Kirkon Ulkomaanapu ja Luterilainen maailmanliitto sopivat yhteisestä maaohjelmasta Keniassa ja Somaliassa

Kirkon Ulkomaanapu (KUA) ja Luterilainen maailmanliitto (Lutheran World Federation, LML) ovat sopineet yhteisen maaohjelman kehittämisestä Keniassa ja Somaliassa. Päätöksen taustalla on tarve vahvistaa toiminnan vaikuttavuutta, tavoittavuutta ja leikata kustannuksia yhdistämällä kummankin järjestön osaaminen ja resurssit yhdeksi maaohjelmaksi tammikuusta 2027 alkaen.
KUA JA LML ovat allekirjoittaneet aiesopimuksen Nairobissa keskiviikkona, maaliskuun 18. päivänä. Aiesopimusta voi pitää merkittävänä askeleena kohti läheisempää yhteistyötä ja yhteisen maaohjelman kehittämistä Keniassa ja Somaliassa. LML toimii yhteisohjelman hallinnollisena toimijana. Yhteisen ohjelman siirtymäaika kestää vuoden loppuun asti, ja maaohjelman on määrä olla täydessä toimintavalmiudessa tammikuun 1. päivään mennessä vuonna 2027.
KUA ja LML ovat viime kuukausina keskustelleet syvällisesti siitä, kuinka järjestöt voivat työskennellä tiiviimmin yhteisissä toimintamaissaan Keniassa ja Somaliassa. Keskustelut saatettiin päätökseen Nairobissa 16.–19. päivänä maaliskuuta. Aiesopimuksen allekirjoitustilaisuuteen osallistuneet kummankin maan hallinnon edustajat ja järjestöjen pitkäaikaiset rahoittajakumppanit olivat tyytyväisiä KUA:n ja LML:n yhteistyön tiivistymisestä.
“Käydyissä keskusteluissa on tultu yhteiseen päätökseen yhdistää kummankin järjestön voimavarat yhdeksi maaohjelmaksi, joka mahdollistaa tehokkaamman työskentelyn ja suuremman vaikuttavuuden ja tavoittaa enemmän apua tarvitsevia ihmisiä”, sanoo Tomi Järvinen, KUA:n toiminnanjohtaja.

Siirtymää helpottaa se, että kahden järjestön strategiat ovat jo valmiiksi yhteneväiset ja täydentävät toisiaan. KUA ja LML pystyvät yhteisen maaohjelman avulla saavuttamaan nykyistä laajemman määrän heikoimmassa asemassa olevia yhteisöjä ja suuremman maantieteellisen kattavuuden, tehostamaan toimintaansa ja keventämään kustannusrakennetta merkittävästi. Tämä tarjoaa kumppanijärjestöille ja rahoittajille paremmin koordinoidun ja tehokkaamman maaohjelman Keniassa ja Somaliassa.
Syventyvä yhteistyö kuvastaa kummankin järjestön jaettuja arvoja, pitkäaikaista kumppanuutta ja yhteistä sitoutumista alueen kaikista heikoimmassa asemassa olevien yhteisöjen palvelemiseksi.
“Yhteinen lähestymistapa vahvistaa myös valmiutta laajentaa ja syventää jo olemassa olevia sitoumuksiamme Keniassa, Somaliassa ja laajemmin koko alueella”, Järvinen sanoo.
”Odotamme innolla tätä seuraavaa yhteistyövaihetta ja yhteistä kasvua, kun jatkamme heikoimmassa asemassa olevien yhteisöjen tukemista vahvistetun yhteisen ohjelman kautta”, Järvinen sanoo.