Sudanin sota jatkuu – jo yli 570 000 ihmistä on hakenut turvaa Etelä-Sudanista 

Sudanin sotaa pakenevien määrä kasvaa – jo yli 570 000 ihmistä on hakenut turvaa hauraasta Etelä-Sudanista 

Pakolaisia vastaanottava Etelä-Sudan painiskelee lähestyvien vaalien, vakavan inflaation ja sään ääri-ilmiöiden parissa. Lisäksi miljoonat eteläsudanilaiset ovat itsekin pakolaisia. Sudanista pakenevia odottavat epävakaat olot.

Maailman nuorin valtio Etelä-Sudan on vastaanottanut viime vuoden aikana kasvavissa määrin pakolaisia. Syynä on jo pian vuoden päivät kestänyt tuhoisa sota Sudanissa, joka on pakottanut ihmisiä pakenemaan Etelä-Sudaniin ja muihin naapurivaltioihin kuten Tšadiin, Egyptiin ja Etiopiaan.  

Kirkon Ulkomaanavun Etelä-Sudanin maajohtaja Seme Nelson kertoo, että paenneiden joukossa on sekä eteläsudanilaisia että sudanilaisia. 

”Etelä-Sudanin itsenäistymisen jälkeisen sisällissodan aikana, erityisesti vuosina 2013–2016, monet eteläsudanilaiset pakenivat Sudaniin. Nyt he ovat joutuneet palaamaan takaisin Etelä-Sudaniin. Myös sudanilaiset joutuvat nyt jättämään kotinsa ja lähtemään pakolaisiksi Etelä-Sudaniin. Sekä palaajien että sudanilaisten pakolaisten määrät ovat jatkuvassa kasvussa”, Nelson kuvailee. 

Sota Sudanissa alkoi huhtikuussa 2023. YK:n humanitaaristen asioiden koordinaatiotoimisto OCHA:n arvion mukaan Etelä-Sudan on vastaanottanut sodan alkamisen jälkeen jo 572 000 pakolaista, joista noin 20 prosenttia on sotaa pakenevia sudanilaisia. Loput 80 prosenttia on kotimaahansa palaavia eteläsudanilaisia, jotka pakenevat jälleen turvallisen elämän toivossa.  

”Nämä eivät ole vain lukuja. Kun puhutaan miljoonista tai sadoista tuhansista, niin jokaisen luvun takana on ihmiselämä”, Nelson muistuttaa.  

Käteisavustus auttaa hankkimaan ruokaa ja laittamaan lapset kouluun 

Yksi aikoinaan Etelä-Sudanin jättäneistä ja vastikään kotimaahansa pakon edessä palanneista on kolmen lapsen äiti Nyakuola Kong Gatkak. Hän ehti asua Sudanissa neljän vuoden ajan.  

”En olisi halunnut lähteä Sudanista, mutta meillä ei ollut vaihtoehtoa”, Gatkak kertoo ja jatkaa, että hänen aviomiehensä katosi sodan syttymisen yhteydessä. 

Sudanissa eläessään sekä Gatkak että hänen aviomiehensä kävivät töissä. Perhe oli onnistunut säästämään hiukan rahaa, minkä turvin Gatkak lapsineen pääsi sodan sytyttyä pakenemaan. Pitkä pakomatka kulki ensin Sudanin sisäisten pakolaisten leiriin ja sitten Sudanin ja Etelä-Sudanin rajalle, josta perhe onnistui pääsemään Malakaliin.  

nainen seisoo puisessa kanootissa
Nyakuola Kong Gatkak elättää itsensä ja perheensä keräämällä polttopuita torilla myytäväksi. Old Fangakin suoseuduilla liikkuminen onnistuu parhaiten kanootilla. Kuva: Antti Yrjönen / Kirkon Ulkomaanapu.

Entiselle kotiseudulleen Old Fangakiin perhe asettui heinäkuussa 2023. Old Fangakissa toimeentulon mahdollisuudet ovat olleet vähäisiä ja viime vuosien tulvat ovat vaikeuttaneet mahdollisuuksia viljellä ruokaa syötäväksi ja myytäväksi. Gatkak elättää perhettään keräämällä ja myymällä polttopuita. Lisäksi perhe on saanut Kirkon Ulkomaanavulta käteisavustusta. Sen ja polttopuista saadun ansion turvin Gatkak maksaa lastensa koulumaksut ja ateriat. 

”Lasten ei tarvitse mennä nälkäisinä nukkumaan”, Gatkak sanoo. 

Pakolaiset haluavat oppia kielen

Käteisavustuksen ohella Kirkon Ulkomaanapu tukee myös sotaa paenneiden koulutus- ja koulunkäyntimahdollisuuksia. Pakolaisten ja palaajien myötä monien koulujen oppilasmäärät ovat moninkertaistuneet ja tarve koulutuksen järjestämiselle on kasvanut. 

Haasteena on kuitenkin ollut se, että Sudanissa puhutaan laajasti arabiaa, kun taas Etelä-Sudanissa opetuksen kieli on englanti.  

Sudanilainen matematiikan ja tietotekniikan opettaja Huda Ismail Abakar osallistui Kirkon Ulkomaanavun tukemalle, opettajille suunnatulle ja kolme kuukautta kestävälle kielikurssille Etelä-Sudanin pääkaupungissa Jubassa. Tavoitteena on, että Sudanista paenneet opettajat pääsisivät mahdollisimman pian takaisin työelämään.  

”Minulle ja lapsilleni on tärkeää oppia kieli. Jos et osaa kieltä, et pysty kommunikoimaan muiden kanssa. Myös muut ihmiset pakolaisleirilläni haluavat oppia kielen. Kun me opettajat palaamme illalla kurssin jälkeen leiriin, monet pyytävät meitä opettamaan heille englantia”, Abakar kertoo.  

Abakar kertoo perheen lähteneen pakoon Sudanista, sillä taisteluiden ja räjähdysten äänet pelottivat erityisesti perheen pieniä lapsia. Pakomatkalla Abakar odotti kuopustaan, joka on haastatteluhetkellä 18 päivän ikäinen.  

”Emme suunnittele paluuta. Kun lähdimme Sudanista, ei enää ollut olemassa sitä paikkaa, jota kutsun Sudaniksi. Sota on tuhonnut paljon ja se jatkuu yhä. Me omistimme kaupan, joka on nyt ryöstetty tyhjäksi. Myös kotimme tuhoutui”, Abakar kertaa tapahtumia. 

Vaalivuosi, inflaatio ja sään ääri-ilmiöt – Etelä-Sudankin kärsii lukuisista kriiseistä 

Etelä-Sudan itsenäistyi Sudanista vuonna 2011. Vain muutamaa vuotta myöhemmin maa ajautui raakaan sisällissotaan, jonka jäljet näkyvät yhä voimakkaasti. Sisällissodan jälkeinen rauhallinen tila yhteiskunnassa on hauras.  

Oman huolensa arkeen tuovat jo useampaan otteeseen lykätyt vaalit, joita on kaavailtu pidettävän myöhemmin tänä vuonna. Paikalliset pelkäävät vaalien syöksevän maan uuteen kriisiin.  

Lisäksi jokapäiväistä elämää haittaavat voimakas inflaatio, vähäiset toimeentulomahdollisuudet ja sään ääri-ilmiöt, jotka vaikeuttavat viljelyä ja muuta arkista elämää. Maaliskuun puolivälissä Etelä-Sudan sulki koulujaan äärimmäisen kuumuuden vuoksi. 

Pakolaistilanteen odotetaan jatkuvan pitkään

Sotaa pakenevat ihmiset tarvitsevat esimerkiksi suojaa, ruokaa, juomaa, lääkkeitä ja turvaa.  Miten valmis Etelä-Sudan on ollut vastaanottamaan pakolaisia naapurimaasta Sudanista? 

”Etelä-Sudan ei ollut varautunut vastaanottamaan pakolaisia muista maista, sillä meillä on ollut vaikeuksia saada myös omia kansalaisiamme palaamaan kotiin. Yli kaksi miljoonaa eteläsudanilaista elää pakolaisena maan rajojen ulkopuolella, toiset kaksi miljoonaa elää maansisäisinä pakolaisina”, Kirkon Ulkomaanavun Seme Nelson muistuttaa.  

Kirkon Ulkomaanavun Etelä-Sudanin maajohtaja Seme Nelson muistuttaa, että pakolaistilastojen takana on aina ihmiselämä. Yli 570 000 on jo paennut sotaa Sudanista Etelä-Sudaniin. Kuva: Antti Yrjönen / Kirkon Ulkomaanapu.

Etelä-Sudanin omaa pakolaistilannetta on pidetty Afrikan laajimpana. Nelson pitää kuitenkin hyvänä merkkinä sitä, että Sudanin sodan myötä moni eteläsudanilainen on osoittanut solidaarisuutta pakolaisia ja palaajia kohtaan. Perheet ovat esimerkiksi avanneet kotejaan paenneiden majapaikoiksi.  

”Monilla pakolaisia auttavilla toimijoilla on kuitenkin vaikeuksia rahoituksen suhteen, emmekä odota pakolaistilanteen helpottuvan tänä vuonna. Kriisi Sudanissa ja Etelä-Sudanissa on todellinen. Meidän pitää jatkaa auttamista”, Seme Nelson painottaa.  

Lisätietoja antavat: 

Juuri Etelä-Sudanista palannut KUA:n vaikuttamistyön päällikkö Tapio Laakso, +358 50 536 3280tapio.laakso@kua.fi 

KUA:n Etelä-Sudanin maajohtajan Seme Nelsonin haastattelupyynnöt humanitaarisen viestinnän asiantuntijan Ulriikka Myöhäsen kautta, +358 50 576 7948ulriikka.myohanen@kua.fi 

Kuvat median käyttöön tästä (mukana myös metadataa). 

LINSSIN LÄPI: Omilla jaloillaan

LINSSIN LÄPI: Omilla jaloillaan

Maailmanlaajuisesti melkein joka kymmenennellä pakolaisella on jonkinlainen vamma, joka vaikuttaa heidän elämäänsä ja mahdollisuuksiinsa käydä koulua tai hankkia ammatti.

Kuva: Antti Yrjönen
Teksti: Elisa Rimaila

Tumaine Sebikari oli 16-vuotias, kun hän pakeni yksi Kongon demokraattisesta tasavallasta Ugandaan. Ensimmäiset vuodet hän elätti itseään viljelemällä maapalaa, jonka Ugandan valtio myönsi hänelle Rwamwanjan pakolaisasutusalueelta. Lisätuloja Tumaine sai tekemällä kulloinkin tarjolla olleita hanttihommia.

Kolme vuotta sitten Tumainen elämä muuttui. Hänen toinen jalkansa alkoi turvota rajusti, mikä lopulta johti koko säären ja jalkaterän amputoimiseen. Yhtäkkiä nuoren miehen ei ollut mahdollista tehdä töitä eikä edes viljellä omaa peltoaan.

Oman kodin jättäminen pakon edessä on ihmiselle järkyttävä kokemus. Kun nuori pakolainen on lisäksi vammautunut, epätoivo voi olla moninkertaista. Tumaine joutui kerjäämään saadakseen riittävästi syötävää. Koulu oli jäänyt pakolaisuuden myötä kesken, eikä Tumainella ollut ammattia.

ERÄÄNÄ PÄIVÄNÄ Tumaine kuuli Kirkon Ulkomaanavun pakolaisalueella tarjoamasta ammatillisesta koulutuksesta. Nyt hän opiskelee räätäliksi.

”Räätälinä pystyn työskentelemään istuen eikä jalan puuttuminen haittaa”, hän sanoo.

Puoli vuotta kestävän koulutuksen jälkeen Tumaine aikoo työskennellä ystävänsä räätäliliikkeessä osa-aikaisesti, kunnes saa säästettyä tarpeeksi rahaa ompelukonetta ja oman liikkeen avaamista varten.

”Opiskelen tulevaisuuteni vuoksi. Haluan elää hyvin”, hän sanoo.

Maailmanlaajuisesti melkein joka kymmenennellä pakolaisella on jonkinlainen vamma, joka vaikuttaa heidän elämäänsä ja mahdollisuuksiinsa käydä koulua tai hankkia ammatti, arvioivat kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö IOM ja YK:n pakolaisjärjestö UNHCR. Haasteet koskevat siis noin 12 miljoonaa kotinsa jättänyttä. Kirkon Ulkomaanavun hankkeissa pyritään lisäämään myös vammaisten henkilöiden mahdollisuutta koulutukseen ja toimeentuloon.

KUVAAJALTA: Hyvä kuva vaatii paljon kuvattavalta. Hänen pitää olla valmis avaamaan elämäänsä yleisölle ja sietämään perässä roikkuvaa kuvaajaa. Parhaat kuvat vaativat myös aikaa, jotta kuvattavan tilanne hahmottuu riittävällä tarkkuudella. Mitä ei ymmärrä, ei voi myöskään kuvata. Tumainen kuva on onnistunut, sillä hän oli valmis uhraamaan meille päiviä ja puhumaan avoimesti vastoinkäymisistään, jotta me voisimme paremmin ymmärtää ja näyttää, minkälaista elämä jalkansa menettäneenä pakolaisena Ugandassa on.

Voit katsoa myös videon, jossa Tumaine kertoo elämästään. Lyhytdokumentti on kuvattu osana vuoden 2024 Yhteisvastuukeräyksen kampanjaa.
Mies istuu ompelemassa Ugandassa. Miehen edessä pöydällä on kangas, jota mies ompelee. Seinää vasten nojaavat kainalosauvat.

