Mitä tarkoittaa resilienssi?

Maailmanlaajuisten vaikeuksien, nousevien hintojen ja useiden kriisien aikana ratkaisun voi tarjota keskittyminen pitkäaikaisten kehityshankkeiden avulla resilienssin rakentamiseen.

KUVITTELE, että pidät kädessäsi kumipalloa. Kun puristat sitä, se palautuu hetkessä ennalleen. Kun puristat sitä uudelleen, se palautuu taas ennalleen. Tämä kuvastaa resilienssiä yksinkertaistetusti – yksilön tai yhteisön kyky kestää iskuja ja stressiä ja toipua niistä.

Mutta riittääkö, että pallo palautuu ennalleen? Entä jos sen sijaan, että pysyisimme samanlaisina, voisimmekin kasvaa ja kehittyä järkytyksen jälkeen? Resilienssi vaatii tietynlaista kykyä sopeutua olosuhteisiin, mutta mitä jos sen korvaisikin kyky muokkaantua joksikin uudeksi? 

Tämän ilmiön haluamme määritellä uudelleen ja kutsua sitä resilienssiksi, tarkoittaen ihmisten, yhteiskuntien tai järjestelmien kykyä reagoida luonnonkatastrofien, sotien tai talouskriisien kaltaisiin häiriöihin kehittymällä kestävämmäksi ja kaikkia hyödyttävämmäksi. Seuraavalla kerralla, kun kriisi iskee, sen vaikutus vähenee merkittävästi, kunnes se lopulta tuskin jättää jälkiä ollenkaan.  

KUA:n sosiaalisilla foorumeilla meille esitetään usein kysymyksiä siitä, kuinka kauan meidän pitäisi jatkaa auttamista kriisin aikana. Maailmanlaajuisten vaikeuksien, nousevien hintojen ja useiden kriisien aikana nämä kysymykset ovat entistä äänekkäämpiä ja yleisempiä. Ratkaisun voi tarjota se, että keskitytään pitkäaikaisten kehityshankkeiden avulla resilienssin rakentamiseen. Vaikka nämä hankkeet edellyttävät usein pitkäaikaista sitoutumista, tulokset vähentävät lopulta kustannuksia ja ennen kaikkea kärsimystä.

Paljastiko koronapandemia resilienssin reseptin?

Covid-19-pandemia herätti monia resilienssiin liittyviä kysymyksiä erityisesti terveydenhuoltoalalla mutta myös talouden puolella. Miksi jotkin maat kestivät pandemian vaikutuksia paremmin kuin toiset maat? Onko resilienssiin liittyen olemassa sellaisia ominaisuuksia, jotka muodostavat luontaisen kyvyn kestää stressiä paremmin kuin toiset?

Resilienssin määritteleminen tai mittaaminen tällä tavoin ei kuitenkaan usein ole käytännöllisesti mahdollista. Vaikka on olemassa erityisiä resilienssin osatekijöitä, jotka kiistatta auttavat – kuten toimiva koulutusjärjestelmä, taloudellinen monimuotoisuus tai vankat hallintorakenteet – muut ominaisuudet ovat abstraktimpia, kuten vahvat yhteydet yhteisöihin tai kansallinen identiteetti.

Resilienssi on mahdollista myös hauraissa ympäristöissä

Jotta voisimme alkaa ymmärtää resilienssiä, meidän on myös tarkasteltava sen eri ilmenemismuotoja ja tarkasteltava uskomuksiamme. Resilienssiä voi esiintyä yksilötasolla, yhteisötasolla tai yleisesti yhteiskunnassa.

Näin ollen voimme löytää resilienssiä niiltäkin alueilta, joissa ei ole vankkoja kansallisia rakenteita, kun tarkastelemme resilienssiä muuna kuin vain vahvana taloutena ja infrastruktuurina.

”Huomaamme usein, että paikoissa joissa työskentelemme ilmenee hyvin vahvaa yhteisöllistä resilienssiä. Vaikka ihmiset omistavat todella vähän niin ryhmä auttaa kun jollakin ryhmäläisellä ei mene hyvin. Kyse on ihmisistä, jotka ovat joillakin mittareilla mitattuna hyvin köyhiä, mutta jopa tässä tilanteessa he pystyvät auttamaan toisiaan. Se on mukautumiskykyä (absorption capacity)”, sanoo ohjelma- ja toimintajohtaja Matthias Wevelsiep uskonnollisten ja perinteisten rauhantekijöiden verkostosta (The Network for Religious and Traditional Peacemakers).

