Kirkon Ulkomaanavulta 100 000 euroa Haitin maanjäristyksen uhrien tukemiseksi

Nainen kantaa lastaan Haitin maanjäristyksessä tuhoutuneessa kodissaan.
AP/Lehtikuva

Kirkon Ulkomaanapu (KUA) on myöntänyt 100 000 euroa katastrofiapua Haitin maanjäristyksestä kärsineiden ihmisten auttamiseen.

Haitissa lauantaina tapahtunut voimakkuudeltaan 7,2 asteen maanjäristys on aiheuttanut maan eteläosissa valtavaa tuhoa. Maanjäristys on romahduttanut rakennuksia ja katkonut liikenneyhteyksiä. Tuhansia ihmisiä on kuollut, loukkaantunut tai raportoitu olevan kateissa.

Järistys on tähänastisten tietojen mukaan vaikuttanut arviolta 60 % maan väestöstä ja tuhot ovat laajat ja isot. Alueelle odotetaan lisäksi tänään tai huomenna iskevän trooppinen myrsky Grace.

Kirkon Ulkomaanapu toimittaa hätäavun yhteistyössä Norjan Kirkon Ulkomaanavun ja muiden maassa toimivien ACT-järjestöjen kanssa. Apua on pyydetty välttämättömiin perustarvikkeisiin kuten ruokaan, hygieniapakkauksiin, huopiin ja suojiin.

Voit tukea Kirkon Ulkomaanavun humanitaarista työtä Haitissa lahjoittamalla KUA:n tilille:

Tilinumero FI33 1572 3000 5005 04 viitenumero: 2244

tai lähettämällä tekstiviestinä sanan APU20 numeroon 16499 (20 €).

Lahjoitussivustolle.

Lisätietoja:

humanitaarisen avun päällikkö Eija Alajarva, p. +358 40 582 1183, eija.alajarva(at)kirkonulkomaanapu.fi Tiedustelut ja haastattelut suomeksi.

humanitaarisen avun asiantuntija Jan De Waegemaeker, p.+358 50 574 0481, jan.de.waegemaeker(at)kua.fi. Tiedustelut ja haastattelut englanniksi.