Keräyksen kohde

Vuoden 2018 Suvivirsi-keräyksen kohde on Nepal.

Tänä vuonna keräämme varoja nepalilaisten lasten ja nuorten koulutuksen hyväksi. Keräysrahoilla kunnostetaan muun muassa Nepalin eteläosien tulvissa tuhoutuneiden koulujen juomavesijärjestelmiä ja vessoja sekä jaetaan oppilaille koulutarvikkeita. Opettajat ja vanhempainyhdistykset saavat myös hygieniakoulutusta.

Kirkon Ulkomaanapu on kokenut koulujen ja koulutuksen jälleenrakentaja Nepalissa. Vuoden 2015 maanjäristykset katkaisivat tuhansien lasten ja nuorten koulunkäynnin. Kirkon Ulkomaanapu rakensi yli 330 koulua tuhoutuneiden tilalle. 44 000 koululaista pystyi KUA:n avulla jatkamaan opintoja. Nyt apua tarvitsevat muun muassa tulva-alueiden lapset ja nuoret Nepalin eteläosassa.

Lahjoittamalla lipaskeräykseen, kolehtiin, tekstiviestillä, pankkisiirrolla tai Suvivirsi.fi:n lahjoitussivun kautta autat tuhansien lasten ja nuorten koulunkäyntiä Nepalissa.

Kiitos, että välität – kiitos, että laulat ja lahjoitat!

Lue Kirkon Ulkomaanavun työstä Nepalissa

Katso video nepalilaisesta rakennusinsinööri Sunnysta, joka osallistui koulujen jälleenrakennukseen maanjäristysten jälkeen.