Pahinta evakkoleirillä on koulutuksen puute

Dan Nyo Nyo joutui pakenemaan etnistä vihaa. Nyt hän asuu perheineen leirillä Rakhinen osavaltiossa Myanmarissa. Häntä huolettaa eniten lasten koulunkäynnin keskeytyminen.

Ohn Taw Gyi South on yksi noin 60 evakkoleiristä Luoteis-Myanmarissa Rakhinen osavaltiossa. Monet leirin asukkaat ovat läheisestä Sittwen kaupungista, jossa muslimi- ja buddhalaisväestön väliset jännitteet purkautuivat väkivaltaisuuksiksi kesäkuussa ja lokakuussa 2012. Taloja poltettiin ja 200 ihmistä tapettiin. Koko köyhä osavaltio joutui kriisiin.

Kymmenien tuhansien ihmisten oli pakko jättää kotinsa tai sen rauniot sekä työnsä ja koulunsa. Dan Nyo Nyon perhe tuli Ohn Taw Gyi South -leirille osavaltion toiselta laidalta, yhdeksän tunnin venematkan.

”Me olimme toivottomia. Meidän piti vain paeta jonnekin. Emme aikoneet Sittween, mutta sukulaiset neuvoivat matkaan. Veneessä oli yli 60 ihmistä. Onneksemme meidän ei tarvinnut maksaa matkaa. Veneen omistaja on serkkuni”, kertoo 42-vuotias viiden lapsen äiti Dan Nyo Nyo.

Mukana olivat kolme kotona asuvaa lasta ja aviomies. Perhe asettui ensiksi oman etnisen ryhmänsä asuttamaan kylään, lyhyen ajomatkan päähän Ohn Taw Gyi South -evakkoleiristä. Siellä he asuivat seitsemän kuukautta. Sitten valtion virkamiehet päättivät, että perheen on muutettava leirille.  Oli heinäkuu 2013.

Väliaikaiskodin bambuseinät eivät eristä ääniä

Jo pian kahden vuoden ajan Ohn Taw Gyi South on ollut väliaikainen asuinpaikka sadoille perheille. Pitkissä, jo rapistuneissa bambutaloissa asutaan ahtaasti, ilman yksityisyyttä. Avustusjärjestöt pohtivat parhaillaan, mitä tehdä leirille, joka on alun perin rakennettu kestämään vain kaksi vuotta. Aika on tulossa täyteen.

Jo pian kahden vuoden ajan Ohn Taw Gyi South on ollut väliaikainen asuinpaikka sadoille perheille. Pitkissä, jo rapistuneissa bambutaloissa asutaan ahtaasti, ilman yksityisyyttä. Avustusjärjestöt pohtivat parhaillaan, mitä tehdä leirille, joka on alun perin rakennettu kestämään vain kaksi vuotta. Aika on tulossa täyteen.

Nyt Dan Nyo Nyo työskentelee leirin asukkaiden hyväksi. Hän vetää leiriltä koottujen puolivapaaehtoisten työntekijöiden ryhmää. Lisäksi hän johtaa naisten ryhmää sekä on jäsenenä koulutusasioista päättävässä työryhmässä.

”Ei minusta nyt tunnu siltä, että olen menettänyt kotini, koska haluan auttaa täällä.”

Silti elämä on stressaavaa. Leirillä asuminen on kaukana kotioloista. Ohn Taw Gyi South -leiri on suljettu, sieltä ei pääse asioille kaupunkiin, kouluun tai terveydenhuoltopalveluihin. Perheiden ongelmat kasautuvat, kun kaikki turhautuvat.

Nyt Dan Nyo Nyon perhe asuu bambutalossa, jossa jokaiselle perheelle on yksi huone ja eteinen. Yhden talon jakaa kahdeksan perhettä.

”Naapurit ovat bambuseinän takana. Niiden läpi kuuluvat kaikki äänet. Lapsille kiroillaan ja vanhemmat tappelevat ruuasta ja rahasta. Useilla miehillä on alkoholiongelma ja he ovat väkivaltaisia.  Monen naisen kohtalo leirillä on surkea”, Dan Nyo Nyo kertoo.

