Ukraina: Sodassa on kuollut ja haavoittunut kahden vuoden aikana päivittäin 42 siviiliä

Ukraina: Sodassa on kuollut ja haavoittunut kahden vuoden aikana päivittäin 42 siviiliä

Lähikuva raketti-iskussa tuhoutuneesta koulusta. Kuvassa näkyy monenlaista iskun kohteena olleessa koulun luokkahuoneessa ollutta rikkoutunutta tavaraa. Etualalla on revennyt kirja.

Kaksi vuotta Ukrainan sodan kärjistymisen jälkeen yli 10 500 siviiliä on kuollut, heistä 587 lapsia, ja yli 20 000 ihmistä on haavoittunut (1). Jatkuvat pommitukset, miinat ja droonihyökkäykset ovat jättäneet jälkeensä traumatisoituneen, kodeistaan paenneen ja henkensä edestä pelkäävän sukupolven, sanovat Ukrainan humanitaaristen järjestöjen foorumin jäsenet.

Joka päivä kuolee ja haavoittuu keskimäärin 42 siviiliä, ja viime kuukaudet ovat olleet erityisen tappavia. Ukrainassa toimivista, paikallisista ja kansainvälisistä järjestöistä koostuva ryhmä vaatii välitöntä siviilien suojelua ja muistuttaa jäsenvaltioiden lupauksista puuttua ukrainalaisten valtaviin humanitaarisiin tarpeisiin.

Yli 87 prosenttia kuolleista ja vammautuneista, 9 241 ihmistä (2), on räjähtävien aseiden uhreja. Monet vammoista, kuten raajojen tai näön menetys, muuttavat koko elämän. Luku on todennäköisesti aliarvioitu, ja YK jatkaa tilastojen täydentämistä. Samaan aikaan myös kaukana etulinjasta olevat ihmiset Ukrainassa tarvitsevat tukea rakentaakseen elämänsä uudelleen ja toipuakseen.

14,6 miljoonaa ukrainalaista humanitaarisen avun tarpeessa

”Tyttäreni kasvaa nyt kellarissa”, sanoo Svitlana.

Hän ja hänen seitsemänvuotias tyttärensä päättivät jäädä Hersoniin, joka on raskaiden pommitusten kohteena.

”Pisin aika, jonka olemme viettäneet pimeydessä ilman sähköä, on ollut 1,5 kuukautta, joten nykyään aina, kun tulee sähkökatko, yritän vitsailla tyttäreni kanssa: ’Mitäpä yhdestä päivästä, pahempaakin on ollut.’ Nyt vain odotamme ja yritämme selviytyä. Hän on vain lapsi ja haluaa mennä leikkikentälle, mutta hän ei voi lähteä kellarista.”

Kaksi vuotta jatkuneet taistelut ovat tuhonneet ihmisten elämän, kodit ja elinkeinot. YK:n mukaan ympäri Ukrainan 14,6 miljoonaa ihmistä, joista lähes kolme miljoonaa on lapsia, tarvitsee epätoivoisesti humanitaarista apua. Lähes 80 prosenttia avun tarpeessa olevista tarvitsee myös mielenterveystukea. (3) Köyhyysaste viisinkertaistui 5 prosentista 24:ään pelkästään vuoden 2022 aikana. (4)

UNHCR:n mukaan jatkuvan väkivallan vuoksi noin neljä miljoonaa ihmistä on yhä pakolaisena Ukrainan sisällä ja yli 5,9 miljoonaa ulkomailla. Vaikka 67 prosenttia sisäisistä pakolaisista sanoo haluavansa palata jonakin päivänä kotiin, moni ei voi palata, sillä sota on rikkonut heidän yhteisönsä ja elinkeinonsa. (5)

Monet pakolaiset kamppailevat sopeutuakseen uusiin yhteisöihinsä, joista on vaikea löytää työpaikkoja ja asuntoja. Naisia on 58 % sisäisistä pakolaisista, ja he ovat miehiä todennäköisemmin työttömiä ja riippuvaisia humanitaarisesta avusta. (6)

Siviileihin kohdistuvien hyökkäysten loputtava

Haavoittuvat ryhmät kärsivät sodasta suhteettomasti muita ryhmiä enemmän. Olemassa olevat eriarvoisuudet, jotka koskettavat esimerkiksi lapsia, romaneja, hlbtiqa+-ihmisiä, vanhuksia ja vammaisia ihmisiä, vain kasvavat, sillä kriisin pitkäaikaiset ja pahenevat vaikutukset lisäävät erityistarpeita.

”Sodan jatkuessa elämä on kaukana normaalista. Siviilit elävät päivästä toiseen ohjusten ja ammusten uhassa. Ne iskevät edelleen siviilien asuinalueille aiheuttaen kuolemaa ja tuhoa sekä etulinjan lähistöllä että kaukana sieltä”, sanoo Ukrainan humanitaaristen järjestöjen foorumin johtaja Joanna Garbalinska.

”Ukrainan humanitaaristen järjestöjen foorumi vaatii siviileihin ja siviili-infrastruktuuriin kohdistuvien hyökkäysten lopettamista välittömästi etenkin tiheästi asutetuilla kaupunkialueilla, sillä ne voivat olla vakavia kansainvälisen humanitaarisen oikeuden loukkauksia. Siviilejä pitää aina suojella väkivallalta.”

”Tänään on sodan synkkä virstanpylväs. Kun taistelut etenevät kolmanteen vuoteensa sodan kärjistymisen jälkeen, avustusjärjestöt muistuttavat jäsenvaltioita lupauksista puuttua tähän kriisiin. Humanitaarista tukea tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan. Pitkäaikaiset rahoitussitoumukset humanitaarisiin ponnisteluihin ja toipumiseen – Ukrainan kansalaisyhteiskunnan johtaessa – ovat elintärkeitä siviilien turvallisuuden ja Ukrainan tulevaisuuden kannalta.”

Allekirjoittajat

  • ”БО ””МБФ ””Руки друзів””// Friends’ Hands
  • ACTED
  • Action Against Hunger (ACF)
  • ActionAid
  • ГО ”АЛЬЯНС.ГЛОБАЛ” // ALLIANCE.GLOBAL, Public Organization
  • arche noVa
  • CARE
  • Caritas Ukraine
  • Caritas Zaporizhzhia
  • Corus International
  • CUAMM – Doctors with Africa
  • Danish Refugee Council
  • Estonian Refugee Council
  • ГРОМАДСЬКА ОРГАНІЗАЦІЯ ”ЕДКЕМП УКРАЇНА” // Public Organization ”EDCAMP UKRAINE”
  • FHI 360
  • Fida International Ukraine
  • Help-Hilfe zur Selbsthilfe
  • Helvetas Swiss Intercooperation
  • Humanity & Inclusion – Handicap International (HI)
  • International Rescue Committee
  • INTERSOS
  • Kirkon Ulkomaanapu
  • La Chaîne de L’espoir
  • Lutheran World Federation MAG (Mines Advisory Group)
  • Medair
  • Médecins du Monde International Network
  • Medical Teams International
  • Mercy Corps
  • Nonviolent Peaceforce
  • Norwegian Refugee Council
  • Oxfam
  • Pelastakaa Lapset
  • People in Need
  • Plan International
  • Premiere Urgence Internationale
  • Right to Protection
  • Solidarités international
  • Stichting Vluchteling (The Netherlands Refugee Foundation)
  • Terre des Hommes
  • Паросток// Parostok
  • UK-Med Ukraine
  • Ukrainian Red Cross Society
  • Welthungerhilfe
  • World Vision International
  • ZDOROVI
  • ГО ”Дівчата”// NGO ”Girls”
  • ГО «ГІ Допоможемо Разом» //NGO ”Will Help Together”
  • Єдність чеснот//NGO ”Unity of Virtue”

Toimituksille tiedoksi:

Ukrainan humanitaaristen järjestöjen foorumi (The Humanitarian NGO Platform in Ukraine) on riippumaton koordinaatioelin, jossa on 78 ukrainalaista ja kansainvälistä järjestöjäsentä. Ne toimivat Ukrainassa ja toimittavat maassa humanitaarista apua. Foorumi on omistautunut palvelemaan jäseniään ja mahdollistamaan niiden tehokkaan työn konfliktista kärsivien ihmisten auttamiseksi.


Lähteet:

1 & 2: Tammikuun 31. päivään vuonna 2024 mennessä (viimeisimmät saatavilla olevat tiedot) 10 378 siviiliä on kuollut konfliktissa, heistä 579 lapsia. Yhteensä 9 100 ihmistä on kuollut alueellisilta vaikutuksiltaan laajojen, räjähtävien aseiden käytön, miinojen ja sodan räjähdejäänteiden seurauksena. Lähde: YK:n tarkkailumissio Ukrainassa

3: 14,6 miljoonaa ihmistä, joista yli kolme miljoonaa lapsia, tarvitsee Ukrainassa apua tänä vuonna. 80 % apua tarvitsevista tarvitsee myös mielenterveystukea. Noin neljä miljoonaa ihmistä on pakolaisena Ukrainan sisällä. Naisia on heistä 58 %, ja he ovat miehiä todennäköisemmin työttömiä ja riippuvaisia humanitaarisesta avusta. Lähde: Humanitarian Needs and Response Plan 2024

4: Köyhyysaste kasvoi Ukrainassa 5,5 prosentista 24:ään pelkästään vuonna 2022. Lähde: Maailmanpankki

5: 5,9 miljoonaa ukrainalaista on pakolaisia. Lähde: UNHCR

6: 67 prosenttia maan sisäisistä pakolaisista sanoo haluavansa palata jonakin päivänä kotiin. Lähde: UNHCR

Lisätietoja:

Varatoiminnanjohtaja Ikali Karvinen, Kirkon Ulkomaanapu, puh. +358 40 509 8050, s-posti: ikali.karvinen(a)kirkonulkomaanapu.fi

Viestintäpäällikkö Erik Nyström, Kirkon Ulkomaanapu, puh. +358 401 434 464, s-posti: erik.nystrom(a)kirkonulkomaanapu.fi

KUA:n työ Ukrainassa jatkuu ja laajenee ammattikoulutukseen

Harkovan metrokoulu tarjoaa ensiapua sodan aiheuttamaan koulutuskriisiin – Kirkon Ulkomaanavun työ Ukrainassa jatkuu ja laajenee

Sota on vaurioittanut kahden vuoden aikana 3 428 oppilaitosta ja tuhonnut käyttökelvottomaksi 365 koulua Ukrainassa. Kirkon Ulkomaanapu on tukenut kahden vuoden aikana ukrainalaisten lasten ja nuorten koulunkäyntiä muun muassa varustelemalla pommisuojia ja järjestämällä psykososiaalista tukea. Työ jatkuu esimerkiksi Harkovan metroasemille perustetuissa kouluissa ja on kuluvan vuoden aikana laajentunut myös ammatilliseen koulutukseen.

Venäjän hyökkäyssodan alkamisesta Ukrainassa tulee lauantaina helmikuun 24. päivänä kuluneeksi kaksi vuotta. Sota on vaikuttanut 7 miljoonan ukrainalaisen lapsen ja nuoren elämään. Kaikkiaan kahden vuoden aikana Ukrainassa on vaurioitunut 3 428 ja tuhoutunut käyttökelvottomaksi 365 koulua tai muuta oppilaitosta (Lähde).

Kirkon Ulkomaanavun (KUA) humanitaarinen avustusoperaatio Ukrainassa alkoi pian sodan alettua. Työ jatkuu edelleen erityisesti koulutuksen turvaamiseksi. KUA:n työhön Ukrainassa sisältyy esimerkiksi opetuksen ilmahälytystenkin aikaan turvaavien pommisuojien rakentamista ja varustamista, kasvatusalan ammattilaisten ja lasten psykososiaalisen tuen taitojen vahvistamista ja digitaalisten oppimismahdollisuuksien tukemista.

”Kuluneiden kahden vuoden aikana olemme luoneet perustan ja verkostot sille, että meidät tunnetaan Ukrainassa koulutuksen tukijana”, kertoo KUA:n varatoiminnanjohtaja Ikali Karvinen, joka vieraili KUA:n toiminta-alueilla Ukrainassa helmikuun alussa.

Koulunkäynti sodan keskellä vaatii erityisratkaisuja kuten maanalaisia metrokouluja

Esimerkiksi Harkovassa KUA on painottanut työssään vahvasti sitä, että yhä useampi lapsi pääsisi psykososiaalisen tuen piiriin. Lisäksi KUA on tukenut syksyllä 2023 perustetun maanalaisen metrokoulun toimintaa. Ukrainan itäosassa sijaitseva Harkova on sodan alusta alkaen ollut jatkuvien ilmahyökkäysten kohteena, minkä vuoksi koulunkäynti ei ole mahdollista normaaleissa olosuhteissa.

Nyt Harkovan metrokoulussa opiskellaan kahdessa vuorossa. Reilun tuhannen oppilaan metrokoulu on kuitenkin vain ensiapua tilanteessa, jossa perusopetukseen on ilmoittautunut 110 000 harkovalaista lasta ja nuorta.

Pieni lettipäinen koululainen hymyilee pulpetissaan kameralle Ukrainassa.
Julija Yurova, 6, sai aloittaa koulunkäyntinsä lähiopetuksessa sodasta huolimatta. Julija kertoo, että hänellä on luokassa kaksi parasta ystävää. Kuva: Antti Yrjönen / KUA

Erityisen tärkeää lähiopetukseen pääseminen on pikkuoppilaille. 6-vuotias Julija Yurova on yksi koulunkäyntinsä metrokoulun ansiosta lähiopetuksessa aloittaneista.

”Olen onnellinen, että lapseni pääsi heti ensimmäiseltä luokalta lähiopetukseen. Se on paljon enemmän kuin mitä minä pystyisin äitinä hänelle antamaan kotiopetuksessa. Lapseni on puhelias ja tykkää olla muiden lasten kanssa. Hän on aina innokkaasti lähdössä kouluun”, sanoo Julijan äiti Natalia Yurova.

Viranomaistietojen mukaan vain noin puolet Harkovan lapsista ja nuorista osallistuu opetukseen, jota metrokoulua lukuun ottamatta järjestetään pääsääntöisesti etänä. Monet harkovalaiset perheet ovat joutuneet pakolaisiksi ulkomaille tai muualle Ukrainaan, mikä on katkaissut koulunkäynnin kuukausiksi, jopa vuosiksi.

KUA:n työ laajenee ammatilliseen koulutukseen

Varatoiminnanjohtaja Karvisen mukaan työ jatkuu pitkäjänteisesti nykyisillä ja uusilla maantieteellisillä alueilla. KUA työskentelee Ukrainassa esimerkiksi Harkovan, Tšernihivin, Žytomyrin ja Kiovan alueilla.

”Jatkamme työtämme turvataksemme sen, että lasten oikeus koulutukseen toteutuu ja, että kouluilla on käytössään tarvittava opetusvälineistö ja turvalliset tilat”, Karvinen sanoo.

KUA:n varatoiminnanjohtaja Ikali Karvinen (oikealla) vieraili Ukrainassa hiljattain. Kuvassa keskellä KUA:n Ukrainan maajohtaja Patricia Maruschak. KUVA: Veronika Korobko / KUA

Hänen mukaansa tulevaisuudessa korostuvat etenkin digitaaliset oppimisympäristöt. KUA on laajentanut työtään peruskoulutuksesta myös ammatillisen koulutuksen puolelle.

”Olemme kiinnostuneita erityisesti yhteistyöstä yritysten ja oppilaitosten välillä”, kertoo Karvinen.

Koulutuksen tukemisella on kriisiolosuhteissa kaksi samanaikaista tavoitetta. Koulut luovat lapsille turvallisen tilan, jossa opitaan, käsitellään tunteita ja ollaan yhteydessä muihin ihmisiin. Ne toimivat myös jälleenrakennuksen lähtökohtana.

”Vain koulutetut lapset ja nuoret pystyvät myöhemmin tukemaan yhteiskuntaa siinä valtavassa jälleenrakennustarpeessa, joka Ukrainaa on sodan myötä kohdannut”, Karvinen toteaa.
”Koulu luo toivoa sekä tähän päivään, että kauas tulevaisuuteen. Koulutettu lapsi on moottori, joka auttaa yhteiskuntaa muuttumaan ja selviytymään kriisistä.”

Voit lukea kattavan reportaasin metrokoulusta verkkosivuiltamme suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.

Kuvia median käyttöön

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:
Varatoiminnanjohtaja Ikali Karvinen, s-posti: ikali.karvinen(a)kirkonulkomaanapu.fi, puh. +358 40 509 8050
Viestinnän asiantuntija Elisa Rimaila, s-posti: elisa.rimaila(a)kirkonulkomaanapu.fi, puh. +358 50 599 6986,

Maan alla – Harkovassa koulua käydään metroasemalla

Harkovan metrokoulu tarjoaa ensiapua miljoonakaupungin koulutuskriisissä 

Koulut Harkovan metroasemilla kokoavat yhteen lapsia, jotka ovat sinnitelleet jo läpi pandemiavuosien ja elävät nyt jatkuvan ilmauhan alla. Kirkon Ulkomaanapu järjestää lapsille psykososiaalista tukea, jotta elämä voisi pikkuhiljaa palata kohti normaalia.

Teksti: Ulriikka Myöhänen 
Kuvat: Antti Yrjönen 

RAPPUSET VIEVÄT leveältä kadulta maan alle kuin missä tahansa suurkaupungissa. Metron ujeltavan aaltoileva ääni kaikuu käytäviä pitkin. Ihmiset tulevat ja menevät arkisiin menoihinsa, kuten täällä itäukrainalaisen Harkovan kaupungin alla on tehty jo vuosikymmenten ajan.  

Loppuvuonna 2023 huomio kiinnittyy pieniin ihmisiin. He kaivavat repuistaan kirjoja samalla, kun metrojunat pysähtyvät asemalla aikataulun mukaisesti. 

“Täällä opiskelee oppilaita ensimmäisestä luokasta neljänteen. Aamuvuorossa on 128 oppilasta. Iltapäivällä tulevat uudet oppilaat”, sanoo Anzhela Malahova selaillen edessään olevaa paperipinoa ja jatkaa, että metrokouluja on perustettu viidelle harkovalaisasemalle. 

Malahova toimii tänään metrokoulun vararehtorina. Hänen oma koulunsa on kiinni kuten kaikki muutkin maan päällä sijaitsevat koulut Harkovassa. Oppilaat opiskelevat etänä jo neljättä vuotta putkeen: ensin oli koronapandemia, sitten alkoi suurhyökkäys. Sodan eturintama on jo siirtynyt idempään, mutta Harkova on yhä ilmahyökkäysten kohteena. Sireenit ujeltavat pahimmillaan useita kertoja päivässä, eikä opetuksen järjestäminen varsinaisissa kouluissa ole mahdollista.  

