Jussi Ojala

  • Virallinenkin Suomi kiinnostui Afrikasta – suuria mahdollisuuksia etenkin kaupan alalla

    Kehitysjärjestöjen asiantuntemus kannattaa ottaa mukaan strategiatyöhön. Afrikka on hyvässä nosteessa Suomessa. Presidentti Sauli Niinistö kävi lokakuussa ensimmäistä kertaa Afrikassa virallisella vierailulla, Jutta Urpilaisesta tuli EU:n erityisesti Afrikan kumppanuuksista vastaavaa komissaari ja ulkoministerinä toimii Afrikka-asioissa meritoitunut Pekka Haavisto.  Suomen hallitusohjelmassa korostetaan Afrikan merkitystä ja päätetään laatia Suomelle Afrikka-strategia. Myös EU aikoo laatia Urpilaisen johdolla uuden Afrikka-strategian.   Kiinnostus […]

    Afrikka
  • Sisältääkö Jutta Urpilaisen salkku työkalut äärimmäisen köyhyyden poistamiseen?

    EU:n kansainvälisistä kumppanuuksista vastaavaksi komissaariksi ehdolla oleva Jutta Urpilainen sanoo jättävänsä tuoreen salkkunsa painoarvon arvioinnin muille. Se on helppoa: painava. Itse asiassa salkku painaa niin paljon, että se tuskin nousee ilman mittavaa yhteistyötä. Nimitys on kunnianosoitus paitsi Urpilaisen henkilökohtaiselle osaamiselle, myös Suomen vahvalle perinteelle rakentaa siltoja, yhteistyötä ja konsensusta maailmalla. Nimitys on tunnustus sille, että […]

    Yleinen
  • Järjestöjen ja yksityissektorin kehitysyhteistyö tukevat toisiaan

    Kehitysministeri Lenita Toivakka on täysin oikeassa vaatimuksessaan, että kehitysyhteistyön tulee olla entistä tuloksellisempaa. Niin Suomen suurin kehitysyhteistyöjärjestö Kirkon Ulkomaanapu kuin lukuisat muutkin järjestöt jakavat tämän tavoitteen. Tavoite ei ole uusi. Kehitysyhteistyö on ollut suuressa murroksessa niiden 12 vuoden aikana, joina itse olen alalla työskennellyt. Muutos hyväntekeväisyystoiminnasta tarveperustaiseen ja edelleen oikeusperustaiseen kehitysyhteistyöhön on ollut verrattain nopea. Ennen […]