Osallistu Yhteisvastuukeräykseen

Lähetä tekstiviesti APU20 (20 € lahjoitus) numeroon 16588 tai lahjoita valitsemasi summa MobilePaylla numeroon 85050. (Keräyslupa RA/2020/639 ja ÅLR/2023/7525)

Abraham murtaa kielimuureja koulussa 

Kongosta Ugandaan pakolaisena saapunut Abraham murtaa kielimuureja koulussa 

Englannin kielen opettaja Abraham Bashombana Aganze tulkkaa opetusta pakolaisasutusalueella ja uskoo, että elämässä on kyse muiden auttamisesta. 

YLI KOLME vuosikymmentä jatkunut raaka konflikti Kongon demokraattisessa tasavallassa on ajanut pakolaiseksi Suomen asukasluvun verran ihmisiä. Heistä noin puoli miljoonaa on ylittänyt rajan ja hakenut rauhallisempaa elämää naapurimaasta Ugandasta. Pohjois-Kivun alueelta kotoisin oleva Abraham Bashombana Aganze, 30, on yksi heistä. Hän asuu Nakivalen pakolaisasutusalueella, joka perustettiin jo vuonna 1958. 

Yliopistotutkinnon suorittanut Abraham joutui pakenemaan kotimaansa väkivaltaista konfliktia vuonna 2020. Asettuminen Ugandaan oli Abrahamille helpompaa kuin kymmenille tuhansille muille kongolaisille. Hänen pääaineensa yliopistossa oli englanti, joka on yksi Ugandan virallisista kielistä. Useimmat kongolaiset eivät ole opiskelleet englantia koskaan, sillä Kongossa opetus on enimmäkseen swahiliksi ja ranskaksi. 

Kielimuuri onkin yksi isoista asioista, joka uhkaa Ugandaan erityisesti Kongosta pakolaisina saapuneiden lasten ja nuorten koulunkäynnin jatkumista. Abraham havaitsi ongelman pian Nakivalen pakolaisasutusalueelle asettauduttuaan ja halusi auttaa. Nyt hän toimii vapaaehtoisena englannin kielen tulkkina Kirkon Ulkomaanavun tukemassa toisen asteen koulussa Rubondon yhteisössä.  

Opettajat eivät puhu pakolaisten kieltä

”Päädyin vapaaehtoiseksi sen jälkeen, kun jotkut minut tuntevat nuoret tulivat luokseni ja pyysivät, että opetan heille sen verran englantia, että he voivat mennä kouluun. Keksin, että tällä tavalla voisin auttaa eniten”, Abraham kertoo. 

”Filosofiani on, että elämässä on kyse muiden auttamisesta.” 

Tulkkina toimiminen tarkoittaa, että Abraham osallistuu oppitunneille ja auttaa niitä oppilaita, joiden oma englannin kielen taito ei riitä seuraamaan opetusta. Koulussa on sekä paikallisia että pakolaistaustaisia oppilaita kuten monessa muussakin ugandalaisessa koulussa. Koulun vakituinen henkilökunta koostuu ugandalaisista opettajista, jotka eivät puhu swahilia tai ranskaa. Tästä syystä pakolaistaustaiset nuoret joutuvat ponnistelemaan ymmärtääkseen opetusta. 

Abraham saa vapaaehtoistyöstään pientä rahallista korvausta, ja hän viettää koululla yleensä viisi päivää viikossa. 

”Jos jostain syystä en pääse koululle, tutut oppilaat tulevat talolleni kyselemään apua läksyjensä kanssa.” 

Pakolaisuus muutti elämän

Pakolaiseksi joutuminen on iso elämänmuutos, vaikka matka kävisi vain naapurimaahan. Abrahamille pakolaisuus merkitsee taloudellista epävarmuutta, kun hän ei enää voi työskennellä tutuille yhdistyksille eikä omaa koulutusta vastaavaa työtä ole tarjolla. Uganda helpottaa pakolaisten elämää antamalla perheille ruoanviljelyyn tarkoitetun maapalan. Myös Abrahamin perhe on saanut peltonsa. 

”Täällä oma ruoka pitää kirjaimellisesti kasvattaa itse. Olen kaupunkilaispoika. En minä tiennyt viljelemisestä mitään, mutta nälkä kyllä auttaa oppimaan.” 

Kielitaitoaan Abraham on päässyt hyödyntämään myös toimimalla Kirkon Ulkomaanavun vierailijoiden tulkkina Nakivalen pakolaisasutusalueella. Nuorella miehellä on paljon suunnitelmia tulevaisuuden varalle. Hän haluaisi perustaa alueelle englannin kielen oppimiskeskuksen, parantaa kompostoinnin kautta maaperän tuottavuutta ja oppia lisää sellaisista maatalouden muodoista, jotka tuottaisivat parempaa toimeentuloa. Abrahamille on selvää, ettei hän voi palata kotiin pitkään aikaan. 

”Kun istun alas ja ajattelen kotimaatani, tunnen surua. Haluaisin, että Kongo ja kongolaiset pääsisivät jaloilleen ja voimaantuisivat. Uskon, että koulutus on siinä avainasemassa. ” 

Abrahamin mukaan vain harva kongolaisista nuorista haaveilee paluusta kotimaahan. Sota ja väkivalta ovat jättäneet liian syvät traumat. Toisaalta elämä pakolaisena ei ole helppoa Ugandassakaan. Siksi Abraham, haluaa tehdä osansa kotimaansa nuorten hyväksi. 

”Kaikki tietomme ja viisautemme kuolee mukanamme, jos emme jaa sitä muille. Jos jaan oppimani asiat vaikka sadalle ihmiselle, he jakavat ne eteenpäin ainakin sadalle muulle.” 

Teksti: Elisa Rimaila 
Kuvat: Antti Yrjönen  

Ammatillinen koulutus avaa pakolaisuuden lukitseman potentiaalin

Ammatillinen koulutus avaa ovia, jotka pakolaisuus hetkellisesti lukitsi

Rwamwanjan pakolaisasutusalueella tuhannet pakolaiset, joista suurin osa on nuoria, kohtaavat valtavia haasteita elämän perusasioissa. Yksi niistä on toimeentulo, jonka lähteet ovat niukassa pakolaiselämän keskellä.

KIRKON ULKOMAANAPU käynnisti yrittäjyyteen keskittyvän ammatillisen koulutusohjelman Rwamwanjan pakolaisasutusalueella Ugandassa. Ohjelmalla on ollut välitön vaikutus alueella elävien nuorten ihmisten elämässä.

Kaksi Rwamwanjan pakolaisasutusalueella Länsi-Ugandassa elävää nuorta jakoivat kanssamme tarinansa siitä, kuinka Kirkon Ulkomaanavun ohjelma on parantanut heidän elämänlaatuaan ja tulevaisuudennäkymiään. Ohjelma toteutetaan Suomen ulkoministeriön ja YK:n pakolaisjärjestön tuella.

Särkyneistä unelmista kohti luovan alan menestystä

Gaston Chirimwami on kongolainen pakolainen, joka ennen kotimaastaan pakenemista haaveili muusikon urasta. Unelma joutui koetukselle, kun hän joutui pakenemaan kotimaansa konfliktia rajan yli naapurimaahan Ugandaan. Onnekseen Chirimwami pääsi osallistumaan Kirkon Ulkomaanavun luovien alojen Creative Industries -ohjelmaan Rwamwanjan pakolaisasutusalueen koulutuskeskuksessa.

Chirimwami löysi koulutuksessa aivan uuden intohimon videotuotannosta ja oppi uusia taitoja kuten kuvausta ja videomateriaalin leikkaamista. Nuorukainen ei vain saanut vahvistusta itsetunnolleen vaan hän löysi uuden toimeentulon lähteen itselleen kuvaajana.

“Uskon, että voin luoda uraa sekä musiikin että videotuotannon puolella kuten Teknon kaltaiset menestyneet muusikot”, Chirimwami sanoo ja viittaa supersuosittuun nigerialaiseen artistiin Tekno Milesiin.

A man in a red t shirt and wearing headphones holds a camera and looks into the viewfinder from above. Another man stands behind him and looks over his shoulder.
Gaston Chirimwami kuvaa videota Rwamwanjan pakolaisasutusalueella. Hän on suorittanut Kirkon Ulkomaanavun luovien alojen koulutuksessa kuvaajan ja video- ja valokuvaeditoinnin opinnot. KUVA: Shema Bienvenu / KUA

Kampaajan ammattitaito elättää koko perheen

Majengo Sadick on sisukas nuori mies, joka vastaa nykyisin kuudesta nuoremmasta sisaruksestaan. Hän törmäsi Rwamwanjan pakolaisasutusalueella Kirkon Ulkomaanavun ammatillisen koulutuksen ohjelmaa, mikä muutti hänen elämänsä täysin. Suoritettuaan kampaajan opintonsa Sadick avasi pakolaisasutusalueella oman liikuteltavan kampaamonsa.

Sadickin uudet taidot kampaajana avasivat ovia lukuisiin työmahdollisuuksiin, mutta hän löysi samalla myös oman intohimonsa, josta ei ollut koskaan ollut tietoinen. Sadick on nykyisin myös kosmetologi ja hän paitsi omistaa oman yrityksen myös tukee nuorempien sisarustensa koulutusta.

”Olen iloinen, että Kirkon Ulkomaanapu antoi minulle mahdollisuuden opiskella ammattiin ja saada ammatillisen pätevyyden ilmaiseksi. Kotimaassani Kongon demokraattisessa tasavallassa olisin joutunut maksamaan pitkän pennin näistä kouluista”, hän kertoo.

A man stands in front of a straw fence and braids a long pony tail. He is wearing an apron and has a look of concentration
Majengo Sadick letittää asiakkaansa kotona tämän hiuksia. Hän on suorittanut KUA:n tukemana ammatillisen kampaamoalan koulutuksen ja hänellä on oma alan yritys Rwamwanjan pakolaisasutusalueella. KUVA: Shema Bienvenu / KUA

Ammatillinen koulutus muuttaa koko elämän

Yksittäisten onnistumistarinoiden lisäksi Kirkon Ulkomaanavun ammatillisella koulutuksella on ollut suuri merkitys koko Rwamwanjan pakolaisasutusalueen yhteisölle. Ohjelmaan kuuluvilla ompelijan, kampaamo- ja kauneudenhoitoalan sekä maanviljelyn ammatillisilla koulutuksilla on ollut työllistävä vaikutus, kun tutkinnon suorittaneet entiset opiskelijat ovat perustaneet omia yrityksiään ja luoneet sitä kautta palveluja alueelle.

Pakolaisyhteisön nuorten vanhemmat ovat saaneet todistaa koulutuksen luomaa muutosta omin silmin. Nyt nuorilla, joilla ennen ei näyttänyt olevan toivoa, on tärkeä rooli paitsi omien myös yhteisönsä muiden ihmisten tulevaisuuden rakentamisessa ja työttömyyden taklaamisessa. Moni tuore ammattilainen on myös lähtenyt pakolaisasutusalueelta ja Kamwengen maakunnasta etsimään työmahdollisuuksia myös isoista kaupungeista.

Toivo paremmasta tulevaisuudesta palaa pakolaisten ulottuville yksi ammattilainen kerrallaan.


Teksti ja kuvat: Shema Bienvenu

Kirjoittaja on Kirkon Ulkomaanavun Ugandan maatoimiston viestintäharjoittelija. Hän on suorittanut yläkoulunsa loppuun KUA:n tuella ja opiskelee nyt yliopistossa journalistiikkaa ja viestintää. Olemme ylpeitä, että Shema valitsi KUA:n harjoittelupaikakseen.

Kuka auttaa auttajia?

Kuka auttaa auttajia?

Kakuma-Kalobeyein pakolaisleirillä Pohjois-Keniassa on huutava pula mielenterveyspalveluista. Leirin asukkaat ovat paenneet murhia ja raiskauksia, ja leirillä päivittäinen elämä on jatkunut haastavana. Avun tarve on valtava, ja myös psykologin työ vaati veronsa. Miten omaa jaksamistaan voi vaalia vaikeuksien keskellä?

”ON TÄRKEÄÄ, että elämässä on päämäärä”, sanoo opettaja noin neljänkymmenen oppilaan edessä.  Oppilaat kuuntelevat keskittyneinä, vaikka luokassa on hyvin kuuma, yli 30 astetta.  

”Mikä voisi olla hyvä päämäärä elämässä?” 

”Kiva talo,” vastaa yksi.  

”Mahdollisuus syödä makeisia,” vastaa toinen. Kolmas huudahtaa ”hyvä vaimo”, ja kaikki purskahtavat nauruun. 

KENIASSA KOULUT olivat toukokuussa parin viikon lomalla, mutta Kalobeyein pakolaisleirillä on käynnissä elämäntaitoleiri. Siellä opetellaan esimerkiksi itsetuntemusta, tavoitteiden asettelua ja konfliktien ratkomista. 

Pakolaisleiri on yksi maailman isoimmista, ja siellä asuu noin 300 000 pakolaista. Suurin osa on lapsia ja nuoria. Moni heistä elää yksin tai sisarustensa kanssa, koska heidän vanhempansa ovat joko kadonneet tai kuolleet. 

Leirille on kutsuttu 200 nuorta, jotka ovat viime lukukaudella tulleet säännöllisesti kouluun. Kutsu paitsi palkinto – leirillä saa kouluruokaa – myös tapa välittää viesti eteenpäin. Leirille osallistuneet nuoret todennäköisesti opettavat taitoja kavereilleen tulevaisuudessa. 

”Huomasimme, että lomien aikana nuoret saattavat joutua pulaan. Jotkut liittyvät jengeihin, toiset tulevat raskaaksi. Sen takia päätimme, että on hyödyllistä järjestää leiri, jossa opetetaan elämäntaitoja”, sanoo Maureen Achieng, 25.  

Täysi luokkahuone Keniassa.

