Heikkohermoisen ei kannata lukea Kongon pakolaisten tarinoita. ”Makasin luokkatovereista koostuvan ruumiskasan alla henkeni säilyttääkseni.” ”Äitini raiskattiin ja tapettiin pakomatkalla, pikkuveli oli kuollut hänen alleen.”

Tällaisia kohtaloita voi olla vaikea edes ajatella. Itä-Kongossa nämä kokemukset ovat kuitenkin yleisiä.

Siksi Yhteisvastuukeräyksen teemana on tänä vuonna nuoret ja toimeentulo. Kirkon Ulkomaanapu auttaa kaikkein vähäosaisimpia nuoria, kuten Itä-Kongon pakolaisia, uuden elämän alkuun Ugandan Rwamwanjassa.

Tiesitkö Afrikan maailmansodaksi kutsutusta konfliktista?

Sitä käytiin Kongon demokraattisen tasavallan maaperällä yhdeksän eri afrikkalaisvaltion toimesta vuosina 1996–2002. Luvut sodassa kuolleiden määrästä vaihtelevat, mutta yleisesti uhreja arvioidaan olevan noin viisi ja puoli miljoonaa, joista puolet alle 5-vuotiaita lapsia. Kyse on tappavimmasta konfliktista sitten toisen maailmansodan.

Konflikti jatkuu Itä-Kongossa yhä. Suuri syy kaksikymmenvuotiseksi venyneen sodan takana on taistelu maailman mahtavimpien luonnonvarojen herruudesta.

”Kongon pakolaiset puhuvat kaikkein eniten juuri kullasta, mutta myös muista mineraaleista”, kertoo Julian Atame, YK:n hallinnoiman Rwamwanjan pakolaisleirin sosiaalityöntekijä.

Olemme Ugandan Kongon vastaisella rajalla. Pakolaisleiri näyttää pikemminkin vuorilla sijaitsevalta uneliaalta maalaiskylältä kuin mediasta tutuilta pakolaisleireiltä. Asukkaille annetaan kuokka, pressu ja maatilkku lainaksi; talo sille on rakennettava itse.

YK:n pakolaisjärjestö UNCHR on sijoittanut näille vuorille, paikallisasujaimiston sekaan jo lähes 60 000 kongolaispakolaista. He tulevat Kongon koillisosassa sijaitsevan Pohjois-Kivun alueelta.

Atamen mukaan asukkaita on peloteltu raa’an väkivallan avulla lähtemään mailtaan Pohjois-Kivun kylistä.

”Vaikka syyt olisivat päältä katsoen poliittiset tai etniset, verilöylyn takana ovat mineraalit.”

YK:n ympäristöohjelman mukaan Kongon mineraalivarantojen suuruus on satumaiset 24 triljoonaa dollaria. Yhteenkään toiseen maailmankolkkaan ei malmeja ole siunaantunut samalla mittaa. Kongon tutkimukseen erikoistuneen Congo Reseach Groupin mukaan Itä-Kongon aarteista taistelee yli 70 aseellista ryhmittymää. Arviolta 1,6 miljoonaa ihmistä on paennut kodeistaan.

Tilanne vaihtelee, sillä kuka vain – vaikka sinä tai minä — voi perustaa maahan oman sissiryhmän havittelemaan käsipelillä noukittavia rikkauksia. Aseet ovat halpoja ja hallinto olematon – kutsulippu
vapaaseen sotaan siis.

Kansainväliselle liike-elämälle kilpailukykyisen hinnan takaa, että tarjolla on lähes orjan asemaan alistettua työvoimaa. Työskentely kaivoksissa on monille kongolaisille tarjolla olevista vaihtoehdoista paras. Miehiä, naisia ja lapsia työskentelee omatekoisissa kaivoksissa henkensä kaupalla.

Kongon malmeilla on valtava kysyntä maailman auto-, lentokone-, koru- ja pienelektroniikkateollisuudessa. Esimerkiksi ilman koltaanin sisältämää tantaalia sinun kännykkäsi tai läppärisi ei toimisi.

Mitä sitten edullinen kännykkäsi tai kultasormuksesi voi merkitä satunnaiselle itäkongolaiselle?

