Tätä palloa tallaavista noin puolet on naisia. Miltä maailma kuulostaisi, jos väestön toinenkin puolikas pääsisi täysivaltaisesti ääneen? Kysyy Tekoja-lehden toimituspäällikkö Ulriikka Myöhänen.
KUN KORONASTA tuli koko maailman puheenaihe maaliskuussa 2020, tein töitä ulkomaantoimittajana. Seurasin uutisia Syyrian Idlibin hauraasta tulitauosta. Miljoonan pakolaisen maakunnassa pelättiin tartuntoja.
Sain WhatsAppilla yhteyden syyrialaiseen perheenäitiin, joka kertoi minulle sodasta ja lastensa kuulumisista. Yhteyksien avulla 2 800 kilometrin välimatka Helsingin ja Idlibin välillä tuntui kaventuvan hetkessä.
Haastattelun jälkeen olin tyytyväinen. Konfliktiuutisia hallitsevat usein maskuliiniset aiheet kuten tulitauot ja hyökkäykset, ja tapahtumista kertovat useammin miehet kuin naiset tai vähemmistöt.
Kerrankin sain haastattelun tavalliselta perheenäidiltä! Monta tarinaa jää kertomatta nimenomaan siksi, etteivät naiset tavalla tai toisella pääse ääneen.
SUKUPUOLTEN VÄLILLÄ on digikuilu, joka ruokkii epätasa-arvoa. Kansainvälisen televiestintäliiton mukaan 41 prosenttia kehittyvien maiden naisista pääsee verkkoon. Miehillä vastaava luku on 53 prosenttia. Vertailun vuoksi: Suomessa ainakin 92 prosenttia väestöstä käyttää tänä päivänä nettiä.
Mobiiliverkkooon pääseviä naisia on maailmassa 234 miljoonaa vähemmän kuin verkkoon pääseviä miehiä, kertoo matkapuhelinoperaattoreita edustavan GSMA:n raportti. Nainen myös omistaa älypuhelimen miestä epätodennäköisemmin.
Nainen myös omistaa älypuhelimen miestä epätodennäköisemmin.
Unicefin kirjallisuuskatsauksen mukaan myös alaikäisillä tytöillä on poikia huonommat mahdollisuudet päästä yhteyksien äärelle.
Se tarkoittaa esimerkiksi, etteivät tytöt pääse käsiksi tietoon samalla lailla kuin pojat ja etteivät tytöt osallistu somessa käytävään keskusteluun samoin kuin pojat. Kuilu näkyy erityisen selkeästi Aasian maissa kuten Nepalissa ja Bangladeshissa.
Tätä palloa tallaavista noin puolet on naisia. Miltä maailma kuulostaisi, jos väestön toinenkin puolikas pääsisi täysivaltaisesti ääneen?
KOULUTUS PARANTAA digitaalista lukutaitoa – siis siitä, että osaa navigoimaan digiviidakossa, ymmärtää sen sisältöjä ja myös arvioi niitä kriittisesti. Korona-aika vauhditti digikehitystä Kirkon Ulkomaanavun hankkeissa. Esimerkiksi Jordaniassa kyberturvallisuuskoulutuksen 1219 osallistujasta puolet oli naisia.
Digitaidot ovat entistä tärkeämpiä myös toimeentulon kannalta. YK on arvioinut, että 90 prosenttia työpaikoista pitää sisällään jonkinlaisen digitaalisen elementin.
Jos tytöt ja naiset eivät pääse yhdenvertaisina opettelemaan laitteiden ja yhteyksien käyttöä, heillä on tulevaisuudessa vähemmän työhön liittyviä mahdollisuuksia.
MAALISKUUSSA 2020 yhteydet ja viestittelysovellus auttoivat minua saamaan esiin syyrialaisen naisen äänen. Uutisjuttuni ei muuttanut isossa kuvassa sitä, kuka esimerkiksi Syyrian konfliktista puhuu. Ilmestymispäivänään se kuitenkin toi tervetullutta näkökulmaa jo tuolloin lähes vuosikymmenen mittaiseen konfliktiin.
Äiti kertoi konfliktin etenemiseen liittyvistä havainnoistaan siinä missä uutistoimistojen haastattelemat kenraalitkin, mutta lähestymistapa oli inhimillinen. Hän ei puhunut kasvottomista sodan uhreista vaan omista lapsista, pikkutytöistä ja -pojista.