Kakuma-Kalobeyein pakolaisleiri on yksi maailman suurimmista ja se kasvaa koko ajan. Koulutushankkeiden tarpeet ovat suuria, koska valtaosa pakolaisleirin asukkaista on lapsia ja nuoria.

Maureen Achieng on psykologi Kirkon Ulkomaanavun Kakuma-Kalobeyein kenttätoimistossa Keniassa. Hänen tehtävänsä on tukea lasten ja nuorten psykososiaalista hyvinvointia ja antaa neuvontaa vaikeiden tilanteiden helpottamiseksi. 

Leiriin tulee joka viikko uusia asukkaita naapurimaista. Tällä hetkellä pakolaisia tulee eniten Burundista, josta ihmiset pakenevat vuosia jatkunutta väkivaltaa, osa jopa toistamiseen. Samalla odotetaan, millaisia vaikutuksia Sudanissa huhtikuussa puhjenneella konfliktilla tulee olemaan Keniassa. 

Koululainen Keniassa.
15-vuotias Nelly Havariyana on paennut Keniaan kotimaansa Burundin konfliktia.

”Lapsilla täällä on monenlaisia ongelmia: vakavia traumoja kotimaasta tai pakomatkalta, heitä saatetaan pahoinpidellä kotona, on teiniraskauksia. Lisäksi on vielä nuorten normaalit ongelmat, kuten koulussa pärjäämisen paine tai sydänsurut”, Maureen Achieng sanoo. 

ISOJEN ONGELMIEN käsittelyssä on tärkeää edetä pienin askelin. Maureen Achieng neuvoo nuoria tavoitteiden asettamisessa ja pienten saavutusten juhlimisessa. Koulutuksen hyötyjä on erityisen tärkeää painottaa tytöille, joita yleensä painostetaan naimisiin jo varsin nuorina. Burundilainen Nelly Havyarimana, 15, tietää, miltä se tuntuu. 

”Tulimme äitini ja siskojeni kanssa Keniaan 2017. Jouduimme lähtemään kotoa, kun isäni kuoli. Koska minulla ei ollut veljiä, sukulaisemme tahtoivat naittaa tytöt pois. Äitini halusi, että meillä olisi mahdollisuus opiskella, ja pakenimme tänne.” 

Elämäntaitoleirillä Havyarimana on oppinut tavoitteiden tärkeydestä. 

”Haluaisin isona kirurgiksi. Sellaiseksi ei pääse, jos ei tee kovasti töitä. Pitää osata tehdä päätöksiä tulevaisuutensa eteen ja asettaa tavoitteita pitkin matkaa. Mutta olen toiveikas.” 

Toinen hyödyllinen taito, jonka Havyarimana on oppinut leirillä, on konfliktien ratkominen. Pakolaisleirillä asuu monta eri kansallisuutta, ja usein yhteinen kieli puuttuu. Sen vuoksi konfliktit saattavat purskahtaa esiin. 

”Nyt tiedän, että kannattaa hakea tukea muista yhteisöistä. Jos esimerkiksi burundilaiset ja sudanilaiset kinastelevat keskenään, minun kannattaa hakea ainakin sudanilainen tukemaan minua, ehkä muitakin. Konfliktin osapuolet rauhoittuvat huomatessaan, että kaikki haluavat heidän lopettavan.” 

Nainen istuu hämärässä huoneessa sängyllä Keniassa.

Työntekijöiden asunnot Kakumassa ovat pieniä, mikä saattaa lisätä työn kuormittavuutta. Maureen Achieng lukee, maalaa ja pelaa konsolipelejä vapaa-ajallaan.

LEIRIN OHELLA psykologi Maureen Achiengilla on myös muita vastuualueita. Hän tarjoaa koululaisille psykososiaalista tukea. Käytännössä se tarkoittaa ongelmien selvittelyä, terapiaa, opinto-ohjausta ja paljon muuta. Työ on henkisesti rankkaa jopa ammattilaiselle. 

”Olen monta kertaa asettunut sellaisen lapsen asemaan, jonka vanhemmat on murhattu tai läheinen raiskattu heidän silmiensä edessä. He ovat joutuneet kävelemään turvaan monta päivää putkeen, ilman unta, ruokaa tai vettä.” 

Maureen Achieng on mukana myös järjestöjen välisessä itsemurhien estoryhmässä. Viime aikoina sekä huumeiden käyttö että itsemurhayritykset ovat lisääntyneet leirissä hälyttävästi. 

”Ehdottomasti suurin syy on ahdistavat elinolot. Jopa 70 prosenttia itsetuhoisista ihmisistä kertoo elinolojen olevan itsetuhoisuutensa syy. Sama koskee huumeidenkäyttöä. Se on tapa paeta todellisuutta ja toivottomuutta.” 

Ryhmä etsii riskiryhmään kuuluvia ihmisiä ja valjastaa koko yhteisöä tunnistamaan ympärillään olevia hälytysmerkkejä. 

”Esimerkiksi sovimme leirin kauppiaiden kanssa, että jos joku haluaa ostaa köyden, pitää kysyä pari jatkokysymystä. Mihin tarkoitukseen tämä tulee? Okei, eläimen sitomiseen. Mikä eläin kyseessä? Ja niin eteenpäin. Tällä tavalla moni luopuu aikeistaan, ainakin hetkellisesti.”  

Itsemurhan kaltaisten asioiden kohtaaminen päivittäin vaatii ihmiseltä paljon. Maureen Achieng pitää tärkeänä, että hän voi irtautua töistään vapaa-ajalla. Se ei ole helppoa. Autettavia on paljon, eikä työaika riitä kaikkeen. Sen lisäksi työntekijät asuvat suhteellisen vaatimattomissa oloissa, lähellä toisiaan. 

”Vaikka yrittää vaihtaa vapaalle, keskustelut työkavereiden kanssa palautuvat aina työasioihin. Ja heitä on hankala välttää, jos he asuvat viereisissä asunnoissa.” 

Nainen ja kaks tyttöä istuvat koulun portailla Keniassa.
Jos jokin asia painaa mieltä, psykologit auttavat oppilaita matalalla kynnyksellä. Lilian Akinyi keskustelee kahden oppilaan kanssa heidän huolistaan.

TOISAALTA MIELTÄ painavien asioiden läpikäyminen on tarpeellista. Maureen Achieng on onnellinen siitä, että hänellä on vanhempi, ulkopuolinen kollega, jonka kanssa voi käydä ajatuksia läpi ja jolta saa hyviä vinkkejä vaikeiden tapausten ratkomiseen. 

Nairobista kotoisin olevalle Maureen Achiengille vaihto pakolaisleirin pieniin piireihin vaati myös paljon totuttelua. Tärkeintä oli tehdä omasta kodista kotoisa. 

”Minulle tärkein asia kodissa on pelikonsoli, jonka otan mukaan kaikkialle”, nauraa Maureen Achieng. Hän tunnustautuu isoksi formulafaniksi ja pelaa muun muassa autoilupelejä. Konsolin lisäksi Achieng on tuonut kotiinsa lempiherkkujaan ja ruvennut maalaamaan. 

”Meillä on välillä lapsille taidetyöpajoja. Voin omakohtaisesti kertoa, että taideterapia toimii”, hän hymyilee. 

Maureen Achieng tekee töitä rotaatiossa. Normaalien lomien lisäksi hänellä on seitsemän työviikon jälkeen vapaa viikko.  

”Kirjoita juttuun isoin kirjaimin, että rotaatioloma on välttämättömyys”, Maureen Achieng kehottaa. 

“Työkavereista huomaa viiden viikon jälkeen, että he ovat uupuneita. Heistä tulee helposti ärtyviä. Varsinkin perheelliset kaipaavat läheisiään, koska aviomiehiä, vaimoja tai lapsia ei voi tuoda tänne. Viikon vapaa auttaa paljon.” 

PSYKOLOGIT EIVÄT ole ainoita, jotka joutuvat miettimään miten suhtautua oppilaiden kertomiin tarinoihin. Myös opettajat kuulevat niitä säännöllisesti, ja varsinkin pakolaistaustaisilla opettajilla saattaa olla omia käsittelemättömiä traumoja, jotka saattavat laueta.  Siksi opettajille järjestetään vertaistukipiirejä, joissa he voivat käydä kokemuksiaan läpi. 

Kenialainen mies.
Edward Festo sanoo, että opettajana on tärkeää olla hyvä esimerkki yhteisössään. ”Terapian kautta olen oppinut pitämään pääni kylmänä.”

Kuukausittainen rituaali on opettajille hyvin tärkeä. Tyhjässä luokkahuoneessa istuu noin kymmenen ihmistä piirissä. Vuorotellen he kertovat, mikä tällä hetkellä askarruttaa eniten.   

”Täällä voimme avoimesti puhua ongelmistamme ja siitä, miten luokkia voi hallita parhaalla mahdollisella tavalla,” sanoo englannin ja yhteiskuntatieteiden opettaja Edward Festo. 

Ja se on tarpeen. Luokkakoot saattavat helposti olla kahdensadan oppilaan tuntumassa, jolloin opettajan työ on vaikeaa. 

”Minulla on ääni käheänä joka päivä, kun tulen kotiin. Sen lisäksi olen yleensä henkisesti väsynyt.” 

Eteläsudanilainen Festo päätti paeta sisällissotaa vuonna 2016 ollessaan 19-vuotias. Pakoon hän lähti, kun muutamat hänen sisaruksistaan joutuivat tapetuksi.  

”Asuin maan pohjoisosissa, joten sisällissotaa käyvän maan läpi pakeneminen oli vaikeaa. Menetimme matkalla monta ihmishenkeä”, sanoo Festo. 

Koska monella koululaisella on samanlainen tausta, tarinat saattavat nostaa pintaan vanhoja tunteita. 

”Olemme saaneet paljon tukea traumoihimme. Meidän pitää aina, joka tilanteessa, olla ammattilaisia ja aikuisia. Ilman terapiaa ja kattavaa koulutusta olisi hyvin paljon vaikeampaa pitää päänsä kylmänä vaikeina hetkinä,” sanoo Festo. 

Hän sanoo ymmärtävänsä myös nuorempien polvien oireilua. 

”Kaikki on nykyään vaikeampaa. Tullessamme saimme koulukirjat, koulupuvut ja ilmaisen koulutuksen. Nykynuoret joutuvat maksamaan kirjat ja puvut itse.” 

Terapia on auttanut Festoa muidenkin asioiden läpikäymiseen. 

”Sisällissodassa eläminen on kauheaa. Joutuu tekemään pahoja asioita, liittymään pahoihin joukkoihin. Terapian myötä olen muuttunut.” 

Kolme koulutyttöä Keniassa.

Nelly Havyarimana (keskellä) ottaa mielellään kaverit apuun ratkaisemaan konfliktin, jos sellainen puhkeaa.

OPETTAJAT eivät ole ainoita, jotka hyötyvät terapiasta. Kuudesluokkalainen Rashidi Shabani, 16, kertoo, että hän oli aiemmin hyvin äkkipikainen. 

”Vihastuin hyvin helposti. Kun liikuin ystävieni kanssa, saatoin kimpaantua ja ajauduimme riitoihin. Terapia on auttanut minua. Olemme jutelleet siitä, mikä saa minut kimpaantumaan ja millaisia tunteita minulla on. ” 

”Nykyään, jos joudun vaikeaan tilanteeseen, hengitän syvään tai kerron muille, miltä minusta tuntuu. Silloin vihani haihtuu, ja tunnen itseni vapaaksi ja stressittömäksi.” 

Shabani pakeni sotaa Kongon demokraattisesta tasavallasta äitinsä ja sisarustensa kanssa vuonna 2016. Hän kertoo, että aikoo tulevaisuudessa auttaa myös ystäviään hallitsemaan tunteitaan. Hän toivoo auttamisesta uraa itselleen. 

”Haluaisin isona psykologiksi. Olen saanut paljon apua psykologeilta, he tekevät niin paljon hyvää. Aikuisena haluaisin olla heidän kaltaisensa.” 

Teksti ja kuvat: Björn Udd

Kuukautissuojapaketti voi pelastaa tytön koulunkäynnin Keniassa

Kuukautissuojapaketti voi pelastaa
tytön koulunkäynnin Keniassa

KuukautissuojapakettivoipelastaatytönkoulunkäynninKeniassa

Jopa miljoona kenialaista tyttöä jättää joka kuukausi koulupäiviä väliin kuukautisten vuoksi

Mitä itse tekisit, jos joutuisit korvaamaan kuukautissuojasi vanhoista vaatteista tehdyllä rievulla tai et yksinkertaisesti omistaisi mitään, mikä pitäisi vuodon ja hajut omana tietonasi?

AKIMANA, 18, tietää, minkälaista elämä on, kun kuukautiset haittaavat koulunkäyntiä.

”On tosi stressaavaa mennä kouluun ilman kuukautissuojia. Tunnen oloni niin kurjaksi, etenkin luokan edessä seisoessani, jos olen vahingossa sotkenut hameeni ja luokkakaverit nauravat”, hän kertoo.

Joskus Akimana jättää menemättä kouluun, koska kuukautissuojia ei ole ja häntä hävettää erottua joukosta. Harva teini-ikäinen tyttö maailmassa pystyisi kävelemään kouluun hyvillä mielin kuukautisveren tahrimissa vaatteissa.

Akimana on iloinen siitä, että hänen koulunkäyntiään tuetaan koulussa jaettavilla kuukautissuojilla.

”Joskus, kun minulla ei ole kuukautissuojia ja asia paljastuu luokkakavereilleni, he nauravat ja kutsuvat minua likaiseksi. Se voi tuntua niin pahalta, että jotkut tytöt eivät enää tule kouluun”, sanoo Mikamsoni, 17.

