Työtä, toivoa ja sireenejä — elämää Kiovassa
Miltä elämä siellä Kiovassa nyt todella näyttää? Miten sinä selviät siitä? En pysty edes kuvittelemaan? Tällaisiin kysymyksiin Kirkon Ulkomaanavun Ukrainan-maatoimiston viestinnänasiantuntija Anna Kuzmina saa vastata, kun sotaa on jatkunut lähes viisi vuotta hänen kotimaassaan.
Siitä on nyt neljä vuotta ja seitsemän kuukautta, kun Venäjä aloitti täysimääräisen hyökkäyssotansa Ukrainaa vastaan. Asiat eivät ole muuttuneet helpommiksi. Ne ovat vain muovautuneet rajummaksi ja monimutkaisemmaksi tavalliseksi.
Tässä tekstissä haluan jakaa ajatuksiani siitä, miltä varhainen syksy tänä vuonna Ukrainan pääkaupungissa Kiovassa tuntui, miltä normaali elämä näytti Kirkon Ulkomaanavun työntekijöille ja kuinka varaudumme ankaraan talveen jatkuvien ilmahälytysten, ohjusiskujen ja droonihyökkäysten varjossa.
Kiova – kaupunki jatkuvan paineen alla
Kesäkuusta 2026 alkaen Venäjä on kiihdyttänyt iskujaan Kiovaan ja sitä ympäröiville alueille dramaattisesti. Iskujen kohteet eivät enää ole sotilaskohteita: ne kohdistuvat koko ajan enemmän siviilikohteisiin kuten logistiikkakeskuksiin, postin lajittelukeskuksiin ja tärkeimpiin ruoan, elektroniikan ja lääkkeiden varastoihin.
Päivittäisen elämän rytmin sanelee nyt jatkuva hälytyssireenien ujellus. Elokuun 28. päivänä Kiovassa mitattiin 13 ilmahälytystä – korkein lukumäärä vuorokaudessa sitten hyökkäyssodan alkamisen. Syyskuuhun mennessä kaupungissa mitattiin uusi synkkä ennätys: 136 hälytystä kuukaudessa.
Hälytysten jatkuva kierre häiritsee jokaista urbaanin elämän osa-aluetta. Kun hälytys tulee, pankit ja ruokakaupat sulkevat ovensa, ostoskeskukset lukitsevat ovensa ja terveysasemat lopettavat kaiken muun paitsi hätätapausten vastaanottamisen. Koulut ja yliopistot joutuvat jatkuvasti vaihtelemaan opiskelua luokista maan alle pommisuojiin ja etäopetukseen.
Jopa yksinkertaisista askareista tulee ennalta-arvaamattomia. Koska iskut ovat viime aikoina kohdistuneet erilaisiin jakelukeskuksiin, on päivittäistavaroiden hankkimisesta tullut koko ajan vaikeampaa. Esimerkiksi isoäitini lääkkeen metsästyksestä tuli minulle monta viikkoa kestävä tehtävä. Samaan aikaan eräs kollegani alkoi hamstrata koiranruokaa sen jälkeen, kun ohjusisku tuhosi Ukrainan suurimman lemmikkitarvikeliikkeen varaston.
Ihmiset avustustyön takana
KUA:n maatoimiston väki työskentelee uupumatta joka ikinen päivä pitääkseen työmme käynnissä. Korjaamme kouluja ja pommisuojia eri puolilla maata. Viemme tarvikkeita koulujen psykososiaalisen avun tiimeille ja tarjoamme lämmityslaitteita ja varavirtalähteitä luokkatiloihin ennen talventuloa. Pidämme kiinni sovituista aikatauluista.
Iso osa tästä tärkeästä työstä on hankintayksikkömme varassa. Istuin äskettäin alas paikallisen hankintapäällikkömme Marianna Zhurbenkon kanssa ymmärtääkseni kaikkia niitä riskitilanteita ja painetta, jonka kanssa hänen tiiminsä työskentelee joka päivä. Keskustelumme katkesi sen lyhyen hetken aikana kahdesti Kiovan ilmahälytysten vuoksi.
Kaiken sodan aiheuttaman laajemman taloudellisen häiriön vuoksi Marianna ja hänen kollegansa navigoivat henkilökohtaisen huolen kanssa joka päivä. Äskettäin kävimme koko henkilökunnan kanssa läpi turvatiimimme ohjeita siitä, miten kulkea kaupungilla turvallisemmin sellaisia reittejä, jotka eivät mene aivan kriittisen infrastruktuurin, kuten bensa-asemien ja teollisten varastorakennusten, vierestä. Kun Marianna katsoi karttaa, hän huomasi, ettei hänen työmatkaansa voi kulkea ”turvallisten reittien” kautta.
Perheen oman logistiikan vuoksi elämässä on uusi stressikerros. Mariannan lapset pääsevät koulun luokkahuoneisiin ja jatkavat oppimistaan maanalaisissa pommisuojissa ilmahälytysten aikana. Monen muun toimistomme työntekijän lapset joutuvat hoitamaan koulunsa etänä tietokoneen kautta. Monen vanhemman elämää sävyttää raskas huoli siitä, että he jättävät päivittäin lapsensa yksin kotiin samaan aikaan, kun kaupungissa soivat jatkuvat ilmahälytykset.
”Nyt on meneillään uusi trendi”, Marianna kertoo. ”Yhä useampi perhe vuokraa itselleen puulla lämmitettävän kodin kaupungin ulkopuolelta varautuakseen talveen.”
Olen itse juuri siirtänyt perheeni pieneen Kiovan ulkopuolella sijaitsevaan vapaa-ajan asuntoon, koska toivon, että siellä heidän ei tarvitse kuunnella niin paljon sodan ääniä ja he pysyvät paremmin lämpimänä edessä olevina talvikuukausina.
Samaan aikaan, kun meidän pitää selviytyä näistä kaikista henkilökohtaisista logistiikkahaasteista, myös työmme haasteet kasvavat. Heinäkuussa 2026 Venäjän isku tuhosi täydellisesti Ukrainan suurimman tietotekniikkatavaran varaston, joka oli KUA:n koulutushankkeiden ensisijainen luokkahuonetekniikan ja varavirtalähteiden toimittaja.
Mariannan mukaan tällaiset menetykset saavat aikaan tärkeiden tarvikkeiden hintapiikkejä. Muutenkin kasvavien kulujen lisäksi toimittajat joutuvat lisäämään hintaan pakollisen vakuutusmaksun jokaiseen toimitukseen.
”Emme voi suunnitella toimitusketjujamme edes kuukautta eteenpäin. Ei ole mitään takeita siitäkään, että posti- ja rahtitoimitukset vielä kulkevat talvella”, Marianna sanoo.
Todellisuutemme: työ, toivo ja sireenit
Odotimme syyskuulta uuden, innostavan kouluvuoden alkamista, lämpimiä syyspäiviä ja lohdullista ajatusta siitä, että vielä on aikaa varautua talveen ja edessä olevaan kylmyyteen.
Sen sijaan kohtasimme todellisuuden, joka vei meiltä yöunet, perheidemme perusturvallisuudentunteen ja päivittäistavaroiden saatavuuden. Emme ole eläneet yhtään päivää ilman ilmahälytysten ääniä. Meillä ei kuitenkaan ole muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa. Me jatkamme työtämme, koska se auttaa muita, ja pidämme kiinni toivosta, että tuleva talvi ei ole yhtä ankara kuin edelliset.