Juttu olisi jäänyt tekemättä, jollei meillä molemmilla olisi ollut älypuhelinta ja verkkoyhteyttä sekä taitoja niiden käyttämiseen. Työ digitasa-arvon parissa jatkukoon, sillä etäyhteydet ovat tulleet jäädäkseen.
Juttu on julkaistu alun perin Tekoja-lehdessä 2/2021. Syksyn lehti kantaa teemaa Digi, teknologia ja kehitys.
Koulutus on voimakas keino köyhyyden ja levottomuuden rajun kierteen lopettamiseksi, kirjoittaa Kirkon Ulkomaanavun Lähi-idän aluejohtaja Ashraf Yacoub.
Syyrian konflikti on kestänyt jo kymmenen vuotta. Sen aikana miljoonat syyrialaiset ovat joutuneet jättämään kotinsa ja etsimään suojaa muualta maan sisältä. He kärsivät ruoan puutteesta, eikä heillä ole mahdollisuutta toimeentuloon tai terveydenhoitoon. Pandemia on entisestään kiristänyt maan vaikeaa taloustilannetta, minkä myötä kotitalouksilla ei ole varaa edes perustarpeisiin.
Syyrian lasten tilanne ei ole koskaan ollut huonompi. Miltei 90 prosenttia lapsista tarvitsee humanitaarista apua. 2,5 miljoonaa lasta ei pääse kouluun. Lisäksi 1,6 miljoonaa koululaista on vaarassa pudota koulusta.
Koulutus on voimakas keino köyhyyden ja levottomuuden rajun kierteen lopettamiseksi. Katastrofista toipuminen voi alkaa koulutuksen myötä, ja se myös vähentää konfliktin tuhoisia vaikutuksia.
Suomalaisena järjestönä meillä on laaja kokemus ja osaaminen koulutuksesta. Pandemiavuonna 2020 Kirkon Ulkomaanavun piti omaksua uusia toimintatapoja, joista yksi esimerkki on etäopetuksen järjestäminen. Koronan vuoksi muu työmme hidastui ja meillä oli enemmän aikaa koulujen korjaamiselle. Rajoitusten jälkeen pystyimme jatkamaan koulutyötä turvallisesti.
Syyrian-matkoillani minusta on ollut ilahduttavaa nähdä työmme tuloksia. Vuonna 2020 työmme tavoitti Syyriassa 35 000 ihmistä. Heidän joukossaan oli 4 900 koulutustyöstämme hyötynyttä koululaista ja opettajaa.
Syyrian tulevaisuudessa minua huolestuttaa eniten konfliktin ylipolitisoituminen. Se vaikeuttaa sovinnontekoa, uudelleenrakennusta ja humanitaarista työtä. Syyrialaisnuorten sinnikkyys saa minut kuitenkin toiveikkaaksi. Jos nuoret saavat mahdollisuuden, he voivat rakentaa paremman tulevaisuuden itselleen ja yhteisölleen.
Ashraf Yacoub, Lähi-idän aluejohtaja
Teksti julkaistiin alun perin Kirkon Ulkomaanavun vuosikertomuksessa 2020. Haluatko tietää lisää työmme tuloksista?
Pitkän tähtäimen kehitysyhteistyön tavoitteena auttaa kokonaisia yhteisöjä niin tukevasti jaloilleen, että ne pärjäävät tulevaisuudessa omillaan, kirjoittaa Kirkon Ulkomaanavun viestinnän asiantuntija Ulriikka Myöhänen.
Tätä artikkelia kirjoittaessani Covid-19-pandemia hallitsee päivän politiikkaa ja uutisia jo toista vuotta. Aihe on niin vallitseva, että välillä on vaikeaa muistaa, mitä maailmassa tapahtui ennen koronatestejä, rokotteita ja virusvariantteja. Ilmastonmuutos, pitkittyneet konfliktit, ruokasatoa tuhoavat heinäsirkkaparvet – kuulostaako tutulta?
