Kouluun koronakriisin jälkeen

Koululaiset tekevät tehtäviä kirjoihinsa.
Oppitunnin seuraamista radion välityksellä Ugandassa. Kuva: Hugh Rutherford

Koulumaailmassa eletään historiallisia aikoja. Ihmiskunta oli juuri juhlistanut suursaavutustaan, eli sitä, että lähes kaikki maailman lapset pääsevät kouluun. Kun koronapandemia keväällä sulki koulut melkein kaikkialla maailmassa, heräsi kysymys koulujen sulkemisen vaikutuksista ja siitä, miten kouluun voidaan palata mahdollisimman pienin vaurioin. 

Usein kuulee huolen siitä, et kehitysmaissa erityisesti köyhempien perheiden lapset eivät palaakaan kouluun niiden avautuessaKäy näin? Ja miten voisimme varmistaa, että lapset voisivat päästä palaamaan jopa entistä parempaan kouluun? 

Vaikkei koronapandemian suuruista häiriötä koulunkäynnille olekaan aiemmin koettu, voi osviittaa etsiä aiemmista kriiseistä. Entinen kollegani Maailmanpankista ja nykyinen Georgetownin yliopiston professori Jishnu Das on tutkinut äkillisen kriisin vaikutuksia Pakistanin pohjoisella vuoristoalueella vuoden 2005 maanjäristyksen jälkeen. Yhdessä tiiminsä kanssa hän selvitti, miten maanjäristys vaikutti lasten koulunkäyntiin ja erityisesti heidän oppimistuloksiinsa verrattuna lähialueisiin, jotka eivät olleet järistyksen murtumalinjalla. 

Toisin kuin ehkä voisi olettaaPakistanissa järistysalueen lapset palasivat kouluun kun pahin oli ohi. Heidän koulunkäyntinsä keskeytyi neljäksi kuukaudeksi, mutta palautui sen jälkeen suhteellisen normaaliksi. Oppimisen osalta asiat eivät kuitenkaan menneet näin hyvin, vaan testitulokset heikkenivät huomattavasti kaikissa ikäryhmissä.  

Yllättävintä oli, että järistysalueen koululaiset eivät olleet vain neljää kuukautta muita jäljessä oppimisen osalta, vaan keskimäärin he menettivät jopa melkein kaksi vuotta. Lyhytkin kriisi voi aiheuttaa suuren vahingon. Maanjäristyksen vaikutukset oppimiselle olivat kaikkein negatiivisimmat perheissä, joissa äidillä ei ollut lainkaan koulutusta. Kun järistysalueen koululaiset aikanaan astuivat työelämään, heidän ansionsa olivat arviolta noin 15-18 prosenttia pienemmät kuin ilman kriisiä. 

Mitä voimme tästä oppia? Ainakin sen, että kouluun palaaminen kriisin jälkeen on erityisen herkkää aikaa. Jos tavoitteet asetetaan liian korkealle, eikä  opetussuunnitelmaa mukauteta oppilaiden tasolle, oppilaat tippuvat helposti kärryiltä. Silloin riskinä on, ettei koulussa oikeasti opita vaan epätasa-arvo ja kuilu eri lähtökohdista tulevien oppilaiden välillä kasvaa entisestään. 

Keinoja on monia. Oppilaiden yksilöllisten valmiuksien selvittäminen esimerkiksi testeillä, oppisisältöjen kertaaminen ja psykososiaalisen tuen tarjoaminen ovat esimerkkejä näistä keinoista. Kun koulut lopulta aukeavat, meillä ei ole varaa menettää yhtään oppilasta. 

Ritva Reinikka

Kirkon Ulkomaanavun hallituksen jäsen Ritva Reinikka on työelämäprofessori Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Aiemmin hän toimi pitkään Maailmanpankissa eri tehtävissä, ml. maajohtajana Etelä-Afrikassa ja Afrikan inhimillisen kehityksen osaston johtajana. Hän on väitellyt taloustieteen tohtoriksi Oxfordin yliopistosta. 

Ritva Reinikan kuva:  Heikki Tuuli