Afrikka on köyhä maanosa, joka ylsi valtavaan digiloikkaan

Meidän kannattaa ottaa oppia Afrikan ketterästä digitalisaatiosta, kirjoittaa kehitysyhteistyöhön perehtynyt toimittaja Päivi Ängeslevä esseessään.

TUNSIN ITSENI TYPERÄKSI.

Olin käynyt supermarketissa Kenian pääkaupungissa Nairobissa ja ihmetellyt, kuinka tottuneesti paikalliset ihmiset vinguttivat pankkikorttejaan. Matkustanut YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n leirille Kalobeyein kylään ja kuullut, että Maailman ruokajärjestö WFP siirsi ruoka-apunsa pakolaisille mobiilimaksuina.

Kiberan slummissa Nairobissa olin nähnyt, kuinka asukkaat maksoivat ruokansa M-Pesan mobiilisovelluksella.

Tiesin kyllä, että Kenia on alemman keskitulon maa, jonka talous on kasvanut ripeästi. Silti keväällä 2017 oletin, että Kenian shillinkejä on vaihdettava, koska vain käteinen raha käy varmasti. Ajattelin, että kehitys etenee kehittyvissä maissa kuin lapsuuteni Suomessa: käteistä rahaa ja talletustili paikallisessa pankissa, sitten pankkikortti ja verkkopankki.

Kuinka väärässä olinkaan. Kenialaiset olivat tehneet digiloikan eli hypänneet perinteisten pankkipalvelujen yli mobiilirahatileihin. Neljä vuotta sitten mobiiliraha oli vasta tulossa Suomeen, ja vielä tänäkin päivänä vain joka viides suomalainen maksaa laskujaan matkapuhelimella.


DIGITALISAATIO on yksi megatrendeistä. Sillä tarkoitetaan tietotekniikan hyödyntämistä arjessa yhä enemmän, ja sitä minäkin teen jo täysillä. Työskentelen tietokoneella, maksan laskut mobiilipankissa, ostan vaatteita nettikaupasta ja jos haluan, tilaan ruokaa kotiin ravintolan tai kaupan verkkosivuilta.

Internetyhteys ja digitaaliset taidot jakavat maailman. Tiedän, että kuulun digitaaliseen eliittiin.

Suomen kaltaisissa teollistuneissa maissa verkkoyhteys on lähes kaikilla, jotka sitä osaavat tai haluavat käyttää. Lapset oppivat digitaalisia taitoja jo varhain, saavat jopa koulusta käyttöönsä tietokoneen maksutta.

Kehittyvissä maissa lähes joka toisella kotitaloudella on verkkoyhteys, vähiten kehittyneissä maissa vain joka viidennellä. Afrikka on köyhin maanosa, ja siellä kuluttajat maksavat verkkoyhteydestä tuloihin suhteutettuina eniten maailmassa. Vain alle viisi prosenttia kehittyvien maiden asukkaista ostaa tarvikkeita ja palveluja verkosta.

Maailma digitalisoituu silti, eritahtisesti. Se lisää eriarvoisuutta.

Digitaalisessa kehityksessä tekninen laite, kuten tietokone, on vain väline. Heikoin lenkki on ihminen, hänen valmiutensa käyttää teknologian mahdollisuuksia. Tästä on helppo päätyä siihen, että koulutuksen tulisi painottua yhä enemmän digitaaliseen oppimiseen ja ajatteluun, erityisesti tiedon luovaan ja kriittiseen käsittelyyn.


OTAN ESIMERKKEJÄ AFRIKASTA. Maanviljelijä tilaa matkapuhelimellaan siemeniä kaupasta, joka sijaitsee satojen kilometrien päästä. Jos tilaus menee perille, hän säästää aikaansa ja matkakulut.

Kylän naiset perustavat mikrolainalla käsitöiden verkkokaupan. Asiakkaita tulee lisää, mutta verkkokaupan sovellus takkuilee ja vaatii teknistä osaamista, jota heillä ei ole.

Jos teknologia toimii ja kyvyt riittävät, digitalisaatio tarjoaa mahdollisuuksia.

Vielä hurjempaa on luvassa. Ihmishenkiä Afrikan maaseudulla pelastuu, kun kirurgi ohjaa operoivaa robottia etäleikkauksessa tuhansien kilometrien päästä. Opiskella voi ilman luku- ja kirjoitustaitoa, kun mobiilisovellus kääntää puheen tekstiksi ja tekstin puheeksi.

Esimerkit ovat Turun yliopiston tietotekniikan professorilta Erkki Sutiselta, joka johtaa Suomen ensimmäistä etäkampusta Namibian pääkaupungissa Windhoekissa.

Hän korostaa digitaalista itsenäisyyttä. Afrikkalaiset eivät saa jäädä pelkästään sovellusten käyttäjiksi, vaan heidän on noustava niiden tekijöiksi. Muuten osa Afrikan valtioista jää jälleen syrjään kehityksestä, toisen luokan kansoiksi digitalisaatiossa.

Digitaalinen maailma perustuu tietoon, ja uusi tietoon perustuva vauraus keskittyy niille, jotka keräävät, hallitsevat ja omistavat tietoaineistoja.

Sutinen kertoo kiinalaisista, jotka hallitsevat sähkölaitoksen käyttäjätietoja afrikkalaisessa kaupungissa. He tietävät, minkä alueen kotitaloudet käyttävät eniten sähköä, mihin aikaan ja kuinka paljon. Afrikkalaiset kuluttajat saavat vain tiedon omasta sähkönkulutuksestaan.

Mutta kuka tietää, mihin kaikkeen kiinalaiset käyttävät tietojaan, hän pohtii.


VUONNA 2019 jo yli miljardi ihmistä käytti mobiilirahapalveluja, kuten kenialaista M-Pesaa, joka ei vaadi internetyhteyttä. Eniten käyttäjiä oli Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa.

Rahankäyttö on muuttunut, ja perustavanlaatuisesti.

Mietin hämmennystäni Keniassa. Suhtaudunko afrikkalaisiin yhä holhoavasti, jos oletin, että he käyvät läpi samat kehitysvaiheet kuin me Suomessa? Vai tajusinko, että edustan kehittyvää maata, joka on vanheneva, yhteiskunnallistaloudellisesti taantuva, ylipainoinen, väsynyt ja laiska? Ja että afrikkalaiset voivat olla meitä ketterämpiä?

Digiloikat jatkuvat, professori Erkki Sutinen sanoo. Vuoteen 2030 mennessä lähes puolet maailman nuorista on afrikkalaisia, joilla on digitaalisia taitoja ja kykyä käyttää teknologiaa uusilla tavoilla. Lahjakkuutta Afrikan nuorilla on, Sutinen sanoo, mutta he ovat ujoja ja kaipaavat rohkaisua.

Sen jälkeen maailma on heidän.


Teksti: Päivi Ängeslevä
Kuvitus: Anja Reponen



Juttu on julkaistu Kirkon Ulkomaanavun Tekoja-lehdessä 2/2021.