Kimmo Kiljunen tutustui Kirkon Ulkomaanavun rauhantyöhön Pohjois-Keniassa

Neuvonantaja Kimmo Kiljunen ja varakomissaari Elijah Kodoh puhuivat barazassa, kyläkokouksessa, Kainukin kylässä kesäkuun lopussa.

Valtion pitäisi osata ottaa huomioon paikalliset ihmiset ja heidän väliset jännitteensä, totesi ulkoministeriön neuvonantaja Kimmo Kiljunen Pohjois-Keniassa kesäkuun lopussa.  Kiljunen tutustui alueella Kirkon Ulkomaanavun käytännön rauhantyöhön.  Samalla hän tapasi Eldoretin hiippakunnan piispa Cornelius Koririn, joka on rauhantyön pioneeri Turkanan ja Pokotin raja-alueella.

Piispa Cornelius Korir ottaa vieraat vastaan omassa kodissaan Eldoretissa. Suomen ulkoministeriön neuvonantaja Kimmo Kiljunen on tutkinut ja tunnustellut rauhaa eri puolilla maailmaa. Piispa Korir on uskottu ja tuttu mies pohjoisen Kenian maakunnissa. Hän aloitti paikallisten heimokiistojen sovittelun viime joulukuussa.

Pitkään pohjoisten heimojen elämää seuranneelle asetelma on selvä ja pelkistynyt.

”Pahin vihollinen on nälkä. Kaikkein kiistojen keskiössä on ruoka, karja ja vesi”, piispa Korir sanoo.

Eldoretin piispa Cornelius Korir aloitti rauhan työn Turkanassa ja Pokotissa viime vuoden joulukuussa. Ulkoministeriön neuvonantaja Kimmo Kiljunen on pohtinut sodan ja rauhan kysymyksiä eri puolilla maailmaa.

Eldoretin piispa Cornelius Korir aloitti rauhan työn Turkanassa ja Pokotissa viime vuoden joulukuussa. Ulkoministeriön neuvonantaja Kimmo Kiljunen on pohtinut sodan ja rauhan kysymyksiä eri puolilla maailmaa.

 

”Ihmisillä on vain yksi, vanhanaikainen ajattelutapa: ase on yhtä kuin ruoka ja toimeentulo. Jos otat aseet meiltä pois, mitä jää jäljelle, ihmiset kysyvät minulta.”

Viime vuoden lopulla piispa Korir alkoi toden teolla etsiä tappamiselle vaihtoehtoja. Hän kutsui heimoyhteisöjä ja kyliä koolle, ja kysyi, mistä kiistat syntyvät. Ensin kutsuttuja oli kymmenen, sitten kaksikymmentä ja sitten neljäkymmentä.

”Usein sain vastaukseksi, ettei ollut tarkoitus tappaa, mutta joku kuoli karjavarkauden tuoksinassa. Monissa yhteisöissä tappamista pidetään pahana ja sitä seuraa puhdistusseremonia. Toisaalta sitä voidaan myös ihailla ja pitää saavutuksensa”, piispa Korir kertoo.

Keskustelujen edetessä heimojen ja kylien edustajat ovat itse ottaneet esille koulutuksen ja vaihtoehtoisten elinkeinojen tärkeyden.

”Tämä on sitä viriävää uutta ajattelua, jota aiemmin ei ollut ollenkaan”, piispa iloitsee.

Rauha, toimeentulo ja koulutus kuuluvat yhteen

Pohjoinen Kenia kattaa miltei puolet Kenian pinta-alasta. Ulkomaanapu työskentelee kuudessa maakunnassa: Wajirissa, Marsabitissa, Isiolossa, Garissassa, Turkanassa ja Pokotissa.

Moni järjestö on rakentamassa toimeentulon ja koulutuksen avulla kestävämpää pohjaa pohjoisten paimentolaisheimojen arjelle.  Samalla tarjotaan mahdollisuuksia luopua karjavarkauksiin ja väkivaltaan perustuvasta elintavasta. Ulkomaanapu keskittyy Pohjois-Keniassa rauhanrakentamiseen.

