Jordania

  • Hyvää kansainvälistä nuorten päivää!

    Opetusalan hankkeistamme suuri osa kohdistuu nuoriin: ammatillisten taitojen kehittämiseen, elämäntaitojen oppimiseen ja työllistymiseen. Kansainvälisen nuorten päivän kunniaksi jututin muutamaa eri puolella maailmaa työskentelevää kollegaani. Kysyin heiltä, mitä he ovat oppineet nuorten elämästä ja millaisia tuloksia he ovat nähneet Kirkon Ulkomaanavun hankkeissa työskennellessään. Anaïs, työtoverini Liberiasta, kertoo teinityttöjen koulunkäynnin pakolaiskouluissa lähteneen hurjaan nousuun sen jälkeen kun […]

  • ”Kunpa Syyria nousisi taas jaloilleen!”

    Kun Jordaniassa lukee lehteä, harva se päivä kerrotaan siitä, kuinka monta syyrialaista on taas ylittänyt rajan Jordanian puolelle. Tämän päivän lehden mukaan 67 pakolaista oli saapunut maahan 48 tunnin sisällä. Lääkintähenkilökunnan hoidettua haavoittuneet pakolaiset oli kuljetettu leiriin turvaan. Kaikilla heillä on edessään uusi ja tuntematon elämä Jordaniassa. Ei maantieteellisesti kenties kovinkaan kaukana kotoa; kuitenkin yhden […]

  • Matkalla tuntemattomaan

    Vierailin kesäkuun alussa Suojärven rautatieasemalla vuosien tauon jälkeen. Olen kulkenut elämäni aikana monen juna-aseman kautta. Silti Suojärven asema luovutetulla alueella, nykyisessä Venäjän Karjalassa on merkittävin kaikista. Syy on yksinkertainen. Äitini läksi sieltä kymmenen vanhana marraskuun 30. päivänä 1939 evakkomatkalle. Edessä oli tuntematon tulevaisuus. Viimeinen juna vei mummoni, enoni ja äitini turvaan, samaan aikaan kun suomalaiset […]

  • Miksi fiksut koulutytöt lähtevät terroristien matkaan Syyriaan?

    Kolme lontoolaista teini-ikäistä kympin tyttöä otti ja lähti treenikasseineen Syyriaan, todennäköisesti terroristijärjestö Isisin houkuttelemana. Tyttöjen perheenjäsenet eivät tienneet suunnitelmasta mitään ja nyt heidän hätänsä on valtava. Ei ihme. Tuntuu mahdottomalta ymmärtää tyttöjen päätös kun järjestön julmuus tiedetään. Miksi tulevaisuus terroristijärjestön aseena, morsiamena tai orjana houkuttelee enemmän kuin elämä Lontoon kaltaisessa suurkaupungissa? Eivätkä nämä kolme tyttöä […]

  • Sota ja rauha

    Taistelulentäjä Moaz al-Kasasbehin surma on otettu täällä Ammanissa tyrmistyksellä vastaan. Normaalisti iloisesti hälisevä toimisto on ollut viime päivät poikkeuksellisen hiljainen ja surun ja valvomisen jäljet näkyvät ihmisten kasvoilla. Työhuoneeni nojatuolissa – takki peittonaan – kävi nokosilla työtoveri, nuori nainen. Hän ei ollut nukkunut koko yönä. Tänään häntä ei ole näkynyt lainkaan. Taksikuskien puheissa Isis-järjestön, tai kuten […]

  • Viimeinen niitti?

    Istun Zaatrin pakolaisleirillä Ulkomaanavun parakkitoimistossa haastattelemassa englanninopettajaa, kun oviaukkoon pölähtää joukko hätääntyneitä kasvoja. Äänensävystä tajuan, että jotain on pielessä, vaikka en vielä ymmärrä arabiaa kuin kahvin, kiitoksen ja hyvän päivän verran. Laiha mies seisoo pihalla, kivusta kaksinkerroin taittuneena, kädet jalkojen välissä. Maasturin takapenkille survoutuu kolme-neljä miestä, silmät kiinni irvistelevä ja ilmaa hampaidensa välistä kiskova uhri […]

  • Paikoillenne, valmiina…

    Kirkon Ulkomaanapu antoi minulle toisenlaisen lahjan: lavantaudin, koleran, polion ja pari hepatiittia. Röyhtäilin viemärinhajuista koleraa ruotsalaisduo First Aid Kitin konsertissa ja joulunpyhinä nappailin lavantautikapseleita. Muut taudinpoikaset piikitettiin olkavarren lihakseen. Pienet jomotukset olivat arkipäivää. Istun Istanbulin lentokentän transithallissa odottelemassa jatkolentoa Ammaniin, jossa tulen toimimaan Ulkomaanavun vapaaehtoisena media-ammattilaisena. Lento on kaksi ja puoli tuntia myöhässä, joten hitaampikin […]

  • Se pahin ongelma: sota

    Vietin naistenpäivän Jordanian pääkaupungissa Ammanissa, tunnin ajomatkan päässä Za’atrin pakolaisleiristä. Za’atrissa asuu 85 000 Syyrian sotaa paennutta ihmistä. Se on Jordanian seitsemänneksi suurin ”kaupunki”. Väkiluku on pienentynyt, kun ihmiset ovat siirtyneet muualle Jordaniaan tai palanneet Syyriaan. Viime kesänä Za’atrissa asui 120 000 ihmistä. Useampi kuin joka toinen Jordaniassa asuva on pakolainen. Palestiinasta, Irakista ja nyt […]

    Jordania