”Naisryhmän johtajana kuuntelen naisia ja yritän sovitella perheiden ongelmia. Myös avioerotapauksia.”

Leirillä alakouluopetusta kaksi tuntia päivässä

Dan Nyo Nyon tytär Izali Thet Mon, 9, opiskelee leirin väliaikaisessa koulussa, jota tukee Kirkon Ulkomaanapu. Hän käy kolmatta luokkaa. Oppitunnit alkavat kello yhdeltä, ja opetus kestää kaksi tuntia.

”Koulu leirissä on täysin erilainen kuin kylässämme, jossa opettajilla oli opettajaintutkinto. Leirin opettajilla on vain keskikoulututkinto”, Dan Nyo Nyo huokaa.

Vain harva leirin lapsista pääsee väliaikaiseen kouluun. Opetusta antavat väliaikaiset opettajat, jotka on valittu leiriläisten joukosta. He ovat saaneet viikon mittaisen koulutuksen.

Kolme opettajaa opettaa kahta alaluokkaa kolmessa eri vuorossa arkipäivinä. Luokissa on hälinää, mutta opettajista pidetään. Lapset oppivat ainakin lukemaan ja laskemaan.

Sen sijaan yläkoulua tai lukiota leirillä ei ole. Puhumattakaan mahdollisuuksista pyrkiä yliopistoon ja muuttaa opintojen perässä. Se ei ole mahdollista ilman henkilökorttia, joka puuttuu lähes jokaiselta leirin asukkaalta.

”Nuorin poikani ei voi käydä tällä leirillä koulua. On suuri menetys, jos hän ei pääse yliopistoon”, Dan Nyo Nyo sanoo.

Dan Nyo Nyon mielessä siintää Myanmarin suurin kaupunki Yangon. Sinne pitäisi päästä, jotta nuorimpien lasten koulunkäynti voisi jatkua.
”Meillä ei ole varaa lahjoa viranomaisia, odottelemme vain muutosta.”

Kolmena päivänä viikossa leirin puolivapaaehtoiset työntekijät kokoontuvat koordinaatiokokouksiin. Dan Nyo Nyo (oik.) johtaa päivän kokousta.

Kolmena päivänä viikossa leirin puolivapaaehtoiset työntekijät kokoontuvat koordinaatiokokouksiin. Dan Nyo Nyo (oik.) johtaa päivän kokousta.

Lahjoitan palkkani eniten tarvitseville

Sillä aikaa Dan Nyo Nyo tekee parhaansa leirillä asuvien ihmisten hyväksi.

”Olen hyvä muodostamaan ryhmiä. Ja lisäksi myös mieheni ja vanhin tyttäreni työskentelevät leirin asukkaiden hyväksi. Jos me lähdemme, kaikki osapuolet ovat onnettomia.”

Palkka leirin asukkaiden parissa tehdystä työtä on 40 euroa kuukaudessa.

”Lahjoitan sen muille leirillä asuville. Esimerkiksi lääkekuluihin. Meillä on asiat hyvin, sillä kaksi vanhinta poikaamme työskentelevät Malesiassa ja lähettävät rahaa elämiseen”, Dan Nyo Nyo sanoo.

”Haluaisin elää ja auttaa perheitä täällä. Mutta omien lasteni vuoksi meidän täytyy muuttaa leiriltä.”

Rakhinen osavaltio Myanmarissa on pitkään kärsinyt etnisistä jännitteistä, joita on syntynyt alueen eri etnisten ryhmien välille. Maan sisäisiä pakolaisia on alueella noin 140 000. Karkeasti jaotellen puhutaan buddhalaisista ja muslimeista. Luterilainen Maailmanliitto toteuttaa Kirkon Ulkomaanavun koulutus katastrofeissa -hanketta, jota rahoittaa ECHO. Molempien yhteisöjen evakkoleireillä tuetaan lasten ja nuorten peruskoulutusta.

Teksti: Eeva Suhonen
Kuvat: Ville Asikainen

Logot_keskikoko