Bettyn unelma askelen lähempänä toteutumista

Unelma

Lahjoita kohteeseen Kuukausilahjoitus

Betty Valeriano istuu upouuden luokkahuoneen aaltopeltiseinän edessä. Häikäisevän punainen mekko, ryhdikäs olemus ja pitkälle edennyt raskaus yhdessä tekevät vaikutuksen. Uskomattoman karu ja kuuma Kalobeyein pakolaisleiri unohtuu hetkeksi. Betty aloittaa kertomuksensa. Hän puhuu hyvin englantia.

Betty Valerianon koti oli Etelä-Sudanissa liian lähellä taistelualueita.

”He tappoivat isäni ja veljeni”, Betty kertoo. ”He koputtavat yöllä oveen, ja kun avaa, he vaativat rahaa. Jos ei ole rahaa annettavaksi, he tappavat välittömästi. Elämä siellä oli yhtä tappamista, yötä päivää.”

Betty pakeni miehensä ja 1-vuotiaan poikansa kanssa aseistettuja joukkoja. He pääsivät turvaan pakolaisleirille Pohjois-Keniaan.

Ei mitään mahdollisuuksia

Pakolaisleirillä on kyllä turvallista, mutta ei mitään mahdollisuuksia. Sieltä ei pääse pois, eikä ole mitään keinoja hankkia tuloja. Elämä on hyvin rajoitettua, puolittaista. Osa pakolaisista viettää leirissä kymmeniä vuosia.

Pakolaiset saavat kuukausittain pienen summan ruokaa varten. ”Yksi ihminen saa 1400 Kenian shillinkiä (n. 12 e) koko kuukaudeksi. Se ei ole tarpeeksi. Ruokaa on hyvin vähän”, Betty kertoo vakavana.

Mistä onni syntyy?

Kun Bettyltä kysyy, onko olemassa sellaisia asioita, jotka tekevät hänet onnelliseksi, hän vastaa: ” Se tekee onnelliseksi ja ylpeäksi, kun oma lapsi tulee koulusta täynnä tietoa, osaa lukea ja on aktiivinen. Monet naiset ovat paenneet kotimaastaan ilman aviomiehiään, koska miehet on tapettu sodassa. Meidän ainoa toivomme on lapsissa.”

Kouluja on aivan liian vähän. Yhdessä luokkahuoneessa voi olla jopa 300 lasta. Oppilaat puhuvat eri kieliä, joten opettaminen on vaikeaa. Kaikki halukkaat lapset eivät mahdu sisään, vaan osa yrittää oppia jotakin ikkunan raosta. Yksi oppikirja pitää jakaa 20 oppilaan kanssa.

Nyt tilanne vihdoin helpottuu, sillä Kirkon Ulkomaanapu on rakentanut kolme uutta koulua leirin sellaiseen osaan, jossa ei ollut aiemmin yhtään koulua. ”Olen hyvin iloinen siitä, että Kirkon Ulkomaanapu on rakentanut nämä koulut tänne leirille. Nämä koulut ovat hyvää työtä”, Betty iloitsee.

Yksi unelma

Betty kertoo, että hänellä on yksi unelma. ”Haluan nähdä, että kotimaassani on rauha. Haluan nähdä, kun lapsemme palaavat Etelä-Sudaniin ja elävät siellä rauhassa. Unelmoin siitä, että kaikki näkevät, että emme palaa sellaisina kuin lähdimme, vaan sitten meidän joukossamme on koulutettuja ihmisiä, lääkäreitä, opettajia ja johtajia.”

Juuri avatut koulut ovat odotettu uudistus. Nyt Bettyn unelma on yhden askelen lähempänä toteutumistaan, kun hänen lapsensa pääsevät koulutielle!

KUA:n koulut Kalobeyeissä:

  • 3 koulua, joissa yhteensä 48 luokkahuonetta
  • lapset opiskelevat kahdessa vuorossa, joten koulupaikka voidaan tarjota jopa 6 000 oppilaalle
  • opettajia on palkattu 70
  • koulujen yhteydessä on myös keittiöt, vesitankit ja vessat oppilaille

Kriisienkin keskellä vanhemmat toivovat lastensa pääsevän kouluun, ja lapset ovat innokkaita oppimaan. Koulun turvallinen rytmi myös hoitaa traumoista kärsivien lasten mieliä. Ilmassa on toivoa, kun voi kävellä reppu selässä kohti omaa koulua. Opiskelukin maistuu, kun koululla saa lounaan ja vesitankista juotavaa.


Lue lisää tarinoita