“Olen iloinen siitä, että meillä on vihdoin mahdollisuus kokoontua yhteen”, Malahova sanoo, pyyhkii silmäkulmiaan ja viittilöi asemalle rakennettujen luokkien suuntaan.

käytävä, jossa reppuselkäisiä lapsia

Lapset menevät opettajien johdolla luokkahuoneisiin Harkovan metrokoulussa.

Harkovan metro on palvellut kaupunkilaisia jo puoli vuosisataa

Harkovan metroverkosto valmistui vuonna 1975 kasvaneen miljoonakaupungin tarpeisiin. Viime vuosina sen tunneleissa on kulkenut vuosittain jopa 240 miljoonaa matkustajaa. 

Maanalainen verkosto sai uuden, ihmiselämää suojelevan merkityksen helmikuusta 2022 alkaen, kun Venäjä aloitti täysimittaisen hyökkäyksensä Ukrainaan. Arvioiden mukaan jopa 160 000 siviiliä haki suojaa metrosta rajuimpien taisteluiden aikana. Sodan pitkittyessä kaupungin koulutusjohto alkoi pohtia, olisiko metroasemista myös turvallisiksi kouluiksi.  

Syksyllä 2023 viidelle metroasemalle perustettiin koulut. Nyt pulpeteissa istuu iloisesti pälpättäviä lapsia, jotka pian hiljentyvät opiskelemaan matematiikkaa ja ukrainan kieltä. Niin tekee myös vihreään mekkoon sonnustautunut, poninhäntäpäinen Julija Yurova. 

“Olen viisivuotias”, tyttö aloittaa esittelyynsä reippaasti ja läimäyttää sitten kaksin käsin otsaansa. “Ei! Olenkin jo kuusi!” 

Yurova kertoo viettäneensä syntymäpäiviään vastikään. Hän käy koulua metroasemalla kolmena päivänä viikossa. Koulumatkat Julija Yurova kulkee aina äitinsä tai isänsä seurassa, mutta hänellä ei tunnu olevan hajua siitä, kuinka monen pysäkin päässä koti sijaitsee.  

“Matka ei ole pitkä”, hän kuitenkin sanoo varmasti. 

Julija Yurova (oikealla) opiskelee metrokoulussa hyvän ystävänsä Karolyna Havryshevan kanssa.

Valtaosa harkovalaisista opiskelee etäyhteyksillä

Yurova ja hänen koulukaverinsa ovat onnekkaita. Heidän energistä touhuaan tarkkaillessa on vaikeaa kuvitella, miltä 5–9-vuotiaiden koulupäivä näyttäisi ruutujen äärellä etäyhteyksien päässä.  

Reilun tuhannen oppilaan metrokoulu on kuitenkin vain ensiapua tilanteessa, jossa perusopetukseen on ilmoittautunut 110 000 harkovalaista lasta ja nuorta.

Viranomaistietojen mukaan heistäkin vain noin puolet osallistuu opetukseen, joka järjestetään pääsääntöisesti etänä. Monet perheet ovat joutuneet pakolaisiksi ulkomaille tai muualle Ukrainaan. 

Myös Julija Yurova lähti perheensä kanssa pakoon, mutta palasi sittemmin kotikaupunkiinsa. Tyttö pitää lyijykynää tiukasti kädessään ja jäljentää tehtäväkirjaan kiemuraisia kirjaimia. Välillä hän päästää turhautuneen tuhahduksen, kaivaa laatikosta kumin ja pyyhkii kaiken pois. Kirjainten opettelu vaikuttaa olevan piiruntarkkaa työtä. 

Juttu Yurovan kanssa alkaa luistaa, kun puheeksi tulee hänen kaulassaan roikkuva koru. Siinä lukee BFF. Lyhenne tulee englanninkielisistä sanoista best friends forever, parhaat ystävät ikuisesti.  

“Olimme perheeni kanssa pakolaisina Ternopilissa Länsi-Ukrainassa. Tapasin siellä parhaan ystäväni, joka antoi minulle tämän korun. Nyt käymme yhdessä metrokoulua Harkovassa. Meitä on kolme parasta ystävystä samassa luokassa”, Yurova selittää.  

Metrokoulun oppilaat tanssivat oppituntien välissä. Liikunta on monen mieleen.

Julija Yurova sai korun parhaalta ystävältään, jonka hän tapasi ollessaan pakolaisena Ternopilissä.

Ukrainan lapset tarvitsevat tukea traumojen käsittelyyn

Marraskuisena maanantaipäivänä metrokoulun oppilaat ovat uuden asian äärellä. Kaksi Kirkon Ulkomaanavun kouluttamaa koulupsykologia on tulossa pitämään oppituntia, jossa käsitellään leikin avulla traumoja ja pidetään huolta psykososiaalisesta hyvinvoinnista.  

Ensimmäisen oppitunnin aiheena ovat tunteet. Opetus alkaa harjoituksella, jossa jokainen oppilas esittelee itsensä ja keksii esittelyn yhteyteen hauskan liikkeen tai ääneen. Psykologien äänet leikittelevät kuin lastenohjelmissa, ja lapset seuraavat tuntia keskittyneinä.

Tunnin loppupuolella psykologit kaivavat esiin värikkään laskuvarjon, ja riemu repeää. Lapset vuoroin viskaavat varjoa ilmaan ja vuoroin konttaavat sen ali. Kiherrys on korvia huumaavaa.  

“Tunti onnistui hyvin. Tarkoituksena oli rentouttaa keho ja mieli, leikkiä, rakentaa tiimihenkeä ja pelailla yhdessä”, iloitsee 14 vuotta lastenpsykologina töitä tehnyt Olha Zinovieva

Myös kollega Alina Symonenko on toiminut psykologina päiväkodissa jo 16 vuoden ajan. Zinovievan ja Symonenkon viesti on selvä: ukrainalaislapsilla on vaikeiden olosuhteiden myötä paljon painolastia sisällään. Moni on ollut etäopetuksessa vuosia, monien perheenjäseniä on rintamalla ja osan läheisiä on myös kuollut ja haavoittunut. 

“Lapset ovat nykyisin pelokkaampia ja aggressiivisempia kuin ennen. He haluaisivat puhua toisilleen, mutta eivät osaa, koska he ovat olleet niin paljon yksin. Kun he vihdoin tapaavat ikäisiään, ilmassa on paljon konflikteja. Heillä ei yksinkertaisesti ole taitoja kohdata muita lapsia”, Symonenko pohtii.  

Psykologit Olha Zinovieva ja Alina Symonenko pitävät lapsille psykososiaalisen tuen oppituntia. Ensimmäisen kerran tarkoituksena on tutustua ja purkaa jännitystä.

Harkovan metrokoulussa lapset käsittelevät traumojaan ja muita mieltään askarruttavia asioita leikin ja pelien avulla.

Kohtaamiset metrokoulussa auttavat lapsia pääsemään kiinni normaalimpaan koulunkäyntiin, mutta isossa kuvassa entiseen normaaliin palaaminen vie paljon aikaa ja resursseja. Sodan vuoksi Ukrainassa on valtavasti tarpeita niin ihmisten hyvinvoinnin kuin rakennuskannan uudelleenrakentamisessa.  

Kirkon Ulkomaanavun Harkovan-toimistossa työskentelevä insinööri Volodymyr Grebennik kertoo, että viranomaistietojen mukaan kaupungissa on jopa 120 koulua, jotka ovat kärsineet vahinkoja sodassa. Kouluista neljä on täysin korjauskelvottomassa kunnossa ja vain 33 koulua on jo kunnostettu kaupungin varoin. Sotaa käyvässä maassa hryvnioita ei riitä kaikkien tuhojen korjaamiseen. Harkova on etsinyt kesästä 2023 alkaen ulkopuolista rahoitusta ulkomailta, jotta oppilaat ja koulujen henkilökunta pystyvät aikanaan palaamaan lähiopetukseen maan pinnalle. 

Lähiopetus lisää vuorovaikutusta

Puolilta päivin metrokoulun aamuvuoro päättyy. Julija Yurova odottaa reppu selässään äitiään, joka tänään tulee hakemaan tyttärensä kotiin.  

“Olen onnellinen, että lapseni pääsi heti ensimmäiseltä luokalta lähiopetukseen”, äiti Natalia Yurova sanoo kotimatkalla metron kolinan yli.  

“Vuorovaikutuksen vuoksi lähiopetus on todella tärkeää. Se on paljon enemmän kuin mitä minä pystyisin äitinä hänelle antamaan kotiopetuksessa. Lapseni on puhelias ja tykkää olla muiden lasten kanssa. Hän on aina innokkaasti lähdössä kouluun”, äiti jatkaa tarkkaillen tytärtään, joka istua napottaa reppu selässä kanssamatkustajien keskellä. 

Pian varmistuu, ettei Julija Yurovan koulumatka ole pitkä: koti sijaitsee vain yhden metropysäkin päässä. Tyttö hyppää laiturille reippaasti, tarttuu äitiään kädestä ja vilkuttaa peräämme.  

Kotona odottaa lemmikkikissa.  

Julija Yurova, 6, kulkee koulumatkat metrolla kuten moni muukin metrokoulun oppilas.

Vanhemmat saattelevat pienimmät koululaiset aamuisin metrokouluun ja hakevat iltapäivällä takaisin kotiin. Natalia Yurova (oikealla) pitää tärkeänä, että hänen tyttärensä tapaa koulussa ikäisiään lapsia.

KUA on tukenut Harkovan metrokoulua materiaalihankinnoissa ja tarjonnut psykologeille koulutusta, jotta he voivat järjestää lapsille psykososiaalisen tuen oppitunteja. Työtä on tuettu EU-varoin. 

Pieni lettipäinen koululainen hymyilee pulpetissaan kameralle Ukrainassa.

Tue koulunkäyntiä Ukrainassa

  • Lahjoita MobilePaylla numeroon 36263
  • Lahjoita OP:n tilille FI08 5723 0210 0215 51, viitenumero 2943

Toivoa on isojenkin kriisien keskellä

Toivoa on isojenkin kriisien keskellä – Kirkon Ulkomaanapu tuki yli miljoonaa ihmistä vuonna 2022

Viime vuosi oli monella tapaa muutosten vuosi niin maailmassa kuin Kirkon Ulkomaanavun työssä. Järkytyksen ja epäuskon keskellä saimme konkreettisesti nähdä miten yksittäiset ihmiset, yritykset, seurakunnat ja viranomaiset halusivat auttaa.

VUOSI 2022 OLI JÄRISYTTÄVÄ. Isot kriisit ravistelivat maailmankuvaamme ja totuttuja toimintatapojamme ehkä syvemmin kuin koskaan aikaisemmin. Kriisejä ja niiden aiheuttamaa tuskaa ei kannata vertailla. Hätä ja tuska ovat kokemuksina samanlaisia riippumatta sen aiheuttajasta tai paikasta.

Asiantuntijoiden ja meidän suomalaisten keskusteluista on välittynyt selkeä havahtuminen siihen, että maailma on pysyvästi muuttunut. Totuttuja pelisääntöjä kyseenalaistetaan ja moni pinnan alla kuplinut tyytymättömyyden siemen on noussut oraalle.

Nainen ja mies katsovat kameraan junan häyrystyneen ikkunan läpi. Junan värit ovat Ukrainan lipun väriset sininen pohja, jossa on keltainen raita.
Lvivin rautatieasemalla junat kuljettivat sotaa pakenevia perheitä maaliskuussa 2022. Kuva: Antti Yrjönen / KUA

Viime vuosi oli monella tapaa muutosten vuosi myös Kirkon Ulkomaanavussa. Olimme lopettaneet toimintamme Euroopassa vain muutamaa vuotta aiemmin, koska ajattelimme, että työmme on tehty. Venäjän hyökkäys Ukrainaan helmikuussa 2022 muutti asetelman yhdessä yössä ja paljon pidemmäksi aikaa kuin osasimme aavistaa.

Suomalaisten ennennäkemättömällä tuella Kirkon Ulkomaanapu aloitti nopeasti Ukrainassa avustustyön. Maahan syntyi lyhyessä ajassa maatoimisto ja yksi järjestömme suurimmista avustusohjelmista. Järkytyksen ja epäuskon keskellä saimme konkreettisesti nähdä miten yksittäiset ihmiset, yritykset, seurakunnat ja viranomaiset antoivat rahaa ja aikaa ukrainalaisten tueksi.

Kasvomaskin kasvoilleen laittanut nainen seisoo ostoskeskuksessa kädessään avustuslipas, jossa lukee "Auta!". Naisen edessä seisoo kaksi naista, joista molemmilla on kasvomaskit kasvoillaan. Toinen nainen katsoo älypuhelimensa näyttöä.
Seurakuntien vapaaehtoiset keräyslaatikoineen olivat merkittävässä osassa KUA:n varainhankinnan tukena Ukrainan auttamisessa. Kuva: Saara Mansikkamäki / KUA

Helmikuuhun 2023 mennessä kumppanimme Hungarian Interchurch Aid tavoitti 275 860 ihmistä KUA:n ja muiden ACT Alliance -järjestöjen tukemassa avustusoperaatiossa. Maatoimistomme pääosin koulutukseen keskittyvä työ tuki jo vuoden 2022 aikana 18 400 ihmistä Ukrainassa.

Ukrainan sodan vaikutukset heijastuvat toimintaamme myös esimerkiksi Afrikassa. Afrikan sarvea koettelee pahin kuivuus vuosikymmeniin ja sen torjuminen on osa työntekijöidemme arkea etenkin Keniassa ja Somaliassa. Ukrainasta toimitettu vilja on ollut tärkeä osa alueen ruokaturvaa ja sen saatavuuden romahtaminen sodan vuoksi on aiheuttanut jo ennestään monenlaisista ongelmista kärsivällä alueella akuutin ruokakriisin ja nopean inflaation.

Nainen, jonka selkäpuolelle on kiinnitetty vauva, seisoo aavikkomaisessa ympäristössä. naisen vierestä kulkee kaksi aasia ja takana seisoo lauma dromedaareja.
Hamin, 25, käveli tunnin matkan lähimmälle vesipisteelle kuivuudesta pahasti kärsineen Marsabitin alueella Keniassa, jossa katastrofi on nostanut rajusti elintarvikkeiden hintaa. Kuva: Björn Udd / KUA

Pitkäkestoista kehitysyhteistyötämme vaikeuttavat Myanmarissa vallankaappauksen tehneen sotilasjuntan toimet, Turkin ja Syyrian alueen maanjäristys ja ilmastokriisin vaikutukset. Ne myös osoittivat Kirkon Ulkomaanavun toiminnan olevan edelleen tarpeellista. Voimme lievittää tuskaa ja olla monelle hädän keskellä toivon kosketuspinta.

Sodan ja muiden katastrofien aiheuttamien konkreettisten kriisien lisäksi käsillä on globaali poliittinen kriisi. Puhutaan jopa siirtymisestä kohti uutta maailmanjärjestystä. Kriisit tarjoavat mahdollisuuden käpertyä sisäänpäin, mikä on luonnollinen suojareaktio. Näinhän toimimme vaaran uhatessa vaistonvaraisesti.

Edellä mainitut kriisit ovat kuitenkin osoittaneet, että emme selviä yksin. Meidän on opittava toimimaan yhdessä. Tähän liittyy keskeisesti toisten hädän tunnistaminen ja toimiminen yhteiseksi hyväksi – myös Suomen rajojen ulkopuolella.

On perusteltua kysyä, onko meillä toivoa? Oma vastaukseni perustuu työhön, jota voimme tuellanne tehdä: lapset pääsevät kouluun, janoinen saa vettä, nälkäinen ruokaa, pakolainen turvapaikan ja työtön työtä. Ihmisten toiminta on kaikkien ratkaisujen ydin.

Poika istuu pulpetissa kuuntelemassa. Pojan takana näkyy istumassa muita lapsia.
George palasi kouluun Boru Haron kylässä Pohjois-Kenian Marsabitissa oltuaan koulusta pois kymmenen päivää, koska hänen piti auttaa vanhempiaan hankkimaan perheelle ruokaa ja vettä. Kuva: Björn Udd / KUA

Lahjoittajiemme ja yhteistyökumppaniemme kanssa tuimme yli miljoonaa ihmistä vuonna 2022. Olemme pystyneet vahvistamaan kriisien keskellä elävien ihmisten mahdollisuuksia selviytyä ja toimia oman elämänsä parantamiseksi.

Toivoa on.

Tutustu vuosikertomukseemme 2022


Pääkuva: Antti Yrjönen

KUA laajentaa Ukraina-työtään lähemmäksi eturintamaa

KUA laajentaa Ukraina-työtään lähemmäksi eturintamaa

Ponnistelut koulutuksen eteen jatkuvat myös muualla Ukrainassa. Korjatut koulut avaavat oviaan ja päiväkoteihin lahjoitettiin tabletteja.

KIRKON ULKOMAANAVUN (KUA) Ukraina-operaatio laajenee Koillis-Ukrainan Harkovaan, joka on kärsinyt vakavia tuhoja Venäjän suurhyökkäyksen aikana. Vuonna 2022 alkanut KUA:n koulutukseen keskittyvä työ on painottunut Pohjois-Ukrainan Tšernihiviin ja Žytomyriin sekä pääkaupunki Kiovan seudulle.  

Harkovassa KUA kunnostaa sodan aikana vaurioituneita kouluja, varustelee pommisuojia ja panostaa koululaisten ja opettajien psykososiaaliseen tukeen. 

Nainen hymyilee kameralle Ukrainassa. Naisen takana näkyy raunioita.
KUA:n maajohtaja Patricia Maruschak. Kuva: Antti Yrjönen / KUA

“Työn laajeneminen Harkovaan on iso askel. Se tarkoittaa, että työskentelemme jatkossa lähempänä sodan etulinjaa ja alueella, joka vapautettiin vain muutamia kuukausia sitten”, kertoo Ukrainan-maajohtaja Patricia Maruschak.  

Harkovassa opetus järjestetään yhä etäyhteyksin, sillä lähiopetusta pidetään sotatoimien vuoksi edelleen liian vaarallisena. KUA:n työ katsoo jo tulevaisuuteen.  

“Haluamme varmistaa, että koulujen pommisuojat ovat varusteltuja ja toimivia, kun koulut pystyvät jälleen avaamaan ovensa lähiopetukselle”, Maruschak perustelee.  

Psykososiaalista tukea koululaisille ja opettajille

Harkovaan laajentuva työ on osa EU-rahoitteista koulutusprojektia, jossa ovat mukana myös KUA:n kumppanijärjestöt Save the Children International, People in Need ja War Child Holland. 

Ensimmäiset EU-varoin kunnostetut koulut ovat jo toiminnassa Pohjois-Ukrainan Tšernihivissä. Kahteen pommituksissa vaurioituneeseen kouluun vaihdettiin ehjät ikkunat ja lisäksi sisätiloissa korjattiin vahinkoja. Koulujen 1 500 oppilasta ovat voineet palata lähiopetukseen. Kesän kynnyksellä koulujen korjauksia valmistuu lisää.  

