Haitin maanjäristyksessä kaiken menettäneet ihmiset saivat siemeniä uuden elämän aloittamiseen

Jälleenrakentaminen Haitin elokuisen maanjäristyksen jälkeen on ollut hidasta. Siemenet ja taimet parantavat ruokaturvaa ja auttavat toimeentulon hankkimisessa.

TUHOISA MAANJÄRISTYS romutti kymmenientuhansien perheiden elämän elokuussa 2021 eteläisessä Haitissa. YK arvioi syksyllä, että pahimmilla tuhoalueilla Grand’Ansen ja Nippen alueilla yli 650 000 ihmistä oli välittömän katastrofiavun tarpeessa.

Jälleenrakentaminen on ollut hidasta vaikeissa olosuhteissa. Haitin avustusoperaatiota ovat vaikeuttaneet paitsi maanjäristyksen tekemät tuhot myös paikallisesta sekasorrosta hyötyä hakevat rikollisjengit.

Kirkon Ulkomaanapu tukee Haitissa yhdessä saksalaisen ACT-verkoston kumppaninsa Diakonie Katastrophenhilfen (DKH) ja paikallisen Fondation Nouvelle Grand’Anse (FNGA) -järjestön kanssa viljelysmenetelmiin liittyvää koulutusta ja jaetaan siemenpaketteja. Koulutusta on jo vuoden 2021 aikana saanut 813 ihmistä ja 810 maanviljelijälle on jaettu paketteja, jotka sisälsivät tarvikkeet muun muassa jamssin ja paprikan viljelyyn. Hankkeen aikana on tarkoitus tavoittaa koulutuksen myötä 1 000 ihmistä ja jakaa maanviljelyavustuksia 1 000 maanviljelijälle.

Lisäksi perheille on jaettu käteisavustuksia, joiden avulla he pystyvät ostamaan plantaanin eli keittobanaanin pistokkaita paikallisilta viljelijöiltä. Pistokkaiden myynti edistää paikallista taloutta ja tukee viljelijöiden toimeentuloa samalla, kun keittobanaanien kasvattaminen ruoaksi auttaa perheitä.

Haitin kartta
Elokuun 2021 maanjäristys tapahtui Haitin eteläosassa.

Siemenet auttavat uuteen alkuun

Yksi uutta alkua varten siemeniä hakeneista oli viiden lapsen äiti Augustin Magalite, 47. Syksy oli perheelle surullinen. Magaliten puoliso menehtyi äskettäin ja serkku katosi elokuisessa maanjäristyksessä omalta kotipihaltaan. Toisen serkun poika taas joutui ammutuksi ja hänen vammansa ovat vakavia. Myös yksi Magaliten lapsista loukkaantui maanjäristyksen aikaan.

Elämä muuttui nopeasti niukaksi ja hankalaksi.

”Ilman tätä apua emme pystyisi viljelemään puutarhaamme tänä vuonna. Kaikki rahani menivät syksyllä kuolleen puolisoni hautajaisiin. Tämä tuli juuri oikeaan aikaan, kuin hengähdys raitista ilmaa”, Magalite kertoo saatuaan perheen ruoantuotannon turvaavia siemeniä ja taimia.

Magaliten perheelle luonnonkatastrofien tuhot ovat tuttuja. Haitia vuonna 2016 koetellut hurrikaani Matthew vei kodin. Elämän uudelleen rakentaminen on turhankin tuttua.

”Nyt pääsen kasvattamaan ruokaa lapsilleni ja voin myydä osan sadosta saadakseni rahaa.”

Nainen kerää muovipussiin viljelykasvin taimia Haitissa. Vieressä istuu vihreäpaitainen mies.
Viiden lapsen äiti Augustin Magalite haki puutarhaansa siemeniä ja taimia, joiden avulla hän pystyy turvaamaan perheensä elannon. Kuva: DKH

Oma puutarha elättää, kun maanjäristys vei kaiken

Myös Marie Miliannen, 53, elämä on ollut kovaa. Viiden lapsen leskiäiti jälleenrakensi Magaliten tavoin elämänsä vuoden 2016 hurrikaanin jälkeen. Elokuisessa maanjäristyksessä hän menetti lähes valmiin talonsa. Toisin kuin Magalite, Milianne kertoo saaneensa hätäapuna hygieniavälineitä ja suojaa päänsä päälle.

Oma puutarha on maanviljelyllä itsensä elättävälle Miliannelle elinehto. Hän kertoo jakavansa asiantuntemustaan viljelystä myös muille siemeniä ja taimia avustusjakelussa saaneille ja toivoo pian saavansa kokoon sen verran rahaa, että pystyy ostamaan kotieläimiä.

Mies taluttaa aasia. Taustalla seisoo muita ihmisiä, joiden jaloissa on täysiä muovisäkkejä.
Maanviljelijä Dieudonné Victorin haki aasinsa kanssa maanjäristyksen uhreille jaettuja siemeniä ja taimia. Hän uskoo saavansa niiden avulla perheelleen paremman elannon ja pystyvänsä auttamaan myös muita. Kuva: DKH

Neljän lapsen isä, maanviljelijä Dieudonné Victorin, 54, menetti elokuun maanjäristyksessä kotinsa ja veljensä. Perheen kotina on syksyllä palvellut naapurin pihalle rakennettu hätäsuoja.

”Kylvän nämä siemenet saadakseni satoa, jonka avulla pystyn auttamaan myös siskojani ja veljiäni”, Victorin kertoo.

Maanviljelijä uskoo saavansa hätäapusiemenistä hyvän sadon – onhan hän ammattilainen. Toiveissa on kuitenkin myös saada käteisavustusta, jonka avulla hän pystyy ostamaan perheen tarvitsemia asioita.

Kirkon Ulkomaanapu on tukenut Haitin avustusoperaatiota katastrofirahastostaan. Yhteensä Haitin operaatioon on jyvitetty 200 000 euroa.

KUA:n kumppaneiden DKH:n ja FNGA:nn toimesta Haitissa on jo jaettu akuuttina hätäapuna Grand’Ansen alueella majoittumiseen tarkoitettuja suojia ja peruselintarvikkeita 1 005 perheelle. Lisäksi 1 005 perhettä on saanut hygieniapakkauksia. Hätäavun antaminen jatkuu alueella edelleen ja tuhatta perhettä tuetaan käteisavustuksin, joilla he voivat ostaa muun muassa tarvitsemiaan elintarvikkeita tai jälleenrakennustarvikkeita.

Käteisavustuksien lisäksi alueelle perustetaan 16 paikallista lainaryhmää, jotka myöntävät mikrolainoja. Näiden mikrolainojen avulla tuetaan 16 500 ihmisen toimeentuloa ja selviytymistä järistyksen jälkeen.


Teksti: Elisa Rimaila