Luokkakavereiden nauru voi tuntua julmalta, mutta pohjimmiltaan siinä on kyse tiedon puutteesta. Karkeasti laskettuna joka toisella ihmisellä maailmassa on jossain kohtaa elämäänsä kuukautiset. Samaan aikaan kuukautiset voivat kuitenkin olla yhteisössä niin iso tabu, ettei niistä ja niihin liittyvistä hygienia-asioista puhuta edes äitien ja tyttärien kesken.

”Kuukautiskierron ymmärtäminen on lisääntymisterveyden perusasia, ja tieto on tarpeellista sekä tytöille että pojille. Avoimuus karsii käsityksiä, joiden mukaan kuukautiset tekisivät tytöistä likaisia tai heikkoja tai, että kuukautisten aikana pitää pidättäytyä normaalista elämästä, jopa eristäytyä muusta yhteisöstä”, sanoo vaikuttamistyön asiantuntija Merja Färm Kirkon Ulkomaanavusta.

Mikamsoni (oik.) ja hänen koulukaverinsa pitävät tärkeänä, että koulusta saa kuukautissuojia, koska suojat ovat pakolaisleirillä asuville tytöille kalliita ostaa.

TALOUDELLISET SEIKAT muodostavat kuukautisiin kokonaan toisen ulottuvuuden. Kertakäyttöiset kuukautissuojat voivat olla niin kalliita, ettei niihin ole varaa sellaisissa perheissä, jotka elävät äärimmäisessä köyhyydessä eli noin alle kahdella eurolla päivässä. Kestositeiden käyttöä taas hankaloittaa se, että niiden peseminen on hankalaa ilman kunnon vesipistettä.

”Suojien puutteessa tytöt ja naiset käyttävät tarkoitukseen sopimattomia ja epähygieenisiä riepuja, jotka ovat epämiellyttäviä, haisevia ja vuotavia ja aiheuttavat pahimmillaan tulehduksia”, kertoo Färm.

Pahimmillaan tytöt ja naiset saattavat turvautua jopa ruohoon, puiden lehtiin tai hiekkaan. Erityisen heikossa asemassa ovat Akimanan ja Mikamsonin kaltaiset Kenian maaseudulla asuvat ja pakolaisleireillä elävät tytöt.

KIRKON ULKOMAANAPU kamppailee tyttöjen koulunkäyntimahdollisuuden puolesta myös kuukautishygienian avulla. Jaamme toimintamaissamme tytöille hygieniapaketteja, jotka sisältävät kuukautissuojia, saippuaa ja alushousuja. Tärkeä osa tätä työtä ovat myös hyvästä kuukautishygieniasta kertovat koulutukset, joita järjestämme hygieniapakettien jakamisen yhteydessä. Myös koulut ovat tärkeässä osassa.

”Koulutamme oppilaita, opettajia ja jopa koululaisten vanhempia siitä, miten tärkeää on, että tytöt voivat käydä koulua myös kuukautisten aikana”, kertoo Färm.

Koulutuksen ulkopuolelle jääminen lisää varhaisten avioliittojen ja raskauksien riskiä sekä kohtuuttomia kotitöitä. Erityisesti tytöt, jotka on silvottu tai joilla on runsaat kuukautiset ovat vaikeassa asemassa, Färm korostaa.

Kirkon Ulkomaanavun hankkeen kautta koulultaan kuukautishygieniapaketteja saanut 16-vuotias kenialainen Micheline on onnellinen, kun hänen ei enää tarvitse leikellä vanhoja vaatteitaan kuukautissuojiksi.

”Se, että saan koulusta kuukautissuojia, on todella muuttanut elämäni. Kun niitä ei vielä jaettu koulussa, jouduin jäämään menkkojen aikaan kotiin, koska pelkäsin häpeää, jos likaan koulupukuni. Nyt käyn koulua säännöllisesti ja tunnen oloni itsevarmaksi”, Micheline sanoo.

Koulussa jaettavien kuukautissuojien turvin Micheline voi käydä koulua huoletta myös kuukautisten aikana.

KENIASSA Kirkon Ulkomaanapu on jakanut Kalobeyein pakolaisleirin koulujen kautta kuukautissuojia yli 5 000 tytölle.

Lisäksi Kirkon Ulkomaanapu on tukenut kouluja kehitysyhteistyöhankkeissaan ja kriisien keskellä rakentamalla oppilaitosten alueille käymälöitä ja vesipisteitä. Lukollinen vessan ovi turvaa yksityisyyden, mutta jo koulun alueelle rakennettu käymälä luo turvallisuutta etenkin tytöille, kun heidän ei tarvitse kulkea muiden katseiden ulottumattomiin. Kun vesipisteitä on tarpeeksi, niitä voi käyttää myös kuukautissuojien pesuun ilman, että muut katselevat.

Kuten sanottua, noin puolet maapallon väestöstä elää jossain kohtaa elämäänsä kuukautisten kanssa. On tärkeää, ettei niin normaali asia kuin kuukautiset estä tyttöjä ja naisia käymästä koulua, hankkimasta itselleen ammattia ja omaa toimeentuloa ja tavoittelemasta unelmiaan.

”Kuukautistietous ja -hygienia on kustannustehokas tapa lisätä tyttöjen hyvinvointia, koulunkäyntiastetta, naisten työllisyyttä ja yhteiskunnallista osallistumista. Köyhyydestä nousemiseen tarvitaan myös tyttöjen ja naisten osallisuutta”, sanoo Merja Färm.

20 eurolla tyttö saa hygieniapaketin

  • Lahjoita MobilePaylla numeroon 64142
  • Lähetä tekstiviesti TYTTÖ numeroon 16499 (20 €)
  • Lahjoita OP:n tilille FI08 5723 0210 0215 51, viitenumero 2859

Tekoja: Ammattikoulutus rakentaa tulevaisuutta Etelä-Sudanissa

Tekoja: Ammattikoulutus rakentaa tulevaisuutta Etelä-Sudanissa

Mitä maailman nuorimpaan valtioon Etelä-Sudaniin kuuluu? Miten pitkittynyt konflikti vaikuttaa paikalliseen ruoantuotantoon? Tekoja-podcastin juontaja Ulriikka Myöhänen soittaa kaukopuhelun Kirkon Ulkomaanavun viestinnän asiantuntijalle Björn Uddille Itä-Afrikkaan.

MUISTATKO VIELÄ vuoden 2022 Yhteisvastuukeräyksen yhteydessä tapaamamme eteläsudanilaisen Rosen, joka halusi käydä koulunsa kunnolla vaikka moni ystävä oli pudonnut opinnoista pandemian aikana? Entä Samuelin, joka oli palannut Ugandassa pakolaisena viettämiensä vuosien jälkeen kotipaikkakunnalleen Etelä-Sudanin Yeihin, ja yritti päästä kouluun?


Kirkon Ulkomaanavun viestinnän asiantuntija Björn Udd matkusti Etelä-Sudaniin ja päivittää Tekoja-podcastin aiemmalta kaudelta ja Yhteisvastuukeräyksen vuoden 2022 kampanjasta tutun Rosen kuulumiset. Rosen elämä on reilun vuoden aikana ehtinyt mullistua täydellisesti ja hän kertookin nyt, miten pienen vauvan kanssa voi jatkaa opintoja. Kuulemme Tekoja-podcastissa myös, millaiselta näyttää ja maistuu eteläsudanilaisen ammattikoulun valmistujaisjuhla.


Tekoja-podcastin juontaa viestinnän asiantuntija Ulriikka Myöhänen.



Voit kuunnella Tekoja-podcastin jakson Kenian karjavarkaista iTunesista, Suplasta ja Spotifysta.


Kausi 2, jakso 1: Keniassa ilmastokriisi tekee nuorista karjavarkaita
Kausi 2, jakso 2: Järkyttävä sota Ukrainassa jatkuu
Kuuntele lisää Tekoja.

Saavutettava versio keskustelusta

[Musiikkia alkuun]

Björn [00:00:10]:

Haloo

Ulriikka myöhänen [00:12:00]: 

No moikka Björn, tässä Ulriikka.

Björn [00:00:14]

No moi Ulriikka.

Ulriikka myöhänen [00:00:17]:

No hei, missäs sää meet, onks sulla aikaa jutella?

Björn [00:00:19]:

Joo, mä oon täällä Ugandassa hotellihuoneessa. Saavuin just paikan päälle, niin voin, mulla on hetki aikaa.

Ulriikka myöhänen [00:00:27]:

Okei, no hei onpa tosi hyvä juttu, että mä sain sut nyt kiinni. Me ollaan tässä Suomessa seurattu vähän huolissamme tätä Itä-Afrikan tilanteen kehittymistä, ja siellä on menny nyt aika moni sadekausi nyt pieleen, ja ruoasta kuulemma pulaa, niin miltä se tilanne on nyt siellä seudulla näyttäny, kun oot siellä liikkunu?

Björn [00:00:46]:

MÄ oon ollu Etelä-Sudanissa, missä nää kuivuudet ei oo ollu se pahin ongelma. Et kuivuudet koskettaa enemmän Somaliaa, Keniaa ja pieniä osia Sudanista. Mut Sudanissa on sen sijaan se konflikti vaikeuttaa ruokatilannetta tosi paljon, ja sen lisäksi kaikenlaiset muut sääilmiöt, kuten tulvat, haittaa ruoantuotantoa. Täällä on enemmän muita ongelmia. Täälläkin ollaan aika lähellä nälänhätää, mutta eri syiden takia.

Ulriikka myöhänen [00:01:23]:

Okei. Tota ootsä jutellu paikallisten ihmisten kanssa, että miten tää on vaikuttanu heidän tilanteeseensa tää tilanne siellä tällä hetkellä?

Björn [00:01:31]:

Olen jutellu. Olen tavannu aika paljon ihmisiä. Mä kävin siis itse Etelä-Sudanin eteläosassa Jeissä, sellases kaupungissa. Se on tosi lähellä Ugandan rajaa. Sinne palaa tällä hetkellä, se oli jossain vaiheessa Etelä-Sudanin toisiksi suurin kaupunki, mutta konfliktien takia moni pakeni sieltä Ugandan puolelle. Nyt tällä hetkellä ne ihmiset palaa, mutta niillä ei oo mitään. Kun ne tulee takasin, niillähän ei oo oikein mitään, ja se vaikeuttaa tilannetta tosi paljon.  Me kirkon ulkomaanavulta ollaan tuettu niitä esimerkiks käteisavustuksin, jolloin ne voi ostaa ne välttämättömyydet ekoina kuukausina, kun ne on palannu. Ja moni on ruvennu viljelemään siellä jotain omia viljelmiä, koska maaperä siellä on ihan sairaan hyvää. Periaatteessa kaikki kasvaa tosi helposti, mutta ongelma on siinä, että et ne ei pääse, ne ei oo voinu olla siellä konfliktien takia. 

Ulriikka myöhänen [00:02:43]:

Eli aika monisyinen tilanne tässä taustalla tavallaan Etelä-Sudanissa tällä hetkellä. Mutta mainitsitki tässä, että maaperä on Etelä-Sudanissa itseasiassa viljelylle otollinen. Eiks se näin oo, että Etelä-Sudan tunnetaan vähän niinku itäisen Afrikan ruokakorinakin.

Björn [00:03:00]:

Jep, tosin Etelä-Sudanhan on iso maa, siellä on tosi paljon erilaisia maastoja. Eli pohjois-Etelä-Sudanissa on sellaista suota, jossa ei viljellä yhtä paljon, mutta varsinkin tossa eteläosissa, niin se vois toimia ihan silleen Etelä-Sudanin ja ehkä koko alueen ruokakorina, koska siellä kasvaa kaikki niin hyvin.

Ulriikka myöhänen [00:03:26]:

Mut tilanne on viime vuosina ollu niin haastava, että ihan tätä kaikkee hyötyy ei oo pystytty tästä saamaan irti. Vai mitä?

Björn [00:03:34]:

Just konfliktin takia kaupungista lähti Ugandaan tosi paljon ihmisiä ja maaseudulta, koska siellä tilanne oli myös paha, niin ihmiset lähti maalta kaupunkiin ja kaupungista myös Ugandaan. Eli tavallaan maaseutu siellä on ollu ihan tyhjä just sen takia, että siellä on aseistettuja ryhmiä, jotka liikkuu ja tekee elämästä hankalan ja vaarallisen.

Ulriikka myöhänen [00:04:00]:

Okei. Tosi kiinnostavaa. Siis mehän tiedetään se, että pitkittyneissä kriisitilanteissa ja pakolaistilanteissä ihmisillä ajan kuluessa ja hyvinki äkkiä alkaa tulla tärkeeeks se, että vois saada elantoa omalle perheelle, ja se toimeentulon merkitys alkaa siinä vaiheessa sitten korostua, kun kriisi pitkittyy, niin minkälaista työtä kirkon ulkomaanapu on tehny tuolla etelä-Sudanissa toimeentulon eteen.

Björn [00:04:28]:

Jep. Täällä Etelä-Sudanissa me tehdään aika paljon just niitä käteisavustuksia, joilla pääsee käyntiin, ja sit me ollaan tosi paljon yritetty auttaa nuoria saamaan jonkinlaisen ammattikoulutuksen. Siellä Jeissä mä kävin valmistujaisissa semmosissa periaatteessa ammattikouluvalmistujaisissa. Niillä oli ollu sellanen kolmen kuukauden koulutusjakso, jossa ne oppi esimerkiks puusepiks tai kampaajiks, ruoanlaittajiks, catering, myös mekaanikoiks. Eli tällästä apua me annamme, nuorille työtaitoja.

