”Nopeus pelastaa ihmishenkiä” – maanjäristyksestä toipuva Haiti tarvitsee kiireellistä katastrofiapua

Nainen istuu penkillä lapset ympärillään. Taustalla sortuneita rakennuksia Haitissa.
Haitilainen Marie Remarais istuu kuuden lapsensa kanssa maanjäristyksessä vaurioituneen kotinsa edessä Etelä-Haitissa. Perhe on asunut elokuisen luonnonkatastrofin jälkeen teltassa. Kuva: Thomas Noreille / ACT Alliance

Kirkon Ulkomaanapu myönsi toiset 100 000 euroa katastrofiapua Haitin elokuisen maanjäristyksen uhreille. Yhteensä hätäapua toimitetaan 200 000 eurolla.

Haitin elokuisessa maanjäristyksessä kuoli 2 200 ja loukkaantui ainakin 12 000 ihmistä. Lisäksi noin 130 000 perhettä menetti kotinsa, kertoi YK:n humanitaaristen asioiden koordinointitoimisto OCHA viikko luonnonkatastrofin jälkeen.  

Tuhojen keskellä arkeen paluuta vaikeuttaa se, että 7,2 asteen maanjäristys tuhosi Haitissa paitsi kirkkoja, kouluja ja sairaaloita. Niiden lisäksi vaurioitui tärkeitä liikenneyhteyksiä, sähköverkkoja ja vedenjakelujärjestelmiä. Tilannetta vaikeutti myös kaksi päivää järistyksen jälkeen Haitin yli kulkenut trooppinen hirmumyrsky Grace.

Kirkon Ulkomaanapu on myöntänyt katastrofirahastostaan Haitin maanjäristyksen uhrien tukemiseen yhteensä 200 000 euroa. KUA:n humanitaarisen avun asiantuntijan Jan De Waegemaekerin mukaan luonnonkatastrofin iskiessä on tärkeää päästä auttamaan tuhon keskellä eläviä välittömästi.

”Nopeus pelastaa ihmishenkiä. Haluamme viestiä paikallisille toimijoille, että ei kannata jäädä odottelemaan vaan toimia”, sanoo De Waegemaeker.

Kirkon Ulkomaanapu toimittaa hätäapua perille yhteistyössä paikalla olevien muiden maassa toimivien ACT-allianssin järjestöjen kanssa. ACT-allianssi, jonka perustajajäseniin Kirkon Ulkomaanapukin kuuluu, on kirkkojen kansainvälinen avustusverkosto, joka muodostaa yhden maailman suurimmista avustusorganisaatioista.

Kartta, joka näyttää Haitin ja maanjäristyksen keskuksen sijainnin.

650 000 ihmistä tarvitsee katastrofiapua

YK:n mukaan välittömän katastrofiavun tarpeessa on Haitissa 650 000 ihmistä. Haitin elokuisen maanjäristyksen pahimmat tuhoalueet sijaitsevat maan eteläosissa, jossa järistyksen keskipiste sijaitsi 12 kilometrin päässä Saint-Louis-du-Sudin kaupungista. 50 kilometrin säteellä järistyskeskuksesta Grand’Ansessa ja Nippessä elää noin miljoona ihmistä. Järistyksen tuhovoimaan vaikutti sen keskuksen sijainti vain 10 kilometrin syvyydessä.

Elokuisen maanjäristyksen vaikutusalue on De Waegemaekerin mukaan vaikeakulkuista ja vaarallista seutua järjestäytyneen rikollisuuden vuoksi. Jo Haitin vuoden 2010 maanjäristyksen aikaan havaittiin, että katastrofitilanteessa jo ennestään heikoimmassa asemassa olevien turvallisuuteen pitää kiinnittää erityishuomiota.

”Yksi hyvin tärkeistä tehtävistä on turvata erityisesti lasten ja naisten turvallisuus katastrofin keskellä. Sukupuoleen kohdistuvan väkivallan ja ihmiskaupan uhka on suuri”, De Waegemaeker kertoo.

Kaiken menettäneet paikalliset perheet tarvitsevat myös ruokaa, puhdasta vettä ja suojaa. Kirkon Ulkomaanapu auttaa paikallisia käteisavustuksilla, jotta he voivat itse ostaa tarvitsemiaan tuotteita.

”Käteisavustusten jakaminen on ihmisarvon kannalta paras tapa auttaa silloin, kun esimerkiksi ruokaa on saatavilla, mutta ihmiset tarvitsevat rahaa voidakseen ostaa sitä.”

Käteisavustusten jakaminen myös nopeuttaa auttamista, mikä on kriisin keskellä oleellista.

Luonnonkatastrofit koettelevat Haitia

Haitilaiset ovat kuluneen vuosikymmenen aikana kohdanneet useampia tuhoisia luonnonkatastrofeja.

Elokuista maanjäristystä on verrattu Haitia tammikuussa 2010 koetelleeseen 7,0 momenttimagnitudin järistykseen. Vuonna 2010 järistyksen keskus sijaitsi vain 25 kilometrin päässä maan pääkaupungista Port-au-Princesta. Järistyksessä ja sen jälkijäristyksissä kuolleiden määrästä ei ole päästy täyteen varmuuteen, mutta Yhdysvaltain kansainvälisen kehitysviraston USAIDin mukaan henkensä menetti ainakin satatuhatta ihmistä ja yli miljoona haitilaista joutui ainakin tilapäisesti jättämään kotinsa.

Seuraavaksi Haitia koetteli Atlantin vuoden 2016 trooppinen hirmumyrsky Matthew, joka aiheutti edelleen maanjäristyksestä toipuvalle saarivaltiolle noin 2,3 miljardin euron aineelliset tuhot ja vaati ainakin 550 ihmisen hengen.

Teksti: Elisa Rimaila

Voit tukea Kirkon Ulkomaanavun humanitaarista työtä Haitissa lahjoittamalla:

Perinteinen tilisiirto:
Nordea: FI33 1572 3000 5005 04, viitenumero 2244

Tekstiviestilahjoitus:
Lähetä tekstiviesti APU20 numeroon 16499 (20 €)

Verkkolahjoitus:
Siirry tekemään lahjoitus verkkosivuilla

Lisätietoja:

Humanitaarisen avun päällikkö Eija Alajarva, +358 40 582 1183,
eija.alajarva(at)kirkonulkomaanapu.fi. Tiedustelut ja haastattelut suomeksi.

Humanitaarisen avun asiantuntija Jan De Waegemaeker, +358 50 574 0481,
jan.de.waegemaeker(at)kua.fi. Tiedustelut ja haastattelut englanniksi.