Afganistanilaiset perheet saavat ruokaa ja peittoja kylmän talven varalle

avustustyöntekijöitä selin rinteessä ihmisjoukon kanssa
KUA:n kumppanijärjestö HIA-Hungary on toiminut Afganistanissa jo vuodesta 2001 humanitaarisen avun ja kehitysyhteistyön parissa. Kuvassa rakennetaan vedensäilytyskanaalia Mazar-i-Sharifin lähellä. Kuva: Giuliano Stochino Weiss / HIA-Hungary

Afganistanin humanitaarinen tilanne on äärimmäisen vakava. Uusimpien arvioiden mukaan 95 prosentilla maan asukkaista ei ole tarpeeksi syötävää.

KIRKON ULKOMAANAPU on aloittanut hätäavun toimittamisen Afganistaniin yhdessä kumppanijärjestönsä HIA-Hungaryn kanssa. Hätäapua toimitetaan yhteensä 200 000 eurolla, ja se pitää sisällään ruokatarvikkeita ja lämmikkeitä lähestyvän talven varalle.

40 miljoonan asukkaan Afganistanin humanitaarinen tilanne on äärimmäisen vakava. Yli 40-vuotinen sota, viime kuukausien kärjistynyt konflikti, köyhyys, Covid-19-pandemia ja muuttuva ilmasto ovat vaarantaneet afganistanilaisten ruokaturvan.

Uuden Taliban-johtoisen hallituksen myötä moni kansainvälinen järjestö ja rahoittaja on lopettanut toimintansa maassa. Afganistanissa vallitsevan kriisin myötä myös maan pankkijärjestelmä on romahtanut, toimeentulomahdollisuudet ovat vähentyneet ja ruoanhinta on noussut jyrkästi.

Valtaosa ei saa tarpeeksi ruokaa

Maailman ruokaohjelman mukaan 95 prosentilla afganistanilaisista ei ole tarpeeksi ruokaa syötäväksi, ja puolet koko väestöstä kärsii akuutista ruokapulasta.

”Elän kädestä suuhun pienellä palkallani yksityisen sairaalan vahtina. Hinnat nousevat joka päivä, joten minun on vaikea elättää perheeni. Nykyisin minulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin tuoda kotiin syömättä jääneitä ruokia työpaikaltani sairaalasta,” kertoo Mazar-i-Sharifissa asuva Mohammad.

Samalla alueella asuva Sayed kertoo työskennelleensä oppisopimuksella pajalla ennen nykytilanteen kärjistymistä.

”Ansaitsin noin 6000 afgaania (57 euroa) kuukaudessa. Nyt minulla ei ole enää sitä työtä. Teen hanttihommia kottikärryillä ja ansaitsen 80–100 afgaania (alle euron) päivässä. En pysty unohtamaan sitä aikaa, kun meillä ei ollut öljyä ruoanlaittoa varten miltei viikkoon. Minun oli pakko lainata rahaa, jotta voisin ostaa sitä,” Waheed kertoo.

Monella ei ole kriisien myötä minkäänlaista toimeentuloa, minkä vuoksi perustarpeiden täyttäminen on mahdotonta ilman ulkopuolista apua.

Vilttejä kylmän talven varalle

Kirkon Ulkomaanapu ja HIA-Hungary jakavat apua Balkhin ja Samanganin maakunnissa pohjoisessa Afganistanissa. Tarkoituksena on tavoittaa noin 14 000 kaikkein heikommassa asemassa olevaa ihmistä.

Apua kohdistetaan erityisesti naisille ja lapsille, vammaisille ja sairaille sekä henkilöille, jotka asuvat teltoissa tai ovat ottaneet kotiinsa muita apua tarvitsevia perheitä.

Perheille jaetaan ruoka-apuna vehnäjauhoja, riisiä, kasviöljyä, papuja ja keksejä. Myös talvi hankaloittaa elämää.

”Olen huolissani, sillä lapseni tarvitsevat lämpimiä vaatteita. Eniten huolestuttaa se, että näinä aikoina on vaikeaa hankkia tarvikkeita leivän tekemiseen,” kertoo pohjoisessa Afganistanissa asuva viiden lapsen äiti ja leski Bibi.

Tavoitteena on, että osana Kirkon Ulkomaanavun ja HIA-Hungaryn hätäapujakelua 2000 kotitaloutta saa käyttöönsä lämmittäviä vilttejä.

HIA-Hungary on toiminut Afganistanissa humanitaarisen avun ja kehitysyhteistyön parissa jo vuodesta 2001 lähtien. Järjestöllä on projekteja Afganistanin monissa maakunnissa. Nyt alkanut avustusoperaatio kestää lokakuusta joulukuuhun.

Haastateltujen nimet on muutettu turvallisuussyistä.

Lisätietoja antavat:

humanitaarisen avun asiantuntija Jan De Waegemaeker, p.+358 50 574 0481, jan.de.waegemaeker@kua.fi Tiedustelut ja haastattelut englanniksi.

varatoiminnanjohtaja Tomi Järvinen, p. +358 40 641 8209, tomi.jarvinen@kua.fi. Haastattelut suomeksi.

Voit tukea Kirkon Ulkomaanavun humanitaarista työtä Afganistanissa lahjoittamalla:

Perinteinen tilisiirto:
Nordea: FI33 1572 3000 5005 04, viitenumero 2273

Tekstiviestilahjoitus:
Lähetä tekstiviesti APU20 numeroon 16499 (20 €)

Verkkolahjoitus:
Siirry tekemään lahjoitus verkkosivuilla,