Koulutuksesta tuli maailmanpolitiikan pelinappula
Kenian ja Ugandan pakolaisalueiden kouluissa vuosi on alkanut ilman uusia koulukirjoja, kuukautishygieniatuotteita ja koulupsykologien palveluita. Huhtikuun alkuun mennessä 247 opettajaa ja 90 Kirkon Ulkomaanavun työntekijää menettivät työnsä Yhdysvaltain apuleikkausten vuoksi
Teksti: Elisa Rimaila
Kuvat: Björn Udd
ISKU TULI yhdessä yössä, kun Yhdysvallat tammikuussa 2025 ensin äkillisesti jäädytti ja maaliskuussa lopetti suurimman osan kansainvälisestä avustaan. Kuin savuna ilmaan katosivat myös ne noin seitsemän miljoonaa dollaria, jotka Yhdysvaltain ulkoasiainhallinnon alainen väestö-, pakolais- ja siirtolaisuusvirasto oli myöntänyt Kirkon Ulkomaanavun työlle Ugandan ja Kenian suurimmilla pakolaisalueilla.
Bukeren yläkoulun rehtori Vallence Tukacungurwa istuu toimistossaan mietteliäänä. Hänen johtamansa koulu Kyakan pakolaisalueella Ugandassa on joutunut maailmanpolitiikan pelinappulaksi.
”Tämä on ollut silmiä avaava kokemus”, Tukacungurwa sanoo. ”Mitä tahansa voi tapahtua ihan milloin tahansa.”
Samaa hämmennystä on koettu Pohjois-Kenian Turkanassa Kalobeyein pakolaisalueella.
”Minäkin sain palkkani Yhdysvaltain rahoituksesta. En oikeastaan tiedä, pitäisikö minun edes olla tässä nyt vai kotona”, pohtii Morning Starin alakoulun rehtori Joshua Amunga vielä viikkoja ilmoituksen jälkeen.
Keväällä Kirkon Ulkomaanapu sai paikattua Yhdysvaltojen jättämää tyhjiötä Kakuma-Kalobeyein kouluissa niin, että koulujen opettajien palkat maksettiin YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n rahoituksesta. Ratkaisu oli väliaikainen. Ilman lisärahoitusta koulujen noin 300 opettajasta toukokuussa jatkaa vain 70 opettajaa. Se tarkoittaa, että jopa 4 000 oppilaan koulussa saattaa jatkossa olla vain kymmenkunta opettajaa.
OPETTAJISTA OLI jo valmiiksi pulaa Morning Starin koululla, kuten lähes kaikilla muillakin Kakuma-Kalobeyein pakolaisalueen kouluilla.
”Kun ei ole tarpeeksi opettajia, kuka ohjaa ja neuvoo lapsia? Kuka pitää heidät kiireisinä ja varmistaa, että he keskittyvät”, Amunga kysyy.
Häntä huolestuttaa jo seuraava lukukausi, sillä leikkausten vuoksi suurimmalla osalla koulun opettajista ei ole sopimusta sinne asti.
Pulpetit on mitoitettu kolmelle pienelle tai kahdelle isommalle oppilaalle, mutta nyt niiden ääressä istuu jopa viisi tai kuusi lasta. Uusia kirjoja, nekin Yhdysvaltain rahoittamia, ei tänä vuonna ehditty saada.
”Kun vanhemmat tuovat kouluun uuden lapsen, meillä ei ole antaa hänelle edes yhtä kirjaa. Mitä lapsen pitäisi luokassa tehdä ilman oppikirjoja ja vihkoja”, Amunga kysyy.
Yhdysvaltain leikkausten myötä neljä lasta saattaa opiskella yhdestä oppikirjasta. Myös monet muut koulun arkiset tarvikkeet ovat jääneet tänä vuonna saamatta.
”Opettajien kirjat ja muut materiaalit kuten taululiidut, oppilaiden koulupuvut, kuukautishygieniatarvikkeet…”, Amunga luettelee.
OPETTAJA Winfred Mbathan työ on muuttunut henkisesti raskaammaksi sen jälkeen, kun Yhdysvaltain äkkipäätös vei koulupsykologien palvelut niin ikään Kalobeyein pakolaisalueella sijaitsevalta Bright Starin yläkoululta.
”Tehtäviini on kuulunut vastata siitä, että opiskelijat saavat tarvitsemaansa varhaista tukea kaikenlaisiin stressaaviin elämäntilanteisiin”, Mbatha kertoo.
Useimmilla opiskelijoilla on pakolaistausta. Elämä on rankkaa ja turvatonta myös pakolaisalueella, erityisesti tytöillä, joiden elämää varjostavat etenkin seksuaalisen väkivallan, teiniraskauden ja pakotettujen liian varhaisten avioliittojen uhka.
”Moni opiskelija on menettänyt perheenjäseniään ja nähnyt kotimaissa väkivaltaa. Heillä on paljon traumoja”, Mbatha kertoo.
Opettajan mieleen on jäänyt tapaus, jossa eräs oppilas tuli kertomaan itsetuhoisista ajatuksistaan.
”Ei minulla ole psykologin koulutusta. Enää minä ja muut opettajat emme enää saa apua näiden tilanteiden käsittelyyn”, Mbatha miettii.
KENIAN KALOBEYEISSÄ Futuren alakoulun pakolaistaustaiset opettajat Maurice James Kolio ja Esther Amal Sebit ovat kokeneet Yhdysvaltain leikkauksien vaikutukset moninkertaisina.
Leikkaukset ovat kasvattaneet luokkakokoja, vaikeuttaneet oppimista ja vieneet koulupsykologit. Itsekin Keniaan pakolaisina saapuneet eteläsudanilaiset opettajat saavat nykyisin vähemmän heille kuuluvaa YK:n ruoka-apua. Kolion ja Sebitin mukaan turvattomuus pakolaisalueella on lisääntynyt hädän lisääntyessä.
”Minä ja perheenjäseneni saimme ennen kuukaudessa 2 500 shillinkiä (noin 17 euroa) käteisavustusta ruokaa varten. Nyt avustus on 1 000 shillinkiä”, kertoo Kolio.
Sebit lisää, että ruoan hinta on viime vuosina noussut rajusti, eikä entinenkään raha riittänyt kunnolla. Opettajana saatu palkka vastaa noin 54 euroa.
”Käteisavustus kuluu kokonaisuudessaan ruokaan, mutta ruokaa on silti omassa pöydässä vähemmän kuin viime vuonna”, Sebit sanoo.
Myös omat lapset ovat nälkäisiä, eikä Koliolla ja Sebitillä ole varaa laittaa kaikkia lapsiaan kouluun. Opettajilla ongelmat ovat samoja kuin muissakin perheissä.
”Oppilaita putoaa nyt koulusta enemmän. He ovat nälkäisiä, eivät pysty keskittymään. Kun koulussa saa ruokaa, oppilaiden osallistumisprosentti on suurempi. Moni ei saa ruokaa kotona”, Sebit kertoo.
”Kun ei ole ruokaa, vettä eikä rahaa ja näkee omankin lapsensa itkevän nälkäänsä, on vaikea suunnitella tulevaisuutta”, Kolio lisää.