Työ painottaa voimakkaasti ukrainalaisten henkistä jaksamista vaikeassa tilanteessa, jossa perheet ovat joutuneet jättämään kotinsa, perheenjäseniä on rintamalla ja läheisiä on kuollut. Tšernihivissä KUA on jo järjestänyt koululaisille ja opettajille psykososiaalisen tuen aktiviteetteja ja koulutuksia. Vastaava työ jatkuu myös Harkovassa. 

Pohjois-Ukrainan Tšernihivissä koulujen pommisuojia on varusteltu sellaisiksi, että lasten oppiminen ei keskeydy edes ilmahälytysten ajaksi. Useissa pommisuojissa koululaiset voivat viettää myös öitä, jos tarve vaatii. Kuva: Antti Yrjönen / KUA

Säätiön lahjoitus turvaa päiväkotilasten oppimista

Kirkon Ulkomaanapu on läpi vuoden tukenut ukrainalaisia oppilaitoksia myös erilaisissa tarpeellisissa laitehankinnoissa. Huhtikuun lopussa KUA lahjoitti Pirkko ja Tarmo Vahvelaisen säätiön tuella kolmeen päiväkotiin Kiovan alueella tablettitietokoneita. Tabletteihin oli asennettu valmiiksi sovellus, jonka avulla päiväkotien alle 6-vuotiaat lapset voivat tehdä iälleen sopivia tehtäviä. 

Tabletti sovelluksineen sisältää yli 1 800 erilaista tehtävää ja peliä, joiden avulla pienet lapset voivat opiskella perheidensä ja päiväkodin henkilökunnan kanssa. Sovellus toimii myös offline-tilassa, joten oppiminen voi jatkua myös ilmahälytyksen aikana pommisuojassa. 

Teksti: Ulriikka Myöhänen, Natalia Korolyuk

10+1 faktaa hätäavusta

10+1 faktaa hätäavusta

Hätäapu auttaa, kun tilanne on toivottomimmillaan. Järjestöjen globaalilla yhteistyöllä suojellaan ihmishenkiä ja ylläpidetään ihmisarvoa, oli kyse sitten äkillisestä luonnonkatastrofista tai pitkittyneestä kriisistä.  

1. Hätäapu pelastaa ihmishenkiä. 

Monissa katastrofitilanteissa nopea avun saaminen on kirjaimellisesti elintärkeää. Humanitaaristen periaatteiden mukaisesti hätäapu on tarkoitettu niille, jotka sitä todella tarvitsevat, ja sen tarkoitus on olla henkeä pelastavaa ja ihmisarvoa ylläpitävää. Useimmiten kyse on vedestä, ruoasta, suojasta ja lääkkeistä eli välttämättömyystarvikkeista. Myös koulutus on henkiä pelastavaa toimintaa, ja sen vuoksi se on KUA:n työn ytimessä. 

2. Hätäavun kohteet valitaan tilanteen ja tarpeen perusteella. 

Hätäavun tarve voi olla äkillinen tai seurausta pitkittyneestä tilanteesta. Kun tarve nousee, paikalliset ja paikan päällä jo olevat kansainväliset järjestöt pyrkivät antamaan apua heti. Lisäksi YK:n hätäapukoordinaatiojärjestö OCHA seuraa maailmaa ja kartoittaa tarpeita. Kartoituksen avulla kansainvälinen yhteisö selvittää avun tarpeet, tarvitsijat ja aikataulun. Esimerkiksi luonnonkatastrofien yhteydessä kattava kartoitus valmistuu yleensä parissa viikossa, ja toimintasuunnitelma elää tilanteen mukana. 

3. Humanitaarista hätäapua annetaan monessa muodossa. 

Tarvekartoitus auttaa ratkaisemaan, mitä apua ihmiset tarvitsevat akuuteimmin ja mikä avun muoto sopii kulloiseenkin tilanteeseen. Esimerkiksi KUA:n käyttämät käteisavustukset ovat parempia ja kustannustehokkaampia kuin tarvikelahjoitukset, jos katastrofialueella on edelleen toimivat markkinat. Jos markkinoita ei ole, suorat tavaralahjoitukset voivat olla tarpeen. Tavaratarpeet hankimme aina mahdollisimman läheltä kriisialuetta. Olennaista on kuulla yhteisön toiveita: esimerkiksi perheet usein toivovat lasten pääsevän kouluun heti, kun hengissä pysymisen perustarpeet on saatu turvattua. 

4. Katastrofitilanteissa avun koordinointiin tarvitaan yhteistyötä.

Kaikki järjestöt eivät riennä samaan aikaan kaikkialle. Suurissa katastrofeissa kansainvälisen yhteisön sisäinen koordinaatio on erittäin tärkeää. Järjestöt tulevat mukaan oman erikoisosaamisensa ja aluetuntemuksensa perusteella. KUA osallistuu usein koulutukseen liittyviin ponnistuksiin ja myös johtaa niistä vastaavia yhteistyöhankkeita. Avustustoimien globaali koordinointi pitää kaikki selvillä siitä, mitä apua on tarjolla, missä ja kenelle. Lisäksi huomataan, jos jokin alue on vielä ilman apua ja mitä apua puuttuu.  

5. Politiikka voi vaikeuttaa avustustyötä kriiseissä. 

Konfliktit ja poliittiset kiistat voivat vaikeuttaa hätäavun toimittamista. YK on päätöslauselmassaan vaatinut, etteivät pakotteet saa estää humanitaarista apua. Monenlaisia hankaluuksia voi seurata siitä, että pankit ovat kiinni tai rahansiirrot eivät onnistu pakotteiden vuoksi. Myös tiesulku voi estää avun perille viemisen konkreettisesti. 

6. ”Kaikki raha menee kuitenkin sotaherroille” – paitsi ettei mene. 

Avustusjärjestöt toimivat ammattimaisesti. Varojen käyttöä ja rahan reittejä valvotaan tarkasti, ja korruption vastaiset mekanismit koskevat niin omia kuin kumppaneiden ja alihankkijoiden toimintoja. Monissa hauraissa maissa korruptio on merkittävä ongelma, eikä humanitaarinen apu ole näille ongelmille immuuni. Siksi tapauksia tulee silloin tällöin ilmi. Niiden paljastuminen on kuitenkin osoitus juuri siitä, että valvonta toimii. 

7. Aina edes hätäapua ei voi viedä. 

Avustusjärjestöt toimivat usein erittäin vaikeissa olosuhteissa, ja ne ovat varautuneet monenlaisiin tilanteisiin ja uhkiin. Joskus tilanne voi kuitenkin olla niin hengenvaarallinen, ettei henkilökunnan lähettäminen paikan päälle ole turvallista. Avustustyöntekijät ovat viime vuosina olleet myös erilaisten aseellisten ryhmien kohteita konfliktialueilla. Hankalia tilanteita syntyy silloinkin, jos viranomaiset edellyttävät avun jakamista vain ”omilleen” tai vaativat avustustarvikkeista osaa esimerkiksi sotilaille. Näissäkin tilanteissa järjestöt käyvät jatkuvasti neuvotteluita, jotta apua päästään jakamaan humanitaarisen avun periaatteiden mukaisesti. 

8. Katastrofirahasto varautuu odottamattomaan. 

Kirkon Ulkomaanapu kerää varoja paitsi yksittäisiin kriiseihin, myös yleisesti konflikteihin. Katastrofirahaston avulla reagointi akuutteihin hätätilanteisiin on mahdollista. Rahastosta voidaan välittömästi vapauttaa varoja silloin, kun rahalle on tarvetta nopeasti ja joustavasti. Rahaston turvin voidaan myös auttaa tilanteissa, jotka eivät välttämättä saa lahjoittajia sankoin joukoin liikkeelle ainakaan välittömästi. 

9. Hätäapua tarvitaan akuutteihin katastrofeihin ja pitkäaikaisiin kriiseihin. 

Hätäavun tarpeen voi herättää akuutti katastrofi, kuten syttynyt sota tai äkillinen luonnonmullistus, tai pitkäaikainen ja kärjistyvä kriisi, kuten nälänhädän aiheuttava kuivuus. Hitaasti kehittyvät katastrofit ovat usein monimutkaisempia ja siten huomattavasti kalliimpia hoitaa, mutta ne eivät yleensä kerää huomiota lahjoittajilta samassa mittakaavassa kuin esimerkiksi yhtäkkinen maanjäristys. Kriteerit hätäavun antamiselle ovat aina samat: hätäapua saavat sitä todella tarvitsevat. 

10. Kaikki kriisit eivät näy uutisotsikoissa. 

Mediaa seuraamalla ei välttämättä pysy ajan tasalla siitä, missä on nyt suurin hätä. Esimerkiksi Ukrainan sodasta uutisointi on ollut oikeutettua ja ymmärrettävää, mutta samalla monia muita pitkittyneitä tilanteita on jäänyt päivänpolttavien tapahtumien varjoon. Niihin kuuluu muun muassa Itä-Afrikan pitkittynyt kuivuus. Huonon tilanteen on yleensä kehityttävä erittäin huonoksi ennen kuin se huomioidaan mediassa: esimerkiksi nälänhädän julistaminen on todennäköisemmin uutisissa kuin nälänhän uhka. 

+1. KUA:n hätäapuoperaatioissa paikalliset ovat avainasemassa. 

Paikalliset tuntevat oman ympäristönsä ja verkostonsa kaikista parhaiten. Siksi ei riitä, että paikalliset ovat antamassa neuvoja ja toteuttamassa päätöksiä, vaan heidän on oltava mukana myös päätöksenteossa. KUA:n maatoimistoissa toimintaa pyörittävät paikalliset työntekijät, ja monissa avustuskohteissa KUA toimii yhteistyössä paikallisten kumppanijärjestöjensä kanssa tai paikallisia järjestöjä tukemalla. 

Lähteet: KUAn humanitaarisen vaikuttamistyön asiantuntijan Merja Färmin ja humanitaarisen avun asiantuntijan Jan De Waegemaekerin haastattelut. 


Teksti: Anne Salomäki
Kuvitus: Carla Ladau

Ukraina: Vuosi sotaa

Ukraina: Vuosi sotaa hajotti perheitä ja sysäsi miljoonia avun tarpeeseen

Kaikki kuvat, jos ei toisin mainittu: Antti Yrjönen

Helmikuun 24. päivänä 2022 ukrainalaisten maailma muuttui. Venäjän hyökkäyksen jälkeen miljoonista tuli pakolaisia joko omassa kotimaassaan tai sen ulkopuolella. Erityisesti tilanne vaikutti lapsiin, kun koulunkäynti keskeytyi ja perheet hajosivat. 

KUA KUMPPANEINEEN on tukenut ukrainalaisia humanitaarisella avulla sodan alkumetreiltä lähtien. Nyt olemme aloittaneet miljoonien eurojen koulutustyön. Sen avulla lapset saavat laadukasta koulutusta turvallisesti riippumatta siitä, ovatko he Ukrainassa tai ulkomailla. Tämä on Ukrainan ja KUA:n tarina kuluneelta vuodelta. 

Vaihe 1 – ihmiset liikkeellä

Kun Venäjän hyökkäys alkaa, monien ihmisten on lähdettävä kodeistaan ja jätettävä valtaosa omaisuudestaan taakseen. Suurin osa lähtijöistä on naisia ja lapsia. Stressi on valtava. Moni jättää kotinsa tietämättä, minne mennä ja kuinka pitkäksi aikaa. Isät, veljet ja isoisät on pakko jättää taakse.

KUA TEKEE yhteistyötä kumppanijärjestönsä Hungarian Interchurch Aidin (HIA) kanssa tarjotakseen ihmisille ruokaa, lämpimiä vaatteita, hygieniatarvikkeita ja levähdyspaikkoja.

A group of women and children sitting in front of a big window
Tyttö pitää sylissään toista, pienempää tyttöä.

Alina (10) pitää 3-vuotiasta Emiliaa sylissään pakolaissuojassa Barabásin kylässä lähellä Ukrainan ja Unkarin rajaa.

Pakomatka yhdeksän lapsen kanssa

Ystävän avuliaisuuden ansiosta Masha ja hänen neljä lastaan pääsivät lähtemään Zaporižžjasta, joka sijaitsee lähellä Krimin niemimaata. 

Perheen omistamassa autossa oli vain viisi istuinta, joten Mashan puoliso pyysi ystävältään tila-autoa. Ystävä ojensi avaimet kysymättä mitään. 

”Matkan aikana itkin. Olin pois tolaltani. Minua pelotti, että jotain tapahtuu matkalla”, Masha kertoo. 

He pakkasivat mukaansa tyynyjä, peittoja, tärkeitä asiakirjoja ja lämpimiä vaatteita sekä kolme viulua musikaalisille lapsille. Yhden lapsista oli jätettävä rakas pianonsa. 

Kun he viimein saapuivat Unkariin, Mashan 10-vuotias tytär Alina tutustui 3-vuotiaaseen Emiliaan avustuspisteellä Barabásissa. Siellä KUA:n kumppani Hungarian Interchurch Aid jakoi avustuksia. 

Alina oli pakannut mukaansa yhden lelun, vaatteita ja värityskirjan. Hän antoi värityskirjansa matkan aikana toiselle tytölle, jolla ei ollut lainkaan leluja.

Varainhankinta alkaa

An illustration of a pair of hands with a euro currency sign in the middle

1 miljoona euroa 4 päivässä

Miljoonat ukrainalaiset pakenevat mukanaan usein vain pieni laukku. KUA aloittaa varainkeruukampanjan ja kerää neljässä päivässä miljoona euroa hätäavun antamiseksi pakolaisille. 

A man in a KUA green vest is collecting money in a box outside in the street. A person is contributing to the collection.

Suomalaiset tukevat ukrainalaisia anteliaasti sodan ensimmäisinä päivinä. Kuva: Saara Mansikkamäki

Perheet pakenevat

Sodan ensimmäisinä päivinä YK:n pakolaisjärjestö UNHCR arvioi, että yli puoli miljoonaa ihmistä on jo ylittänyt rajan Ukrainan naapurimaihin. 

Ensimmäisinä pakenevat naiset ja lapset. Monet ovat väsyneitä ja peloissaan. Avustustyön ensimmäinen vaihe on antaa heille kiireellisiä tavaroita, kuten ruokaa, lämpimiä vaatteita ja suojaa sekä monissa tapauksissa psykososiaalista tukea.

VIDEO: KUA:n työntekijöitä on paikalla pienessä Barabásin kylässä Unkarissa, jonne pakolaisia toivotetaan tervetulleiksi. 
A woman holds a cat

Kristina ei pakene ensimmäistä kertaa. Hän lähti synnyinpaikastaan Luhanskista vuonna 2014 hakeutuakseen turvaan Ukrainan pääkaupunkiin Kiovaan. Nyt sekään ei ollut enää turvallinen. 

”Lähteminen ei ollut yksinkertaista. Paikat olivat täynnä, ihmiset eivät päässeet sisälle junaan.” 

A woman holds a cat

Kristina ja hänen kissansa Lisa onnistuivat ahtautumaan junaan, joka vei heidät Unkarin rajalle. Siellä hän sai apua. 

”Aviomieheni, hänen perheensä, veljeni, tätini, setäni, he jäivät Kiovaan. Suurin osa ystävistänikin on Kiovassa. Tämä on kauheaa. Meitä itkettää.” 

An older woman in glasses looks at the camera

Nadija oli kotona, kun ensimmäiset pommit osuivat hänen taloonsa Harkovassa lähellä armeijan tukikohtaa. Iskut olivat kovaäänisiä ja pelottavia. Hän ei muista lähtöä lainkaan. 

”Lapseni ottivat minut mukaansa.” 

An older woman in glasses looks at the camera

Perhe onnistui pääsemään Tšopin rautatieasemalle Länsi-Ukrainaan. Nyt he odottavat pääsevänsä ylittämään rajan Unkariin. 

Nadijan suurin toive on, että asiat muuttuvat parempaan ja sota loppuu. ”Monet lapset kärsivät sodan vuoksi.” 

Pakolaisten avustuspisteet avataan

KUA:n kumppani HIA perustaa pakolaispisteitä kaikkialle, minne ihmisiä alkaa kertyä. 

Budapestin lentokentällä vanhemmat lepäävät, kun lapset leikkivät varta vasten rakennetuilla leikkialueilla.

VIDEO:  10-vuotias Maryanna näytti meille reppunsa sisältöä Budapestin
lentokentälle pystytetyssä pakolaisten leikkihuoneessa. 
An illustration of an adult and a child running. Explosions happen above them.

3 miljoonaa pakolaista

pakenee ympäröiviin maihin sodan ensimmäisen kuukauden aikana. Joukossa on 1,5 miljoonaa lasta.

A young girl peers over a soft toy

5-vuotias Yelizaveta halaa pehmolelua. Hän, hänen 10-vuotias siskonsa Maryanna, äiti Vironika ja isoäiti Svetlana lähtivät kotikaupungistaan Odessasta pian Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Budapestin lentokentällä he suunnittelevat suuntaavansa Bulgariaan. 

”Minulla oli paljon ystäviä Odessassa, mutta nyt paras ystäväni on Saksassa. On hyvä idea mennä Bulgariaan, koska Mustameremme on siellä. Siellä olemme lähellä Ukrainaa”, Maryanna sanoo. 

Lvivin rautatieasemalla näkyy joka tunti tuhansia pakolaisia. Monille heistä kelpaa mikä tahansa juna lännen suuntaan. 


Eugene, Vitaly ja heidän kolme lastaan olivat pommitusten alkaessa sairaalassa Harkovassa, koska 10-vuotias Ivor tarvitsi sydänleikkauksen. Nyt Ivor on isänsä käsivarsilla ja parkaisee säännöllisesti.

Perheen oli pakko lähteä sairaalasta pommitusten kiihtyessä Harkovassa. Matka Lviviin kesti yli 24 tuntia. He saapuivat junalla, ja lapset nukkuivat rautatieasemilla ja junan lattialla. Heillä ei ollut mukanaan syötävää. 

Isä Vitaly Alyabev, äiti Eugene Musina, Ivor Musin (10 kuukautta) ja Vitalina Musina (8 vuotta) istuvat yhdessä Lvivin rautatieasemalla.

Vaihe 2 – suojautuminen

Taistelut idässä jatkuvat, eikä loppua näy. Osa ukrainalaisista ylittää rajat naapurimaihin, osa valitsee jäädä Ukrainan länsiosaan. Siellä paikalliset avaavat kotinsa ja koulunsa maanmiehilleen. Monet tekevät pitkää päivää vapaaehtoistöissä tarjotakseen pakolaisille ruokaa ja varmistaakseen, että heillä on turvallinen ja lämmin majapaikka.

KUA TUKEE operaatioita Berehovessa ja Länsi-Ukrainan suurimmassa kaupungissa Lvivissä. Monet lapsista eivät edelleenkään käy koulua, vaikka jotkut opettajat yrittävät tarjota opetusta etänä.