Kirkon Ulkomaanavun työ keskittyy koulutukseen, toimeentuloon ja rauhan rakentamiseen. Pitkän tähtäimen kehitysyhteistyön tavoitteena auttaa kokonaisia yhteisöjä niin tukevasti jaloilleen, että ne pärjäävät tulevaisuudessa omillaan.
Vastaamme myös akuutteihin tarpeisiin. Kun Beirutin satamassa räjähti elokuussa 2020, toimitimme Libanonin pääkaupunkiin hätäapua. Kun korona pysäytti kaupankäynnin ja elintarvikekuljetukset valtioiden rajoille, jaoimme ruoka-avustuksia kaikista heikoimmassa asemassa oleville.
Työmme kehitysyhteistyön, humanitaarisen avun ja rauhan parissa on luonnostaan osin päällekkäistä. Toisiinsa kietoutuneita ja toisiaan ruokkivia ovat maailman kriisitkin.
Monet työskentelymaistamme elivät vakavien haasteiden keskellä jo ennen koronaa. Muuttuva ilmasto ja pitkittyneet konfliktit ovat aiheuttaneet ruokakriisejä, terveyskriisejä ja pakolaisuutta.
Maailman nuorin valtio Etelä-Sudan on kärsinyt jo pitkään tuhoisista tulvista, joiden myötä maan 11 miljoonasta asukkaasta kaksi kolmasosaa tarvitsee humanitaarista apua. Miljoonat kärsivät ruoan puutteesta ja aliravitsemuksesta.
Syyriakin on elänyt kuoppaisen vuosikymmenen. Konfliktin romuttama maa on vaipunut talouskriisiin, joka näkyy maassa ruoan ja toimeentulon puutteena. Sodan keskellä elää koululaisten sukupolvi, joka on tarponut koulupolkuaan poikkeusoloissa.
Itäghoutalainen Muhammad Abdo Hijzai on 13-vuotias poika, joka osallistuu Kirkon Ulkomaanavun tukemaan tukiopetukseen muun muassa matematiikassa. Kuva: Abu Talib Al-Buhaya.
Pandemia on tuonut kehittyvien maiden heikkoudet karusti esiin. Nepalissa reilu neljäsosa bruttokansantuotteesta on muodostunut viime vuosina niistä rahansiirroista, joita rajojen ulkopuolella työskentelevät nepalilaiset lähettävät perheilleen. Pandemia pakotti siirtotyöläiset kotiin. Perheet ovat pahimmillaan eläneet yli vuoden tilanteessa, jossa riittävän elämänlaadun takaavia tuloja ei ole.
Pandemia ei ole kuitenkaan pysäyttänyt kaikkea kehitystä, vaikka siltä välillä tuntuu. Monissa hankkeissamme on otettu teknologialoikkia tilanteen pakottamina. Keniassa olemme jakaneet radioita, joiden avulla naiset ovat voineet osallistua rauhan dialogeihin. Tavoitteena on ollut vahvistaa yhteisöjen kykyä ratkaista luonnonvaroihin liittyviä konflikteja.
Tulevaisuus tuo eittämättä tullessaan lisää haasteita. Ilmasto muuttuu yhä armottomammaksi, ja muuttuvat olosuhteet saattavat myös lisätä ihmisten keskuudessa liikkuvia epidemioita. Luonnonkatastrofien vuoksi yhä useampi joutuu lähtemään kodistaan. Afrikan väestö kasvaa sellaista tahtia, että ennusteet povaavat valtavia muuttoliikkeitä paitsi mantereen sisällä myös kohti Eurooppaa.
Ja sitten hyviin uutisiin: kestävät yhteiskunnat pystyvät varautumaan katastrofeihin paremmin. Koronakriisikin menee aikanaan ohi, ja silloin Kirkon Ulkomaanavun tekemän työn tulokset koulutuksen, toimeentulon ja rauhan saralla konkretisoituvat entisestään. Hankkeissamme mukana olleet ihmiset ovat jo rakentaneet elämälleen pohjaa, josta on helpompi ponnistaa kohti parempia aikoja.
Ulriikka Myöhänen, Kirkon Ulkomaanavun Lähi-idän viestinnän asiantuntija.
Teksti on alun perin julkaistu Kirkon Ulkomaanavun vasta ilmestyneen vuosikertomuksen esipuheena. Haluatko tietää enemmän työmme tuloksista?
