Työpaikat

Työpaikat

Avoimet työpaikat

Tarjoamme monipuolisia, itsenäisiä ja vastuullisia tehtäviä kansainvälisessä toimintaympäristössä. Kaikki työpaikkamme tulevat avoimeen hakuun ja ne ilmoitetaan työpaikkalistauksessa. Myös avoimet korkeakouluharjoittelupaikat ja lyhytaikaisetkin tehtävät ilmoitetaan työpaikkalistauksessa.

Haemme vuosittain kymmeniä osaajia mielenkiintoisiin tehtäviin toimistoissamme eri puolilla maailmaa, minkä vuoksi meillä ei valitettavasti ole mahdollisuutta ottaa vastaan avoimia työhakemuksia. Lisätietoja avoimeen tehtävään liittyen voit tiedustella ilmoituksessa mainitulta yhteyshenkilöltä.

Työpaikkalistauksesta näet kaikki avoimet työpaikkamme.

Kirkon Ulkomaanapu työnantajana

Kirkon Ulkomaanapu sr on Suomen suurin kansainvälisen avun järjestö. Kuulumme kansainväliseen kirkollisten avustusjärjestöjen ACT-verkostoon ja teemme työtä taataksemme maailman köyhimmille ihmisille elämän perusedellytykset sekä kampanjoimme ihmisarvon ja oikeudenmukaisuuden puolesta.

Olemme sitoutuneet edistämään kansainvälisen Core Humanitarian Standardin (CHS) periaatteiden soveltamista toiminnassamme ja olemme saaneet CHS-sertifikaatin ensimmäisenä järjestönä Suomessa. Olemme CHS Alliancen jäsen. FCA’s Safeguarding Policya sovelletaan kaikissa työsuhteissa. Se sisältää toimintaohjeita ja käytäntöjä, joilla suojellaan heikommassa asemassa olevia, ennaltaehkäistään hyväksikäyttöä ja puututaan henkilöstön väärinkäytöksiin.

Työnantajana Kirkon Ulkomaanapu pyrkii henkilöstönsä systemaattiseen osaamisen kehittämiseen monin eri tavoin. Tavoitteena on parantaa jatkuvalla kehittämisellä henkilöstön osaamista ja valmiuksia toimia sekä kotimaan että ulkomaan tehtävissä. Koulutuksiin osallistuneita henkilöitä rohkaistaan jakamaan oppeja ja osaamista kollegoille eri kanavissa. Hyväksi havaittuja käytäntöjä pyritään hyödyntämään toiminnan ja uusien innovaatioiden kehittämisessä. Hyvällä johtamisella ja osaamisen kasvattamisella pyritään lisäämään työssä viihtymistä ja varmistamaan toiminnan sujuvuus.

Kumppanijärjestöjemme avoimia työpaikkoja