IOM arvioi, että Ukrainassa on noin 8 miljoonaa humanitaarista apua tarvitsevaa sisäistä pakolaista. 

A women in a headscarf holds a cat
Larysa ja hänen kissansa Bella pakenivat Harkovasta maaliskuussa 2022.

Larysa, hänen aviomiehensä, tyttärensä ja kissansa Bella pakenivat Harkovasta maaliskuun 1. päivänä 2022. Ennen pakenemistaan he viettivät neljä yötä kellarissa pommituksia paossa. 

”Kaikki haluavat lähteä Harkovasta. Rautatieasemalla oli paljon ihmisiä. Junamatka oli ilmainen, mutta junaan oli väkijoukkojen vuoksi vaikea päästä”, Larysa sanoo. 

Larysa sairastaa syöpää. Hän sai hoitoa Harkovassa, mutta sairaala tuhoutui pommituksissa. Hän toivoo saavansa hoitoa sairauteensa Unkarissa. Nyt Larysa perheineen majailee pakolaissuojassa Berehovessa Ukrainan länsiosassa. 

”On onni, että meillä on lämmin paikka nukkua. Saamme ruokaa kolmesti päivässä, ja voimme peseytyä sekä pestä pyykkiä, koska täällä on myös pyykkikone.” 

Kaksi viikkoa myöhemmin KUA vieraili samassa pakolaissuojassa ja sai tietää Larysan viimein saavan hoitoa sairaalassa Länsi-Ukrainassa. 

A woman folds clothes in an empty school assembly hall.

Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, englanninopettaja Erika Pavliuk lähetti oppilaansa kotiin ja aloitti vapaaehtoistyön kouluun perustetussa pakolaissuojassa.

Lisäksi hän järjestää oppilailleen etätunteja. Jotkut heistä ovat kotona, koska koulu on täynnä pakolaisia, mutta jotkut ovat myös paenneet. Erika vaikuttaa liikuttuvan puhuessaan oppilaistaan.

”He ovat teini-ikäisiä. Meillä on hyvät ja huonot hetkemme, mutta löydämme aina ratkaisun vaikeuksiimme. Rakastan heitä.”

A woman folds clothes in an empty school assembly hall.

Kun kysymme Erikalta hänen tulevaisuudentoiveistaan, hän vetää syvään henkeä ja katselee ympärilleen tyhjään luokkahuoneeseensa.

”Pystyy opettamaan normaaleja tunteja. Haluan kirjoittaa sille taululle ja…”, hän epäröi hetken ja alkaa nauraa väsyneesti, ”huutaa oppilailleni, koska he eivät ole tehneet läksyjä.”

A woman in a cook's outfit clasps her hands and looks at the camera while standing in the middle of a large kitchen

Kouluun perustetun pakolaissuojan keittiötä johtaa Ivonna Kobypjavska. Hän on työskennellyt samassa keittiössä jo 27 vuoden ajan, mutta nyt hän tarjoaa ruokaa koululaisten sijaan pakolaisille. 

Ivonnan poika meni taistelemaan Kiovaan, joten Ivonna halusi tehdä jotakin hyödyllistä. Siksi hän jatkoi työtään keittiössä ilman palkkaa. 

A woman in a cook's outfit clasps her hands and looks at the camera while standing in the middle of a large kitchen

Ivonna tekee vapaaehtoistyötä Berehovessa aamukuudesta iltayhteentoista. Hän valmistaa päivittäin 400 ateriaa 40 lapselle tarkoitetussa koulun keittiössä samalla, kun hänen poikansa taistelee Kiovassa. 

”Ei tämä ole iso juttu”, hän huomauttaa. ”Rutiinia, rutiinia…” 

VIDEO: Isä Kirill, äiti Ljubov, sisarukset Alica ja Masha sekä serkkutyttö Daria taittoivat Itä-Ukrainan Harkovasta pitkän matkan, joka lopulta toi heidät Berehoveen Unkarin rajalle. 

Lämmin vastaanotto

Katerina, 28, Viktoria, 14, Maria, 9 ja Ivan, 3 ovat juuri saapuneet suojalle Lvivin laitamille. He pakenivat yhdessä äitinsä ja isoäitinsä kanssa.

Maria viettää kahden päivän päästä yhdeksättä syntymäpäiväänsä. Perhe lähti kotikaupungistaan Malynista sodan vuoksi. Kun sota alkoi, perhe odotti ajatellen sen päättyvän pian.

Kun he alkoivat kuulla pommituksia, he pakkasivat tavaransa ja lähtivät kotoaan. Perheelle oli kerrottu, että he voisivat päästä bussikyydillä Lviviin ja Puolaan. He eivät kuitenkaan halunneet ylittää rajaa Puolaan vaan päättivät sen sijaan jäädä Lviviin. 

Two girls and a small boy on a bed smile at the camera. An adult woman sits to the side with her hand over her eyes.
Viktoria (14), Maria (9), Ivan (3) äitinsä Katerinan kanssa. Kuvassa on kulunut puoli tuntia siitä, kun he saapuivat suojaan Lviviin.

”Olemme todella onnellisia ja kiitollisia, että olemme täällä. Meidät toivotettiin tervetulleiksi suojaan.”

Kaikki haluavat palata kotiin mahdollisimman pian, sillä muu perhe jäi Malyniin. Sekä Katerinan että Svetlanan aviopuolisot taistelevat sodassa. 

An illustration of a tent

8 miljoonaa ihmistä

maan sisäisinä pakolaisina, jotka ovat humanitaarisen avun tarpeessa.

An illustration of a classroom

676 tonnia apua

toimitettu kesään 2022 mennessä.

An illustration of a hand with a heart floating above it.

100 000 ihmistä

tavoitettu KUA:n tukeman työn kautta.

A makeshift shelter in a gym is viewed from above. A woman stands at the entrance holding a piece of paper.

Nainen hymyilee kameralle seistessään suuren petirivistön ja verhoilla erotettujen alueiden edessä liikuntasalissa, joka toimii väliaikaisena suojana pakolaisille Ukrainan Lvivissä. Kuva: Melany Markham / KUA

Vaihe 3 – paluu kotiin 

Vaikka maan etelä- ja itäosissa taistellaan edelleen, joillekin alueille on riittävän turvallista palata. Monia rakennuksia on tuhoutunut, ja sähköverkko on epävakaa. Ilmahälytysten uhka vaanii yhä. KUA:n työ kehittyy seuraavalle tasolle: opettajat ja oppilaat palaavat kouluun. Normaaliuden kokemuksia tarvitaan jo pitkään kestäneiden mullistusten ja traumojen jälkeen. EU:n rahoituksella johdamme 14 miljoonan euron projektia, joka palauttaa jopa 45 300 lasta virallisesti kouluun. 

A man looks slightly off-camera in front of a background of sunny trees.

”Kaikki eivät ymmärrä, kuinka lähestyä tiettyjä ihmisryhmiä ja tarjota heille pätevää psykososiaalista tukea.

Nyt suuri joukko kansalaisia muilta alueilta tulee jäämään Tšernihiviin, samalla kun kaupunki yrittää parhaansa päästäkseen takaisin normaaliin tilaan.”

Oleh Halepa, psykologi-vapaaehtoinen Tšernihivin yhteisessä vapaaehtoiskeskuksessa.

A group of people are seated in an auditorium looking at a screen. The screen has a child leaning on her hands listening to an adult talk.

Oleh osallistui KUA:n tukemaan psykososiaaliseen tuen koulutukseen, jotta hän voisi tukea traumatisoituneita lapsia.

”Valmentaja teki minuun suuren vaikutuksen. Hän on erittäin aktiivinen, eloisa persoona. Harjoittelun aikana opittua tietoa, rakennetta ja esitystyyliä kannattaa opetella soveltamaan tulevassa työssämme.” Kuvat: Iryna Dasiuk / KUA

Normaalin makua

KUA järjestää kesällä 2022 lapsille useita kesäkerhoja, joissa he voivat leikkiä, urheilla ja pelailla yhdessä. Lapsille ja vanhemmille kerhot ovat pieni muistutus normaalista.


Tanya Slautina ja hänen puolisonsa Andzey ovat Tšernihivistä, jossa 60 prosenttia kaupungin 285 000 asukkaasta on paennut muualle Ukrainaan. 

A man and a woman stand in a park with their arms around each other.
Tanya Slautina ja hänen puolisonsa Andzey ovat Tšernihivistä,

”Sota on koskettanut jokaista elämämme osa-aluetta. Pahimpina kuukausina Tšernihivissä olimme eristäytyneinä kotonamme. Pelko, räjähdykset ja paniikki olivat päivittäin seuranamme. Onneksi lapsemme eivät nähneet kenenkään kuolevan, mutta he olivat hiljaisia ja pahantuulisia. Pystyimme ajattelemaan ainoastaan selviytymistä. 

Kotimme on kunnossa, mutta muilla ei käynyt yhtä hyvä tuuri. Järjestimme keräyksen, jossa koottiin vaatteita ja muita välttämättömiä tarvikkeita muille perheille. Ennen hyökkäystä olin töissä pankkivirkailijana, mutta jätin työni voidakseni auttaa lapsiani ja yhteisöäni. Stressi ja pelko ovat lähentäneet meitä. 

Me kaikki tarvitsemme apua lastemme kanssa, ja kesäkerhot olivat valtava helpotus myös meille vanhemmille. Lapsemme Anastasiya, 6, Valeziya, 10, ja Maksim, 12, ovat käyneet KUAn kesäkerhossa kuuden viikon ajan.”

A teenaged girl laughs as she leans against a brightly coloured wall. Pink flowers are in the foreground

”Parasta kesäkerhoissa oli nähdä luokkakavereitani ja ystäviäni. Mikään ei ole ollut täysin normaalia pitkään aikaan. Ensin meidän oli käytävä koulua etänä koronaviruspandemian vuoksi, ja sitten alkoi sota.”

A teenaged girl laughs as she leans against a brightly coloured wall. Pink flowers are in the foreground

”Hyökkäysten aikana halusin vain mennä jonnekin piiloon. Olen huomannut, että voin paljon paremmin nyt, kun teemme asioita yhdessä. Yhteistyö ja keskustelu tunteistamme ja ajatuksistamme on ollut äärimmäisen suureksi avuksi.” 

Sophia (14), KUA:n kesäkerhon osallistuja.

Opettajilla on tärkeä rooli

KUA:n painottaa koulutustyössään Ukrainassa opettajien koulutusta ja tukea. Ilman osaavia opettajia ei ole laadukasta koulutusta.

Kun sota on käynnissä, opettajat tarvitsevat erityiskoulutusta ja mentorointia voidakseen auttaa oppilaitaan. Lisäksi opettajilla on oltava työkaluja, jotka auttavat heitä jaksamaan vaikeina aikoina.

VIDEO: Maailman humanitaarisen avun päivänä 19. elokuuta opettaja Ruslana muistuttaa meitä, kuinka tärkeitä opettajat ovat humanitaarisessa avussa. 

Zhanna oli järjestämässä KUA:n kesäkerhoja Ukrainassa

”Monet ovat menettäneet luottamuksensa maailmaan.”

”Sota on aiheuttanut valtavasti stressiä lapsille ja nuorille. Joidenkin on täytynyt selvitä uuvuttavista pakomatkoista, toiset ovat menettäneet läheisiään tai nähneet asioita, joita lasten ei pitäisi koskaan joutua näkemään. Tyypillisimpiä oireita ovat ruokahalun puute, unihäiriöt ja keskittymisvaikeudet. 

Kesäkerhoissa olemme käyttäneet erilaisia terapeuttisia työkaluja, kuten taidetta ja käsitöitä. Aluksi piirrokset olivat hyvin tummasävyisiä, ja niissä oli sotilaita, aseita ja ohjuksia. Viikkojen kuluessa alkoi ilmaantua enemmän värejä, auringonpaistetta ja kukkia. Monet ovat menettäneet luottamuksensa maailmaan. Kerhoissa yritämme tarjota heille paikan, jossa heillä on turvallinen olo. 

Psykologina tiedän, että tukea pitäisi tarjota heti traumaattisen tapahtuman jälkeen. Mitä kauemmin lapset ja nuoret joutuvat odottamaan, sitä vaikeampaa mielen arpia on hoitaa. Olen kuitenkin toiveikas, koska olen täällä nyt ja teen jotain heidän hyväkseen. Lisäksi olemme saaneet valtavasti tukea Kirkon Ulkomaanavulta. Olemme siitä syvästi kiitollisia.” 

An illustration of an adult and a child. The child has a speech bubble above its head.

4 590 lapselle psykososiaalista tukea

KUA johtaa projektia, jossa tarjotaan lapsille ja nuorille psykososiaalista tukea.

An illustration of a person holding a stick - a heart floats above.

Koulutus 905 opettajalle

psykososiaalisen tuen tarjoamiseksi traumasta kärsiville lapsille.

An illustration of two schoolchildren wearing rucksacks

5 872 opiskelijaa

osallistui ja hyötyi KUA:n kesäkerhotoiminnasta.

Vaihe 4 – talveen valmistautuminen

Sota etenee uuteen vaiheeseen, ja iskut kriittisen tärkeään infrastruktuuriin ovat tavanomaisia. Lämmityksen puute tekee kouluissa opiskelun vaikeaksi, ja sen lisäksi lähes päivittäin tulee ilmahälytyksiä.

SÄÄNNÖLLISET SÄHKÖKATKOT puolestaan vaikeuttavat etäopiskelua joko kotona tai muissa kaupungeissa. KUA kumppaneineen reagoi tilanteeseen tarjoamalla perheille tarvikepakkauksia talveen varautumista varten sekä muokkaamalla koulujen pakollisista pommisuojista opetukseen sopivia tiloja, joissa voidaan opiskella ilmahälytystenkin aikaan. 

VIDEO: Talvi alkaa, ja kunnolliselle jälleenrakennukselle on kiireellinen tarve. KUA valmistautuu korjaamaan ikkunoita ja tekemään pommisuojista opetukseen sopivia.

Palasimme Ukrainan Tšernihiviin tapaamaan opettaja Ruslanaa, joka sai meiltä kesällä psykososiaalista koulutusta. 

A woman smiles at the camera
Ruslana käyttää KUA:n koulutuksissa oppimiaan taitoja päivittäin

”Jokainen päivä on haaste. Sota on vaikuttanut elämän jokaiseen osa-alueeseen ja päivittäisiin rutiineihimme. Nyt suunnittelemme, miten voimme järjestää opetuksen suojissa, koska viikosta riippuen vietämme niissä aika paljon aikaa. 

Lapset vaikuttavat psykososiaalisen hyvinvoinnin näkökulmasta melko joustavilta. Koskaan ei kuitenkaan voi tietää, mikä laukaisee reaktion. Se voi olla ilmahyökkäys, sireenin ääni. Jotkut heistä alkavat itkeä, jotkut vain pysyvät aloillaan. Jotkut säilyttävät positiivisuutensa, mutta jotkut ovat erittäin pessimistisiä ja epätoivoisia. 

Oppimamme uudet menetelmät ja psykososiaalisen tuen taidot ovat tukeneet meitä tänä syksynä. Monet opettajistamme käyttävät menetelmiä koulussa säännöllisesti.” 

”Tämä on ollut elämän oppitunti”

Tapaamme myös uudelleen opettaja ja koulupsykologi Zhanna Kudinaa, joka kertoo, että niin monen kuukauden sodan jälkeen hän ja hänen kollegansa tekevät parhaansa nujertaakseen ahdistuneisuutta ja stressiä, jota monet lapset tällä hetkellä kokevat.

Kudinan mukaan noin 30 %:lla opiskelijoista on stressioireyhtymän merkkejä. He osoittavat oireita, kuten ahdistusta, ruokahaluttomuutta, huonoa unta ja huutamista, kun he näkevät painajaisia.

A woman looks at the camera in front of a dark background
Zhanna on käyttänyt KUA:n koulutuksen tarjoamia uusia taitoja oppilaidensa apuna

Kudina kertoo, että Venäjän piirityksen aikana alueella menehtyi kolme hänen koulunsa oppilasta. Jotkut oppilaat kokivat väkivaltaa ja sortoa.

Yksi koulun pommisuojan huoneista on järjestetty lasten psykososiaaliseksi keskukseksi. Se on turvallinen paikka, jossa lapset osallistuvat esimerkiksi taideterapiaan ja oppivat rentouttavia hengitystekniikoita.

Kun kysymme hänen ajatuksiaan tulevaisuudesta, Kudina sanoo toivovansa parasta ja rauhaa. ”Tämä on ollut meille kaikille elämän oppitunti. Se on kehittänyt selviytymistaitojamme, taitoja, joilla voimme elää tämän yli. Meidän pitäisi jotenkin yrittää asennoitua parempaan. Positiivinen ajattelu tuo positiivisen tulevaisuuden.”

A dark street is only lit up by the light from car headlamps. People cross the street lit up by the headlamps.

Sähkökatkoksia esiintyy usein Tšernihivissä ja kaikkialla Ukrainassa. Joskus kaupungeissa on vain muutama tunti sähköä päivässä.

A dark street with a person sillohuetted is only lit up by the light from car headlamps.

KUA tukee generaattoreiden asentamista kouluihin sähkökatkojen varalle.

Lapset viettävät joulua ilman isiä

Monet perheet viettävät tämän vuoden ilman isiään, veljiään ja setiään, jotka ovat rintamalla tai eivät koskaan palaa sodasta. KUA tukee 71:tä lasta Tšernihivissä joululahjoilla.

Oleh (11) ja Polina (13) ovat menettäneet isänsä Ukrainan sodassa. Kumpikin oppilas käy koulua etänä sähkökatkoista huolimatta. 

Polina (13) ja Oleh (11) saivat joululahjoja KUA:n tukemana.

Polina sanoo: ”Rakastan piirtämistä ja olen harrastanut taiteita kahdeksan vuotta. Pidän etäopiskelusta, koska se on turvallisempaa ja koska opettaja voi antaa erityishuomiota.” 

”Perheeni on paras perhe maailmassa. Meillä on joitakin jouluperinteitä, kuten joulukuusen koristelu jouluaattona. Tänä vuonna vietän joulua äitini, isoäitini ja veljeni kanssa.” 

Tuhoutuneita kouluja

Koulut, sairaalat ja kriittinen infrastruktuuri ovat kaikki kärsineet vakavia vahinkoja. Ukrainan nuorille vuosi on ollut hämmentävä ja ahdistava.

Syyskuun 2022 jälkeen koulun numero 25 noin 1 200 oppilasta ovat opiskelleet väliaikaisissa opetustiloissa.

Kateryna Tkachenko, 9th grader at Lyceum Number 25 in Zhytomyr, Ukraine looks at the camera standing in front of the destroyed school.

Kateryna Tkašenko on yhdeksäsluokkalainen koulussa numero 25 Žytomyrissä Ukrainassa. Koulu tuhoutui ohjusiskussa 4. maaliskuuta 2022. 

