Keski-Afrikka toipuu askel askeleelta, kun lapset palaavat kouluun

Oppitunti Saint Annen koulussa, Keski-Afrikan tasavallan Berberatissa.
Oppitunti Saint Annen koulussa, Keski-Afrikan tasavallan Berberatissa.

Turvalliset koulut ja pätevät opettajat ratkaisevat Keski-Afrikan tasavallan tulevaisuuden. Kirkon Ulkomaanavun työ on rohkaissut keskiafrikkalaisia lapsia ja nuoria takaisin opintielle.

Kiljahdukset kuuluvat kauas Sanghan koulun pihalta. On välitunti ja punainen hiekka pöllyää, kun lauma poikia juoksee auringon kellertämän jalkapallon perässä.

Valkoisessa luokkahuoneessa pienet puiset pulpetit hipovat toisiaan. Luokkaan mahtuu istumaan 150 oppilasta. Ne, jotka eivät mahdu, saavat luvan kurkkia ikkunasta. Liitutaulun ylänurkkaan merkitään koulupäivän alussa, kuinka monta oppilasta on tänään läsnä.

Vaikka koulussa on ahdasta, se on paremmassa kunnossa kuin kaksi vuotta sitten, kun 14-vuotias Christopher Tindo aloitti koulussa.

”Koulussa ei ollut ovia, ikkunoita eikä penkkejä. Ne oli kaikki varastettu tai rikottu. Nyt voimme jättää kirjat kouluun ja lukita oven, eikä kukaan pääse ottamaan tavaroitamme”, Christopher sanoo.

Konflikti vei ovetkin koulusta

Jean Lessene.

Jean Lessenen mielestä koulun tärkein tehtävä on opettaa elämään rauhassa.

Keski-Afrikan tasavallan historiaan kuuluu veristä tyranniaa ja vallankaappauksia. Vuonna 2013 tilanne kärjistyi väkivaltaiseksi, kun etupäässä muslimeista koostuva Séléka-ryhmittymä kaappasi vallan ja sitä vastaan nousivat taistelemaan etupäässä kristityt Anti-balaka-ryhmittymät.

Aseelliset ryhmittymät käyttivät kouluja tukikohtina niiden keskeisen sijainnin vuoksi. Suuri osa kouluista on vaurioitunut tai tuhoutunut konfliktissa täysin. Bayangan maakunnan opetussektorin johtaja Jean Lessene kertoo, että aseelliset ryhmittymät irrottivat kouluista kaiken polttopuuksi kelpaavan kattoa ja pulpetteja myöten ja ryöstivät kaiken vähänkään hyödyllisen.

Perheet pakenivat viidakkoon, kaukaisempiin kyliin tai rajan yli naapurimaihin. Monet lapset eivät ole uskaltaneet palata kouluun.

Viranomaiset, Kirkon Ulkomaanapu (KUA) ja kirkot ovat kampanjoineet yhdessä houkutellakseen lapset takaisin. Työ on tuottanut tulosta ja monissa kouluissa oppilaiden määrä on kaksinkertaistunut.

”Ennen sotaa muslimit ja kristityt asuivat ja kävivät koulua yhdessä. Taisteluiden aikana muslimit pakenivat, eivätkä kaikki ole vieläkään uskaltaneet palata. Me toivomme, että he tulisivat takaisin”, Lessene sanoo.

Opettajien koulutuksella valtava merkitys

Kaikki opettajatkaan eivät ole palanneet. Koulutetut ihmiset joko pakenevat tai hakeutuvat parempipalkkaisiin töihin. Jäljelle jää heikommin koulutettuja opettajia ja vapaaehtoisia.

Bayangan alueen koulujen 43:sta opettajasta vain viisi oli käynyt virallisen opettajankoulutuksen. Nyt KUA on kouluttanut 17 opettajaa ja maksaa heille pientä palkkiota. Monilla heistä ei ollut lainkaan aiempaa kokemusta opettamisesta.

”KUA:n koulutuksen ja oppimateriaalien ansiosta he voivat nyt opettaa lapsia paremmin. Ilman tätä tukea koulutuksella ei olisi juuri merkitystä tällä alueella”, Jean Lessene sanoo.

Keski-Afrikan tasavallassa yhdessä luokkahuoneessa voi opiskella jopa 150 lasta.

Vastausvuorosta käydään kovaa kisaa, kun oppilaita on yhdessä luokassa jopa 150.

Maantietoa ilman karttoja

Yli 63 000 lasta pääsi kouluun

Keski-Afrikan tasavalta kuuluu maailman köyhimpiin maihin. Vuonna 2017 se nimettiin maailman kolmanneksi hauraimmaksi valtioksi Etelä-Sudanin ja Somalian jälkeen.

Liki puolet maan väestöstä (2,2 miljoonaa) on humanitaarisen avun tarpeessa. YK:n arvioiden mukaan lähes puoli miljoonaa Keski-Afrikan tasavallan kansalaista on pakolaisina naapurimaissa Tšadissa, Kamerunissa ja Kongon
demokraattisessa tasavallassa.

