Vesi vei kaiken
Toistuvat tulvat ovat muovanneet perheiden elämää ja tulevaisuudensuunnitelmia Fangakin alueella Etelä-Sudanissa. Viiden lapsen yksinhuoltajaäidille tulvat ovat vain yksi monista vastoinkäymisistä.
MAA ON ollut katoavaista Fangakin piirikunnassa Etelä-Sudanissa. Niilistä tulviva vesi on noussut itsepintaisesti laidunmaille ja peittänyt alleen teitä ja rakennuksia jo 2020-luvun alusta alkaen. Alueella on sekä märkää että äärimmäisen kuuma. Kello on vasta kahdeksan aamulla, mutta lämpömittari näyttää jo yli 30 astetta, kun 42-vuotias Nyareak Duoth aloittaa päivän askareitaan.
Nyareak Duoth on joutunut aloittamaan alusta jo monta kertaa. Tulvat ajoivat hänet ensimmäistä kertaa kotoa vuonna 2018. Tulvien synnyttämät levottomuudet veivät myös hänen puolisonsa hengen.
“Tulvat tekivät elämästä vaikeaa. Ne saivat ihmiset taistelemaan keskenään ja mieheni tapettiin”, Nyareak kertoo.
Nyareakista tuli leski ja viiden lapsen yksinhuoltaja. Lapset ovat 3–20-vuotiaita.
Tulvat lisäävät epävakautta
Uuden kodin Fangakin piirikunnassa, Paguirin hallintoalueella piti olla turvallisempi. Maisemaa hallitsevat kosteikot, mutta Paguir sijaitsi korkeammalla, eikä tulvavesi ulottuisi viemään kaikkea. Nyareak toivoi löytävänsä sieltä myös toimeentulon, jolla elättää lapsensa.
Niin ajatteli moni muukin, ja Paguirista tuli uusi kotiseutu muualta sotaa ja hävitystä paenneille ihmisille.
Samalla alueesta on tullut piirikunnan apulaisjohtaja Lusal Kuol Jockin mukaan myös rauhattomampi. Maata ja karjaa varastetaan ja koko Etelä-Sudania vaivaavat poliittiset kiistat ovat levinneet myös Paguiriin. Elämä alueella on vaikeaa, mutta lähteminen on vielä vaikeampaa, koska joka puolella kuohuu.
“Muut yhteisöt eivät ole erityisen vieraanvaraisia”, Lusal Kuol Jock sanoo.
Al-Sudd – malliesimerkki ilmastokriisistä
Jos ilmastonmuutoksen vaikutuksista haluaisi esitellä oppikirjaesimerkin, se löytyisi täältä, al-Suddin suoalueelta.
Ilmastonmuutos tuo mukanaan molempia ääripäitä: ylipitkiä kuivia kausia ja tulvia. Fangakin alueella tulvat ovat olleet näkyvin ilmastonmuutoksen aiheuttama katastrofi. Hieman idempänä samassa osavaltiossa ankara kuivuus näivettää viljan ja kasvimaat.
Etelä-Sudanin halki virtaava tarunhohtoinen Niili on määritellyt sen varrella asuvien ihmisten elämää aina. Se on toiminut kulkureittinä, antanut toimeentulon ja luonut hedelmällisen maaperän eri viljelyskasveille. Vesi on tuonut myös tuhoa ja menetystä.
Paikallisten ja Niilin välinen suhde on muuttunut rajusti vasta viimeisen vuosikymmenen aikana. Tilastojen mukaan tulvat ovat vaikuttaneet vuosittain jopa miljoonan ihmisen elämään. Erityisen haavoittuvassa asemassa ovat Niilin rantojen ja al-Suddin suoalueen asukkaat. Vesi on vienyt heiltä koteja, kouluja, terveysasemia, puhtaan juomaveden ja toimeentulon.
Fangakin piirikunnassa koettiin vuosina 2019–2021 kolme erityisen pahaa tulvavuotta, jolloin vesi vei kyliä, sadon ja karjaa. Vuonna 2024 tulvat palasivat ja vesi pilkkoi kylät ja asumukset. Nyt alueella eletään ikään kuin pienillä saarilla, sillä vesi on edelleen ennätyskorkealla.