Konfliktin romuttama Syyria on vaipunut talouskriisiin, jonka vaikutukset pahentavat maan humanitaarista tilannetta.Sotaa elävät lapset tarvitsevat kipeästi hetkiä, jolloin he voivat olla vain lapsia, kirjoittaa Kirkon Ulkomaanavun viestinnän asiantuntija Ulriikka Myöhänen.
”Saanko koskaan maksettua takaisin kotimaalleni? Minulle on sanottu, että kysymys on liian rankka ikäiselleni. Mutta kasvan tässä maassa. Syön ruokaa, jota maanviljelijäisäni on istuttanut sen maaperään. Opin siitä, mitä täällä tapahtuu. Haluan tosissani antaa takaisin maalleni, kun siihen joskus pystyn.”
Näin pohdiskeli syyrialainen, kahdeksatta luokkaa käyvä Ghadeer Al Aghawan tammikuussa.
Ei kai lapsen tarvitse tällaista ajatella, muistan kauhistelleeni haastattelua lukiessani. Itäghoutalaisen koululaisen mietteet kuitenkin alleviivaavat karua tosiasiaa: katastrofin keskellä lapsuus loppuu lyhyeen.
Syyria on elänyt kuoppaisen vuosikymmenen. Sota alkoi vuoden 2011 kansannousujen yhteydessä. Sen osapuolina on hallinnon joukkoja, oppositioryhmiä ja osapuolia tukevia suurvaltoja. Lisäksi sotaan on sekaantunut äärijärjestöjä, mikä on entisestään lisännyt tilanteen vakavuutta.
Maassa on miljoonia koululaisia, jotka ovat tarponeet koko peruskoulutaipaleensa poikkeusoloissa – siis sodan keskellä.
Konfliktin vaikutukset varttuvaan sukupolveen ovat laajuudessaan järkyttäviä.
Sodan keskelle on syntynyt ainakin viisi miljoonaa lasta. Lisäksi noin miljoona syyrialaisvauvaa on aloittanut elämänsä pakolaisina naapurimaissa. Tuhansien lasten tiedetään loukkaantuneen. Joka kymmenes tunti syyrialaislapsi menettää henkensä sodan vuoksi, paljastaa YK:n lastenjärjestö Unicefin tarkistettu data.
Helpotusta ei ole luvassa vieläkään. Syyria siirtyy sodan toiselle vuosikymmenelle vaikeassa tilanteessa.
Maa on talousromahduksen kourissa, eikä vastaavaa ole nähty koko sodan aikana, kirjoittaa muun muassa The New York Times -lehti. Rahanarvo on heikentynyt, palkat ovat pienentyneet ja perustarvikkeiden hinnat ovat kivunneet taivaisiin. Polttoaineesta on krooninen pula, eikä sitä riitä ruoanvalmistukseen saati rakennusten lämmittämiseen.
Kirkon Ulkomaanavun tukemassa koulussa Itä-Ghoutassa tietojenkäsittelytieteitä opettava Marwa Omar Safaya on nähnyt vaikutukset lapsiin läheltä.
”Ankarina talvipäivinä olen huomannut, miten joidenkin oppilaiden kädet ovat muuttuneet sinisiksi. Heidän pieniä kehojaan ei suojele kylmältä mikään, sillä takin hinta voi vastata yhden kuun palkkaa näinä aikoina.”
Itäghoutalainen opettaja Marwa Omar Safaya on nähnyt, miten jatkuva puute vaikuttaa lapsiin.
Syyt talousromahdukselle ovat moninaiset ja osin päällekkäiset. Taustalla vaikuttavat esimerkiksi sodan vahingot, länsimaiden Syyrian hallintoon kohdistamat sanktiot ja naapurimaa Libanonin pankkijärjestelmän romahdus.
Tilanne on vakava. YK:n humanitaaristen asioiden koordinointitoimiston OCHA:n mukaan avuntarvitsijoiden määrä maassa alkuvuonna 2021 on 20 prosenttia suurempi kuin viime vuonna samaan aikaan. Syyrian noin 18 miljoonasta asukkaasta yli 13 miljoona tarvitsee jonkinlaista humanitaarista apua. Heistä kuuden miljoonaan tarve on akuutti. Maailman ruokaohjelma WFP varoitti helmikuussa, että ennätykselliset 60 prosenttia syyrialaisista kärsii parhaillaan ruoan puutteesta.
