Käteisavustuksia käytetään yhä enemmän avustustyössä – lohkoketju tehostaa avustusten seurantaa


Käteisavustukset ovat viime vuosina kasvattaneet suosiotaan humanitaarisessa työssä. Käteisavustuksia pidetään kustannustehokkaana avustusmuotona, sillä ne minimoivat kuluja. Rahansiirtoja voidaan seurata lohkoketjuteknologialla, ja näin konsepti toimii.

Älypuhelin, jolla tehdään lahjoitus lohkoketjuteknologiaa hyödyntävään sovellukseen.

1. Lahjoitus: Lohkoketju laatii viitteen (reference) jokaisesta lahjoituksesta. Viitteen avulla on mahdollista seurata lahjoitussumman käyttöä tarkasti.

 

Hahmo, josta on korostettu symboleilla sormenjälki, silmä ja kädessä oleva älykortti.

2. Hyödynsaajien rekisteröinti: Lohkoketjuteknologialla hyödynsaajia voi rekisteröidä biometrisesti, kuten sormenjälkien tai iiriksen skannauksella – tai älykorteilla (smart cards).

 

Hattuun ja esiliinaan pukeutunut hahmo pitää sertifikaattia kädessään.

3. Luotettavat kauppiaat: Ruokaa ja muita hyödykkeitä myyvät kauppiaat varustetaan tarvittavilla tunnistusvälineillä ja opetetaan käyttämään niitä.

 

Kaksi hahmoa kättelee.

4. Lunastus: Kauppiaat pystyvät laitteiston rekisteröimien myynnin perusteella lunastamaan saamansa tulot avustuksia jakavalta järjestöltä.

 

Älypuhelin, johon tulee ilmoitus lahjoituksen lunastuksesta.

5. Seuranta: Jos maksuissa hyödynnetään sähköisiä laitteita, lahjoittaja voi älysopimuksen kautta seurata reaaliajassa, milloin lahjoitus menee perille ja mihin hyödynsaaja varat käyttää.

Käteisavustuksien edut ja haasteet

Käteisavustukset ovat viime vuosina kasvattaneet suosiotaan. Syy on yksinkertainen: käteistä jaettaessa suurempi osa avusta menee suoraan sitä tarvitseville. Toiseksi köyhät perheet saavat itse päättää, mitä he tarvitsevat ja priorisoida hankintansa. Paikalliset kauppiaat hyötyvät vilkastuneesta kaupankäynnistä.

Käteisen jakamisessa on kuitenkin haasteensa. Vastaanottaja ottaa riskin kantamalla verrattain suuria rahasummia turvattomilla alueilla. Varojen käytön seuraaminen vaatii järjestöltä työvoimaa, koska seurannalla varmistetaan, ettei hanke johda esimerkiksi petoksiin tai korruptioon.

Koronaviruksen leviäminen on myös hankaloittanut käteissiirtoja, ja käteisen käyttö voi lisätä tartuntariskejä.

”Lohkoketju tekee rahansiirroista entistä turvallisempia ja suojaa hyödynsaajien henkilöllisyyden.”

Lohkoketjuteknologialla hyödynsaajalle on mahdollista luoda virtuaalilompakko, jolla voi maksaa luotettavaksi todetuille myyjille. Kauppiaat on varustettu tarvittavalla teknologialla. Käytännössä rahansiirrot olisivat näin seurattavissa lohkoketjun kautta, mikä tehostaa seurantaa. Lohkoketju tekee myös rahansiirroista entistä turvallisempia ja suojaa hyödynsaajien henkilöllisyyden.

Kirkon Ulkomaanapu ja ohjelmointiyhtiö Solita ovat kehittäneet lohkoketjuun perustuvan konseptin, joka mahdollistaisi entistä nopeamman, tehokkaamman ja läpinäkyvämmän avustusohjelman. Teknologialla yksittäisen lahjoittajan on jopa mahdollista seurata oman avustussummansa perillemenoa ja vastaanottaa tietoa siitä, miten rahaa käytetään.

Teksti: Erik Nyström

Kuvitus: Tuukka Rantala