Kirkon Ulkomaanapu avasi maatoimiston pääkaupunkiin Banguihin syksyllä 2013 ja on työskennellyt Keski-Afrikan kaaoksen keskellä siitä lähtien. KUA antaa humanitaarista apua akuuteimpaan tarpeeseen, tukee koulutuksen
kehittämistä konfliktin keskellä ja auttaa yhteisöjä ehkäisemään ja sovittelemaan konflikteja.

Vuonna 2016 yli 63 000 lasta hyötyi Keski-Afrikassa KUA:n koulutushankkeista.

 

Muuri on korkea, ja sen päällä kimaltelee lasinsirpaleita. Tästä ei hevin kiivetä yli KUA:n Berbératin kaupungin aluetoimistoon. Tällaisia muureja näkee Keski-Afrikassa tiuhaan. Tilanne on edelleen epävakaa.

Nyt portit kuitenkin avataan, sillä pihalle peruuttaa kuorma-auto. Kofi Ayisa on tyytyväinen, koulutarvikkeet ovat vihdoin perillä. Kuorma-auto on täynnä oppikirjoja, vihkoja ja kyniä.

Kuljetus on muutaman päivän myöhässä, sillä auto juuttui matkalla pariin otteeseen mutaan. Sadekausi on aluillaan, ja tiet ovat mutavelliä.

”Teemme työtä Afrikan vaikeakulkuisimmilla alueilla. Useammin kuin kerran olemme jääneet jumiin tien päälle, ja meidän on täytynyt nukkua autossa keskellä viidakkoa hyttysten piinatessa”, sanoo Togosta kotoisin oleva Ayisa, joka johtaa KUA:n aluetoimistoa Berbératin kaupungissa.

Keski-Afrikan syrjäseuduilla liikkuminen on erittäin vaikeaa. Kun KUA:n työntekijät lähtevät Berbératin aluetoimistosta 150 kilometrin päähän Nolan kylään, matkaan pitää varata viisi tuntia.

”Se on vielä melko hyväkuntoinen tie. Me menemme paikkoihin, joihin suurin osa järjestöistä ei mene. Monessa paikassa olemme ainoa avustusjärjestö. Jonkun työ on kuitenkin tehtävä, ja silloin KUA on paikalla. Haasteet ovat suuria, mutta jostain on aloitettava.”

Timanteista, kullasta ja muista luonnonrikkauksistaan huolimatta Keski- Afrikan tasavalta on maailman alikehittyneimpiä ja köyhimpiä valtioita. Berbérati on maan kolmanneksi suurin kaupunki, mutta siellä ei ole juoksevaa vettä tai sähköjä.

Myös koulutarvikkeista on syrjäseuduilla huutava pula. On yleistä, että esimerkiksi maantietoa opetetaan ilman karttoja. Lapset eivät osaa sijoittaa kartalle omaa kyläänsä, saati sitten Keski-Afrikan tasavaltaa ja sen naapurivaltioita.

”Näiden lasten pitäisi mennä yliopistoon ilman, että he ovat koskaan nähneet karttaa tai mikroskooppia – ja heistä pitäisi tulla lääkäreitä ja päättäjiä!” Ayisa sanoo.

Koulu opettaa anteeksiantoa

Christopher Tindo pitää koulussa eniten rauhankasvatuksesta. Isoisä Aobimou Nzerebaile kannustaa poikaa opiskelemaan.

Vaikeuksista huolimatta koulu tuo vakautta arkeen ja luo uskoa tulevaisuuteen. Keski-Afrikassa toivoa herättävät innokkaat oppilaat.

14-vuotias Christopher opiskelee ahkerasti. Jos hän ei ymmärrä tunnilla käsiteltyä aihetta, hän viettää välitunnin sisällä kerraten. Haaveissa on opettajan ammatti.

Opetussektorin johtajan Jean Lessenen mielestä koulu on parhaimmillaan yhteiskuntaa yhdistävä tekijä.

”Tärkeimpiä asioita, joita koulu voi opettaa, ovat rauhan merkitys ja sosiaalinen yhteenkuuluvuus”, Lessene sanoo.

”Lasten palaaminen kouluun on koko yhteiskunnan – kyläyhteisön, vanhempien ja hallituksen – tehtävä. Se on ainoa keino taata tälle maalle parempi tulevaisuus.”

Christopherin lempiaine koulussa on rauhanopetus. Silloin opettaja kertoo rauhasta, yhdessä asumisesta, anteeksiannosta ja sovinnosta.

”Rauha on todella tärkeää ja kaikkien tulee vaalia anteeksiantoa, rakkautta ja iloa kaikkialla omassa maassaan”, Christopher selittää.

Teksti: Noora Jussila
Kuvat: Tatu Blomqvist

Juttu on julkaistu ensin Tekoja 4/2017 -lehdessä.