Suurlahjoittaja lahjoitti koulun Liberiaan

Omastasi annamme, Sinun lahjaasi jaamme

”Muutama vuosi sitten huomasin lehdestä Tapiola-yhtiöiden lahjoittaneen 30.000 euroa Kirkon Ulkomaanavulle. Tuolloin mieleeni tuli ajatus, tuollaisen summan voisin toki minäkin lahjoittaa. Ja siitä se alkoi. Ensimmäinen mainitun suuruinen kohde oli Kirkon Ulkomaanavun kautta koulun rakentaminen Liberiaan, sitten Lähetysseuran välityksellä kirkko Afrikkaan, viimeisenä on ollut jälleen Ulkomaanavun avustuksella maatalousprojekti Liberiaan” kertoo lahjoittaja Etelä-Suomesta.

Kristillisten järjestöjen tukeminen lähellä sydäntä

”Olen tosin lähes koko elämäni ajan tukenut säännöllisesti kristillistä toimintaa, niin Lähetysseuraa kuin Pelastusarmeijaa, Veikko Hurstia ja muita kristillisiä järjestöjä. Näitä kaikkia tuen edelleenkin. Erityisen läheiseksi olen kokenut Kirkon Ulkomaanavun tukemisen. ”

”Vuosien ajan olen onnitellut ystäviäni milloin kanalla tai vuohella, kesäaikana hedelmäpuilla. Ensi jouluna joulukortit muuttuvat Toisenlaisiksi Lahjoiksi. Olen saanut osakseni monessakin mielessä hyvän elämän. En ole saamaani hyvyyttä itse ansainnut. Siksi haluan antaa osan siitä hyvästä myös kaukaisille lähimmäisilleni. Mielessäni on kolehdin siunausrukous messussa: Herra, sinun omastasi me annamme, sinun lahjaasi jaamme. Ota vastaan meidät ja lahjamme Jeesuksen Kristuksen tähden.”

Turva omalle perheelle ja ihmisille kehitysmaissa

”Olen joutunut miettimään avustamisessa lasteni ja kaukana olevien lähimmäisten suhdetta. Lapsethan perivät vanhempansa heidän kuoltuaan. Olen mielestäni turvannut heille jo nyt hyvän taloudellisen lähtökohdan, josta eteenpäin heidän itsensä on selvittävä kunnes minusta aika jättää. Siksi voin auttaa iloisin mielin myös kaukana olevia lapsia elämän alkuun. En ole miljonääri kuten Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä.”

”Vaatimattomilla palkkatuloillani en olisi voinut antaa tällaisia lahjoituksia. Säästäväisenä miehenä olen vuosien varrella ostanut erilaisia arvopapereita, joista osa on tuottanut varsin hyvin. Jos olisin myynyt niitä, olisin joutunut maksamaan tuotosta veron. Mutta lahjoittamalla ne verovapaille säätiöille ja järjestöille, voin arvopapereihin sijoittamani omaisuuden lisäksi antaa myös niiden tuoton verottomana.”

Suurlahjoittaja Etelä-Suomesta

Kirkon Ulkomaanapu kiittää lämpimästi tärkeistä lahjoituksista.