Oppilaita luokassa ja muita nuoria kurkkimassa ikkunan takaa.

Pakolaiskysymykset vaikuttamistoiminnan painopisteessä

Kirkon Ulkomaanapu yhdessä kumppaniensa kanssa jatkoi vaikuttamistyön syventämistä ja kasvattamista globaalilla, kansallisella ja paikallisella tasolla.

Ohjelmamaissaan KUA teki vuonna 2017 yli 140 vaikuttamistyön hanketta, merkittävästi enemmän kuin aiempina vuosina. Työn tuloksina esimerkiksi Keniassa 8100 lasta palasi kouluun, Kambodžassa ratkaistiin 600 maaoikeuskiistaa ja Etelä-Sudanissa saatiin aikaan paikallisten yhteisöjen välinen rauhansopimus Boman osavaltiossa.

Vaikuttamistyön painopisteenä niin Suomessa kuin globaalisti olivat pakolaiskysymykset.

Yhteistyössä suomalaisten kansalaisjärjestöjen kanssa KUA järjesti kansalaisjärjestöjen seminaarin, joka liittyi Suomen isännöimään kansainväliseen Syyria-kokoukseen Helsingissä. Seminaarissa onnistuttiin välittämään kansalaisjärjestöjen edustajien viestit rahoittajatahoille Syyria-kokoukseen. Seminaariin osallistujamäärä, 250 osallistujaa, ylitti järjestäjien odotukset. Ensimmäistä kertaa kansainväliseen Syyria-kokoukseen liittyi kansalaisjärjestötoimijoiden tapahtuma ja tapahtumasta alkoivat kansalaisjärjestöpäivän järjestäminen myöhempiin Syyria-konferensseihin.

KUA lisäsi päättäjien ymmärrystä työnsä piirissä olevien ihmisten tilanteista sekä globaalista pakolaistilanteesta järjestämällä eduskuntapuolueiden avainhenkilöiden, Suomen ulkomaankauppa- ja kehitysministerin sekä luterilaisen kirkon seurakuntien edustajien vierailut Jordaniaan. KUA järjesti myös Ugandan pakolaiskomissaarin vierailun Suomeen.

Yhdessä Uskonnollisten ja perinteisten toimijoiden rauhanverkoston kanssa KUA järjesti Suomen työ- ja elinkeinoministerin vierailun Yhdysvaltoihin tutustumaan maassa parhaisiin käytäntöihin maahanmuuttajien kotouttamisessa, työllistymisessä ja väkivaltaisen radikalisaation ehkäisyssä.

KUA kampanjoi aktiivisesti muiden suomalaisten kansalaisjärjestöjen kanssa Suomen pakolaiskiintiön nostamisen puolesta. Työn tuloksena sisäministeri esitti kiintiön nostamista, mutta koko hallitus ei asettunut esityksen taakse.

Lisäksi KUA järjesti YK:n ihmisoikeusneuvoston kokouksessa oheistilaisuuden Eritrean laadukkaan koulutuksen puolesta sekä Maailmanpankin kevätkokouksen yhteydessä oheistilaisuuden keskisuurista investoinneista ”Missing Middle in investments”.

KUA osallistui YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallisessa määräaikaistarkastelussa (UPR) annettujen suositusten seurantatyöhön Ugandan, Etelä-Sudanin ja Myanmarin osalta sekä osallistui Etelä-Sudanin ja Ugandan tarkasteluraporttien hyväksymisten yhteydessä pidettyyn vaikuttamistapahtumaan Genevessä sekä paikallisiin tapahtumiin ohjelmamaissaan.

KUA:sta julkaistiin yli 40 lausuntoa, osallistuttiin useisiin käsittelyihin, pidettiin puheenvuoroja monissa seminaareissa ja konferensseissa sekä annettiin vaikuttamistoiminnan kysymyksistä haastatteluja medialle.