Levottomuudet jatkuvat Keski-Afrikan tasavallassa – Kirkon Ulkomaanapu jatkaa työtään evakossa


Joulukuun lopussa järjestettyjen vaalien jälkeen Keski-Afrikan tasavallassa on ollut laajasti väkivaltaisuuksia. Levottomuudet ovat johtaneet lähes kaikkien Kirkon Ulkomaanavun kenttätoimistojen evakuointiin pääkaupunkiin ja haasteisiin hankkeiden toteutuksessa.

Keski-Afrikan tasavalta on ajautunut laajaan humanitaariseen kriisiin joulukuun 27. päivä järjestettyjen presidentin- ja parlamenttivaalien seurauksena. Vaaleja ennen alkaneet väkivaltaisen levottomuudet ovat jatkuneet tähän päivän asti.

YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n mukaan jopa 200 000 ihmistä on joutunut jättämään kotinsa vaalien aiheuttamien väkivaltaisuuksien takia. Moni on paennut naapurimaa Kongon demokraattiseen tasavaltaan, osa Kameruniin ja Tsadiin, mutta noin puolet on jäänyt maansisäisiksi pakolaisiksi. Kongoon päästäkseen on ylitettävä Oubangui-joki, jonka ylitti tammikuun 13. päivä ennätysmäärä ihmisiä, yhteensä 10 000.

Kirkon Ulkomaanavun kenttätoimistojen työntekijöitä Bozoumissa, Bossangoassa, Bangassoussa ja Mbaikissa on evakuoitu pääkaupunki Banguihin, missä he jatkavat työskentelyä etänä. Banguin lisäksi ainoastaan Berberatin toimisto on auki.

Taustaa

Kirkon Ulkomaanapu on ainoa suomalainen kehitysyhteistyöjärjestö, joka työskentelee Keski-Afrikan tasavallassa ja toimintaympäristö siellä on hyvin haastava. Keski-Afrikan tasavalta sijaitsee nimensä mukaisesti hyvin keskellä Afrikan mannerta, ja se on asukasluvultaan Suomen kokoinen. Se on Ranskan entinen siirtomaa ja luonnonvaroiltaan hyvin rikas. Siitä huolimatta se sijoittui toiseksi viimeiseksi vain Nigerin edelle inhimillisen kehityksen indeksillä UNDP:n inhimillisen kehityksen raportissa vuodelta 2020. Valtio on hyvin epävakaa.

Kirkon Ulkomaanavulla on ollut ympäri maata lukuisia hankkeita vuodesta 2013 lähtien. Niistä nyt iso osa on viivästynyt COVID-pandemian ja väkivaltaisuuksien takia, vaikka joitakin pystytään myös toteuttamaan kentällä. Banguissa esimerkiksi jatkuvat Masseka lego ti siriri –rauhanhankkeeseen kuuluvat nuorten kerhot.  Maajohtajan ohjeistuksen mukaiseksi toimintaa jatketaan paikallisyhteisöissä sikäli, kun se on mahdollista ilman Kirkon Ulkomaanavun henkilökunnan läsnäoloa. Kirkon Ulkomaanapu tekee turvallisuusseurantaa kenttätoimistojemme alueilla ja arvioi mahdollisuuksia palata työhön turvallisesti.

Rauhankerhon osallistuja katsoo vakavana kameraan ikkunan edessä.

Rauhankerhon osallistuja Banguissa.

Väkivaltaisuudet alkoivat vaaleista

Muutamaa viikkoa ennen vaaleja joulukuun 13. päivänä aseelliset ryhmät aloittivat yhtäaikaiset iskut ympäri maata estääkseen vaalien järjestämisen.

Monilla alueilla äänestäminen joulukuun lopussa oli aseellisten ryhmien toiminnan takia mahdotonta ja äänestyspaikkoja jouduttiin sulkemaan. Kirkon Ulkomaanavulla oli vaalien aikaan käynnissä hanke, jossa pyrittiin lisäämään naisten ja nuorten äänestysaktiivisuutta. Vaalien voittajaksi selviytyi istuva presidentti Faustin-Archange Touadéra.

Levottomuudet ovat jatkuneet tähän päivään asti. Tammikuun 21. päivä viranomaiset julistivat 15 vuorokauden hätätilan, ja ulkonaliikkumiskielto on pääkaupungissa Banguissa voimassa iltakahdeksasta aamuviiteen ja muutoinkin liikkumista on rajoitettu. Banguin turvallisuustilanne vaihtelee edelleen, mutta sitä rauhoittaa kansainvälisen sotilashenkilöstön läsnäolo.

Kolme viljelijää kantaa säkkejä pellonreunassa.

Riisinviljelijöitä Bozoumissa vuonna 2019.

Humanitaarinen tilanne pahenee

Sekä maansisäiset että naapurimaihin lähteneet pakolaiset tarvitsevat nyt apua. Humanitaarisen avun toimittaminen maahan on hyvin vaikeaa, koska teillä tapahtuu väkivaltaisia hyökkäyksiä. Maan tilanne oli monin tavoin huono jo ennen vaaleja, yli puolet väestöstä on humanitaarisen avun tarpeessa, ja nyt alueella pelätään tulevan sadekauden aiheuttamia mahdollisia lisähaasteita.

Kirkon Ulkomaanapu on aloittanut UNHCR:n tuella hankkeen maansisäisten pakolaisten tukemiseksi. Hankkeen oli alun perin tarkoitus tukea naapurimaihin paenneiden paluuta, mutta väkivaltaisuuksien takia harva on voinut tulla takaisin kotimaahansa. Hanke toimii paikallisyhteisöissä ja kouluttaa suojelutoimikuntien edustajia, jotka lisäävät toiminta-alueellaan turvallisuutta ja pakolaisten sujuvaa yhteiseloa paikallisten asukkaiden kanssa ja esimerkiksi tukevat ihmisoikeusloukkausten uhreja ja haavoittuvaisia ryhmiä, kuten naisia, lapsia ja vammaisia henkilöitä.

 

Teksti: Nora Luoma
Kuvat: Patrick Meinhardt