”Keväällä 2022 meillä oli kahden kuukauden tauko opinnoista, ja sitten jatkoimme koulunkäyntiä etänä. Tunsin olevani onnekas, kun pääsin aloittamaan yhdeksännen luokan lähiopetuksessa. Pidän lähiopetuksesta enemmän, koska vuorovaikutus on parempaa.”

Rubble strewn on the ground. In the foreground is an open book with charred pages.

”Sota on aiheuttanut Ukrainassa paljon ongelmia. Kiitos vanhempieni, ystävieni ja opettajani, olen pärjännyt haasteista huolimatta. Kaipaan kaikkea tuhoutuneessa koulussani: rakennusta, luokkia ja ilmapiiriä. Koulu oli minulle hyvin tärkeä.

Haluan käydä koulun loppuun erinomaisin arvosanoin ja mennä yliopistoon. Haluan kiertää maailmaa ja elää hyvää elämää.” 

An illustration of a school.

3 098 oppilaitosta

on kärsinyt taisteluista ja pommituksista. KUA tukee 147 koulun kunnostusta.

An illustration of two wrapped gifts

71 lasta Tšernihivissä

on saanut joululahjoja ja osallistunut KUA:n jouluna 2022 järjestämiin aktiviteetteihin.

An illustration of school materials.

31 100 oppimispakettia

jaetaan tukea tarvitseville lapsille KUA:n toiminta-alueilla.

VIDEO: Kansainvälisenä koulutuksen päivänä Kateryna ja opettaja Olena näyttivät meille paikkoja entisellä koulullaan, joka tuhoutui ohjusiskussa. 

Vaihe 5 – katse tulevaisuuteen

Kun laajamittaista sotaa on kestänyt vuoden ajan, ukrainalaislasten on palattava kouluun. KUA johtaa miljoonien eurojen työtä, jolla varmistetaan, että opettajilla ja oppilailla on mahdollisuus turvalliseen, joustavaan ja mukavaan oppimiseen.

A family gather around a table full of food. A girl pours a drink.

Uudenvuodenjuhla perheen kotona on ilon hetki. Äiti Oksana haavoittui raketti-iskussa sodan alkuvaiheessa, ja tytär Maria on edelleen järkyttynyt äitinsä ahdingon näkemisestä. 

A man and a teenaged boy sit on a sofa with a chessboard between them. A girl in the foreground walks out of the shot.

15-vuotias Kyryl pelaa šakkia sodasta uudeksi vuodeksi kotiin tulleen isänsä Mykolan kanssa. 

Two girls in Ukrainian national dress stand in a doorway singing.

Ukrainan uuden vuoden juhlinnassa lapset käyvät ovelta ovelle ja laulavat karkkia saadakseen.

Uusi vuosi tuo perheet takaisin yhteen

Ukrainassa uutta vuotta vietetään 13.-14. tammikuuta. Monet perheet juhlivat, ja jotkut miespuoliset perheenjäsenet voivat palata muutamaksi päiväksi perheensä luo.

Perinteet tarjoavat perheille tilaisuuden pohtia kuluneen vuoden tapahtumia ja suunnata katseita tulevaisuuteen.

VIDEO: Vanhaa uutta vuotta malankaa juhlitaan Ukrainassa tammikuun 13. ja 14. päivän välisenä yönä. Vietimme uutta vuotta ukrainalaisen perheen kanssa. 

Lapset palaavat kouluihin

Kuukausien verkko-opiskelun aikana sähkökatkot keskeyttivät usein oppilaiden tunteja. Nyt lapset saavat vihdoin mahdollisuuden palata luokkahuoneeseen.

EU:n tukema KUA:n kouluhanke kunnostaa kouluja muun muassa asentamalla uusia ikkunoita rikkoutuneiden tilalle ja varustamalla pommisuojia, jotta oppiminen voi jatkua myös ilmahälytysten aikana.

KUA pyrkii myös kehittämään koulujen opetussuunnitelmia, jotta oppiminen olisi mahdollisimman joustavaa ja lapset voivat käydä koulua mistä tahansa.

A destroyed school is depicted on the other side of a reflective pool of water. In front of a school a person in a green t shirt holds a red umbrella.

Tšernihivin koulu numero 21 tuhottiin kokonaan taistelujen aikana keväällä 2022.

KUA kunnostaa kouluja ja järjestää tilapäisiä tiloja oppimiselle.

A girl sits on a school stage next to bags full of books that bear the logos of FCA and the EU

”En pidä kotona opiskelemisesta. Parasta koulussa on viettää aikaa ystävieni kanssa”, Daryna Khomenko kertoo.

Daryna on nyt innoissaan palaamassa luokkahuoneeseen, kun korjaustyöt hänen koulussaan valmistuvat. Hän on myös saanut oppivälineitä EU:n tukeman hankkeen kautta.

VIDEO: Koulut tarvitsevat uudet ikkunat ja ovet, jotta tilat pysyvät lämpiminä ja turvallisina. EU:n tukemana KUA antaa lapsille oppivälineitä, jotta he voivat jatkaa opiskelua etänä. 

KUA:n henkilökunnasta suurin osa on ukrainalaisia

KUA:n Ukrainan-toimistossa työskentelee nyt yli 20 ammattilaista. Suurin osa heistä on Marianna Zhurbenkon tavoin paikallisia. 

Marianna muistaa, kuinka hän helmikuun 24. päivänä 2022 tuijotti epäuskoisena taivaalle kotinsa ikkunasta Hostomelissa Kiovan länsipuolella. 

Helikopterit pörräsivät taivaalla, ja puhelin soi taukoamatta. Ystävät soittivat huolestuneina ja käskivät Mariaa perheineen pakenemaan. Sota oli alkanut yllättäen, ja etulinja oli vain puolen kilometrin päässä Mariannan kodista. 

”Tuntui kuin olisin katsonut elokuvaa ikkunastani”, Marianna muistelee. 

Illalla alkoi kuulua tykistötulen meteliä. Silloin Marianna ja hänen aviomiehensä päättivät lähteä. He pakkasivat perheen 9-vuotiaan pojan, puolivuotiaan vauvan ja koiran autoon, suuntasivat ensin Kiovaan ja sieltä läntiseen Ukrainaan. Siellä Marianna ja pojat elivät seuraavat kuukaudet. 

Marianna oli paljon hereillä ja kuunteli vanhemman poikansa itkua öisin. Onneksi perheen nuorin ei ymmärtänyt tilanteesta mitään. 

”Tuntemattomat perheet ottivat meidät asumaan luokseen. Yritimme tarjota heille rahaa käyttämästämme vedestä ja sähköstä, mutta he kieltäytyivät ottamasta sitä vastaan”, Marianna sanoo ja kuvailee sodan yhdistäneen ukrainalaiset. Hän itse avaisi oven myös ulkomaisille perheille, jos vastaava tilanne tulisi eteen uudelleen. 

”Sota on muuttanut arvojani. Olen ymmärtänyt, ettei materiaalilla ole merkitystä. Elämä, terveys, perhesuhteet ja rakkaus ovat minulle tärkeitä arvoja.” 

Toukokuussa kävi selväksi, että vaikka hänen entinen työpaikkansa ei ollut tuhoutunut sodassa, kaikki työntekijät olivat paenneet eivätkä aikoneet palata. 

Kesäkuussa 2022 Marianna aloitti työt Kirkon Ulkomaanavun logistiikkakoordinaattorina. Hän on vastuussa hankinnoista ja siitä, että KUAn tukemille kouluille vietävät tarvikkeet saavuttavat määränpäänsä. 

”Olin maan sisäinen pakolainen ja ymmärrän, miltä ihmisistä tuntuu. Rakastan sitä, että voin auttaa lapsia. Pidän siitä, että voin tehdä tätä työtä”, Marianna kertoo. 

An illustration of a map pinpoint

3 oblastia

KUA:n työ keskittyy Kiovan, Tšernihivin ja Zhytomyrin alueille.

An illustration of three people, one standing in front

21 työntekijää

KUA:n Ukrainan-maaohjelmassa.

An illustration of a building.

2 toimistoa

Maatoimisto Kiovassa, kenttätoimisto Tšernihivissä.

Opiskelu jatkuu pommisuojissa

Nykyään Ukrainassa lähiopetusta tarjoavalla koululla on pakko olla toimiva pommisuoja, koska ilmahälytyksiä voi tulla jopa useita päivässä.

KUA varustaa koulujen pommisuojia siten, että koulupäivä voi jatkua mahdollisimman normaalisti myös ilmahälytyksen aikana. 

VIDEO: 15-vuotias Nastya Tabenska asuu ja käy koulua orpokodissa Tsernihivissä ja esittelee meille orpokodin pommisuojan.

KUA jatkaa työtään laadukkaan koulutuksen varmistamiseksi ukrainalaisille. Työ muun muassa kehittää opetussuunnitelmaa, kouluttaa opettajia ja kunnostaa kouluja.

A person in a hooded winter jacket unloads bags of items from a packed van. The jacket bears the logo of FCA.

”Ukrainassa on paljon haasteita, mutta KUA ja meidän ukrainalaiset kumppanit näkevät koulutuksen investointina tulevaisuuteen. Kyse ei ole aina asioista, jotka näkyvät heti. Jos jollakulla on nälkä ja hänelle antaa ruokaa, näkee heti, että tarve on tyydytetty. Koulutus on pitkäjänteisempi sijoitus.”

A woman standing in front of a destroyed building smiles at the camera.

”Meillä on oppilaita, jotka tarvitsevat toivoa tulevaisuudelle. He tarvitsevat tilaisuuden oppia ja luoda itselleen mahdollisuuden työllistyä. Ilman sitä pelkkien perustarpeiden täyttäminen ei riitä.”

KUA:n maajohtaja Patricia Maruschak
Patricia Maruschak

Lasten ja nuorten tulevaisuutta ei voi lykätä

Vaikka taistelut jatkuvat, lapset eivät malta odottaa pääsyä takaisin kouluun. 
 
Suomalaiset ovat tukeneet vahvasti Ukrainan sodasta kärsiviä ihmisiä. Yksityishenkilöt, seurakunnat, yritykset ja muut yksityiset tahot ovat tukeneet KUA:aa yhteensä yli 11 miljoonan euron edestä. Avun tarve tulee jatkumaan pitkään ja tuki mahdollistaa pitkäjänteisen suunnittelun.

KUA johtaa myös EU:n rahoittamaa 14 miljoonan euron konsortiota, johon kuuluvat kansainvälinen Pelastakaa Lapset, People in Need ja War Child Holland. Konsortio korjaa ja parantaa kouluja, tarjoaa oppilaille oppivälineitä ja muita tarvikkeita ja kouluttaa opettajia uuteen, entistä joustavampaan opetussuunnitelmaan. 
 

  • Kouluihin tulee joustavia oppimistiloja, jotka toimivat myös pommisuojina, ja asennetaan entistä kestävämpiä ikkunoita
  • Lapset ja nuoret saavat psykososiaalista tukea, joiden tarjoamiseksi opettajat saavat koulutusta ja mentorointia.
  • KUA työskentelee myös yhdessä paikallisten kumppaneidensa savEDin, GoGlobalin ja DOCCUn kanssa vahinkojen ja korjaustarpeiden arvioinnissa sekä viranomaisyhteistyössä.  

Lue lisää työstämme Ukrainan maasivulta.

Tekoja: Järkyttävä sota Ukrainassa jatkuu

Tekoja: Järkyttävä sota Ukrainassa jatkuu – mitä Ukrainaan kuuluu nyt, kun sodan alkamisesta on vuosi?

Millaista on elämä sähkökatkojen ja ilmahälytysten keskellä? Entä miten Kirkon Ulkomaanapu auttaa Ukrainassa? KUA:n Ulriikka Myöhänen ja Antti Yrjönen ovat seuranneet sodan vaikutuksia läheltä viimeisen vuoden ajan. He kertovat, millainen tunnelma koulujen pommisuojissa on ilmahälytysten aikaan ja kuinka koulupsykologit kommentoivat lasten hyvinvointia valtavan kriisin keskellä. Entä millaisia toiveita ukrainalaisilla on tulevaisuuden varalle? Jakso on äänitetty paikan päällä Ukrainassa helmikuussa 2023.

VENÄJÄ ALOITTI hyökkäyssodan Ukrainassa helmikuun 24. päivänä vuonna 2022. Tuosta päivästä on nyt vuosi. Kirkon Ulkomaanapu oli auttamassa ukrainalaisia ensimmäisten joukossa yhdessä unkarilaisen kumppanijärjestönsä HIA-Hungaryn kanssa. KUA:n viestinnän asiantuntija Ulriikka Myöhänen ja valokuvaaja Antti Yrjönen matkustivat Ukrainan rajalle jo sodan alkuvaiheessa dokumentoimaan sotaa pakenevien ihmisten koettelemuksia. Sittemmin he ovat käyneet Ukrainassa useamman kerran.


Voit kuunnella Tekoja-podcastia myös Suplasta ja Applen iTunesista.


Ukrainassa Ulriikka ja Antti ovat tavanneet kymmeniä, elleivät satoja ihmisiä ja keskustelleen heidän kanssaan sodasta, pakolaiseksi joutumisesta, elämästä, joka jäi ja elämästä, joka edessä mahdollisesti odottaa. Tässä Ukrainassa nauhoitetussa podcastissa kaksikko kertaa näkemäänsä ja kokemaansa. Työtehtävät Ukrainassa ovat vieneet myös raunioiksi pommitettujen koulujen pihoille ja jopa tuntikausia jatkuneiden ilmahälytysten vuoksi suojaan talojen ja oppilaitosten kellareihin.


Tekoja-podcastin aiemmat jaksot:

Kausi 2, jakso 1: Keniassa ilmastokriisi tekee nuorista karjavarkaita

Saavutettava versio keskusteluista

[musiikkia]

Ulriikka Myöhänen [00:00:09]:

Järkyttävä sota Euroopassa jatkuu yhä. Miljoonat ukrainalaiset ovat vuoden mittaan paenneet rajojen yli muualle Eurooppaan, miljoonat elävät maansisäisinä pakolaisina. Sota on tuhonnut satoja ja vaurioittanut tuhansia kouluja, mikä puolestaan on vaikuttanut jopa seitsemän miljoonan ukrainalaislapsen elämään. Minun nimeni on Ulriikka Myöhänen. Reissustudiossa Ukrainassa kanssani on kuan valokuvaaja Antti Yrjönen. Antti, melkoinen vuosi takana euroopassa.

Antti Yrjönen [00:00:38]:

No rankka vuosi ukrainalaisille takana ja koko Euroopallekin melko hurja vuosi.

Ulriikka Myöhänen [00:00:44]:

Me ollaan vietetty aika paljon  viimesen vuoden aikana aikaa Ukrainassa, kun ollaan reissuttu täällä ympäriinsä. Jos mietit tätä viimestä vuotta taaksepäin, niin millasena muistat sen ajan, kun sota alkoi? Mitä on jääny niistä ensimmäisistä viikoista mieleen, kun sillonhan me heti matkustettiin tonne Unkarin ja Ukrainan rajoille.

Antti Yrjönen [00:01:05]:

No sillon kun me heti sen hyökkäyksen alettua tohon rajalle päästiin, niin mulle jäi mieleen ehkä päällimmäisenä sellanen kokonaisvaltainen epätietoisuus ihan kaikessa, sekä meidän oma epätietoisuus, kun reissu ei ollu kovinkaan selvä, että miten tässä edetään, mutta myös kaikkien ukrainalaisten epätietoisuus siitä, et miten täs tilanteessa tulis toimia, mihin suuntaan se tulee kehittymään, pitäskö lähtee maasta vai ehkä kuitenkin jäädä Ukrainaan, vaikka sinne rajan toiselle puolelle, missä ystävät on. Miten saadaan perhe yhteen? Toiset lähtee, toiset ei voi lähteä maasta. Ja mistä saadaan kaikki perusasiat siinä kohtaa, kun ollaan vaan äkkiä lähdetty pois siltä alueelta, missä tilanne oli kaikista pahin. Sellanen epätietoisuus jäi mulle päälle. Entä sulle? Mitä sulle jäi mieleen?

Ulriikka Myöhänen [00:01:58]:

Kyllä mulleki jäi mieleen sen epätietosuuden lisäks ehkä se, miten paljon ihmisiä oli oikeesti liikkeellä sillon läntisessä Ukrainassa ja naapurimaissa lännessä. Että moni varmasti muistaa uutiskuvista ne autojonot, ja tuli todistettua itekin siellä Unkarin ja Ukrainan välisellä rajalla, että ne todella oli ne autojonot erittäin pitkiä siihen aikaan. Sit tietysti se, että kun ihmisiä oli niin valtavasti liikkeellä, niin joka paikka oli myös täynnä ihmisiä läntisessä Ukrainassa siis. Kaikki koulut, kaikki kylätalot, kaikki niinku kirkkojen, seurakuntien tilat. Kaikkiin oli järjestetty näitä tiloja, missä ihmiset pysty hetken aikaa hengähtämään, viettämään aikaa, kenties nukkumaan, syömään. 

Antti Yrjönen [00:02:46]:

Ja aika monissa tiloissa tavattiin tosi monia ihmisiä siellä. Jäiks sulle kukaan erityisesti mieleen?

Ulriikka Myöhänen [00:02:53]:

Kyllä itseasiassa jäi yksi ihminen mieleen, jota oon monta kertaa tässä vuoden aikana muistelluki. En tiiä, muistatko sitä meidän ensimmäistä reissua Vliviin. Se oli sillon maaliskuun alkupuolta. Ja siellä oli tällanen perhe, joka oli täältä Kiovan seudulta paennut. Siihen perheeseen kuulu äiti ja sellanen noin kymmenenvuotias poika ja sit tämmönen ihan muutaman kuukauden ikänen pikku tyttövauva. Ja mulle on jääny jotenki tosi elävästi mieleen se, miten siellä pienessä huoneessa pakolaissuojassa olivat perheen kesken, ja tää pieni vauva oranssissa potkupuvussa pötkötti siellä sängyllä ja tuoksu ihan sellaselta äidinmaidolta.

Antti Yrjönen [00:03:34]:

Oli kyllä hyvin sulonen vauva. Mä muistan myös, että siellä huoneessa oli akvaario.

Ulriikka Myöhänen [00:03:42]:

Nii oli muuten. Joo. Mä muistan kanssa sen.

Antti Yrjönen [00:03:44

Nähtiin tosi paljon eläimiä nimittäin tällä reissulla. Se oli ehkä ainut kala, mikä tuli vastaan, mutta monia kissoja ja koiria ja kaneja, mitä ihmiset oli sit ottanu tietysti perheenjäseninään mukaan. Muistan hyvin yhden Bella-kissan ja Bella-kissan mukana matkalla olleen Larissan, joka me tavattiin Berehovessa kouluun pystytetyssä suojassa. Ja Larissalla oli syöpä. Se sairaala, jossa hän oli aikasemmin saanu hoitoa, oli tuhoutunu pommituksessa, ja ei vielä tiedetty, mihin Larissa pääsee hoitoihin, että pitääkö lähtee maasta, vai löytyykö Ukrainasta paikkaa, jossa hoitoja voi jatkaa. 

