Lapset ja nuoret tarvitsevat nyt tukea Beirutissa

Kaksi kuukautta Beirutin sataman tuhoisan räjähdyksen jälkeen sen vaikutukset ovat kouriintuntuvat ihmisten arjessa. Avun tarpeiden arvioinnissa on korostunut erityisesti lasten ja nuorten valtava tarve saada tukea arjesta selviytymiseen. Myös vanhemmat ja opettajat tarvitsevat nyt tukea ja työkaluja lasten hyvinvoinnin tukemiseen.

Nainen seisoo puistossa syksyisten lehtien keskellä.

Emma Pajunen työskentelee vuoden loppuun humanitaarisen avun koordinaattorina Beirutissa. Kuva: Saara Mansikkamäki.

Kirkon Ulkomaanapu lähettää humanitaarisen avun koordinaattori Emma Pajusen tukemaan Kirkon Ulkomaanavun ja Norjan Kirkon Ulkomaanavun yhteistä avustusoperaatiota loppuvuodeksi. Pajunen aloitti työt syyskuussa.

”Psykologisen tuen tarpeeseen vastaaminen ja lasten hyvinvoinnin takaaminen on nyt erittäin tärkeätä, etenkin kun on arvioitu että koulujen korjaaminen voi pahimmillaan viedä jopa yli vuoden”, sanoo Pajunen.

”Koulut ovat olleet kiinni helmikuusta asti, ja kouluikäisiä ovat kaikki 3–18-vuotiaat lapset ja nuoret.”

Jo ennestään vakavasta taloudellisesta ja poliittisesta kriisistä kärsinyt Libanon tarvitsee kansainvälistä apua Beirutin jälleenrakennukseen vielä kauan. Noin 300 000 ihmistä jäi arvioiden mukaan kodittomaksi. Myös noin 180 koulua vaurioitui, mikä vaikuttaa suoraan noin 85 000 lapsen ja nuoren koulunkäyntiin. Pitkään jatkuneet talousvaikeudet ovat ajaneet tavalliset ihmiset ahdinkoon, jota koronapandemia ja tuhoisa räjähdys pahensivat. Köyhyys on YK:n arvioiden mukaan lisääntynyt Libanonissa rajusti vuoden 2020 aikana.

Pajusen työhön kuuluu muun muassa koordinaatio muiden avustustoimijoiden ja opetusministeriön kanssa, yhteistyökumppaneiden kartoittaminen sekä koulutustyön suunnittelu. Tarpeita ovat psykososiaalisen tuen lisäksi muun muassa koulutilojen kunnostus sekä kalusteiden ja opetusmateriaalien hankkiminen.

Välittömästi räjähdyksen jälkeen KUA toimitti Beirutiin kotinsa menettäneille hätäapua, jonka jakelusta huolehti Norjan Kirkon Ulkomaanapu paikallisten yhteistyökumppanien kanssa.

Lisätietoja:

Humanitaarisen avun koordinaattori Emma Pajunen, emma.pajunen@kua.fi, p. +961 71 260 940 (myös WhatsApp)

Kuvia vapaasti käytettävissä Kirkon Ulkomaanavun työstä kertovien juttujen yhteydessä, mainitsethan kuvalähteen (kuvaajan nimi/organisaatio): Beirut, mm. hygieniatarvikejakelut, Emma Pajunen