Judith Umurija, 20, on kotoisin Itä-Kongon Masisista. Kun ammuskelu kotikulmilla alkoi, Umurija oli jo nukkumassa. Äiti ja sisko olivat ulkona ja onnistuivat pakenemaan kylään hyökänneitä asemiehiä.

Sisälle rynnännyt sotilas raiskasi Umurijan.

Umurijan onnistui paeta toiseen kylään tätinsä luo, missä hän synnytti tyttölapsen yhdeksän kuukauden kuluttua. Monet kongolaiset pakenevat hyökkäyksiä sukulaisiin.

”Kapinalliset saapuivat kuitenkin myös sinne. He tuikkasivat kokonaisia taloja tuleen. Tätini onnistui piilottamaan minut, vauvan ja itsensä maakuoppaan”, Umurija muistelee.

Hyökkäyksen jälkeen naiset päättivät paeta Ugandaan. Rwamwanjan pakolaisleirillä Umurija sai muiden täysi-ikäisten pakolaisten tavoin lainaksi maatilkun valtiolta. Pikkuruinen nainen rakensi yksin pienen talon, sillä täti lähti takaisin Kongoon.

”Hän ei voinut sietää pakolaisen elämää”, Umurija hymähtää.

Pakolaisleiri ei kuitenkaan aina merkitse turvaa saati autuutta, sillä leirille saapuvat niin tappajat ja rikolliset kuin heidän uhrinsakin. Kongon pitkittyneessä sodassa raiskaus on yleisesti käytetty ase. Se on ilmainen ja tehokas: silmitön raakuus toimii erinomaisesti kaivosten sieppauksessa ja kyläläisten alistamisessa työvoimaksi.

”Eräs mies alkoi ahdistella minua. Hän huusi tappaneensa Kongossa useita ihmisiä, ja jos joku uskaltaisi häiritä häntä, hän tappaisi. Lopulta hän raiskasi minut koko kylän edessä”, kertoo Umurija.

”Kun poliisi saapui, suuni vuosi verta”, Umurija sanoo. ”Raiskaaja totta kai pakeni. Sairaalassa vaadin sijoitusta muualle. Leirin turvataloa ehdotettiin, mutta pian ilmoitettiin, ettei siellä ole tilaa. Sen sijaan minut ohjattiin asumaan toisen tutsinaisen kanssa tavalliseen ovettomaan savimajaan kylänraitille.”

”Tuli miesjengi, sitoi ja raiskasi meidät molemmat”, toteaa Umurija kuivasti.

Umurija tuli taas raskaaksi. Kaiken kukkuraksi hän sai miehiltä hivin. Raskauden aikana ja synnytyksen jälkeen Umurija kertoo olleensa niin masentunut, ettei halunnut ottaa lääkitystä.

”Halusin vain kuolla”, hän kuiskaa.

Nyt Umurija ottaa jo lääkkeet, mutta häntä painaa edelleen huoli lasten kohtalosta. Hänhän voi kuolla milloin tahansa.

Ainoa toivo on oikeastaan 13-vuotias pikkusisko Aziza, jonka Umurija löysi leiriltä. Umurija arvelee, että jos sekä hän että sisko pääsevät Ugandassa tuiki harvinaiseen ammattikoulutukseen, parempi huominen voi koittaa jopa hänen lapsilleen.

Kirkon Ulkomaanapu aloitti joulukuussa ammatillisen koulutuksen tarjoamisen Rwamwanjassa. Ensimmäisessä vaiheessa tarjotaan muun muassa maanviljelyn, talonrakennuksen ja mekaniikan opetusta 120 nuorelle.

Umurija on juuri aloittanut puoli vuotta kestävät hotellialan opintonsa.
Jokaisen pitäisi saada nähdä se riemu, jonka tieto opiskelupaikasta sai aikaan Judith Umurijassa ja muissa nuorissa.

Katso Judithin tarina videolta Yle Areenasta.

Osallistu Yhteisvastuukeräykseen ja mahdollista toivo Judithille ja kohtalotovereille.

Teksti: Eriikka Käyhkö
Kuvat: Ville Asikainen