Kaiken puutteen keskellä ei jälleenrakenneta kaupunkeja, jotka ovat tuhoutuneet vuosikymmenen mittaisessa sodassa. Lisäksi koronapandemia ja rajoitukset ovat vaikeuttaneet päivittäistä elämää entisestään.
Jo ensimmäisten yhteiskuntasulkujen alkaessa asiantuntijat ovat ilmaisseet maailmanlaajuisen huolensa siitä, miten koulutyön häiriintyminen vaikuttaa oppimiseen. Viime vuonna esimerkiksi Unicefin ja Maailmanpankin asiantuntijat varoittivat, että jo muutaman kuukauden mittainen koulusulku voi lyödä leiman kokonaiseen sukupolveen. Rajuimmissa ennusteissa poikkeuksellisten aikojen pelätään johtavan “menetettyihin sukupolviin.“
Syyriassa pandemia on vain kirsikka kakun päällä. Maassa on miljoonia koululaisia, jotka ovat tarponeet koko peruskoulutaipaleensa poikkeusoloissa – siis sodan keskellä. Opettaja Marwa Omar Safaya tuntee oppilaidensa tuskan.
”Yritämme vakuuttaa oppilaillemme, että elämällä on heille paljon tarjottavaa ja että ihmeet tapahtuvat kouluja käymällä ja kovalla työnteolla. Päivän päätteeksi he kuitenkin ajattelevat vain, miten saisivat pakolliset opiskelut tehtyä päästäkseen töihin ja saadakseen ruokaa pöytään,” Marwa kuvailee.
Kahdeksaluokkalaista Ghadeer Al Aghawania harmittaa, ettei hänen koulussaan ole tietokoneita.
Kahdeksasluokkalainen Ghadeer Al Aghawan kertoo olevansa tyytyväinen kaikkeen siihen, mitä hänen koulunsa hyväksi on vuosien varrella tehty. Jotkut asiat kuitenkin harmittavat.
”Meillä on atk-tunteja, mutta vain teoriaa. Meillä ei ole laitteita, joilla voisimme harjoitella oppimaamme. Se on joskus turhauttavaa, sillä tiedän, että Saqban pikkukaupungin ulkopuolella muu maailma on yhä enemmän riippuvainen tietokoneista ja teknologiasta. Minusta tuntuu, että jään jälkeen.”
Ghadeerin harmitus on perusteltu. Digikuilut eri yhteiskuntien välillä ovat syviä ja lisäävät eriarvoisuutta entisestään.
Meillä Suomessa surffailtiin netissä jo täyttä häkää, kun olin Ghadeerin ikäinen vuonna 2007. Osa kouluprojekteistakin tehtiin koneella. Syyriassa kaikilla ei ole sitä mahdollisuutta vielä tänä päivänäkään, eikä digitaalista koulua niin vain tuoda sodan keskelle. Laitteet tarvitsevat ympärilleen yhteyksiä, yhteydet infraa, infraa rakennetaan vain rahalla.
Yksi juttu on kuitenkin selvä. Kouluilla on konflikteissa tärkeä tehtävä olipa yhteyksiä tai ei. Koulut nimittäin tarjoavat sodan keskellä eläville lapsille hengähdyspaikan. Myös kiitollisuudenvelkaansa pohtiva kahdeksasluokkalainen Ghadeer on löytänyt koulumaailmasta lohtua tilanteeseensa.
”Toistaiseksi yritän vain tehdä parhaani koulussa,” Ghadeer sanoo.
Kahdeksasluokkalaisella riittää uskoa tulevaan.
”Kaikki taisteluiden jälkeen tapahtuneet hyvät asiat ovat saaneet minut odottamaan sitä hyvää, mikä on vielä tulossa.”
Sotaa elävät lapset tarvitsevat hetkiä, jolloin he voivat olla vain lapsia. Koulu on niille paras paikka.
Ulriikka Myöhänen
Kirjoittaja on Kirkon Ulkomaanavun Lähi-idän viestinnän asiantuntija. Kirkon Ulkomaanavun työ Syyriassa keskittyy koulujen kunnostamiseen ja opettajien kouluttamiseen.
