Uusi alku kaukana kotoa

Somalia Halleima

Lahjoita kohteeseen Työ köyhyyttä vastaan

Kirkon Ulkomaanapu auttaa paikallisen yhteistyökumppanin kanssa kodeistaan sodan vuoksi paenneita paimentolaisia saamaan työtä ja tuloja tilapäiselämässään. Halleima Omar Ali on yksi heistä.

”Naapuri kertoo, että yhdestä pesästä voi saada jopa 50 kiloa hunajaa ja hunajakilosta liki kaksikymmentä euroa. Hunajaa on tarjolla niukasti, eikä sitä juuri näy kaupoissa.

”Kun alan saada tuloja hunajasta, laajennan toimintaa ja hankin lisää mehiläisyhdyskuntia”, Halleima kuvaa suunnitelmiaan.

Halleimalla on huollettavanaan yhdeksänhenkinen perhe. Lisätulot ovat tarpeen lasten koulumaksuihin, lääkkeisiin ja ruokaan.

Halleima Omar Ali on ylpeä mehiläisenhoitaja. Kaksi mehiläisyhdyskuntaa eivät vielä kuuden kuukauden jälkeen tuota hunajaa, mutta kun jaksaa odottaa toisen mokoman, hunaja alkaa virrata.

Halleiman pienellä maatilkulla kasvaa papaijoita ja guavaa. Pihapiiriin on kaivettu pressuilla vuorattu vesiallas, se turvaa tasaisen vedensaannin.

 


Lue lisää tarinoita