Kaikesta huolimatta eteenpäin

Agnes istuu majansa edessä.

Miten elämä voi tästä enää jatkua? Lohduttomat ajatukset kiersivät Agnes Kanin päässä, kun uutinen saavutti hänet. Etelä-Sudanissa kiertävä asejoukko oli tappanut hänen miehensä.

Agnes jäi yksin pitämään huolta yhdeksästä lapsesta, mutta rahat eivät riittäneet perheen ruokkimiseen. ”Yksin on pelottavaa huolehtia lapsista sodan keskellä.” Aina kun hän näki sisällissotaan osallistuvia joukkoja, pelko kouraisi vatsaa. Kunpa lapset eivät vain kokisi samaa kohtaloa kuin isänsä.

Kun sotilaat hyökkäsivät kotikylään, koko perhe lähti pakoon. He suuntasivat etelään, kohti Ugandaa.

Vaarallinen pakomatka

Ugandaan ei noin vain mennä ison lapsikatraan kanssa. Jalkaisin kuljettu matka oli pitkä ja vaikea. Isoimmat lapset kantoivat pienempiä. Ainoa ruoka oli taskuissa kuljetettu jauho, josta Agnes keitti puuroa. Olan yli oli jatkuvasti vilkuiltava vihamielisten joukkojen varalta.

Kahden viikon taivaltamisen jälkeen he viimein pääsivät rajan yli, ja Agnes pystyi taas hengittämään rauhassa. Yli 200 000 muun pakolaisen tavoin perhe asettui pakolaisalue Bidibidiin, jossa heillä on nyt kaksi savimajaa.

Toivon siemeniä

Turvallisuus on elintärkeä asia, mutta se ei yksinään kanna elämää kuin tiettyyn pisteeseen. Kirkon Ulkomaanavulta Agnes sai maataloustarvikkeita, joiden avulla hän on päässyt istuttamaan maapähkinöitä, munakoisoja ja kaalia. Osa sadosta tulee suoraan perheen ruuaksi ja osa menee myyntiin.

Apu menee perille

Kirkon Ulkomaanavun hankkeissa Pohjois-Ugandassa esimerkiksi:

  • 28 125 lasta on päässyt peruskouluun
  • 213 erityisen haavoittuvaisessa asemassa olevaa pakolaista on saanut siemeniä ja työkaluja viljelyn aloittamiseen
  • 175 perhettä on saanut toimeentuloa puiden istuttamisesta

”Ennen jouduimme elämään kuoleman keskellä köyhyydessä ja pelossa, mutta nyt on mahdollista rakentaa tulevaisuutta.” Siitä ei ole kauan, kun Agnes tunsi perheensä elämän tuhoon tuomituksi, mutta nyt Ugandan sinisen taivaan alla ilmassa on toivoa.

Lahjoita ja olet mukana tuomassa toivoa Agnesin kaltaisille kovia kokeneille ihmisille köyhimmissä maissa.

Agnes hymyilee yhdessä kuuden pienen lapsensa kanssa pressukangasteltassa.


Lue lisää tarinoita