Työtä tehdään kehitysyhteistyöjärjestö African Development Solutionion  johdolla, ja rahoittajana on Yhdysvaltain hallituksen USAID. Ulkomaanapu on kuitenkin laajentanut hanketta myös Pokotin maakuntaan.

”Totesimme omassa arviossamme, että Turkanan kiistoja ei voi käsitellä ottamatta mukaan pohjoista naapuria Pokotia”, kertoo Kenian pohjoisen rauhantyön ohjelmakoordinaattori John Bongei.

Voimalaitos kärjistää välejä entisestään

Turkanan ja Pokotin välillä on kapea käytävä, jota hallitsee joki. Vedestä on näin tullut luonnollinen raja ja kiistojen syy. Kenian valtiollinen energiayhtiö on entisestään kiristänyt heimojen välejä rakentamalla voimalaitoksen Turkanan puolelle ja ottamalla töihin vain turkanoita.

”Kyllä valtion pitäisi osata omissa hankkeissaan ottaa huomioon paikalliset ihmiset ja heidän välisensä jännitteensä. Voimayhtiön pitäisi tehdä erillinen ohjelma paikallisten yhteisöjen tukemiseksi ja toisaalta noudattaa tasapuolisuutta heimojen välillä”, Kimmo Kiljunen analysoi.

Valtio on koskettanut näitä syrjäisiä seutuja vain rakentamalla voimalan. Muita valtion tai maakunnan rakenteita tai palveluita ei ole.

Rajoja ei voi syödä

Kainukin kylässä on aito afrikkalainen baraza, kyläkokous, odottamassa vieraita. Myös oman maakunnan varakomissaari Elijah Kodoh on paikalla ulkomaisten vieraiden houkuttelemana.

”Meillä on paljon jaettavaa: vesi, vesivoima ja jopa kultaa”, hän hehkuttaa kyläläisille.

Ensin tarvitaan kuitenkin sovinto ja sovinnon tiellä ovat käsitykset oman heimon aluerajoista.

”Unohtakaa hetkeksi rajat ja ajatelkaa, että niitä ei voi syödä. Rauhan ja sovinnon pitää olla oma päätöksenne. Sitä ei voi tuoda”, Kodoh jatkaa.

Tukea voi tulla vasta, kun on rauha

Ulkomaanavun rauhantyön keskeinen periaate on, että rauha lähtee ihmisistä ja yhteisöstä itsestään. Rauha on myös edellytys muulle kehitykselle.

Kimmo Kiljunen on puhunut rauhasta ennenkin.

”Kiistoja on kaikilla tasoilla. Jopa valtiot taistelevat keskenään ja kaikissa perheissä on kiistoja. Onko teillä riitoja puolison kanssa”, Kimmo Kiljunen kysyy kansankokoukselta.

”Kiistat voi ratkaista kuuntelemalla. Sitä kautta syntyy ymmärrys toista kohtaan ja siitä voi syntyä kunnioitus ja sen kautta sopu”, hän jatkaa.

Kiljunen vakuuttaa, että Suomi ja ulkoministeriö ovat valmiita tukemaan Pohjois-Kenian rauhan ponnisteluja, kunhan konfliktit saadaan rauhoitettua.

”Vastuu on teidän”, Kimmo Kiljunen jättää päätöksen kuulijoille.

Samalla linjalla ovat Ulkomaanavun kanssa yhteistyössä toimivat kirkonmiehet: rauhantyössä ei anneta tyhjiä lupauksia, vaan pannaan ihmiset itse töihin.

Kainokissa ensimmäiset askeleet on otettu: kaksi kiistelevää kylää sopi, että kummallakin on oikeus alueen maaperän kultaan, ja että tiistaisin järjestetään yhteiset markkinat. Kummankin kylän väki saa rauhassa myydä tuotteitaan.

Teksti ja kuvat: Hilkka Hyrkkö