Tulvat veivät perinteiset elinkeinot
Karja ja vuohet, jotka kerran merkitsivät varallisuutta, ovat tulvan takia sairastuneet ja kuolleet. Maanviljelyllä itsensä elättäneet ihmiset ovat nyt riippuvaisia humanitaarisesta avusta ja kaikesta syömäkelpoisesta, mitä luonto tarjoaa.
Paikalliset ovat alkaneet esimerkiksi kerätä suolla kasvavaa lummekasvia, jonka juurista ja mukuloista voi valmistaa jauhoa. Myös Nyareak kerää lumpeita valmistaakseen niistä lapsilleen ruokaa.
Humanitaarinen apukaan ei ole entisensä. Yhdysvaltojen ja muiden entisten suurten rahoittajien leikkaukset näkyvät suoraan lautasilla. On syntynyt kierre, jossa jo valmiiksi vähällä toimeentulevat ihmiset saavat entistä vähemmän ja ongelmat kasvavat.
EU:n rahoittama hanke palautti toivon
Nyareak Duoth muistaa vielä maissi- ja durrapellot. Nyt niiden tilalla on vain vettä.
“Veden takia kaikki näkevät nälkää, sillä meillä ei ole mitään paikkaa, missä viljellä.”
Perinteisistä elinkeinoista jäljellä on oikeastaan vain kalastus. Kalastaminen vaatii kuitenkin varusteita, kuten kanootin ja verkon, joihin kaikilla ei ole varaa.
Ne, joilla on rahaa, voivat myös ostaa ruokaa kulkukauppiailta. Nyareak joutuu sen sijaan jopa lainaamaan naapureiltaan.
“Lastensa vuoksi sitä vaikka kerjää, jos on pakko”, Nyareak sanoo.
Nyareakin onneksi koitui Euroopan unionin rahoittama Kirkon Ulkomaanavun hanke, jossa alueen lasten koulunkäyntiä tuettiin käteisavustuksilla. Tuki oli suunnattu perheille, jotka olivat erityisen haavoittuvassa tilanteessa. Saamillaan rahoilla Nyareak sai paitsi kustannettua lastensa koulumaksut myös mahdollisuuden sijoittaa markkinapaikan lähellä sijaitsevan ravintolan toimintaan.
“Tuki antoi minulle mahdollisuuden tehdä muutakin kuin istua kotona.”
Nyt Nyarek työskentelee yhdessä neljän muun naisen kanssa. Hyvänä päivänä Nyareak ansaitsee 15 000 puntaa (2,25 euroa), huonompina 5 000 (0,75 euroa). Joskus voittoa ei kerry ollenkaan. Silloin Nyareak joutuu lainaamaan rahaa.
Lasten koulutus tärkeintä
Yksinhuoltajana Nyareakin suurin huoli on pitää lapset koulussa. Tähän mennessä hän on voinut tarjota mahdollisuuden koulutukseen vain kolmelle viidestä lapsesta.
“Kärsin valtavasti, jos lapseni eivät pääse kouluun enkä pysty edes tarjoamaan heille mitään syötävää”, Nyareak sanoo.
Jos joku lapsista sairastuu, Nyareakilla ei aina ole varaa hankkia tälle hoitoa ja lääkkeitä. Jos hän sairastuu itse, se vaarantaa koko perheen toimeentulon.
Vesi on muuttanut alueen maisemaa, mutta se ei ole onnistunut hukuttamaan paikallisten ihmisten sisua. Nuoret kokoontuvat viikonloppuisin rakentamaan tulvavalleja, kalastajat pyytävät saalista kapeissa kanooteissaan ja naiset yrittävät kasvattaa pienillä, vettä halkovilla maaplänteillään mitä tahansa syötäväksi kelpaavaa.
Ulkopuolinen apu on kuitenkin tarpeen. Nyareakille se on mahdollistanut lasten koulutuksen ja taannut toimeentulon. Nyareak toivoo, että hänen koulua käyvät lapsensa saavat jatkaa opintojaan. Ravintolan tulevaisuus on sen sijaan vielä epävarma ja Nyareak joutuu miettimään tarkkaan, mihin rahansa käyttää.
“Olen kuitenkin tyytyväinen. Jos lapseni eivät olisi saaneet tukea, minullakaan ei olisi töitä.”
Kiden Viola Lubangin blogi Paikat, joihin on vaikea mennä kertoo tarinan reportaasin takana.