Syyrialaiset yhteisöt osoittivat kykyä resilienssiin

Joskus resilienssin eri tasot tukevat toisiaan, joskus ne korvaavat toisensa. Esimerkiksi Syyriassa jotkin alueet pystyivät toimimaan, vaikka ympärillä oli sota, vahvojen sosiaalisten siteiden ja yhteisörakenteiden ansiosta. Nämä rakenteet olivat hyödyksi, kun tarjosimme koulutusta lapsille, jotka olivat jääneet vuosia jälkeen koulussa. Sana levisi nopeasti, ja perheet olivat yleensä innokkaita lähettämään tyttöjä ja poikia kouluun.

Kun pohdimme kehitysyhteistyön yhteydessä yhteisön resilienssiä, meidän pitäisi myös ottaa huomioon sellaisia resilienssin lähteitä, jotka eivät ehkä ole aivan ilmeisiä. Esimerkiksi naiset ja tytöt ovat usein luonnostaan resilienttejä, mutta alistavat järjestelmät saattavat estää heitä toteuttamasta sitä.

Kuinka tuemme resilienssiä?

Ihmiselämän pelastaminen ja ihmisarvon vaaliminen ovat ensisijaiset tavoitteemme. Toteuttaessamme järjestöna toimia, meidän on kuitenkin oltava varovaisia, ettemme muuta alkuperäisiä järjestelmiä, pyrkiessämme tekemään ihmisistä enemmän resilienttejä. Pikemminkin meidän on katsottava, kuunneltava ja opittava ymmärtämään täysin paikallisia olosuhteita ja sitä, mitä YK kutsuu ”resilienssiobjektiiviksi” (Resilience Lens), jotta voimme arvioida, miten suunnitellut toimemme vahvistavat instituutioita, edistävät kestävää hyötyä ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta. Eri yhteyksissä samat toimet voivat johtaa hyvinkin erilaisiin tuloksiin.

Meidän on myös tiedostettava, että resilienssi ja oikeudet ovat joskus ristiriidassa keskenään. Esimerkiksi nuori pakolaisyrittäjä voi löytää toimeentulomahdollisuuden ja alkaa ansaita elantonsa toimimalla paikallisilla markkinoilla. Oikeuksien näkökulmasta katsottuna nuoren ”pitäisi” käydä koulua, koska hänellä on oikeus koulutukseen. Tämän oikeuden toteuttaminen saattaa kuitenkin vaarantaa nuoren kyvyn selviytyä.

”Jos lähdemme liikkeelle oikeuksien näkökulmasta, meidän olisi muutettava järjestelmät sellaisiksi, että kaikki pääsisivät kouluun. Se ei kuitenkaan ole vielä realistista monen maan osalta. Parempi olisi siis pikemminkin löytää keino, jolla voimme hyödyntää tätä resilienssiä ja löytää ratkaisu”, ehdottaa Wevelsiep.

Siksi voimme työstää joustavia hankkeita, kuten ohjelmia, jotka tarjoavat asteittaisen pääsyn uudelleenkoulutukseen, epäviralliseen oppimiseen tai vanhemmille nuorille oppimisen yhdistämistä ansiotyöhön.

Yhteiskuntia ei voi laittaa odotushuoneeseen kriisien ajaksi

Humanitaarisessa työssä keskitytään ymmärrettävistä syistä usein pelkästään välittömiin tarpeisiin, eikä silloin useinkaan tarkastella resilienssiä pitkällä tähtäimellä. Tällä ajattelutavalla me kuitenkin ylläpidämme tapaamme reagoida, kun rakentavampi tapa suhtautua olisi ennaltaehkäisevä valmistautuminen. Alueilla, joilla katastrofit toistuvat, ennakointi on avainasemassa, eikä silloin voi odottaa, että edellinen kriisi on ensin ohi.

”Jos yhteiskunnat pysäytetään konfliktin ajaksi, se tarkoittaa, että konfliktin jälkeen kestää sukupolven tai kaksi, ennen kuin voidaan palata tavalliseen elämään. Siksi meidän on työskenneltävä esimerkiksi opettajien kanssa konfliktin aikana, jotta he ovat valmiita kohtaamaan todellisuus sellaisena kuin se on, kun olosuhteet paranevat”, Wevelsiep selittää.

Esimerkki koulutuksesta hätätilanteissa, joissa koulunkäynti asetetaan muiden humanitaaristen tarpeiden rinnalle, on merkittävä. Kun reagoimme katastrofiin, meidän on aina mietittävä, miltä yhteiskunnat näyttävät tapahtuneen jälkeen. Miltä Ukraina näyttää sodan jälkeen? Miten ihmiset Etelä-Sudanissa palaavat koteihinsa tulvien jälkeen? Mitä voimme tehdä nyt, jotta voimme valmistella maaperää?

