10,4 miljoonaa ihmistä tarvitsee ruoka-apua Pohjois-Koreassa

Paheneva kuivuus ja useana vuonna heikoksi jääneet sadot ovat laskeneet Pohjois-Korean ruokaturvaa dramaattisesti jo ennen koronapandemiaa. Kirkon Ulkomaanapu suunnittelee maahan humanitaarista apua, jolla turvattaisiin koululaisten ravinnonsaanti Pohjois-Hwanghaen alueella.

Pohjois-Korean ruokaturvatilanne on kroonisesti huono. Laskelmien mukaan 10,4 miljoonaa ihmistä eli noin 40% koko väestöstä on välittömän (ruoka)avun tarpeessa. Tilannetta hankaloittaa ravinnon yksipuolisuus. Ruokavaliot koostuvat pääasiassa riisistä, maissista tai perunasta ja kimchistä (kaalista) tai vihanneksista silloin, kun niitä on saatavilla.

Kirkon Ulkomaanavun asiantuntijat vierailivat Pohjois-Koreassa kolmesti vuonna 2019. Arviointimatkoilla on kartoitettu avun tarvetta ja suunniteltu avustusoperaatiota. Tämän hetkinen suunnitelma on käynnistää humanitaarinen hanke turvaamaan kouluikäisten lasten ravinnonsaantia. Toiminta käynnistyy sitten, kun pandemian hillitsemiseksi asetut rajoitukset helpottavat. Tällä hetkellä Pohjois-Korean rajat ovat kiinni.

Ruokavalion puutteista kärsivät erityisesti kasvuikäiset lapset. Suunnitteilla olevan hankkeen tarkoituksena on uudelleen käynnistää kouluruokailut kolmessa kunnassa Pohjois-Hwanghaen alueella tuomalla kouluihin soijamaitoa. Kouluruokailuohjelmaa on mahdollistaa laajentaa, kun riittävä rahoitus varmistuu.

”Ruokavaliosta puuttuu tärkeitä ravintoaineita ja proteiinin saanti on hyvin vähäistä. Köyhä ruokavalio vaikuttaa erityisesti lapsiin. Opettajat kertoivat, että lasten keskipaino on pudonnut.” kertoo Kirkon Ulkomaanavun toiminnanjohtaja Jouni Hemberg.

Pahenevan ruokapulan syy on koko maata vaivaava kuivuus ja sen myötä heikot sadot. Toisaalta taifuunit ovat tehneet tuhoa erityisesti Pohjois-Hwanghaessa. Sääolosuhteet ovat hankaloittaneet maanviljelyä jo pitkään ja ilmastonmuutos kiihdyttää vaikutuksia entisestään. Sään lisäksi polttoaineen, lannoitteiden ja varaosien puute hankaloittavat maataloutta.

Valmistelut työn aloittamiseksi on tehty. Suunnitelmien mukaan ruoka-apu tavoittaa 18 000 koululaista. Kokonaisuutta seurataan tarkasti ja Kirkon Ulkomaanavun asiantuntijat valvovat, että apu menee perille suunnitelmien mukaan.

”Tehokas avustustyö on meille ensiarvoisen tärkeää. Tulemme valvomaan tarkasti, että ruoka-apu tavoittaa ne, joilla on siihen suurin tarve,” Hemberg sanoo.