Lounasaikaan maa alkoi tutista ja hytkyä. Kaikki tapahtui nopeasti. Maanjäristys ei säästä koteja eikä edes luostareita.

Niin suuri voima luonnolla on, että se pystyy 80 sekunnissa hajottamaan melkein mitä tahansa ihmisen kymmenien ja satojen vuosien aikana rakentamaa. Jäljelle jää vain pölyä ja kasoja, jotka vielä hetki sitten olivat temppeleitä, koteja ja koululuokkia. Jäljelle jää myös trauman tuottamia pelkoja uusista maanjäristyksistä.

Kun maanjäristys tapahtuu tiiviisti rakennetulla alueella, uhrien lukumäärästä ei alkuun saada kovin tarkkaa tietoa. Niin tapahtui myös Myanmarissa Mandalayn kaupungin alueella. Kaikki oli epämääräistä kaaosta, yhteydet katastrofialueelle pätkivät ja jälkijäristykset vaikeuttivat sekä kadonneiden ja uhrien etsintöjä että eloonjääneiden auttamista.

Luostari toimii pakolaisten suojana

Jos katsoo karttaa, Tant Kyi Taungin buddhalaisluostari sijaitsee aivan maanjäristyksen keskustan liepeillä. Iso kasa tiiliä ja betonimurska muistuttavat vuoden takaisesta tuhosta. Yksi luostarin suurista rakennuksista sortui maanjäristyksen vuoksi osittain. Rakennuksessa sijaitsivat muun muassa buddhalaismunkkien luokkahuoneet. Ne ovat edelleen käyttökiellossa, eikä luostari ole toistaiseksi saanut rahaa tuhojen korjaamiseen.

Muuten elämä näyttää normaalilta.

Tant Kyi Taungin luostarin elämä on tosin mullistunut kerran aiemmin vain puoli vuotta ennen maanjäristystä. Sen alueelle muutti 300 ihmistä, jotka olivat paenneet Mandalayhin omalla kotiseudullaan vallitsevaa aseellista konfliktia.

Heistä yksi on 37-vuotias perheenäiti Aye Aye Tun. Hän seisoo suuressa salissa, joka sijaitsee aivan sortuneen rakennuksen vieressä. Tila on korkea ja sen peräseinällä istuu suuri puusta veistetty Buddha yhtä rauhallisena ja lempeänä kuin aina. Kattoparruissa suksuttavat tuulettimet, jotka yrittävät leikata lämpimänä joka puolella seisovaa ilmaa.

”Olen kokenut ennenkin maanjäristyksiä, mutta en sellaista. En ole ikinä nähnyt rakennusten sortuvan sillä tavalla”, sanoo Aye Aye Tun.

Tuhoisin maanjäristys Myanmarissa yli sataan vuoteen

Rakennuksen sisällä oleviin pylväisiin on ripustettu luostarin johtavien munkkien muotokuvia ja niiden alle on levitetty ruokomattoja ja petivaatteilla täytettyjä kasseja. Pylväisiin solmitut narut jakavat tilan noin viiden, kuuden neliömetrin lohkoihin. Narujen päällä roikkuu hyttysverkkoja.

Yleensä tämä paikka on luostarin hengellisten juhlien sydän. Nyt sali on aseellista konfliktia paenneiden ihmisten suoja.

Aye Aye Tun osoittaa salin etuosassa paikkaa, jossa hän ennen perheineen nukkui. Jälkijäristysten pelossa kaikki tässä tilassa asuneet 60 ihmistä pakenivat kauemmaksi sortumisvaarassa olevan rakennuksen luota.

Luostarialue suojeli asukkaitaan. Kaikkialla ei oltu aivan yhtä onnekkaita. Maaliskuun 2025 maanjäristys oli voimakkain, joka Myanmarissa oli koettu 113 vuoteen. Kuolonuhrien määrä nousi lopulta yli 5 300:n, ja loukkaantuneiksi kirjattiin 11 000.

Konflikti ajoi kotiseudulta

Tant Kyi Taungin buddhalaisluostarin alueella asuvia perheitä yhdistää yhteinen kotikylä Mingun. Koti sijaitsee Sagaingin alueella, jossa on jo vuosia ollut käynnissä aseellinen konflikti. Sitä Aye Aye Tun ja muut perheet tähän luostariin pakenivat syksyllä 2024.

”Emme ehtineet ottaa mukaan juuri mitään. Vain päällämme olleet vaatteet”, kertoo Aye Aye Tun, joka on 7- ja 12-vuotiaiden lasten äiti.

Lapset ovat päivisin muualla koulussa, mikä on Aye Aye Tunin mielestä hyvä asia. ”He oppivat normaalissa koulussa paljon enemmän asioita kuin lapset täällä.”

Vapaaehtoiset opettajat tarttuivat toimeen kriisin keskellä

Luostarin pihalla on pieni luokkahuone, jossa kymmenkunta lasta istuu jo paripulpeteissa odottamassa opettajaa. Myo Min Khant , 8, ja Thandar Aung , 11, ovat eri ikäisiä mutta opiskelevat kumpikin kolmannen luokan asioita.