Ulriikka myöhänen [00:05:25]:

Nii just. Okei. Mut tää ammattikoulutus on tosi tärkee osa kirkon ulkomaanavun työtä Itä-Afrikassa muutenki. Minkätyyppinen koulutusohjelma tää sitte on, jos tää näin käytännönläheisiin ammatteihin valmistaa ihmisiä?

Björn [00:05:39]:

Joo. Se vähän riippuu, et missä päin Etelä-Sudania ollaan. Siellä Jeissä se on kolmen kuukauden jakso, missä ne oppii tärkeimmät asiat, jotta voi työskennellä. Sen jälkeen niillä oli valmistujaisseremonia,  ja seremonian jälkeen niillä oli vielä viiden päivän koulutusjakso, jolloin ne oppii yksityisyrittäjiks tai tavallaan yrittäjiks, eli ne oppii, miten markkinoidaan omaa osaamista, miten tehää semmosta kirjanpitoo. Jotain tollasta pieniä juttuja, mitä pitää osata, jos aikoo tehä töitä. Ja sit sen jälkeen ne saa sellasen pienen starttipakkauksen riippuen siitä, mitä ne on opiskellu, jotta ne pääsee käyntiin. 

Ulriikka myöhänen [00:06:30]:

Okei. Minkälainen tunnelma siellä oli siellä valmistujaisseremoniassa, mihin pääsit osallistumaan tällä viikolla?

Björn [00:06:36]:

No siellä oli ihan mahtava tunnelma. Ihmiset tanssi ja piti puheita ja oli tosi ilosia. Siellä oli yhteensä, siellä koulutusohjelmassa oli alottanu 200 oppilasta, ja valmistuneita oli ehkä 155, 154, joku tollanen. Osa oli tippunu pois ihan sen takia, että ne asu niin kaukana koulusta, ja kuljetuksien hinnat on aika korkealla tällä hetkellä, niin ne ei vaan pystyny osallistumaan koulutukseen koko sen kolmen kuukauden ajan. Mut ne jotka oli siellä, niin niillähän oli tosi hyvä meininki. Esimerkiks ne, jotka oli opiskellu kokeiks, nii ne laitto ruokaa. Se ruoka oli tosi hyvää. Kaikki oli tosi ilosia.

Ulriikka myöhänen [00:07:26]:

Siis pääsitsä maistamaa sitä ruokaa?

Björn [00:07:28]:

Tietenki.

Ulriikka myöhänen [00:07:30]

Aijaa, mitä siellä oli tarjolla?

Björn [00:07:33]:

Siellä oli sellasta maissipuuroa, joka on niitten se tavallaan hiilihydraattilähde. Ja jotain lihaa, oiskohan ollu vuohenlihaa. Ja sit jotain sellasta pinaattihöystöä siihen sivuun. Tosi hyvää.

Ulriikka myöhänen [00:07:56]:

Mahtavaa. Kuulostaa erilaisilta valmistujaisilta, kun mitä Suomessa ammattikoulussa on nähty, vai mikä sun ajatus on? Ootko koskaan osallistunu Suomessa vastaaviin?

  • Björn [00:08:06
  • No oon, ja kylhän tää oli aika paljon, täs oli aika paljon enemmän juhlimista ja tanssimista. Ehkä Suomessa ne juhlat ja tanssit on sen seremonian jälkeen, mut täs ne oli myös osana seremoniaa. Nii se oli tosi hauskaa ja jotenki just se, että ne pääs näyttää osaamistaan ne kokit.

Ulriikka myöhänen [00:08:26]

Hei minkä ikästä porukkaa siihen koulutusohjelmaa osallistu? Oliko nää minkä ikäsiä nuoria ihmisiä?

Björn [00:08:34]:

No tähän ohjelmaan osallistu myös vähän vanhempaa tai varttuneempaa väkeä, mutta yleisesti ne oli ehkä 20–35 vuotiaita, mutta sit löyty jotain 55-vuotiaita myös, jotka oli saanu jonku koulutuksen. Mut tää ei ollu silleen ikäspesifi, että sinne sai hakea, ja sit ne valitsi jotain ihmisiä. Esimerkiks mä oon täällä Juvassa käyny vastaavissa kouluissa, nii siellä se ikäraja on aika tiukka. Et jos oot yli 35-vuotias, nii sit on aika hankala päästä ohjelmaan mukaan. Mut Jeissä tää vielä onnistu.

Ulriikka myöhänen [00:09:12]:

Okei. Kiinnostavaa. Sä varmaan juttelit siellä aika paljon siihen koulutusohjelmaan osallistuneiden henkilöiden kanssa, nii jäiks sulla mieleen yksittäinen tarina tai oisko sulla kertoa jotain kuulumisia sieltä tarkemmin?

Björn [00:09:25]:

Jäi. Joo. Semmonen Anthony, joka oli käyny tän cateringin ja oli siellä tekemässä ruokaa, nii jotenki hänen tarina jäi mieleen. Hän oli siis ollu pakolaisena Ugandassa, ja siellä Ugandassa hän oli jo saanu koulutuksen. Hänest oli tullu maanviljelijä siellä, mutta hän ei ikinä tavallaan ihan tykänny siitä työstä, ja jotenki se, että hän yritti pakottaa sitä työtä tai itsensä tekemään sitä työtä. Johti kaikenlaisiin sellasiin pieniin ongelmiin. Esimerkiks hänellä oli orastava alkoholiongelma ja sellasta. Mut hän sano, että nyt kun hän oli päässy tohon koulutukseen, niin sen jälkeen hän ei ollu juonu tippaakaan. Sellanen 32-vuotias nuori mies, jolla oli myös kaks lasta ja perhe.

Ulriikka myöhänen [00:10:28]:

Okei. Oliks tää perhe tullu myös sitte Etelä-Sudaniin takasin?

Björn [00:10:33]:

Joo. Ne oli siis siellä valmistujaisissa myös. Tapasin vaimon ja lapset myös. Mut se oli siitä jännä, että toi catering ammattina, sitä ei mielletä miehelle sopivaks täällä. Niin sillä linjalla oli 15 oppilasta, 30 oppilasta. Nyt en muista ihan täsmälleen, kuinka monta oppilasta sillä linjalla oli, mutta siellä oli vaan kaks miestä ja loput naisia. 

Ulriikka myöhänen [00:11:04]:

Okei, niin just.

Björn [00:11:06]:

Nii tavallaan oli ihan mielenkiintosta myös, että hän murs näitä muureja ja teki oman juttunsa. Koska hän sano, että hän on aina halunnu laittaa ruokaa. Se oli nuoresta asti Anthonyn unelma. 

Ulriikka myöhänen [00:11:23]:

Nii. No onpa nyt ihan mahtavaa, että hän pääsi nyt kiinni tohon unelmaansa tän koulutusohjelman kautta. Ja kuulostaa muutenki, että on auttanu pistämään elämää järjestykseen, jos on ollu vähän haastava tilanne.

Björn [00:11:37]:

Jep. Ja toki siis saattaa kohdata uusia haasteita koko ajan, ja täällähän tääl EteläSudanissa ei mee mikään putkeen, että koko ajan tulee uusia haasteita, eikä ikinä tiedä, millon se konflikti syttyy taas tai millon siinä tulee pahempi vaihe. Kun me käytiin siellä Jeissä, niin meille sanottiin, että nyt on ollu tosi hiljasta, että viimenen seittemän päivää sitten oli joku välikohtaus. Ja ne sano sen silleen, että on rauha kestäny tosi kauan.

Ulriikka myöhänen [00:12:12]:

Nii just. Eiks Etelä-Sudan oo maailman nuorin valtio? Pitääkö se paikkansa? Joo. Se ehkä näkyy tavallaan sitte yhteiskunnassa.

Björn [00:12:25]:

JOo, se näkyy ehdottomasti. Ja sehän oli myös vähän jännää, että kun mä puhuin ihmisten kanssa siellä, niin jotku oli sitä mieltä, että ne irtaantu Sudanista, ja sen jälkeen elämä on ollu hankalampaa, koska kaikenlaiset kiistat ja aseistautuneet ryhmät ja tällaset vaikeuttavat elämää. 

Ulriikka myöhänen [00:12:52]:

Joo, no hei sä oot osallistunu siellä nyt valmistujaisseremoniaan vasta, ja kirkon ulkomaanapu tosiaan Etelä-Sudanissa tukee ammattikoulutusta, jotta ihmisillä olis tulevaisuudessa mahdollisuus hankkia oma toimeentulo. Etelä-Sudan on maailman nuorin valtio, ja siellä yhteiskunta on vasta järjestäytymässä omille urilleen, niin miten tärkeetä ihmisten toimeentuloa parantava työ siellä on?

Björn [00:13:18]:

No täähän on tosi tärkeää. Siis kun mä oon ollu Etelä-Sudanissa ja puhunu varsinki varttuneemman väen kanssa, niin nehän pelkää tosi paljon, että nuoret lähtee aseistautuneiden ryhmien kanssa yhteistyöhön  tai liittyy niihin, koska sieltä saa paremmin rahaa kuin oikeista töistä, jostain viljelyistä tai kaivamisesta puhutaan täällä, että aika moni tekee sellasta päivätyötä, että ne kaivaa jotain peltoja tai tällasta. Ja kun se rikollisuus tai tällanen, kun sieltä saa paremmin rahaa, niin sitä pelätään tosi paljon. Ja kun nuorilla on mahdollisuus luoda uraa, niin sehän rauhottaa sitä konfliktia tosi paljon.

[00:14:09] Musiikkia

Ulriikka myöhänen [00:14:19]:

No hei siis kirkon ulkomaanavulla on ollu maatoimisto Etelä-Sudanissa muistaakseni vuodesta 2010 lähtien. Me ollaan jonkin verran käyty siellä viestintäporukalla myös vierailulla ja tekemässä materiaaleja meidän viestintään, niin ootko sattunu näkemään ketään meidän vanhoja tuttuja siellä?

Björn [00:14:38]:

Joo, mä tapasin itseasiassa tossa viime vuoden yhteisvastuukampanjassa olleet sekä toi Samuel että Rose. Niin ne kaks tuli vastaan.

Ulriikka myöhänen [00:14:49]:

Okei. 

Björn [00:14:50]:

Ja pääsin jututtaa niitä. 

Ulriikka myöhänen [00:14:52]:

Okei. No mitäs heille kuuluu nykyään?

Björn [00:14:54]:

Samuel käy koulua, ja se  nyt kohtaa tiettyjä vaikeuksia esimerkiks perheellä ei oo ihan tarpeeks ruokaa, ja vaikeuksia maksaa koulumaksuja, mutta ainakin hän saa nyt käydä koulua. Rosella taas toisaalta sillä oli taas vähän ehkä hankalampi tilanne, sanoisin.

Ulriikka myöhänen [00:15:18]:

Okei.

Björn [00:15:19]:

Sillon kun me tavattiin hänet viimeks vuos sitte, hän kävi koulua ja kaikki oli suht hyvin. Mut nyt. Ja sillon hän oli semmonen tosi puhelias ja avoin tyyppi, mutta nyt kun mä näin hänet, hän oli tosi hiljanen ja sulkeutunu ja arka. Ja täähän johtu siitä, että hän oli raskaana. 

Ulriikka myöhänen [00:15:43]:

Ahaa, okei.

Björn [00:15:46]:

Ja häntä nolotti tosi paljon. Hän vähän pelkäs, että me suututtais hänelle, että hän on tullu raskaaks, koska täähän on tosi iso ongelma täällä Sudanissa, että tytöt jättää koulun kesken sen takia, että ne tulee raskaaks. Nii tää oli vähän sellanen vaikee tilanne.

Ulriikka myöhänen [00:16:07]:

Okei. No siis tarinahan kuulostaa sinänsä tutulta.  Viime podcast-kaudella meillä oli mukana Rosen haastattelu yhdessä jaksossa, jossa me just puhuttiin teiniraskauksista ja tyttöjen koulunkäynnistä. Että vastaavaahan taitaa tapahtua aika usein. Minkälainen käsitys sulle on syntyny, että miten paikallinen yhteisö suhtautuu näihin nuoriin naisiin, jotka tulevat sitte raskaaks?

Björn [00:16:31]:

Sehän riippuu tosi paljon ehkä ihmisestä. Rosella oli sen verran hyvä tuuri, että sehän asuu setänsä luona ja sedän vaimon luona. Ne oli ensin vähän järkyttyneitä ja ehkä vähän pettyneitä, mutta sit ne tuli siihen tulokseen, niin ne auttaa. Sit kun lapsi on syntyny, niin ne voi pitää siitä lapsesta huolta niin, että Rose voi käydä koulut loppuun. Semmonen hauska yhtymäkohta, että sedän vaimo valmistu myös siinä ammattikoulu, niin tota se perhe on saanu jonkin verran tukea.

Ulriikka myöhänen [00:17:34]:

Nii just, ja ehkä sitte tulevaisuudessa toimeentuloa myös, kun on ammatti hänelläkin, jonka kautta voi sitä toimeentuloa hankkia.

Björn [00:17:32]:

Mutta ehkä tässä Rosen tapauksessa on tosi tyypillinen tarina täällä Etelä-Sudanissa, että se poikaystävä, jonka kanssa hän oli hankkiutunu raskaaks, niin sehän pakeni paikalta. Se kävi toista koulua. Oli Rosea vuoden vanhempi, oli 23, Rose on 22, ja se vaan pakeni paikalta. Sitä ei oo näkyny Jeissä sen jälkeen. Tästä Rose oli tosi vihanen.  

Ulriikka myöhänen [00:18:04]:

Ymmärrettävästi. Pystyitsä Rosen kanssa juttelemaan yhtään siitä, millä tolalla toi perhesuunnittelutyö Etelä-Sudanissa on?

