanoo isä Norbert Lodja.

Esther saa käydä koulua toisin kuin moni ikätoveri. Kun Esther osallistui entisen koulunsa 10-vuotisjuhlaan, kaupungin toisella laidalla Bankokon äitiysklinikalla Antoinette Ngilawani, 20, synnytti neljännen lapsensa. Antoinetten koulutie keskeytyi kolmannella luokalla.

”Isäni menehtyi malariaan, ja minut lähetettiin enoni luokse.”

Eno löysi pian tytölle sopivan sulhasen. Äidiksi Antoinette tuli kolmetoistavuotiaana.

Bankokon äitiysklinikka rakennettiin vuonna 2007 KUA:n hankkeena. Klinikan kätilön Marie Bagaban mukaan bunialaisäiti synnyttää keskimäärin seitsemän lasta. 12-lapsiset perheet eivät ole harvinaisia.

”Asiakkaissamme on nyt viisitoista alle 14-vuotiasta odottavaa äitiä.”

Bankokon klinikan äideillä on yhteinen toive: kunpa lapsi syntyisi päivällä. Kun ilta tulee, ja päiväntasaajan pimeys laskeutuu, klinikalla sytytetään lyhdyt ja taskulamput ja toivotaan parasta. Sähköä tai juoksevaa vettä ei täälläkään ole. Katolla on aurinkopaneeli, mutta lamppu sisällä ei syty.

”Kosketushäiriö. Rahaa ei ole korjaamiseen”, kätilö Bagaba kertoo.

Lääkäriäkään ei ole. Jos synnytyksessä tulee ongelmia, äiti lähetetään ambulanssilla viiden kilometrin päähän pääsairaalaan. Jos hätä tulee yöllä, riski kasvaa. Pimeällä liikkuminen on Buniassa aina vaarallista. Usein ambulanssi rikkoutuu kuoppaisilla teillä kesken matkan.

”Silloin lähetämme synnyttävän äidin sairaalaan mopokyydillä.”

Antoinette Ngilawanin neljäs vauva tuli maailmaan ilman ongelmia.

”Jos itse olisin saanut valita, en olisi halunnut äidiksi niin nuorena. 13-vuotias on itsekin lapsi”, hän sanoo.

Antoinette Ngilawanin tarina on kongolaistytölle tyypillinen. Hän joutui keskeyttämään koulun kolmannella luokalla, tuli äidiksi 13-vuotiaana ja on nyt 20-vuotiaana neljän lapsen äiti.

Antoinette Ngilawanin tarina on kongolaistytölle tyypillinen. Hän joutui keskeyttämään koulun kolmannella luokalla, tuli äidiksi 13-vuotiaana ja on nyt 20-vuotiaana neljän lapsen äiti. Kuopuspoika syntyi Kirkon Ulkomaanavun rahoittamalla äitiysklinikalla.

Esther Mawe Birungi on esimerkki siitä, kuinka koulutus luo toivoa kehittyvien maiden tytöille. Estherin isä Norbert Lodja on ylpeä tyttärestään. Lodja viljelee vaimonsa kanssa neljää vuokrapeltoa. Vuositienesti on 200 euroa, vuosimaksu yliopistossa on 350 euroa.

”Esther olisi sukumme ensimmäinen nainen yliopistossa”, isä sanoo.

”Pelto ei anna paljon tuloja, ja siksi muut lapsemme lopettivat koulun lyhyeen. Pitää ponnistella, jotta voisimme kustantaa Estherin yliopistoon”, isä sanoo.

Hän itse on käynyt alakoulun, mutta vaimo Henriette Kaswera ei osaa lukea eikä kirjoittaa.

Teksti ja kuvat: Katja Hedberg

Kirkon Ulkomaanapu lopetti toimintansa Kongon demokraattisessa tasavallassa keväällä 2016.