”Olen iloinen, kun saan laskea. Numeroiden kanssa puuhaaminen tekee minut iloiseksi”, sanoo Myo Min Khant.

Thandar Aung puolestaan pitää englannin kielen opiskelusta.

”Pidän siitä, miltä sanat kuulostavat”, tyttö kertoo ja luettelee joukon oppimiaan sanoja: pineapple, mango, orange, giraffe, dog.

Luostarikoulun lapset ovat saaneet vihkoja, kyniä, kumeja ja piirustuspaperia osana Kirkon Ulkomaanavun (KUA) katastrofirahaston tukemaa hanketta.

Koulua on oikeastaan vain kaksi oppituntia päivässä viitenä päivänä viikossa. Lapsille se on kuitenkin tärkeä hetki.

”On kiva olla yhdessä ja tehdä asioita kavereiden kanssa”, kertoo Thandar Aung.

Lapsilla on monenlaisia vaikeuksia keskittyä

Opettaja Aye Aye Myat on havainnut, että lasten on joskus vaikea keskittyä oppitunteihin.

”He haluaisivat mieluummin vain leikkiä toistensa kanssa kuin keskittyä”, opettaja kertoo.

Taustalla painaa varmasti vahvasti se, ettei monikaan Aye Aye Myatin noin 40 oppilaasta ole koskaan käynyt varsinaista koulua. Moni on sen sijaan ollut kotikoulussa. Pakolaisuus taas on tuonut oman taakkansa.

”Myös lasten vanhemmilla on paljon muita asioita mielessä, eivätkä he ole aina pystyneet niiden takia opettamaan lapsille esimerkiksi perushygieniaan, käytöstapoihin tai muiden kanssa olemiseen liittyviä asioita. Se homma on jäänyt minulle”, kertoo Aye Aye Myat.

Aye Aye Myat on oikeastaan luostarikoululla vapaaehtoisena opettajana eikä saa työstään palkkaa. Hän on kotoisin samasta yhteisöstä kuin oppilaansa ja ehti opiskella yhden vuoden yliopistossa ennen kuin joutui pakenemaan aseellista konfliktia Mandalayhin.

Aye Aye Myatin lisäksi tässä koulussa toimii kaksi muutakin vapaaehtoista opettajaa, joista toinen on buddhalaismunkki. KUA on tukenut vapaaehtoisopettajia osana maanjäristyksen jälkeistä hätäapuhanketta.

Vapaaehtoisuus oli tapa antaa takaisin yhteisölle

Mandalayn kaupungin toisella puolella sijaitsee Yadanar Sanin luostarikoulu. Vapaaehtoisopettaja Daw Cho, 54, esittelee koulun tiloja.

Daw Cho on eläkkeelle jäätyään palannut kotiyhteisöönsä.

”Ilmoittauduin vapaaehtoiseksi, koska halusin tehdä jotakin hyvää oman yhteisöni puolesta”, hän sanoo.

Myös tämä luostarikoulu on ottanut suojiinsa muualta kaupunkiin paenneiden maan sisäisten pakolaisten lapsia. Lisäksi koulu on ottanut vastaan ympäröivän yhteisön köyhimpien perheiden lapsia, joiden vanhemmilla ei ole varaa ostaa valtiollisten koulujen vaatimia oppimateriaaleja ja muita tarvikkeita.

Maanjäristyksen aiheuttama sokki kääntyi opetukseksi

Vapaaehtoinen opettaja Aye Aye Aung , 23, muistaa edelleen maanjäristyksen tuottaman kauhun. Hän näki, kuinka luostarikoulun sisäänkäynnin suulla oleva rakennus sortui.

”Siitä on vuosi, mutta tuntuu edelleen kuin se olisi tapahtunut eilen. Pelottaa, että sama voi tapahtua uudelleen”, hän sanoo.

Koulussa on keskusteltu paljon siitä, mitä seuraavan maanjäristyksen tapahtuessa tehdään.

”Nyt osaamme jo pienenkin tärinän tuntiessamme koota kaikki oppilaamme heti tähän pihalle. Osaamme olla paremmin varuillamme”, kertoo Aye Aye Aung.

Vuosi sitten mukana oli jonkinlaista onnea. Maanjäristyksen sattuessa koulun oppilaat ja opettajat viettivät lounastaukoa. Sen ajaksi kaikki yleensä vetäytyvät lepäämään päivän kuumimman hetken yli. Tällä kertaa koulun rehtori oli antanut oppilaille luvan nukkua päiväunensa toisessa rakennuksessa kuin yleensä. Sortunut osa koulua oli juuri se paikka, jossa oppilaat normaalisti lepohetkensä viettivät.

Kuusi ihmistä kuoli, mutta rehtorin päätös todennäköisesti pelasti kymmeniä henkiä.