Björn [00:18:10]:

Mä kyselin siltä, että saaks ne, onks niillä seksuaalivalistusta koulussa, ja se sano, että kyllä niillä on, mutta ne ei sillon saanu kondomeja. Ja sit kun mä sen haastattelun jälkeen juttelin ihmisten kanssa ja paikallisväestön kanssa, niin he sano, että kondomeja saa, kun käy, niitä voi saada ilmaseks suht helposti, kun käy HIV-testissä tai tällasessa. Mutta ongelmana on ehkä se, että yhteiskunnassa on jonkin verran tabuja. Esimerkiks jos nainen pyytää, että käytetään kondomia, se mielletään seksityöntekijäks, mikä on ehkä vähän ongelmallista. 

Ulriikka myöhänen [00:18:59]: 

Okei. Nii just. Ei oo kyllä mikään hirveen helppo tilanne sit naisille eikä varsinkaan nuorille tytöille ja nuorille naisille. Ja eikä oo näin, että usein on se tilanne, että kun tullaan raskaaks tai on pieni vauva, niin ajatellaan, että sen kanssa ei voi mennä sinne kouluun ja jatkaa sitä koulunkäyntiä. Vai oonks mä ihan väärässä?

Björn [00:19:24]:

Se on vähän niin ja näin. Siis must se vaikuttaa siltä, että kun on raskaana, niin on semmonen, et ihmiset ajattelee, että ei voi käydä koulua. Esimerkiks Rose oli jättäytyny koulusta pois jo alkuraskauden aikana. Ja kun mä kyselin, että onks joku sanonu hänelle, että ei voi käydä koulua, kun on raskaana, niin vähän mutkien kautta sano, että ei sanonu, mutta oli sellanen fiilis jotenki. Mut toisaalta lapsethan on aika paljon mukana täällä. Monessa meidän ammattitutkinto, tai ihmiset, jotka saa niitä ammattitutkintoja, nii niille järjestetään sellanen päivähoito tai niiden lapsille. Siellä saattaa olla pihalla kymmenen lasta leikkimässä lastenhoitajien kanssa, kun äidit käy koulua. Et se ei välttämättä tarkota, että koulunkäynti loppuu, mut tietenki se on hankalampi järjestää.

Ulriikka myöhänen [00:12:30]:

Niinpä. Onks näitä päiväkerhoja ollu esimerkiks siellä Etelä-Sudanissa nyt meidän ammattikoulutuksen yhteydessä?

Björn [00:20:35]:

Näitä mä siellä näin, koska sehän on hankalaa, jos kaikki lapset on mukana siellä luokkahuoneessa. Ne lapset oli myös välillä luokkahuoneessa, mutta kun ne itkee ja pitää ääntä, niin saattaa olla, että kaikki oppi ei mee perille. Niin niille järjestetään ihan meidän toimesta päivähoitoa.

Ulriikka myöhänen [00:20:59]:

No jos tätä meidän keskustelua tässä summais, niin jos tulee raskaaks tai jos on pieni vauva, niin se ei ole este sille, ettei niitä kouluja vois käydä loppuun lopulta. Että vaatii vaan sen läheisen tukiverkon ja järjestelyjä henkilökohtasessa elämässä ja koulun puolessa, niin se kouluun paluu onnistuu myös nuorille naisille, vaikka tulis sitä perheenlisäystä.

Björn [00:21:25]:

Juuri näin. Ja pitää sanoa, et mä en tiedä, miten näissä valtion kouluissa. Mä en usko, että siellä järjestetään tällasta päivähoitoa, et siellä saattaa olla vaikeempi tilanne. Esimerkiks Rose käy sellasta, mutta Rosen onneksi sillä on se tukiverkosto, että jos ei oo sitä, niin sit saattaa olla tosi vaikea tilanne.

Ulriikka myöhänen [00:21:51]:

Nimenomaan. Ja mun mielestä Itä-Afrikassa kirkkohan tekee laajastiki tätä työtä, et me tuetaan tyttöjen ja nuorten koulunkäyntiä ja myös tätä kouluun paluuta perheenlisäyksen yhteydessä. Joissakin kouluissa on järjestetty mun mielestä sellasia tiloja, joissa pystyy hoitamaan ja imettämään vauvoja rauhassa. Nii näähän on sellasia asioita, jotka sitte ratkasee ihan käytännön arkea.

Björn [00:22:16]:

Jep, ehdottomasti.

Ulriikka myöhänen [00:22:17]:

Mut hei miks tää oikeestaan on tärkeetä, että tytöt ja naiset palaa kouluihin ja saa ne opinnot päätökseen.

Björn [00:22:24]:

No sehän mahdollistaa niille myös sellasen oman uran ja varsinki tällä hetkellä Etelä-Sudanissa, kun oon jutellu naisten kanssa täällä, niin konfliktin alkamisen jälkeen miehet on hyvin paljon enemmän ku aiemmin lähteny paikalta, kuten Rosen poikaystävä, kun joku tulee raskaaks. Et näitä tapauksia on tullu vastaan tosi moni mulla tän viikon aikana, kun oon ollu täällä. Ja ainaki ne vanhemmat naiset, keiden kanssa oon puhunu, nii ne sano, et se ei ollu sellasta aiemmin. Et tää konflikti on jotenki aiheuttanu sitä tosi paljon. Jolloin nainen on perheen pää, ja jos naisella ei oo mahdollisuutta ansaita elantoa, se tilanne on tosi vaikee.

Ulriikka myöhänen [00:23:15]:

Ihan totta. Ja mä oon ymmärtäny, että sillä naisten koulunkäymisellä tai sillä tyttöjen ja naisten sillä, että ne opinnot saatetaan loppuun, on tällanen ylisukupolvia koskettava vaikutus. Koulutettujen äitien lapset usein sitte menevät itse kouluun tulevaisuudessa. On tavallaan se tausta ja malli jo olemassa siellä.

Björn [00:23:35]:

Joo ehdottomasti.

Ulriikka myöhänen [00:23:36]:

Sinänsä siihen kannattaa satsata kyllä.

Björn [23:39]:

Jep, ja sillonhan vanhemmat ehkä ymmärtää sen koulutuksen tärkeyden, tai mitä se mahdollistaa se koulutus, jolloin he patistaa ehkä enemmän kun muuten käymään kouluja.

Ulriikka myöhänen [00:23:51]:

Mut hei aika juoksee meillä aika nopsaan. Kivaa on ollu jutella sun kanssa. Mitä suunnitelmia sulla nyt seuraavaks on? Sulla Itä-Afrikan kiertue siellä jatkuu, niin mikä meininki reissulla?

Björn [00:24:04]:

Ugandassa mä käyn tutustumassa niihin pakolaisleireihin, joihin ihmiset osittain täältä Etelä-Sudanista on lähteny tai paennu sinne Ugandaan, ja oon kuullu niistä tosi paljon, koska kaikkihan niissä varsinki Jeissä, joka on Bajan vieressä, nehän oli käyny siellä, ja niillä oli tosi monella perhe, myös monella meidän työntekijällä täällä, paikallisella työntekijällä on jotain perhettä niillä pakolaisleireillä. Nii musta on tai tulee olemaan mielenkiintosta nähä omin silmin, et mistä ne on puhunu ja millasta siellä on. Koska ihmisethän palaa sieltä tällä hetkellä Etelä-Sudaniin sen takia esimerkiks, että ruoka-annokset on pienentyny. Siellä on vaikeempaa elää nyt kun esimerkiks muutama vuos sitten, niin sen takia ihmiset myös palaa tänne Etelä-Sudaniin.

Ulriikka myöhänen [00:25:03]:

Mainitsit tän ruoka-annosten pienentymisen, niin eiks tää oo ollu sellanen asia, joka on jo vuosien ajan vaikuttanu tähän tilanteeseen elikkä et näissä Ugandan pakolaisyhteisöissä siellä rajan pinnassa se, että ruoan, se mitä sitä on ollu saatavilla, se on jo vuosien ajan ollu aika vähäistä.

Björn [00:25:22]:

Joo, näin oon kans ymmärtäny. Sit se on vähän sellanen, et jääkö sinne, koska lapset saattaa käydä koulua Ugandassa, ja he ehkä haluaa käydä sen koulun loppuun siellä, eikä lähtee Etelä-Sudaniin, jossa on vähän epävarmaa, että pääseeks kouluun. Niin tää on vähän sellanen, että isoja päätöksiä on pitäny joidenki tehä. 

Ulriikka myöhänen [00:25:46]:

Aivan. No mut hei, mä toivotan sulle aivan mahtavaa loppureissua, ja voidaan palata näihin Uganda-asioihin sitten toisessa käänteessä, että miltä siellä tämä konfliktin toinen puoli näyttää näissä pakolaisyhteisöissä. Nii kiitos paljon tästä puhelusta, ja mä toivotan sulle oikein turvallista matkaa Itä-Afrikassa. 

Björn [00:26:06]:

Kiitos. Terkkuja sinne Suomeen.

Ulriikka myöhänen [00:26:08]:

No niin, palataan taas, Björn. Moikka.

Björn [00:26:28]:

Moi

Ulriikka myöhänen [00:26:29]:

Moi.

[loppuun vielä musiikkia]

Väsyneet jalat kertovat tarinaa kuivuuden kurittaman Somalian nälästä ja epätoivosta

Väsyneet jalat kertovat tarinaa kuivuuden kurittaman Somalian nälästä ja epätoivosta

Somalian eteläosassa sijaitseva Baidoan maan sisäisten pakolaisten leiri täyttyy hurjaa tahtia. Kuivuuden ja konfliktien keskellä pakolaisleirin väkimäärän ennustetaan kasvavan tulevina kuukausina ennätysvauhtia.

MIELEEN JÄIVÄT JALAT. Mudasta likaiset, paljaat ja varmasti hyvin väsyneet jalat jäivät vaivaamaan minua päiviksi sen jälkeen, kun vierailin Somalian suurimpiin kuuluvalla maan sisäisten pakolaisten leirillä Baidoassa. Osa marraskuun alussa leirillä tapaamistani ihmisistä kertoi kävelleensä jopa 120 kilometriä paetessaan sekä ankaraa kuivuutta että väkivaltaa – ja löytääkseen ruokaa. Osa Somaliaa on nälänhädän partaalla. Puolet maan väestöstä kärsii äärimmäisestä ja elämää uhkaavasta ruokapulasta.

Vierailin Baidoassa saadakseni ajantasaisen kuvan Somalian maan sisäisten pakolaisten leirioloista ja kuivuuden vaikutuksista heidän elämäänsä. Halusin myös pystyä vertaamaan nyt vallitsevaa tilannetta siihen, mikä se oli kesällä, kun vierailin Baidoassa edellisen kerran.

Tilanne on valitettavasti koko ajan huonompi. Nyt on marraskuu, ja täällä pitäisi sataa. Joitakin sateita on toki ollut, mutta sade yksin ei tarkoita, että tilanne olisi parantumassa. Sadevesi voi myös tuoda mukanaan lisäongelmia erityisesti ääriään myöten täynnä olevalla pakolaisleirillä, jossa likainen vesi voi levittää sairauksia ja lisätä sellaisten sairauksien kuten malarian esiintymistä.

Tilanne on ollut kestämätön jo pitkään, kuukausia. Silti nälänhädän ehkäisemiseen ja kuivuuden tuhojen lievittämiseen Somaliassa ja muualla Afrikan sarvessa tarkoitettu kansainvälinen rahoitus laahaa jäljessä. Yhteinen tahto toimia Somalian ja Itä-Afrikan hyväksi on vain yksinkertaisesti liian vähäistä, vaikka rahalla voitaisiin pelastaa miljoonia ihmishenkiä ja lievittää kärsimystä.

Apu käy koko ajan myös kalliimmaksi kansainvälisesti laukkaavan inflaation ja Ukrainan sodan aiheuttamien viljamarkkinoiden ongelmien vuoksi. Somalia on ollut pitkään riippuvainen Mustanmeren yli Ukrainasta ja Venäjältä tuotavasta viljasta, joka on lähes 90 prosenttia maan kaikesta tuontiviljasta. Meneillään olevat kriisit ovat nostaneet joidenkin tuotteiden hintaa Baidoassa 50 prosenttia. Eräs Baidoassa tapaamani pientä kauppaa pyörittävä nainen kertoi paikallisesta hintatasosta surkeita uutisia: puoli kiloa pastaa maksaa nyt 0,70 euroa, kolme litraa ruokaöljyä melkein 8 euroa, yksi keksi 0,10 euroa ja kilo perunoita euron. Kuljetusmaksu leiriltä lähimpään kaupunkiin on hieman yli 2 euroa.

Joukko ihmisiä kävelee pakolaisleirillä Somaliassa. Ihmiset on kuvattu takaapäin. Taustalla näkee telttoja.

Nykyisessä maailmantilanteessa olemme kaikki, jopa me suomalaiset, tietysti huolissamme kohoavista hinnoista ja inflaatiosta. Somalinaisen luettelemat hinnat eivät ehkä Suomen hintatasoon tottuneelle kuulosta niin pahoilta, mutta kannattaa muistaa: jopa seitsemän kymmenestä somalista elää köyhyydestä. Somalia on yksi koko Saharan eteläpuoleisen Afrikan köyhimmistä maista.

Uhkaava nälänhätä on siis Somaliassa monen kriisin summa. Ihmiset hakevat pakolaisleireiltä turvaa sekä kuivuudelta että väkivallalta. Eräs tapaamani naistenryhmä kertoi, etteivät he usko enää palaavansa kotiin. Kuivuus on vienyt paimentolaisina itsensä elättäneiltä naisilta toimeentulon ja terroristiryhmät ovat levittäytyneet heidän mailleen. Olisi mahdotonta palata, vaikka kunnolliset sateet alkaisivat tänään.

