TYTTÖJEN PÄIVÄ

TYTTÖJENPÄIVÄ

Kansainvälinen tyttöjen päivä 11.10.

YK on huolissaan tyttöjen mahdollisuuksista unelmoida, ja siksi vuosittain lokakuun 11. päivänä vietetään kansainvälistä tyttöjen päivää. Tilannetta on entisestään synkentänyt koronaviruspandemia, joka on maailmanlaajuisesti esimerkiksi katkaissut monien lasten koulumatkan.

Tue tyttöjen koulutusta lahjoittamalla

Globaalin pandemian seurauksena lukuisten lasten ja nuorten koulunkäynti on jäänyt tauolle ja monen opintaival on vaarassa katketa kokonaan. Kirkon Ulkomaanapu pyrkii varmistamaan, että lapset pysyvät koulussa ja oppiminen jatkuu. Kun koronapandemia on ohi, opintiensä päättävillä tytöillä on valmiudet toimeentulon hankkimiseen ja kyky olla aktiivisia toimijoita yhteisöissään.

Anna tytöille
mahdollisuus
koulutukseen

Lahjoituksesi avulla Kirkon Ulkomaanapu muun muassa:

  • jakaa lapsille koulutarvikkeita ja koulupukuja
  • tukee vanhempien toimeentuloa, jotta lapsilla on mahdollisuus käydä koulua
  • tekee valistustyötä, missä vanhemmille kerrotaan, miten tärkeää lasten koulunkäynti on
  • rakentaa kouluja ja luokkahuoneita sekä hankkii liitutauluja, pulpetteja, oppikirjoja ja opetusmateriaaleja kouluihin

  • MobilePay-lahjoitus:
    Lahjoita MobilePaylla numeroon 59695
  • Tekstiviestilahjoitus:
    Lähetä tekstiviesti TYTTÖ numeroon 16499 (20€)
  • Perinteinen tilisiirto:
    OP: FI08 5723 0210 0215 51, viitenumero: 6143

Koulutetuilla naisilla on paremmat edellytykset tehdä ratkaisevia päätöksiä omasta elämästään, ja ammattiin kouluttautuneet nuoret naiset pääsevät kiinni työelämään ja toimeentuloon. Naisten koulutustasolla ja tuloilla on tuntuva vaikutus perheiden ja kokonaisten yhteiskuntien hyvinvointiin sekä lapsiavioliittojen vähenemiseen ja väestönkasvun tasoittumiseen.

Lokakuun 11. päivänä vietetään kymmenettä YK:n kansainvälistä tyttöjen päivää

YK:n kansainvälisenä tyttöjen päivänä muistutetaan, että tyttöjen pääsy kouluun auttaa niin perheitä, yhteisöjä kuin koko yhteiskuntaakin. Kirkon Ulkomaanapu työskentelee Somaliassa tyttöjen koulutuksen ja rauhantyöhön osallistamisen eteen.