YK on esittänyt resilienssiin perustuvan lähestymistavan, jossa keskitytään tehostettuun humanitaarisen avun ja kehitysyhteistyön integroituun toimintaan erityisesti pitkittyneissä kriiseissä, joissa suuri määrä pakolaisia asuu vastaanottavan yhteisön keskuudessa vuosia. On havaittu, että ohjelmat, kuten toimeentulomahdollisuuksien tarjoaminen pakolaisille ja vastaanottaville yhteisöille, ovat olennaisen tärkeitä resilienssin parantamisessa.

Ilmastokriisi koettelee resilienssiämme

Yksi ilmiselvimmistä globaalin resilienssin haasteista on ilmastonmuutos. Tarkastelemme jokaista hankettamme sekä omaa organisaatiotamme, jotta voimme lieventää lämpötilan nousun vaikutuksia ja rakentaa resilienssiä niitä vastaan.

”Kymmenen vuotta sitten, jopa viisi vuotta sitten, ilmastokriisi näytti kaukaiselta, mutta nyt se on todellinen. Maatoimistomme näkevät nyt omakohtaisesti, mitä tapahtuu Keniassa, Somaliassa ja Etelä-Sudanissa. Ne tuntevat kuivuuden, tulvat ja äärimmäiset sääilmiöt. Heille se on todellisuutta”, sanoo KUA:n ilmasto- ja ympäristövastuuneuvonantaja Aly Cabrera.

Kehitämme jo nyt parempia käytäntöjä, kuten kiertotaloushankkeiden toteuttamista, joissa jätettä karsitaan tuotantokierrosta. Esimerkkinä tästä on BUZZ-hankkeemme Nepalissa, jossa käytetään perinteisten viljelykasvien sijasta eläinten rehuna mustan sotilaskärpäsen toukkia.

”Kotieläinten jätteet käytetään uudelleen ja uudelleen toukkia varten. Tämä on todella hyvä aloite, koska myös ihmisravinnoksi ja eläinten ravinnoksi tarkoitetusta ruoasta käydään kilpailua. Tämän ansiosta ei tarvitse olla tilaa kasvattaa viljelykasveja eläinten rehuksi, ja se vähentää myös metsien hävittämisen kaltaisia käytäntöjä”, Cabrera jatkaa.

Katse tulevaisuuteen

KUA:ssa haluamme kaikilla kolmella työalallamme selvittää, miten voimme edistää resilienssiä. Nämä kolme osa-aluetta ovat rauhanohjelmamme, koulutusohjelmamme ja toimeentulon edistämisohjelmamme. Rauhanohjelmassamme työskentelemme hallitusten ja kansalaisyhteiskunnan sekä perinteisten ja uskonnollisten johtajien kanssa selvittääksemme konfliktien taustatekijöitä ja muutosmahdollisuuksia. Olemme usein havainneet, että nuoret ovat joskus yllättävän taitavia rauhanvälittäjiä.

”Olemme huomanneet, että nuorilla on hyvät mahdollisuudet työskennellä konfliktien parissa, mikä on mielenkiintoista, koska oletus on, ettei kukaan ikähierarkkisessa yhteiskunnassa kuuntelisi heitä. Konfliktitilanteissa  nuorilla voi kuitenkin olla helpompaa kuin vanhemmilla yhteisön jäsenillä, koska konfliktin historia ei vaikuta heihin tunnetasolla , mikä tekee heistä objektiivisempia”, Wevelsiep pohtii.

Ennakointi ja sopeutuminen

Samoin koulutuksessa ja toimeentulon edistämisessä ennakoimme muuttuvia ympäristöjä ja sopeudumme niihin. Etelä-Sudanissa, jossa äärimmäiset tulvat ovat nyt uusi normaali tilanne, kehitämme kouluille joustavia ja siirrettäviä oppimistiloja opetuksen jatkamisen mahdollistamiseksi. Pohjois-Keniassa, jossa konfliktit lisääntyvät karjan laidunmaiden vähenemisen vuoksi, otamme käyttöön vaihtoehtoisia elinkeinoja ja tuemme samalla paikallisia rauhanrakentamis- ja konfliktinratkaisuryhmiä.

Emme kuitenkaan saa koskaan unohtaa, että resilienssin tärkein lähde ei ole se, mitä me järjestönä tilanteeseen tuomme, vaan ihmiset, joiden kanssa työskentelemme. Matthias Wevelsiep pohtii tätä usein.

”Vaikka puhummekin voimaantumisesta, näemme työssämme liian usein ihmiset haavoittuvina. Vaikka he saattavat olla tietyssä mielessä haavoittuvia ja heidän oikeuksiaan loukataan, se ei kuitenkaan määrittele heitä, he ovat paljon enemmän ja sen löytäminen on voimavaramme. Mielestäni resilienssi ja haavoittuvuus ovat saman kolikon kaksi puolta.”

Teksti: Ruth Owen
Käännös: Nora Gullmets