Baidoan pakolaisleirin kantokyky on äärimmillään. Leirille saapuu kuukausittain jopa 30 000–40 000 ihmistä. Kuivuuden ja konfliktien pahentuessa Baidoan leirin ihmismäärän odotetaan lisääntyvän vieläkin nopeammin. Viranomaiset ovat huolissaan sekä turvallisuudesta että terveyteen ja hygieniaan liittyvistä asioista. Kun jopa 200 000 ihmistä elää tiiviisti yhdellä leirillä ilman kunnollista hygieniaa, kaikenlaiset epidemiat aina kolerasta vesirokkoon ja tuhkarokkoon lähtevät herkästi leviämään.

Kuivuus vaikuttaa dramaattisesti erityisesti lapsiin. Lapset ovat kaikkein heikoimmassa asemassa akuutin aliravitsemuksen iskiessä. Lapset ovat myös kaikkein suurimmassa kuolemanvaarassa nälänhädän aikana, ja jo ennen. Aliravitun lapsen riski kuolla koleraan, malariaan, ripuliin ja jopa tavalliseen flunssaan on paljon suurempi kuin terveen, hyvin ravitun lapsen. Sain Baidoassa mahdollisuuden seurata yhden leirin terveysasemista toimintaa. Minulle kerrottiin, että aliravitsemuksen osuus kaikista ongelmista kasvaa koko ajan, ja klinikka jakaa ravintolisiä. Klinikan päivittäinen potilasmäärä on sekin hurja: jopa 500 päivässä.

Tämä kriisi ei ole vain tämän hetken kriisi. Se vaikuttaa myös tulevaisuuteen. Somalian koulutussektorin mukaan jopa 70 prosenttia somalilapsista on kuivuuden vuoksi pois koulusta. Jopa 250 koulua on samasta syystä suljettu, ja 720 000 kouluikäisen lapsen (joista 45 prosenttia on tyttöjä) pelätään putoavan koulusta kokonaan. Surullista on myös se, että maan sisäisten pakolaisten leireilläkin vain puolet lapsista pääsee kouluun. Myös pakolaisleirien koulut ovat ääriään myöten täynnä. Kotimaani Suomi on maailmalla kuuluisa koulutusosaamisestaan, mutta en voinut olla ajattelematta, miten suomalainen koulu selviytyisi, jos 400 oppilaalle rakennettu koulu saisi yhtäkkiä 200 oppilasta lisää – niiden tuhannen lisäksi, jotka kouluun olivat sulloutuneet jo eilen.

Vielä ei ole liian myöhäistä auttaa. Me pystymme auttamaan. Kirkon Ulkomaanapu on yksi Baidoan leirillä auttavista järjestöistä. Olemme jo jakaneet 700 kaikkein heikoimmassa asemassa olevalle perheelle käteisavustuksia kesän ja syksyn aikana. Nyt jaamme avustuksia 900 perheelle talven aikana sekä Baidoassa että Somalimaan puolella.

10+1 asiaa maailman pakolaistilanteesta 

10+1 asiaa maailman pakolaistilanteesta 

Ukrainan sota on tuonut Eurooppaan uuden pakolaiskriisin, mutta jo olemassa olleet kriisit eivät ole kadonneet minnekään. Listasimme 10+1 asiaa, jotka maailman pakolaistilanteesta on hyvä muistaa. 

1. Pakolaisia on valtavasti 

Pakon edessä kotinsa jättäneitä on enemmän kuin koskaan ennen: YK:n mukaan jo yli 100 miljoonaa on joutunut lähtemään kodistaan. Käytännössä yksi prosentti maailman väestöstä elää vastoin tahtoaan muualla kuin kotonaan. Kotimaansa ulkopuolelle paenneiden pakolaisten osuus kokonaisluvusta on 26,4 miljoonaa. Koska luvut ovat vuodelta 2020, mukana ei ole Ukrainan sotaa paenneita. Ukrainasta lähteneitä pakolaisia oli huhtikuun puolivälissä jo yli 4,5 miljoonaa, ja maan sisäisten pakolaisten määrä on vielä suurempi. 

2. Pakoon lähdetään eri puolilta maailmaa 

Vuoden 2020 lopussa noin kaksi kolmasosaa maailman pakolaisista tuli Afganistanista, Kongon demokraattisesta tasavallasta, Myanmarista, Etelä-Sudanista ja Syyriasta. Eurooppa on viime vuosina ollut lähinnä pakolaisten vastaanottaja, mutta Ukrainan sodan aiheuttama pakolaiskriisi on maailmanhistoriankin mittakaavassa valtavan suuri ja nopea. 

3. Pakolaiseksi lähdetään monista syistä 

Näkyvin syy kodin jättämiseen on sota tai muu aseellinen konflikti. Lisäksi esimerkiksi paheneva ilmastokriisi ja luonnonkatastrofit voivat tehdä alueista ainakin väliaikaisesti elinkelvottomia, mikä näkyy itäistä Afrikkaa korventavassa kuivuudessa. Pakoon voi ajaa myös politiikka. Miljoonat ihmiset ovat lähteneet esimerkiksi Venezuelasta talouskriisin ja ihmisoikeusloukkausten vuoksi. Aina kriisi ei välttämättä kohdistu koko kansaan, vaan vainon kohteeksi voi joutua tietty ihmisryhmä, kuten seksuaalivähemmistöt. 

4. Kehittyvät maat vastaanottavat eniten pakolaisia 

Monet eniten pakolaisia vastaanottavista maista ovat kehittyviä ja esimerkiksi demokratiakehitykseltään hauraita maita. Afrikassa Uganda sijaitsee konfliktien ja luonnonkatastrofien keskellä, ja sinne saapuu pakolaisia muun muassa Kongon demokraattisesta tasavallasta, Etelä-Sudanista, Burundista ja Etiopiasta. Kriisiytynyt Libanon taas isännöi merkittävää osaa Syyrian pakolaisista. Pakolaisia vastaanottavat maat tarvitsevat huomattavaa tukea kansainväliseltä yhteisöltä, jotta ne voivat tarjota riittävän avun sekä omille kansalaisilleen että pakolaisille. 

5. Kaikki pakolaiset eivät asu telttaleireissä 

Pakolaisista näkemämme kuvasto on usein peräisin pakolaisleireiltä. Se voi antaa tilanteesta yksipuolisen ja vääristyneen kuvan, sillä suurin osa pakolaisista asuu kaupungeissa. Lisäksi monissa paikoissa on pakolaisten asutusalueita, jotka ovat muodostuneet pysyviksi taajamiksi. Ugandassa pakolaiset saavat pienen tontin ja oikeuden tehdä työtä, käydä koulussa ja käyttää sosiaali- ja terveyspalveluita. 

6. Naiset, lapset ja haavoittuvat ryhmät ovat erityisessä vaarassa 

Kriiseissä erityisesti naiset ja lapset ovat vaarassa tulla hyväksikäytetyiksi. Haavoittuvassa asemassa ovat myös iäkkäät ja vammaiset ihmiset, jotka ovat riippuvaisia muiden avusta. Heitä pitää suojella, etteivät he päädy esimerkiksi ihmiskaupan uhreiksi. 

7. Pakolaislapsista ja -nuorista voi tulla menetetty sukupolvi 

Kaikista kotinsa pakon edessä jättäneistä ihmisistä yli 40 prosenttia on lapsia. Jos heidän koulunkäyntinsä keskeytyy pakolaisuuden vuoksi, voi syntyä vuosikausien oppimisvaje. Se puolestaan haittaa myöhemmin ammattiin kouluttautumista ja elannon hankkimista. Myös usko tulevaisuuteen on tärkeää. Ilman sitä lapset ja nuoret ovat alttiita terroristijärjestöjen rekrytoinnille ja radikalisoitumiselle. 

8. Paossa voi olla myös kotimaassaan 

Kotinsa jättäneistä yli puolet, 48 miljoonaa ihmistä, on pakolaisia omassa maassaan. He ovat jääneet kotimaahansa mutta eivät voi elää kotiseudullaan. Konflikti tai luonnonmullistus on saattanut estää turvallisen elämän kotiseudulla, mutta muualla kotimaassa voi olla suhteellisen turvallista asua. Moni pakolainen haluaa pysyä lähellä kotiaan, ja siksi monet kotimaansa jättävät jäävät naapurimaihin. Haaveena voi olla mahdollisimman pikainen paluu kotiin.  

9. Osa kriiseistä kestää vuosikymmeniä 

Konfliktit pitkittyvät, luonnonmullistusten jälkeinen jälleenrakennus voi kestää ja poliittinen vaino voi jatkua hallitusten vaihduttua. Esimerkiksi YK:n pakolaisjärjestön palestiinalaisille pakolaisille (UNRWA) oli tarkoitus olla vain väliaikainen apuväline, mutta järjestö on ollut olemassa jo yli 70 vuotta. 

10. Auttajatkin kärsivät resurssien puutteesta 

Solidaarisuus Ukrainan pakolaisia kohtaan on ollut poikkeuksellista, ja järjestöt ovat saaneet mittavia lahjoituksia niin yrityksiltä kuin yksityishenkilöiltä ukrainalaisten auttamiseksi. Järjestöjä huolettaa kuitenkin, että muihin tärkeisiin kehitysyhteistyökohteisiin jo aiemmin luvattuja rahoja siirretään nyt esimerkiksi puolustusbudjettiin tai Ukrainaan. Avun puute muualla syventää kriisejä entisestään ja lisää epävakautta globaalisti. Myös investoinnit ilmastokriisin ehkäisyyn ovat tärkeitä, sillä alueiden elinkelpoisuutta suojelemalla voidaan vähentää ja välttää pakolaisuutta. 

+ 1. Pakolaiset ovat Kirkon Ulkomaanavun työn ytimessä 

Kirkon Ulkomaanavun tärkeimpiä teemoja on koulutus, jonka tarjoaminen pakolaisille on huomattava osa järjestön työtä. Kuan näkemys on, että lasten ja nuorten koulutuksen täytyy jatkua kriisitilanteissakin. Sen vuoksi Kua tukee koulutusta myös vakiintuneissa pakolaisyhteisöissä: ammatillisen koulutuksen tarjoamisen tavoitteena on työllistyminen tai yrityksen perustaminen. Koulutuksen lisäksi Kuan työn painopisteet ovat toimeentulossa ja rauhantyössä.  


Lähteet: Kirkon Ulkomaanavun Ugandan maajohtaja Wycliffe Nsheka, Kirkon Ulkomaanavun vaikuttamistyön päällikkö Tapio Laakso, YK:n Global Humanitarian Overview 


Teksti: Anne Salomäki

Näin tavallisista ihmisistä tuli pakolaisia keskellä Eurooppaa

He pakenivat henkensä edestä – Kirkon Ulkomaanapu seurasi Ukrainan sodan ensimmäisinä viikkoina, miten tavallisista ihmisistä tuli pakolaisia

Keväällä 2022 tuhannet, sitten sadat tuhannet ja lopulta miljoonat ukrainalaiset ylittävät rajan naapurimaihin hakeakseen turvaa. Vielä useampi elää maan sisäisenä pakolaisena. Dokumentoimme pakolaiskriisiä paikan päällä kolmen viikon ajan.

MAALISKUUN TOINEN päivä vuonna 2022. Itä-Unkarissa sijaitsevan Barabásin pikkukylän raitti on rauhallinen, vaikka Eurooppa elää pahinta kriisiään sitten toisen maailmansodan. Raja on vain muutaman minuutin ajomatkan päässä, ja sen toisella puolella Ukrainassa on käynnissä Venäjän aloittama julma sota.

Barabásissa paikallinen kylätalo on muuntunut pakolaissuojaksi. Kotinsa jättäneet ukrainalaiset tulevat rajan yli suojaan, josta he jatkavat kohti Unkarin pääkaupunkia Budapestia.

Sodasta seurannut pakolaiskriisi näyttää jotenkin erilaiselta kuin se, mitä olemme tottuneet näkemään uutisissa. Kadun varsilla ei ole perinteisestä pakolaiskuvastosta tuttuja telttaleirejä. Osa ihmisistä ajaa nykyaikaisilla autoillaan turvaan. Lähes kaikilla on älypuhelin ja ehjät vaatteet yllään. Silti nämä ihmiset pakenevat henkensä edestä.

Kylätalon sisällä lämmittelee väsyneitä perheitä, joille paikalliset vapaaehtoiset tarjoilevat ruokaa ja juomaa. Matka on ollut pitkä, mutta lapsilla riittää vielä virtaa. Pöydissä väritetään, ja jostain kuuluu kikatusta.

Luokkahuone, joka on täynnä tavarakasoja.

Barabásissa paikallinen kylätalo on muuntunut pakolaissuojaksi, jonne kodeistaan pakenemaan joutuneet ukrainalaiset majoittuivat maaliskuun alussa.

Katunäkymä. Tien reunassa on pysäköitynä auto, jonka vieressä seisoo ihmisiä.

Ukrainan ja Unkarin rajan lähellä sijaitsevan Barabásin 700 asukkaan pikkukylän raitti oli maaliskuussa rauhallinen, vaikka Eurooppa elää pahinta kriisiään sitten toisen maailmansodan.

Chopin rautatieasemalla pohditaan tulevaisuutta

Ulkona seisoskelee Kristina, jonka silmät vaikuttavat itkusta aroilta. Nuori nainen on paennut Venäjän sotatoimia jo kahdesti. Vuonna 2014 hän lähti kodistaan Luhanskista Itä-Ukrainasta ja arveli, että pääsisi palaamaan kotiin kolmessa päivässä.

Päivät venyivät kahdeksaksi vuodeksi, ja Kristina asettui Ukrainan pääkaupunkiin Kiovaan. Helmikuussa 2022 hän joutui lähtemään jälleen pakomatkalle, eikä evakkojunaan pääseminen ollut yksinkertaista.