Ulriikka Myöhänen [00:04:39]:

Näin oli, mut sit hän oli aika onnekas. Me mentiin muutama viikko myöhemmin käymään siinä samaisessa pakolaissuojassa siellä Berehovessa lähellä Unkarin rajaa, ja sillonhan me kuultiin itseasiassa, että Larissa oli päässy lopulta Ukrainan puolella saamaan hoitoa näihin vaivoihinsa.

Antti Yrjönen [00:04:50]:

Onneks näin, ja Larissa oli yks näistä, jotka ajatteli, että maasta lähteminen on tosi kamala kohtalo, koska siinä joutuu jättämään puolisonsa tälle puolelle. rajaa ja lähtee yksin tai lapsen ja kissan kanssa vieraaseen maahan.

Ulriikka Myöhänen [00:05:07]:

Toi oli ehkä se viimekeväisen vuodentakaisen ajan suurimpia kysymyksiä monelle perheelle. Moni lähti ja piti itsestäänselvänä ratkasuna sitä, että naiset ja lapset lähtee maasta, mutta rajalla oli kyllä paljon näitä tapauksia, jotka nimenomaan pohti sitä, voiko perhe sitte erota tässä tilanteessa, ja missä tilanteessa se sit tapahtuu, jos sen on tapahuttava. Mut joo, kirkon ulkomaanavun työ alko tuolla vuos sitten maaliskuussa humanitaarisena hätäapuna, ja sitähän tehtiin sillon meidän unkarilaisen kumppanijärjestön kanssa aluksi. Eli ensin keskityttiin ihan perustarpeisiin, mitä ihmisillä oli tossa vaiheessa, kun oltiin paljon liikkeellä. Annettiin tarjottiin siis ruokaa, juomaa, suojaa ihmisille. Esimerkiks lapsiperheille myös vaippoja ja vauvanruokaa. Kaikenlaista mitä siinä tilanteessa oli tarpeita, niin niitä pyrittiin liikkeellä olevilta ihmisiltä tyydyttämään. Mutta vuoden aikana on tapahtunu aika paljon ja tilanneki täällä Ukrainassa muuttunu. 

Antti Yrjönen [00:06:16]:

Joo, täällä on kyllä tosi erilaista nyt kun sillon alkuvaiheessa. Meidän oma toiminta on tietysti lähteny isosti liikkeelle. Meitä on tällä hetkellä täällä maatoimisto Kiovassa ja sen lisäks paikallistoimisto Pohjois-Ukrainan Zernihivissä, missä me erityisesti toimitaan nyt koulutussektorilla. Se Zernihiv on mulle jotenki kotoisan olonen kaupunki. Se muistuttaa musta tosi paljon Tamperetta, kun mä oon Tampereelta kotosin. Se on sellasen parin tunnin ajomatkan päässä tästä Kiovasta, ja suurin piirtein samankokonen kaupunki ku Tampere, eli siellä on sellanen 250000 asukasta normaalioloissa normaalioloissa suurin piirtein Zernihivissä. Sillon ku toi hyökkäys alko vuosi sitte, niin Zernihiv oli kaupunki oli kuukauden ajan piiritettynä, ja tietysti Zernihivin maakunnassa monet alueet oli Venäjän joukkojen hallinnassa, ja se kaupunkialue on kärsiny pahoin, ja ihmisillä on aika rankkoja kokemuksia, ketkä on ollu piirityksessä, saarrossa, tai sitten miehitetyillä alueilla tai joutunu lähtemään sieltä pakoon.

Ulriikka Myöhänen [00:07:37]:

Nii, se Zernihin on tosiaan sen meidän työn tavallaan keskipistettäkin, et siellä meillä on paljon näitä koulutusaiheisia projekteja, ja paljon koulujakin ollaan siellä alueella tuettu. Lisäksi meillä on tossa Kiovan länsipuolella Zetomyrissä kouluhanke, missä me tehään tämmöstä, siellä on yks koulu, joka on täysin tuhoutunu ohjusiskussa vuosi sitten, ja siellä me tehdään tällästä opetussuunnitelman kehitystyötä, mikä on tullu paikallisten opettajien toimesta. Sitä koulua itsessään kunnostetaan Portugalilaisvaroin, mutta meiltä on sit semmosta tukea paikallisten kumppaneiden kanssa.

Antti Yrjönen [00:08:18]:

Ja tarkotus on laajemmin jalkauttaa tää opetussuunnitelman kehitys ympäri Ukrainaa, kun tästä ensin alotetaan pilottina täältä Zetomyristä.

Ulriikka Myöhänen [00:08:28]:

Kyllä, juuriki näin. Kirkon ulkomaanavun työ keskittyy siis vahvasti koulutukseen tällä hetkellä. Tää hätäapuvaihe on läntisessä Ukrainassa tullu tässä vuoden aikana vähän niinku tullu päätökseen. Muualla sitä jatketaan kumppaneiden avulla sitä, mutta koulutus on se meidän työn keskipiste tällä hetkellä. Me korjataan kouluja, varustellaan koulujen pommisuojia. Useissa kouluissa ei todellakaan oo ollu pommisuojia ennen näitä viime vuoden tapahtumia, ja niitä ollaan nyt sitten yritetty kiireellä laittaa kasaan, koska se on myös edellytys sille, että oppilaat pystyy palaamaan lähiopetukseen, että siellä on toimiva pommisuoja. Sen lisäks ollaan, mitä me ollaan tehty, niin me ollaan koulutettu ukrainalaisia opettajia ja psykologeja tosta psykososiaalisesta tuesta. Sille on yllä tarve aivan valtava tässä maassa, että niinkun tossa kerroit, niin esimerkiks Zernihivin alueella on eletty sen miehityksen alla vuosi sitten, ja ihmisillä on hyvin monenlaisia kokemuksia siitä sekä aikuisilla että lapsilla. Ne tarpeet on sellasia, mitkä on tällä hetkellä tosi isoja ja tulee varmasti tulevaisuudessakin myös näin.

Antti Yrjönen [09:43]:

Joo sen kyllä kuulee, kun opettajien kanssa keskustelee, että se ei oo mitenkään helppo asia. Lapsista ei välttämättä ollenkaan nää päälle päin, onko joku pielessä. Lapset on tosi sopeutuvaisia, ja yleensä koettaa pitää viimeseen asti semmosta yllä hyvää fiilistä, mutta ojku pieni asia voi olla sellanen, että laukasee reaktion lapsessa. Vaikka joku ilmahälytyssireeni, joita täällä edelleen hyvin usein ja säännöllisesti kuulee, tai sitten joku muu asia, mitä on jääny sieltä keväältä tai muuten sodan aikana.

Ulriikka Myöhänen [00:10:32]:

Kyllä. Noi äänet on kyllä tullu monissa keskusteluissa tuotu esille. Tai useempi koulupsykologi tai opettaja on sanonu, että ihan sellanen oven pieni pamahdus tai poikkeava ääni voi laukasta sen, että menee ihan lapsella pasmat sekasin. Ne on sit sellasia asioita, mitä pitää pystyä työstämään, että jollaki lailla se mieliki pystyy jollaki aikavälillä palaamaan normaaliin. Mutta Zernihilin seudulla, missä tällä hetkellä toimitaan, niin sielläkin se koulujen tilanne on tällä hetkellä aika erilainen, kun sota on jatkunu nyt tämän vuoden ajan.

Antti Yrjönen [00:11:11]:

Joo, siellä on siis tosi moni koulu on kärsiny, mutta ne on voinu kärsiä tosi eri tavoin. Siellä Zernihivin kaupungissa on ainaki kaks koulua, jotka on ihan kokonaan tuhoutunu tässä sodan tai hyökkäyksen alussa, jotka on siis täysin korjauskelvottomia, että niille täytyy kehittää kokonaan uusia kouluja tai muita ratkasuja. Mutta moni koulu on joko menettänyt ikkunansa kokonaan noissa räjähdyksissä. Sirpaleen tekemiä reikiä on seinissä. Lämmitysjärjestelmät on saattanu kärsiä. Siellä on monenlaisia asioita, joita pitää korjata ennen ku oppilaat voi palata sinne kouluun. Sit on hyvä muistaa sekin, että ennen tota hyökkäystä täälläkin oli toi koronatilanne sellanen, joka pakotti oppilaita etäkouluun. Eli täällä on paljon oppilaita, jotka on kolme vuotta ollu etäopetuksessa sen seurauksena, että ensin oli pandemia ja sitte tää hyökkäys. Ja niinku Ulriikka mainitsi, niin koulussa pitää olla pommisuoja ja tietysti sellaset puitteet, että siellä voi opiskella, ennen ku lähiopetukseen voi palata, ja kyllä täällä kaikki oppilaat ja kaikki opettajat sanoo, että se ois tosi tärkeetä päästä sinne lähiopetukseen, että se on kuitenki tosi erilainen asia kun se etäopetus. Ja lähiopetuksessa pystyy varmasti paljon paremmin havainnoimaan, miten lapset oikeesti voi, ja kun ihmiset pääsee oikeesti semmoseen turvalliseen paikkaan olemaan keskenään, niin siellä on varmasti paljon helpompi käsitellä niitä hankalia kokemuksia.

Ulriikka Myöhänen [00:12:51]:

Nii aika semmoset poikkeukselliset ajat on ollu takana jo ennen tätä sotaa sodan eskaloitumistakin, että oli se pandemia ja sit tuli tämä viime vuoden tapahtumat, ja nyt edelleenki on se tilanne, että osa kouluista on ihan tuhoutuneita tai rikki tai just niinku erinäisistä syistä ihan kylmillään esimerkiks. Et se on kyllä hyvin monenlaista.

Antti Yrjönen [00:13:15]:

Me ollaan täällä nähty esimerkiks ihan viime viikkoina se, että kirkon ulkomaanavun työ on mahdollistanu sen, että on vaihdettu kouluihin ikkunat. Nyt on valmistumassa ihan kokonaan kunnostettuja kouluja just tällä hetkellä. Sit toinen juttu, mikä liittyy opetukseen, sekä lähiopetukseen mutta myös siihen etäopetukseen, on sähkökatkot, koska sähkön puute tässä maassa on koko ajan kasvanu, mitä kauemmin tää konflikti on kestäny, kun infrastruktuuria on tuhottu. Ja eihän se etäopetus kovin hyvin onnistu millään tabletilla tai tietokoneella, jos ei oo sähköä, mistä saa siihen virtaa. Ja koska nää sähkökatkot on semmosia, että ne tavallaan kulkee täällä alue kerrallaan vaikka kaupungeissa, niin Zernihivissä, jossa ne sähkökatkot on ihan päivittäisiä ja voi olla tosi pitkiäkin, nii ei oo välttämättä sellasta mitään yhteistä hetkeä, että kaikilla oppilailla olis sähköä, niin se on tosi hankalaa, että miten sä siinä tilanteessa järjestät jotenki järkevästi etäopetusta.

Ulriikka Myöhänen [00:14:32]:

On, kyllä opettajilta vaaditaan ihan hullun pitkää pinnaa ja joustoo siinä, että kaikki lapset sais sen opetuksen, mitä heille on ajateltu annettavan tietyn  päivän aikana. Sähkökatkot on tosiaan ihan todellinen ongelma, jos miettii sitä Zernihivinki tilannetta, niin sinne ei kyllä kannata lähtee ilta-aikaan liikkumaan ilman otsalamppua ja taskulamppua, että sen verran pimeänä on kyllä kaupunki jatkuvasti. No hei yks tärkee osa tässä kirkon ulkomaanavun työssä on tosiaan tää pommisuojien varustelu, josta ollaan jo muutaman kerran tässä keskustelun aikana puhuttukin. Niitä ei siis lähtöjään oo näissä kouluissa ollu, ja ne on edellytys sille lähiopetukselle, ja nyt niitä on sitte varusteltu. Me ollaan tehty aika monentyyppisiä töitä näissä koulujen kellareissa ja autotalleissa, että ollaan saatu ne sellasiks paikoiks, että niissä pystyy opettamaan.

Antti Yrjönen [00:15:32]:

JOo, mulla on hyvää kokemusta koulujen pommisuojista. Mä olin kuvaamassa koululla tossa parisen viikkoo sitte, kun tuli sitte pidempi ilmahälytys. Se kesti pari tuntia vietin sitte yhden koulun pommisuojassa kaikkien oppilaiden kanssa. Ne kellarithan on aikasemmin ollu varsin sillee varastotiloina tai poissa käytössä, niin paljon ihan lähtien siitä, että on maalattu seinät ja siivottu ne sellaseen kuntoon, että sinne mahtuu koulullinen oppilaita. Sen lisäks me käytiin kattomassa toista koulua, jossa nastia piti meille tosi hienon esittelyn, mitä heidän kouluun on tehty. Siin on kyseessä sellanen koulu, missä oppilaat on myöskin siellä koulussa yötä, että siinä on esimerkiks orpoja siinä nimenomaisessa koulussa, ja sitä varten sinne pommisuojaan on pitäny tehä kaiken muun lisäks vielä tämmöset tilat nukkumiselle. Sinne oli tehty huoneita, josta löyty sängyt, ja sen lisäks toisella puolella pommisuojaa oli nää perus opetustilat, joihin oli hankittu liitutauluja ja tuotu tuoleja ja sellasta, että opetus voi kuitenki jatkua, koska ne voi olla tosi pitkiä ne ilmahälytykset, ja jos opetus sillon kokonaan keskeytyy, niin sit se tarkottaa sitä, et välttämättä ei juurikaan opetusta tuu päivän aikana annettua.,

Ulriikka Myöhänen [00:17:05]:

Ja usein käy niin, että nää ilmahälytykset tulee yöaikaan tai ilta-aikaan tai tosi varhasesti aamulla, niin ton tyyppisessä koulussa, missä lapset asuu asuntoloissa siellä, niin on kyllä tosi tärkeetä, että sinne pääsee yöunia jatkamaan. Kyllä pitää sanoa, että vaikka tää oli selkeesti sellanen kellaritila, mihin tää oli rakennettu, niin kyllä se yllättävän viihtysäks oli kuitenki saatu. Sittehän siellä oli se kiinnostava juttu, että siellä oli vaan yksi vessa siellä kellarissa, ja mitä opettajien kanssa juteltiin, niin ensimmäinen asia mitä lapset, kun he sinne pommisuojaan tulee, oli, että vessaan pitäs päästä, niin sinne usein oli ilmeisesti aika pitkäkin jono.

Antti Yrjönen [00:17:51]:

Nyt me onnistuttiin onneksi nelinkertaistamaan vessojen määrä niin, että kirkon ulkomaanapu toimitti kolme kappaletta tämmösiä biovessoja, mitkä on tietysti nopea ratkasu, ettei tarvii putkitöihin ryhtyä, mutta saadaan vessat heti käyttöön.

Ulriikka Myöhänen [00:18:09]:

Kyllä, ja ne otettiin tosi ilosena siellä vastaan ne vessat. Antti, sä olit tässä vähän aikaa sitten koululla käymässä, kun tuli ilmahälytys kesken tän kouluvierailun. Se kuulostaa silleen aika hurjalta, että koulupäivän keskeyttää ilmahälytys. Minkälainen tunnelma siellä sillon oli? Miten lapset siihen reagoi?

Antti Yrjönen [00:18:38]:

Tunnelma oli kaiken kaikkiaan tosi rauhallinen. Sillon oli käynnissä tämmönen koulun juhla. Siinä oli käynnissä sellanen juhlapäivä, missä juhlittiin Itä- ja Länsi-Ukrainan yhdistymistä, ja se juhla oli aika loppupuolella, mutta se juhla kuitenki keskeyty siihen ilmahälytykseen. Eli pientä pettymystä oli havaittavissa, että tästä joutuu taas lähtemään pommisuojaan, mutta ei minkäännäköstä sanotaanko nyt paniikkia tai muuta vastaavaa. Kaikki on todella tottuneita niihin, koska niitä tapahtuu, oho, nyt meillä meinaa mennä valot täällä. Mutta siis kaikki on todella tottuneita. Niitä tapahtuu yleensä useita kertoja viikossa. Se voi tapahtua useita kertoja päivässä. Kaikki tietää, miten pitää toimia, joten kaikki lähtee kävelemään sillä tavalla rauhalliseen tahtiin kohti sitä sisäänpääsyä sinne koulun pommisuojaan eli kellariin. Ja siinäkin koululla on onneks tosi iso se tila, koska kyseessä on iso koulu. Siellä on erilaisia huoneita, että kaikkien ei tarvii ahtautua samaan tilaan, vaikka siellä silti aikamoinen tungos oli, paitsi ihmiset on jo aika hyvin on päätyny myös siihen, et ne tietää, mis ne haluaa olla siellä pommisuojassa, et mikä on kiva paikka. Sinne on hankittu esimerkiks semmosia patjoja ja sellasia säkkituolin tapasia juttuja, että siellä voi silleen viettää aikaa. Sellaset käytii aika nopeesti hakemassa, ja sit kännykkä esille ja joku peli tai video pyörimään ennen ku opettaja tuli ehkä sanomaan, että pitäis tehdä jotain opiskeluaki tässä samalla. Kyllä siellä myös opiskeltiin sen lisäks, että siellä pelattiin kaikenlaista. Esimerkiks fysiikanopettaja piti tuntia siellä lattialla sillä tavalla, että kaikki oppilaat oli kerääntyny piiriin siihen opettajan ympärille, ja sit tehtiin hommia siinä tabletilta.

Ulriikka Myöhänen [00:20:47]:

Se on tavallaan sillä lailla, että näissä poikkeuksellisissa oloissa näistä olosuhteista pyritään tekemään mahdollisimman tavallisia, että se elämä vois mahdollisimman saumattomasti jatkua myös siellä pommisuojassa. Kuahan on paljon panostanu myös täällä Ukrainassa psykososiaaliseen tukeen, ja sen parissa tullaan jatkamaan tulevaisuudessa ehdottomasti. Me ollaan muun muassa koulutettu koulupsykologeja ja opettajia siitä, miten voi esimerkiks stressiä ja vuoden aikana syntyneitä traumoja käsitellä no sekä siellä aikuisten kesken että myös lasten kanssa tuolla kouluissa.

Antti Yrjönen [21:27]:

Taisit jutella aika monelle koulupsykologille tässä tän meidän reissun aikana. Miten ne kuvaili tätä tilanetta ja tuntemuksia?