Kristina on elänyt Ukrainassa pakolaisena jo vuoden 2014 Itä-Ukrainan sodasta alkaen.

“Ihmiset alkoivat hätääntyä ja juosta ja töniä toisiaan. Siellä oli miehiä, joille yritimme kertoa, että lasten on päästävä turvaan ensin, sitten naisten ja viimeiseksi miesten. Jokainen yritti pelastaa itsensä”, äitinsä ja kissansa kanssa paennut Kristina kuvailee.

Chopin rautatieasemalla Ukrainan puolella rajaa puolityhjässä odotus-hallissa istuu vanhempi rouva, joka esittelee itsensä Nadiya Petrovna Chiripovskayaksi. Hän kertoo lähteneensä matkaan pahoin pommitetusta Harkovasta.

Rouva Nadiya kuvailee ensimmäisiä iskuja kovaäänisiksi ja pelottaviksi. Kalenteri näyttää maaliskuun viidettä, mutta rouvan on vaikeaa muistaa, milloin matkanteko alkoi: “Lapseni vain ottivat minut mukaansa.”

Rouva Nadiya pakeni sodan alkupäivinä Ukrainan itäosassa sijaitsevan Harkovan pommituksia eikä hän oikeastaan muista mitään noista päivistä.

Moni lähtee rajanylityspaikalta sydän särkyneenä. Miehet pyyhkivät silmiään ja halailevat alakuloisia naisia ja lapsia, jotka jatkavat rajan yli Unkariin ja sieltä edelleen turvaan. Taisteluikäiset miehet kääntävät autonsa ympäri ja palaavat Karpaattien vuoriston yli takaisin kohti kotejaan tai asemapaikkojaan. Kukaan ei tiedä, milloin rakkaita voi nähdä uudelleen tai olivatko nämä jäähyväiset.

Utuisen maiseman horisontissa kohoaa vuoria.

Utuisen maiseman keskellä kimaltelee kirkon torni Berehoven kaupungin laitamilla.

Rajakaupungin koulu muuttui pakolaissuojaksi

Vaikka miljoonat ukrainalaiset ovat jättäneet kotimaansa, vielä useampi elää pakolaisena maan rajojen sisällä. Berehoven rajakaupungissa koulurakennus majoittaa miltei 80 Ukrainan sisäistä pakolaista. Pieneen huoneeseen on aseteltu lomittain viisi kerrossänkyä. Niillä istuskelee perhe, johon kuuluu isä Kirill, äiti Ljubov, sisarukset Alica ja Masha sekä sukulaistyttö Daria.

Harkovalaisessa teatterissa työskennellyt perhe pakeni bussilla länteen, kun ensimmäiset pommitukset ja tulitus alkoivat. Moni läheinen jäi itään.

“He piileskelevät kellareissa, asuvat metroasemilla useiden päivien ajan ja yrittävät käsittämättömin keinoin etsiä ruokaa”, kuvailee isä Kirill.

Kaksi naista ja kaksi tyttöä katsoo suoraan kameraan.

 Harkovalaiset Ljubov (vasemmalla takana), Daria, Alica (edessä) ja Masha kertovat, että on vaikeaa olla itse turvassa, kun tietää, että kotikaupunkia kaukana idässä pommitetaan ja ystävät ja läheiset ovat vaarassa.

“Olemme tyytyväisiä, että meillä on lämmin paikka, jossa nukkua. Saamme ruokaa kolmesti päivässä, voimme peseytyä ja pestä pyykkiä.”

Perheen olo on ristiriitainen. He ovat turvassa, voivat liikkua vapaasti kaupungilla, eivätkä ilmahälytykset herättele heitä öisin. Toisaalta:

“Jätin Harkovaan ystäväni, jotka eivät voi tai halua lähteä pakoon erilaisista syistä. Tunnen oloni huonoksi, koska en voi auttaa heitä mitenkään”, kuvailee Daria.

Perhe kaipaa jo tekemistä.  Kirill on menossa seuraavana päivänä työhaastatteluun. Naiset aikovat punoa suojaverkkoja Ukrainan armeijalle.

Toisen huoneessa asuvan perheen pieni kissa kipittelee sängyltä toiselle. Päänsä huiviin kietonut Larissa kertoo, että matka Harkovasta Berehoveen kesti neljä päivää.

 “Olemme tyytyväisiä, että meillä on lämmin paikka, jossa nukkua. Saamme ruokaa kolmesti päivässä, voimme peseytyä ja pestä pyykkiä.”

Larissa sairastaa syöpää. Hän sai Harkovassa hoitoa, mutta sairaala on  tuhoutunut pommituksissa. Larissa pohtii, voisiko hän päästä unkarilaiseen sairaalaan, mutta epäröi. Perheenjäsenet joutuisivat erilleen toisistaan, sillä miehen on jäätävä Ukrainaan.

öinen katunäkymä. Taustalla näkyy kadun yli levittäytyvä jouluvalo.
öinen katunäkymä. Taustalla näkyy kadun yli levittäytyvä jouluvalo.

Länsi-Ukrainan Lvivissä jouluvalojen enkelihahmo valvoo yössä kulkevia.

Kaksi ihmistä kellarin käytävällä. Etualalla alas vievät rappuset.
Kaksi ihmistä kellarin käytävällä. Etualalla alas vievät rappuset.

Kellari toimii pommisuojana, johon naapurustosta on saapunut myös äiti kahden lapsen kanssa. Lapset piirtävät pommisuojassa viettämiensä tuntien aikana kellarin portaisiin liiduilla sydämiä.

Herätys ilmahälytykseen ajaa kellarin suojiin

Maaliskuun 11. päivän aamuna ilmahälytys repii lapset ja aikuiset sängyistään Lvivin kaupungissa, noin 60 kilometrin päässä Puolan rajasta. Kello näyttää 5.25, kun puhelimeen asennettu sovellus aloittaa ujelluksen. Toppahousut jalkaan, takki päälle, portaikossa kaksi kerrosta alemmas ja kellarin ovelle.

Pommisuojaan tulee kaksi perhettä lapsineen. Joku lapsista yskii ja köhii. Toinen löytää liidut ja käy raapustamassa pommisuojan perustuksiin sydämen. Puisissa rappusissa on pelattu aiemmin ristinollaa.

Tyttö jatkaa sitkeästi työtään, ja lopulta pommisuojan jokaista rappusta koristaa liila sydän.
7.34 sovellus kertoo, että vaara on ohi.

Myöhemmin samana päivänä tapaamme Lvivin rautatieaseman hulinassa Annan, joka värjöttelee asematunnelissa yhdessä äitinsä Natalian ja kissansa Gorgikin kanssa. Oranssiturkkinen olento nojautuu tiukasti Annan rintaa vasten ja tärisee.

Anna ja Gorgik-kissa pakenivat sotaa yhdessä. Tarkoitus on pyrkiä pois Ukrainasta, mutta palata niin pian kuin sota on ohi, Anna kertoo.

Seurue aikoo ylittää rajan länteen. “Ehkä Slovakiaan, ehkä Saksaan. Riippuu siitä, miten täynnä junat ovat”, Anna sanoo. Äiti ja tytär toivovat löytävänsä mahdollisimman pian töitä – ja, kun sota loppuu, he palaavat Ukrainaan, Anna alleviivaa.

Rautatieasemalla harvalla on tarkkoja suunnitelmia seuraavien kuukausien ajalle. Moni vain pyrkii rajan yli.

Mutta on lähtijöitä toiseenkin suuntaan. Laiturilla marssii sotilasasuisia nuoria miehiä. Kikkaratukkainen nuori nainen pyyhältää portaat ylös ja kysyy, viekö juna länteen vai itään. Hänen määränpäänsä on itä.
Nainen kertoo lapsensa ja äitinsä olevan yhä Harkovassa. “Mitä muutakaan voin tehdä?”, nainen ihmettelee ja lähtee selvittelemään kyytiä kohti pommitettua kotiaan.

Lapset elävät päivän kerrallaan

Lvivin laitakaupungilla 6-vuotias Kyryl-poika nojailee oven karmeihin ja virnistää. Poika on täynnä energiaa, hyppii ja pomppii huoneessa, jonka lattialla on patjoja. Kiovasta paennut viikari on viettänyt kirkon tiloihin järjestetyssä pakolaissuojassa jo neljä päivää.

Kyryll, 6, on paennut perheensä kanssa Kiovasta Lvivin kaupungissa sijaitsevaan kirkkoon. Lasten maailmassa on onnellista se, etteivät he täysin välttämättä ymmärrä, kuinka vakavassa tilanteessa kotimaa on. Leikki jatkuu.

Vieressä sisko kertoo, ettei Kyryl taida edes tajuta olevansa pakomatkalla. Moni vanhempi kertoo samaa tarinaa: lapset suhtautuvat tilanteeseen kuin eriskummalliseen lomamatkaan. Leikit jatkuvat heti tilaisuuden tullen.

Igor, Natalia ja Nastia-vauva tunsivat olonsa turvalliseksi Lvivin kaupungissa.

Viereisessä huoneessa majoittuvat Natalia Karpienko ja 9-vuotias Igor-poika. Sängyllä pötköttää pakolaissuojan nuorin asukas Nastia. Kaksi kuukautta vanha tyttö tuoksuu imelältä äidinmaidolta ja ynähtelee tyytyväisenä. Pienet jalat potkivat puvun sisällä, päätä lämmittää valkoinen myssy.
Äiti Natalia kertoo heidän saapuneen Kiovan alueelta, läheltä Boryspilia.

“Kun pommitukset tulivat yöllä, en tiennyt minne menisin. Pelkäsin, että talomme tuhoutuu. Tässä suojassa oloni on turvallinen.”

Ensimmäinen kuukausi sodan alkamisesta täyttyy

Maaliskuun puolivälin jälkeen sotaa paetaan jo neljättä viikkoa. Silmiin pistävää on, että Unkarin ja Ukrainan välistä rajanylityspistettä valvovat nyt sotilaspukuiset naiset. Kenties kaikki kynnelle kykenevät miehet ovat jo rintamalla?

Berehoven rajakaupunki on yhä täynnä Ukrainan sisäisiä pakolaisia. Kirkon Ulkomaanapu ja sisarjärjestö Hungarian Interchurch Aid tukevat pakolaissuojia ruoka- ja tarvikelähetyksin. Suurimman ponnistuksen tekevät kuitenkin paikalliset vapaaehtoiset, jotka ovat jo viikkojen ajan painaneet ympäripyöreää päivää pakolaisten auttamiseksi.

Kouluun perustetun pakolaissuojan keittiötä johtaa Ivonna Kobypyavska. Hän on työskennellyt samassa keittiössä jo 27 vuotta, mutta nyt ruokittavana on koululaisten sijaan pakolaisia. Ivonnan poika lähti sotimaan Kiovaan, joten äiti halusi tehdä jotain hyödyllistä. Siksi hän jatkoi palkatta keittiönsä pyörittämistä.

Neljä naista kuvattuna seinässä olevan ikkunan läpi. Naiset työskentelevät keittiössä.

Sota on tuonut koulun keittäjille uusia suita ruokittaviksi. Koulut ovat osittain kiinni ja toimivat pakolaiskeskuksina.

Nyt Ivonna ja hänen tiiminsä valmistavat päivässä 400 ateriaa pakolaisten vatsojen täyttämiseksi. Vielä kuukausi sitten ruokittavana oli 40 oppilasta. Ivonna aloittaa keittiössä kuudelta aamulla ja lähtee kotiin illalla yhdeltätoista.

“Mutta ei se ole iso juttu”, Ivonna kuittaa ja hymyilee hieman häkeltyneenä. Rutiinia, rutiinia, kääntäjä kääntää Ivonnan sanomisia.

Koulurakennuksen yläkerrassa asuu edelleen jo viikkoja sitten tapaamamme harkovalainen teatteriperhe. Äiti Ljubovia huolestuttaa, sillä perhe ei ole saanut muutamaan päivään yhteyttä Mariupolissa oleviin tuttaviinsa. Samassa huoneessa asunut syöpää sairastava Larissa on päässyt hoitoon läheiseen kaupunkiin. Larissan mies ja tytär ovat jääneet suojaan, kuten myös Bella-kissa. Se kipittää ketterästi sängyn laitoja pitkin ja härkkii tassullaan leikkisästi vieraiden suuntaan.

Ljubov kertoo, ettei hänen aviomiehensä Kirill ole vielä saanut työtä. Tulevaisuus näyttää yhä sumealta, mutta kolme viikkoa pakolaissuojassa on saanut perheen pohtimaan seuraavia askelia. Ljubov pallottelee ideoita: ehkä Puolaan, jos löytyisi hyvä taideprojekti. Hyvästelemme perheen ja toivotamme heille onnea.

Huhtikuun puolivälissä puhelin ilmoittaa uudesta viestistä. Teatteriperheen Daria kertoo lähteneensä Italiaan koettamaan siipiään. Perheen muut tytöt ovat Georgiassa. Isä Kirill jäi Berehoveen.

Teksti: Ulriikka Myöhänen
Kuvat: Antti Yrjönen

Tyttö istuu kyykyssä kapealla sillalla.

10-vuotias Mariia pakeni perheensä kanssa Harkovasta Länsi-Ukrainan Berehoveen. Perhe asettui pakolaissuojaan, jossa aika kävi pian pitkäksi. Mariia ikävöi koulua.

Junan kylki. Ikkunoiden takana näkyy junassa istuvia ihmisiä.

Ukrainan sota alkoi helmikuun 24. päivänä. Yli 10 miljoonaa ihmistä on joutunut pakenemaan sotaa pois kotoa, heistä noin puolet on matkustanut Ukrainasta muualle Eurooppaan etsimään turvaa.