Ulriikka Myöhänen [00:21:39]:

Joo. No he kerto just sitä, että niistä lapsista ei välttämättä heti huomaa sitä, mut sit ne tulee tietyissä reaktioissa just esimerkiks niihin ääniin liittyvistä. Ovi pamahtaa kiinni, ilmahälytys alkaa, nii sit sieltä tulee selkeesti osalta lapsista tietynlainen reaktio. Säikähdys voi olla, että he hakeutuu sillon vaikka opettajan tai paikalla olevan koulupsykologin luokse. Sit joillaki lapsilla on tämmöstä tietynlaista itkuherkkyyttä, eli varsinki ehkä uniin liittyvää, että keskellä yötä herätään siihen tai vanhemmat herää siihen, että lapsi itkee ja on ihan lohduton. Et se sillä lailla ryömii sinne uniinkin jotenki se taakse jäänyt trauma. Sit on myös sellasta, että on huomattu, että lapsista on tullu sillee vähän aggressiivisempia, et siellä on sellasia tunteita ja ajatuksia, joita ei oo pystytty vielä käsittelemään. Tosi moni niistä psykologeista sanoo myös siitä, että kun he on työskennelly näissä kouluissa lasten kanssa ennen sotaa, niin lasten ongelmat on sillon liittyny esimerkiks perhesuhteisiin tai kaverisuhteisiin, et ne on ollu sentyyppisiä ne asiat, mistä on keskusteltu ja mihin on yritetty löytää ratkasuja, ja nyt ollaan taas ihan uudella tasolla. Moni on menettäny kotinsa, ja osalla on isä tai veli rintamalla, ja voi olla, että perheenjäseniä on myös menehtyny. Sit monella on taustalla myös näitä pakolaisuuden kokemuksia, eli on paettu hyökkäystä, miehitystä ja jouduttu viettämään pitkiäkin aikoja reissun päällä ja poissa omasta kotoa. Sen tyyppisiä asioita. Ja yks semmonen kiinnostava, mihin ei olla ehkä niin paljon vielä paneuduttukaan tässä työssä on semmonen, et psykologit sanoo, et edessähän on myös se aika, kun sotilaat palaa rintamalta kotiin ja tuo sieltä niitä kokemuksiaan, et sekin voi vaikuttaa, kun näitä niin sanotusti rikkinäisiä perheenjäseniä palaa kotiin, et minkälaisia ongelmia siitä sit syntyy.

[musiikkia]

Ulriikka Myöhänen [00:24:05]:

Sä oot ollu paljon tekemisissä lasten kanssa ja kuvannu heitä tuolla kouluissa ja pommisuojissa, niin onko sulle tullu jotain ajatuksia siitä, miltä lapset on vaikuttanu tän kriisin keskellä?

Antti Yrjönen [00:24:16]:

Monet opettajat on sanonu, että he pyrkii kovasti siihen, että siellä koulussa ei tarviis kaiken aikaa ajatella sotaa, et myös sellanen pääsy pois siitä asiasta. Että koulussa pitäis olla mukavaa, ja mä luulen, et se on onnistunu tosi hyvin, koska siellä koulussa on paljon lapsia, jotka kyllä vaikuttaa tosi iloselta. Ne on ilosia siitä, että ne on päässy sinne kouluun. Myös siellä pommisuojassa voi olla ihan hauskaa. Siellä voi tosiaan pelata niitä pelejä, ja sen ei tarvii olla sillä tavalla pelkkää kärsimystä. Sit kyllä lapsista myös huomaa tietyissä tilanteissa, on tosi vaikeeta sanoa, kun ei oo tekemisissä kun vähän aikaa kenenkään kanssa. Mutta esimerkiks vaikka Nastia, kun esitteli meille sitä pommisuojaa, ja kun hän rupes puhumaan, millasta elämä oli ennen tätä sotaa, ja kuinka hän haluais kovasti siihen takas, niin sit se lause jäi vaan kesken, koska sen ajatteleminen oli selkeesti sen verran rankkaa, miten erilaista oli ennen sitä sotaa, ja et sen pitäis päättyä. Eli tulee kyl sellasia hetkiä ja tiettyjä sellasia vakavoitumisia, et tulee itelle sellanen olo, että ehkä ne ajatukset on menny sellaseen suuntaan.

Ulriikka Myöhänen [00:25:53]:

Joo, ja sit toinen asia, mitä nää koulupsykologit ja opettajat on puhunu on se, että tuntuu, että lapset on sillee kasvanu muutamassa kuukaudessa aikuisiks. Siis sen ikäset lapset, joiden ei todellakaan tarviis vielä olla aikuisia. Puhutaan vaikka 13, 14, 15-vuotiaista nuorista. Että esimerkiks yksikin näistä koulupsykologeista kerto mulle, että yks kuutosluokkalainen tyttö oli kertonu hänelle, että hänestä tuntuu, että hän vanhentuu, kun hän lukee uutisia. Ja täällä Ukrainassahan luetaan uutisia tosi paljon telegram-chateista. Se on semmonen, mitä lapset on tavallaan oppinu aikuisilta, että koko ajan seurataan näitä sotatapahtumia. Koko ajan seurataan, mitä tapahtuu missäkin. Ja niit on niin helppo seurata siellä sosiaalisessa mediassa, niin jotenkin siitä on tullu osa lasten elämää myös. Ja se on ehkä sellanen teema, mikä on usein toistunu, että opettajat ja koulupsykologit on sanonu, et jotenki lapsista on tullu ihmeen kypsän olosia ihan pienessä ajassa. Ja sehän oli myös sellanen asia, kun me vietettiin uutta vuotta ukrainalaisen perheen luona Zernihivissä, niin myös tää perheen äiti oli äidinkielenopettaja, niin hän myös puhu siitä, että hänen yhdeksäsluokkalaiset oppilaansa muutamassa kuukaudessa aikuistu. Heidän käytös muuttu hetkessä.

Antti Yrjönen [00:27:28]:

Oli tosi hienoa päästä viettämään sitä uuttavuotta tän perheen kanssa. Meillä kävi hyvä tuuri, että ton perheen isä sattu olemaan just sellasella neljän päivän lomalla tässä kohtaa, kun me tultiin. Me ei ollenkaan arvattu, että me päästään tapaamaan myös hänet. Hän on ollu rintamalla tosiaan tosta hyökkäyksen alusta saakka, ja nähtiin, millä tavalla täällä Ukrainassa vietettiin uuttavuotta, ja siitä pyrittiin tässäkin tilanteessa mahdollisimman normaali tekemään. Päästiin siellä myös vähän testaamaan ukrainalaisia ruokia, ja Ulriikka pääsi myös vähän valmistamaan sellasia. Mitä, Ulriikka, jäi mieleen tästä uudenvuodenruokailusta?

Ulriikka Myöhänen [00:28:13]:

No päällimmäisenä jäi kyllä se, että ensinäkin olipa hyviä ruokia ruokapöydässä sillon, ja toiseksi, mitä on puhuttu jälkikäteen, että onpa ukrainalaisessa ja suomalaisessa keittiössä paljon yhtäläisyyksiä. Että sieltä pöydästähän löyty kaalikääryleet.

Antti Yrjönen [00:28:31]:

Tosi hyviä kaalikääryleitä

Ulriikka Myöhänen [00:28:33]:

Sit löyty rosolli. Sit löyty nää maksalaatikolta maistuvat pasteijat.

Antti Yrjönen [00:28:40]:

Joo, ja istten ne toiset maistu mun mielestä ihan siltä, että niissä oli munavoita päällä.

Ulriikka Myöhänen [00:28:46]:

Kyllä.

Antti Yrjönen [00:28:47]:

Ja jälkiruoaks me saatiin Ulriikan valmistamia lettuja. Letut on täällä tosi suosittu ruokalaji. Niitä saa amiaisella ja jälkiruokana ja niitä saa suolasena ja niitä saa makeena. Mutta ja ne on sellasia usomalaisia ohuita kunnollisia lettuja.

Ulriikka Myöhänen [00:29:07]:

Kyllä, pannulla paistettavia kyllä. Äiti Oksanan kanssa tosiaan tehtiin yhdessä näitä ukrainalaisia lettuja, ja hän näytti mulle, miten ukrainalaisen reseptin mukaan näitä valmistetaan. Sinne tuli, kun ne oli paistettu, sinne väliin semmosta raejuustoa ja kuivattuja hedelmiä, rusinoita laitettiin väliin, ja sit ne rullattiin silleen rullalle, et niistä tuli sellasia pötköjä.

Antti Yrjönen [00:29:32]:

Ja sit ne paistettiin vielä uudestaan, mikä on mun mielestä sellanen innovaatio, minkä vois tuoda myös Suomeen, koska jos voissa paistaa letun sen jälkeen, kun se on jo paistettu, niin sehän selkeästi vaan paranee.

Ulriikka Myöhänen [00:29:42]:

Nimenomaan. Ja sit me juotiin siinä illallisella myös tätä ukrainalaista juomaa Usvaria.

Antti Yrjönen [00:29:49]:

Joo, se on mun mielestä toinen semmonen asia, mikä pitäis tuoda Suomeen. Eli se on sellanen kuivatuista savustetuista hedelmistä valmistettu juoma, ja mun mielestä se on  oikeen herkullista.

Ulriikka Myöhänen [00:30:06]:

Se on kyllä mainio, ja se on kiva, että se maistuu joka paikassa vähän erilaiselta.

Antti Yrjönen [00:30:10]:

Se on ihan totta.

Ulriikka Myöhänen [00:30:12]:

Se on aina kotitekosta. Vähän eri reseptein aina tehdään. Se oli tosi mielenkiintonen ilta viettää sen perheen kanssa. Päästiin muutenki vähän käsiks ukrainalaisiin uudenvuoden perinteisiin. Perheessä on kaksi lasta, Maria-tyttö ja Kiril-poika, ja tää Maria soitti tätä ukrainalaista perinnesoitinta panduraa.

Antti Yrjönen [00:30:07]:

Joka on vähän semmonen, ei nyt ollenkaan identtinen, mutta muistuttaa tietyllä tavalla kannelta, eli sellanen tosi monikielinen soitin. Sit sellanen toinen perinne, mikä liittyy tähän uuteenvuoteen on sellanen, että lapset kiersi ovelta toiselle, ja siihen kuuluu tällaset laulut ja jonkinlaiset lorutkin ehkä, ja sit palkinnoks tietysti piti antaa jotain näille lapsille, jotka ovelle saapui, joko appelsiinia tai karkkeja tai jos nää lapset oli vähän vanhempia, niin ilmeisesti raha oli se suosituin vaihtoehto, mitä siinä tapauksessa piti antaa. Ja ainakin tän perheen ovella kävi kova kuhina. Mä en tiiä, vaikuttiko siihen se, että perheen äiti on opettaja, niin se vaikutti sellaselta turvalliselta ovelta, mihin kannatti tulla naapurista käväsemään.

Ulriikka Myöhänen [00:31:39]:

Toi Oksanan koulu tosiaan sijaitsee siinä ihan kivenheiton päässä heidän kotitalostaan, ja käytiin sielläkin aiemmin vähän kattomassa, millanen tilanne siellä on. Ikkunathan siitä koulusta kans oli menny rikki pommituksissa, ja ne oli nyt sitte saatu korjattua, mutta koulu tosiaan oli pakkasasteilla, eli siellä oli erittäin kylmä siellä sisällä ja oppilaat tälläki hetkellä vielä etäopetuksessa, kun toi lämmitysjärjestelmä rikki silleen, että sitä ei pystytä lämmittää.

Antti Yrjönen [00:32:11]:

Ehkä senki takii niitä oppilaita tuli sinne opettajan ovelle, että pääsee myös näkemään opettajaa. Ja näissä kouluissahan täytyy muistaa sekin, että kun niitä ikkunoita saadaan tässä vaiheessa korjattua, niin ne kouluthan on ollu ilman ikkunoita ja lämpöä jo aika pitkän aikaa, eli se ei vielä yksin riitä. Siellä joudutaan tekemään aika paljon töitä myös sisällä, että saadaan niitä tiloja kuntoon. Eihän se hyvää tee, kun ikkunat puuttuu rakennuksesta melkeen vuoden verran.

Ulriikka Myöhänen [00:32:43]:

Sitä on oltu silleen sään armoilla, että paljon on vielä remonttia eessä sitte siinä vaiheessa. Mut joo, palatakseni tähän ukrainalaiseen uuteenvuoteen, niin hyvin perinteisin menoin sitä vietettiin sielä perheen luona. Siinä oli ehkä silleen vähän ristiriitaset tunteet tällä perheellä pinnassa, että tavallaan ne perinteet, mitä vuodesta toiseen on toistettu, saatiin sinäki päivänä järjestettyä, mutta kuitenki mielessä oli koko ajan semmonen murhe siitä, että mikä se tilanne tällä hetkellä Ukrainassa on, ja mitä kaikkea perheellä itsellään oli taustalla siinä vuoden ajalta.

Antti Yrjönen [00:33:24]:

Ja me ollaan täällä kyselty monilta perheiltä, että mitä he odottaa tulevaisuudelta, ja ihmisillä on kyllä tosi paljon toiveita, mutta sit myöskin kuulee sen, että niitä ei vieläkään näin epävarmassa tilanteessa uskalla toivoa tosissaan, tai koska ne tulis tapahtumaan. Ne sijottuu jonnekin sinne parempaan tulevaisuuteen sitte, kun tää tilanne ois ratkennu. Tulee tavallaan sellanen olo, että nyt ollaan jossain välitilassa, missä ihmiset yrittää elää mahdollisimman normaalisti, vaikka ei tietenkään nää olosuhteet täällä maassa oo normaalit.

Ulriikka Myöhänen [00:34:11]:

Se on ihan totta siis, ja sellanen tunnelma tuli ton perheenki kanssa ollessa. Heillähän sen lisäks, että isä on ollu siellä rintamalla vuoden ajan nyt, niin oli sellanen tilanne, että äiti haavottu vuosi sitten tämmösessä raketti-iskussa, mikä osu siihen naapuritaloon, ja hänen jalat siinä sitten meni ja lantiokin murtu, mutta nyt on jo kuntoutunut. Mutta ihmisillä on tosi hurjia asioita siellä taustalla, mutta kuitenki haluttas suunnata niitä katseita sinne tulevaisuuteen ja rakentaa tulevaisuutta. Ehkä se päällimmäisenä, mikä ihmisillä on ollu noissa puheissa, kun alkaa tulevaisuutta hahmottelemaan, on se, että ensisijaista ois, että päättys tää kamala vaihe jollakin tavalla, ja sen jälkeen pystys sitte suunnittelemaan, mitä siellä tulevaisuudessa voi tapahtua. Monet lapset puhuu siitä, että he haluais esimerkiks matkustella. Tässä perheessä tässä uudenvuodenperheessä Maria-tyttö esimerkiks kerto, että hän haluais nähdä kaikki ne paikat myös Ukrainan sisällä. Kaikki ne kauniit kaupungit ja nähtävyydet, mistä kirjoissa kerrotaan. Myös tällä isällähän oli aika koskettavia ajatuksia siitä, mitä hän toivois tulevaisuudelta.

Antti Yrjönen [00:35:40]:

Isällä aika ymmärrettävästi oli tietysti päällimmäisenä se toive, että hän pääsis kotiin näkemään, kun hänen lapsensa kasvaa. Ja se on kauheen pitkä aika, kun miettii, et on ollu tässä kohtaa jo lähes vuoden poissa ja pääsee vaan ihan lyhyiks ajoiks kotiin, niin kuinka paljon lapset ehtii jo siinäkin ajassa kasvaa.

Ulriikka Myöhänen [00:36:03]:

Joo. Siinä uudenvuodenaattona kun oltiin siinä perheen luona, niin naapuruston lapset kävi laulamassa siellä ovella, ja tän perinteen päätteeksi yleensä sitten nää lapset, jotka siinä ovella kävi laulamassa, niin toivotti perheelle tulevaisuuteen kaikkea hyvää, onnea, yhdessäoloa, vaurautta ja hyvinvointia. Ja ehkä voi sanoa, että me kaikki toivoisimme, että se siksi kääntyisi pian.

Antti Yrjönen [00:36:28]:

Todella toivotaan, että nää toivotukset tulis mahdollisimman pian toteen.

[molemmilta luultavasti jonkinlainen lopputervehdys ukrainaksi]

[musiikkia]

Vuosi, jota lasten ei pitänyt kokea 

Vuosi, jota lasten ei pitänyt kokea 

Ukrainalaisperheen äiti haavoittui raketti-iskussa, isä on viettänyt vuoden armeijan riveissä ja lapset kaipaavat huoletonta arkea. Starodubin perheen vuosi on ollut henkisesti rankka kuten monissa ukrainalaisperheissä. Kun Ukrainan sotaa on käyty jo lähes vuosi, he toivovat tavallista elämää ilman ilmahälytyksiä.

10-VUOTIAS Maria katsoo keskittyneesti peiliin ja levittää violettia väriä ronskisti luomilleen. Äiti Oksana istuu vieressä ja tuijottaa kauhunsekaisin ilmein tyttärensä touhuja.  

Starodubin perheessä Pohjois-Ukrainan Tšernihivissä vietetään tammikuun puolivälissä juliaanisen kalenterin mukaista uutta vuotta. Naapuruston lapset piipahtelevat ovilla laulamassa ja saavat palkaksi makeisia ja pikkurahaa.  

Maria virnistää äidilleen ja pohtii, millaisen karkkisaaliin hän mahtaa saada kasaan illan aikana. Meikin pitää olla näyttävä, sillä laulamaan mennään värikkäisiin huiveihin ja kukkapantoihin sonnustautuneina.  

Päällisin puolin kaikki vaikuttaa normaalilta, mutta itse asiassa mikään ei ole. On onnekasta, että perheen lapset Maria ja Kyryl saavat tänään nauttia sekä isänsä läheisyydestä että äitinsä ruokapatojen antimista. Viimeinen vuosi on ollut perheelle tuskallinen. 

Nainen seisoo uudeksi vuodeksi koristellussa kirkossa Ukrainassa.
Kulunut vuosi on ollut ukrainalaisperheille raskas. Oksanan mukaan rutiinit auttavat jaksamaan, mutta uuden vuoden viettäminen ei tunnu samalta kuin aiemmin. Oksana sytytti kynttilän kirkossa, joka sijaitsee sotilassairaalan lähellä. KUVA: ANTTI YRJÖNEN / KUA

Räjähdys rikkoi kodin ikkunat

Pahaenteinen. Niin Oksana kuvailee maaliskuun 6. päivän aamua vuonna 2022. Venäjän hyökkäys Ukrainaan oli kestänyt pari viikkoa, ja Tšernihiv oli ankaran tulituksen alla.  

Oksana oli aamupäivällä vapaaehtoistöissä koululla, jossa hän opettaa ukrainan kieltä. Elintarvikealalla uraa tehnyt perheen isä Mykola oli värväytynyt Ukrainan armeijan alueellisiin joukkoihin.  

Iltaviiden aikaan Oksana komensi lapset perheen kodin ikkunattomalle käytävälle, talon suojaisimpaan paikkaan. Sen lattialla äiti ja lapset olivat nukkuneet kaikki yöt hyökkäyksen alusta lähtien. Oksana itse kärsi kuumeesta ja lepäsi pimeän kodin makuuhuoneessa. Hän puhui miehensä kanssa puhelimessa, kun räjähdys tuli. Ikkunat paiskautuivat sisään, ja tavarat lentelivät.  

“Ymmärsin, että jaloilleni kävi jotain. Olin shokissa. Viskelin rojua pois jalkojeni päältä ja raahauduin lasteni luo”, Oksana kuvailee.   

“Näin heti, ettei äiti ollut kunnossa. Verta oli hirveästi. Lantio oli murtunut”, 15-vuotias Kyryl kommentoi ja muistelee, kuinka he yhdessä sitoivat haavaa pikkusiskon ponikuvioisella villapaidalla. Puhelinlinjoille yksin jäänyt Mykola ymmärsi tilanteen ja alkoi järjestää vaimolleen apua yhdessä muiden sotilaiden kanssa.  

Koko perhe muistaa vieläkin, miten 10-vuotias Maria parkui tuona iltana sydäntä särkevästi. 

Kuvassa on muovipusseihin pakattuja esineitä.

Opettaja Oksana Starodubin koulu Ukrainan Tšernihivissä on tammikuussa 2023 pakkasasteilla. Oppilaat ovat etäopetuksessa, ja koulun kirjaston kirjat on säilötty pusseihin. KUVA: ANTTI YRJÖNEN / KUA

Lasten ei pidä jäädä yksin sodan traumojen kanssa

Sodassa lapset näkevät ja kuulevat jo pieninä asioita, joita lasten ei koskaan pitäisi kokea. 

Starodubin perheessä menneen vuoden tapahtumista puhutaan avoimesti, etteivät lapset jäisi yksin ajatustensa kanssa. Erityisesti Maria on oirehtinut tapahtumia jälkikäteen. Oksana kertoo, ettei perhe ole vielä tarvinnut psykologin apua, mutta arvelee, että sekin on paikallaan aikanaan.  

Aikuisetkaan eivät ole välttyneet traumoilta. Oksana muistelee, miten hän haavoittumisensa jälkeen makasi liikuntakyvyttömänä sairaalan viidennessä kerroksessa ja kuunteli pommituksia. 

“Hoitajat kiirehtivät pommisuojaan ja käskivät meitä potilaitaan rukoilemaan. Sairaalan ikkunat helisivät”, Oksana kertaa tapahtumia tuskainen katse silmissään. 

Kriisin keskellä ihmismieli kaipaa rutiineja ja normaaliuden tunnetta, ja niitä on yritetty vaalia myös Starodubin perheessä pitkin poikkeuksellista vuotta. Tytär Maria osallistui viime kesänä Kirkon Ulkomaanavun ja paikallisen kumppanijärjestön DOCCUn järjestämiin kesäkerhoihin.  

“Se oli ihanaa”, huudahtaa Maria. “Katsoimme videoita ja liikuimme yhdessä. Eniten pidin lautapeleistä. Niitä pelatessa tapasin tytön, josta on tullut sittemmin hyvä ystäväni.” 

Kerhoja järjestettiin heinä-elokuussa, ja niissä lapsille tarjottiin myös psykososiaalista tukea. Maria piti kerhoista niin paljon, että hän osallistui niihin koko kesän ajan.  

Tyttö seisoo tiskipöydällä keittiössä ja ojentaa äidilleen lautasia.
10-vuotias Maria auttoi äitiään Oksanaa uuden vuoden aaton illallisen kattamisessa. KUVA: ANTTI YRJÖNEN / KUA

Raketti-isku autioitti koulun

Venäläisjoukot vetäytyivät Tšernihivin alueelta maalis-huhtikuun vaihteessa. Tammikuussa 2023 edellisen kevään kauheuksista muistuttavat pommitetut rakennukset, viikoittaiset ilmahälytykset ja jatkuva sähköpula.  

Oksanan oma koulu on kylmillään. Raketti-iskussa rikki menneet ikkunat on jo korjattu, mutta lämmitysjärjestelmän viat pitävät koulun pakkasasteilla. Seinät ovat monin paikoin lommoilla raketti-iskujen jäljiltä. Oksana opettaa etäyhteyksin. 

“Haluaisin päästä takaisin kouluun, omalle liitutaululle, nähdä lapset nauramassa”, Oksana pohtii ja pyyhkii silmäkulmiaan. 

Hän kertoo palanneensa opettamaan elokuussa, kun jalat oli leikattu ja liikkuminen alkoi onnistua. 

“Tapasin silloin jo keväällä valmistuneita oppilaitani. Huomasin, että yhdeksäsluokkalaisista oppilaistani oli kasvanut puolessa vuodessa aikuisia. Sota tekee sen lapsille.” 

Oksanan mukaan opetukseen palaaminen on ollut voimaannuttava kokemus. Oksana puhuu koulutuksen eturintamasta, siitä, miten tärkeää se on ukrainalaislasten tulevaisuuden kannalta. Hän kertoo, miten sota on kasvattanut lasten ja nuorten kiinnostusta Ukrainan historiaa ja kulttuuriperinnettä kohtaan. Se lämmittää äidinkielen opettajan mieltä.  

”Kun sota loppuu, haluan olla kotona lasteni kanssa”

Tammikuun 13. päivän iltana Starodubin perheen keittiössä riittää säpinää. Vanhan ortodoksisen perinteen mukaisesti päivä on ennen kaikkea Pyhän Basileios Suuren juhla. Pyhimys suojelee yhteisöjä ja kaikista heikoimmassa asemassa olevia. 

Mykola on päässyt armeijasta neljän päivän lomille. Maria antautuu vähän väliä isänsä suukoteltavaksi ja esittelee laulamalla hankkimaansa karkkisaalista. Kyryl suunnittelee illaksi miesten välistä shakkipeliä ja rapsuttaa perheen kissaa Lordia, joka on hakeutunut paikalleen keittiön patterin lämpöön. 

Mies ja poika istuvat sohvalla pelaamassa shakkia Ukrainassa.
15-vuotias Kyryl tunnetaan varsinaisena shakkihaina. Isä Mykola hävisi tämänkin erän. KUVA: ANTTI YRJÖNEN / KUA

Oksana paistaa pannulla ukrainalaisia lettuja, jotka täytetään raejuustolla ja kuivatuilla hedelmillä. Pöydän antimissa on suomalaisille paljon tuttua: nämä ovat kaalikääryleiltä, tuossa on jotain rosollin tapaista ja tässä piiraassa maistuu maksalaatikko.  

Tarjolla on myös kutiaa, ukrainalaista joulun ja uuden vuoden herkkua, jota valmistetaan ohraryyneistä, rusinoista, pähkinöistä ja hunajasta. Pyhän Basileioksen päivänä pöydässä pitää olla myös sianlihaa, sillä sen uskotaan lisäävän perheen vaurautta. 

Mykola katselee lapsiaan ja vaimoaan lämpimästi, arvoituksellinen hymynkare huulillaan.  

“Uudelta vuodelta toivomme voittoa ja Ukrainan hyvinvointia. Kun sota loppuu, haluan olla kotona kasvattamassa lapsiani. Haluan tavallisen elämän ilman ilmahälytyksiä”, Mykola suunnittelee. 

Myös lasten puheissa vilahtelevat hyvin arkiset unelmat. Viime kesänä ei päästy uimaan, koska kaupungin hiekkarannan puhuttiin olevan miinoitettu. Rentojen kesäpäivien lisäksi Maria haaveilee matkustavansa kotimaassaan ja näkevänsä kaikki paikat, joista on lukenut.  

Juttu keskeytyy, kun ovikello soi. Jälleen yksi rooliasuihin pukeutunut lapsikatras kajauttaa laulut oven suussa. Lähtiessään lapset toivottavat vielä perheelle kaikkea hyvää: terveyttä, rauhaa, yhdessä oloa.  

Onnea tarvitaan, sillä Oksana ja Mykola kantavat mielessään raskasta tietoa. Sota jatkuu, ja Mykola on saanut siirron lähemmäksi eturintamaa. 


Teksti: Ulriikka Myöhänen 
Kuvat: Antti Yrjönen 

Nainen avaa ovea lapsille.
Naapuruston lapset tulivat ovelle laulamaan perinnelauluja. Palkaksi lapset saivat makeisia. KUVA: ANTTI YRJÖNEN / KUA

KUA panostaa Ukrainassa koulutukseen ja psykososiaaliseen tukeen

Kirkon Ulkomaanavun työ Ukrainassa alkoi helmikuussa 2022 hätäapuna, jota järjestettiin yhteistyössä unkarilaisen kumppanijärjestön Hungarian Interchurch Aidin kanssa. Sittemmin Kirkon Ulkomaanapu on  perustanut Ukrainaan oman maatoimiston ja aloittanut koulutusteemaisen työn Pohjois-Ukrainan Tšernihivissä. Kumppanijärjestöjen avulla apua toimitetaan myös muualla Ukrainassa.


Kirkon Ulkomaanavun kesäkerhoihin osallistui miltei 6 000 lasta. Lisäksi noin 530 opettajaa on saanut koulutusta ja 70 opettajaa ja koulupsykologia on osallistunut erityiseen psykososiaalisen tuen koulutukseen. 


KUA:n, kansainvälisen Pelastakaa Lapset -järjestön, People in Needin ja War Child Hollandin yhteinen 14 miljoonan EU:n rahoittama projekti tavoittaa vuoden 2023 aikana 45 000 lasta. Osana projektia kunnostetaan sodan särkemiä kouluja, annetaan psykososiaalista tukea ja koulutetaan opettajia. 

Kesäkerhoissa Ukrainan sodan jalkoihin jääneet lapset ja nuoret pääsivät pitkästä aikaa kouluun yhdessä

Kesäkerhoissa Ukrainan sodan jalkoihin jääneet lapset ja nuoret pääsivät pitkästä aikaa kouluun leikkimään, urheilemaan ja askartelemaan yhdessä

Tšernihivin keskustassa on vaikea päätellä, että vain kuukausia aiemmin 60 prosenttia kaupungin 285 000 asukkaasta pakeni muualle Ukrainaan ja naapurimaihin – kunnes kulman takaa paljastuu raketti-iskujen kohteeksi joutunut asuinalue.

TODELLISUUDET SEKOITTUVAT toisiinsa Ukrainassa. Jalkakäytävällä sähköpotkulaudat ohittavat jalankulkijoita turhan läheltä niin kuin missä tahansa Euroopan kaupungissa. Lapset leikkivät riehakkaasti puistoissa. Aikuiset vaikuttavat kiireisiltä, ovat ehkä matkalla töihin.

Tšernihivin keskustassa on vaikea päätellä, että vain kuukausia aiemmin 60 prosenttia kaupungin 285 000 asukkaasta pakeni muualle Ukrainaan ja naapurimaihin – kunnes kulman takaa paljastuu raketti-iskujen kohteeksi joutunut asuinalue.

Pohjois-Ukrainassa sijaitseva kaupunki ja ympäröivä kunta kärsivät raskaista pommituksista 24. helmikuuta alkaneen hyökkäyksen ensimmäisistä päivistä alkaen. Huhtikuussa Venäjän joukot vetäytyivät ja kevään mittaan yhä useampi palasi. Tänään Tšernihivissä asuu arviolta lähemmäs 200 000 ihmistä.

Sota keskeytti myös koulunkäynnin. Opettajat kirivät tilanteen normalisoitumisen jälkeen menetettyä aikaa, jotta lapset ja nuoret pääsisivät etenemään seuraavalle luokalle. Kirkon Ulkomaanavun ja ukrainalaisen kansalaisjärjestö DOCCU:n yhteisissä kesäkerhoissa oppilaat pääsivät vihdoin pitämään myös hauskaa toistensa kanssa.

Tässä jutussa paikalliset kertovat, miten kesäkerhot muuttivat yhteisön arkea.

Sota muutti opettajien työtä merkittävästi

Zhanna Kudina, psykologi ja opettaja


”Pakenin Tšernihivistä kolme viikkoa sodan alkamisen jälkeen. Matkustin Lvivin kautta Tšekkiin, jonne jäin noin kuukaudeksi. Kun kuulin Tšernihivin tilanteen helpottuneen, tunsin että minun oli pakko palata. Koen vahvasti, että tämä on kotini ja koululaiset tarvitsevat minua.

Psykologi, opettaja Zhanna Kudina. Kuva: Antti Yrjönen / Kirkon Ulkomaanapu

Sota muutti opettajien työtä merkittävästi. Emme enää pelkästään opeta, vaan annamme myös terapiaa. Olin Kirkon Ulkomaanavun järjestämässä opettajakoulutuksessa kesäkuussa. Siellä opimme mielenterveydestä ja psykososiaalisen tuen keinoista. Itselläni on psykologin tausta, mutta sain paljon uutta tietoa siitä, miten erilaiset leikit ja harjoitukset vaikuttavat lasten hyvinvointiin kriisissä.

Lapset ja nuoret kokevat sodasta luonnollisesti paljon stressiä. Se näyttäytyy eri tavoin riippuen viime kuukausien kokemuksista. Jotkut ovat joutuneet kestämään rankkoja pakomatkoja, toiset ovat menettäneet läheisiään tai nähneet asioita, joita lasten ei ikinä pitäisi nähdä. Tyypillisimmät oireet ovat olleet ruokahalun puute, unihäiriöt ja vaikeudet keskittyä.

Kesäkerhoissa olemme muun muassa käyttäneet taidetta terapiakeinona. Alussa piirrokset olivat synkän värisiä ja niissä oli sotilaita, aseita ja ohjuksia. Viikkojen mittaan piirroksiin on tullut enemmän väriä, aurinkoa ja kukkia. Moni on menettänyt luottamustaan ympäröivään maailmaan ja kerhojen on tarkoitus luoda heille turvallinen tila. Harjoituksiin kuuluu muun muassa kaatua taaksepäin niin, että luotat ystäväsi ottavan sinusta kiinni.

Psykologina tiedän, että järkyttävien tapahtumien jälkeen tuella on kiire. Mitä pidempään lapset ja nuoret joutuvat odottamaan, sitä vaikeampi vaikeiden kokemusten jättämiä jälkiä on hoitaa. Olen kuitenkin toiveikas, koska pystyn olemaan täällä tekemässä jotain heidän hyväkseen, ja koska olemme saaneet teiltä valtavasti tukea työhömme. Olemme siitä erittäin kiitollisia.”

”Toivon, että koulunkäynti jatkuu normaalisti”

Sophia, oppilas


”Kesäkerhoissa parasta on ollut nähdä luokkakavereita ja ystäviä. Pandemian takia opiskelimme jo paljon kotoa, ja sitten tuli sota. Mikään ei ole pitkään ollut täysin normaalia. Hyökkäyksen aikana halusimme vain jonnekin piiloon. Kun nyt teemme asioita yhdessä, huomaan, että on paljon helpompi olla. Ajatusten ja kokemusta vaihtaminen ja yhdessä tekeminen ovat valtavia voimavaroja.

Epäröin ensin kerhoja, koska pelkäsin että ne sisältäisivät perinteisiä oppitunteja, joissa odotetaan suorituksia. Olin väärässä, täällä on ollut todella rentoa ja opettajat piristävät meitä. He järjestävät meille leikkejä ja pelaamme pallopelejä. Pidin eniten keskustelukerhosta, jossa leikimme demokraattista päätöksentekoa. Neuvottelimme ja teimme kompromisseja.

Sophia on kaivannut ystäviään ja koulunkäyntiä jo pandemian aikana. Hän haluaisi vain palata normaaliin elämään. Kuva: Antti Yrjönen / Kirkon Ulkomaanapu

Elämä on nyt normaalimpaa, mutta pelkäämme yhä, että mitä tahansa voi vielä tapahtua. Monet aikuiset tekevät vapaaehtoistyötä. Meidänkin tekee mieli tehdä jotain, jotta asiat olisivat paremmin. Täällä kesäkerhoissa tuntuu siltä, että teemme jotain yhteisen hyvän eteen.

Ennen sotaa minulla oli paljon haaveita siitä, mitä halusin tehdä tulevaisuudessa. Nyt pystyn vain ajattelemaan, että olisipa meillä rauha. On vaikea keskittyä muihin haaveisiin. Mutta tilannetta on paljon helpompi sietää yhdessä muiden samanikäisten kanssa. Kotona tunne oli paljon vaikeampi.

Toivon, että koulunkäynti jatkuu normaalisti eikä etäkouluna. Haluamme olla toistemme kanssa.”

Andzey Slautin ja Tanya Slautina toivovat, että perheen kolme lasta saisivat Kirkon Ulkomaanavun kesäkerhon lisäksi muitakin mahdollisuuksia ajatella muita asioita kuin Ukrainassa edelleen jatkuvaa kriisiä. Kuva: Antti Yrjönen / Kirkon Ulkomaanapu

”Kesäkerhot olivat meille vanhemmille valtava helpotus”

Tanya Slautina, äiti


”Sota on vaikuttanut elämässämme kaikkeen. Olimme Tšernihivissä pahimmat kuukaudet eristäytyneinä kotiimme. Pelko, räjähdykset ja paniikki olivat koko ajan läsnä. Onneksemme lapset eivät nähneet kuolemaa, mutta he olivat hiljaisia ja synkkiä. Toivoimme vain, että selviäisimme.

Kotimme on kunnossa, mutta toiset eivät olleet yhtä onnekkaita. Aloimme kerätä vaatteita ja muita tarpeita auttaaksemme muita perheitä. Työskentelin ennen hyökkäystä pankkivirkailijana, mutta jätin työni, jotta pystyisin auttamaan lapsiani ja yhteisöämme. Hätä yhdisti meitä.

Tarvitsemme kaikki apua lastemme kanssa ja kesäkerhot olivat myös meille vanhemmille valtava helpotus. Lapsemme Anastasiya, 6, Valeziya, 10, ja Maksim, 12, ovat olleet kesäkerhoissa kuusi viikkoa. Tyttäremme esittelevät ylpeinä piirroksiaan ja kouluaskartelujaan. Poikamme viihtyy urheilun parissa. Uuden oppiminen ja innostuminen ovat jatkossakin tärkeintä heille. Heidän pitää pystyä ajattelemaan muuta kuin ympäröivää kriisiä ja olla lapsia ikäistensä kanssa.

Näemme heissä taas iloa ja leikkimielisyyttä, ja heidän hymynsä on meille vanhemmille kaikkein arvokkain palkinto. Saamme siitä paljon voimia ja jaksamista.”

Kesäkerhot järjestettiin yhteistyössä ukrainalaisen kumppanijärjestön DOCCU:n kanssa heinä-elokuussa 2022. DOCCU on työssään erikoistunut koulutukseen ja ihmisoikeuksiin.


Teksti: Erik Nyström
Kuvat: Antti Yrjönen