Aasia

  • Hyvää kansainvälistä nuorten päivää!

    Opetusalan hankkeistamme suuri osa kohdistuu nuoriin: ammatillisten taitojen kehittämiseen, elämäntaitojen oppimiseen ja työllistymiseen. Kansainvälisen nuorten päivän kunniaksi jututin muutamaa eri puolella maailmaa työskentelevää kollegaani. Kysyin heiltä, mitä he ovat oppineet nuorten elämästä ja millaisia tuloksia he ovat nähneet Kirkon Ulkomaanavun hankkeissa työskennellessään. Anaïs, työtoverini Liberiasta, kertoo teinityttöjen koulunkäynnin pakolaiskouluissa lähteneen hurjaan nousuun sen jälkeen kun […]

  • Lapsiystävälliset tilat houkuttelevat takaisin kouluun

    Nepalia on siunattu kauniilla, mutta ankaralla luonnolla. On keskiviikkoaamu 17. kesäkuuta ja herään kello kuusi taas uuteen jälkijäristykseen. Koko sänky tärisee ja heiluu. Kuulen, kuinka naapuruston taloista ihmiset säntäävät pihalle. Koirat haukkuvat. Tiedän, että toimistotalomme, jossa sekä työskentelemme että asumme, on vankkaa rakennetta. Se on kestänyt tähänkin asti jo kaksi suurta maanjäristystä ja kaikki ne […]

  • Oppiminen uusiksi – keksi inspiroiva paikka

    Miten voisin parantaa lasten kouluympäristöjä pahoissa paikoissa, joita olen nähnyt? Tätä mietin viime syksynä istuessani Ulkomaanavun uudessa toimistossa ja katsellessani tyhjiä seiniä työpöytäni ympärillä. Pääni tuntui komppaavan autiota tunnelmaa, vaikka halusin hakea hienoja arkkitehtonisia ideoita. Kuin ihmeen kaupalla huoneeseemme tupsahti Ulkomaanavun koulutusasiantuntija Mary Tangelder, joka innosti etsimään uutta näkökulmaa. Miksi kehitysmaiden koulut näyttävät aina vankiloilta, hän kysyi ja opasti […]

  • Kylän turvallisin paikka

    Vuorten rinteillä mutkitteleva tie jatkuu ja jatkuu. Ohitamme useita maanvyörymiä ja toivomme, että pääsemme perille ennen kuin ilta hämärtyy. Viiden tunnin ajomatkan jälkeen pysäytämme auton ja jatkamme matkaa kävellen. Saavumme Gimdiin Manakamanan koululle, jossa rehtori Krishna Prasad Tinilsina ottaa meidät vastaan hymyillen. Paikalla on myös kouluyhteistyötoiminnan väkeä ja kylän lapsia. Kaikki parveilevat Kirkon Ulkomaanavun pystyttämän […]

  • Nepalista lähtiessä

    Matkan loppu häämöttää. Kirjoitan tätä blogiani Delhin lentokentältä. Edessä on kotimaan kevät. Tasainen ja liikkumaton maa. Katkeamaton sähkönjakelu sekä monella tapaa helpompi elämä. Taakse jäävät leveät ja lämpimät hymyt, kivikasat ja uutterat nepalilaiset, jotka rakentavat elämäänsä uudelleen. Pystyttävät ensin muovikatoksen, sen jälkeen teltan, ja jos hyvin käy, nostavat vielä ensimmäisen kiven talonsa perustaksi. Sitten toisen, […]

  • Keskellä maanjäristystä: keinuvia portaita ja kiitollisuutta

    Mikä päivä eilinen olikaan! Istuin yksin kolmannessa kerroksessa, kun 7,3 magnitudin maanjäristys alkoi. Pienempiä järistyksiä on ollut säännöllisesti siitä saakka, kun olen ollut täällä, mutta tämä tuntui ensijyräykseltä sellaiselta, joka saa ihmisen säntäämään refleksinomaisesti ulos talosta. Juoksin kolmen kerroksen portaat kolme askelta kerralla. Portaikko liikkui jokaisella askelmalla ja tuntui, että uuden loikan ottaessa ei voinut […]

  • Pressujen toinen nimi – Toivo

    Tänään haluan huutaa, hyppiä ja heittää kärrynpyörää. Lila löysi markkinoilta 1 000 pressua! Moni kohottanee hämmentyneenä kulmakarvojaan ja miettii, miten joku voi olla noin innoissaan pressuista. Siihen minä vastaan, että kuulkaas ystävät, avustustyöntekijä voi. Pressut ovat nimittäin erittäin hankalasti saatavilla juuri nyt ja se, että meillä on niitä 1 000, tarkoittaa, että kahden viikon sisällä […]

  • Avustuspakettien jako on täydessä käynnissä

    Tervehdys Nepalista! Olemme  tiistaihin 5.5. mennessä osallistuneet yhteistyökumppanimme kanssa tasan 2 929 avustuspaketin jakamiseen. Pakettiin kuuluu pressu, huopa, matto, saippua, pesuainetta, terveyssiteitä ja ruokapaketti. Vettä jaetaan tarpeen mukaan. Ruokapaketissa on kaksi kiloa riisiä, 2–4 pakettia keksejä ja 4–6 pakettia nuudeleita riippuen perheen koosta. Ruokapaketteja kokoavat vapaaehtoiset työntekijät toimiston pihalla. Paikalle on tuotu kaksi ompelukonetta, joilla […]

  • Opettajien asuntolasta koti 75 hengelle

    Tapasimme tänään yhteistyökumppanimme UCEP:n väkeä ja tutustuimme heidän tiloihinsa, missä majoitetaan kotinsa menettäneitä perheitä. UCEP:n nimi on kokonaisuudessaan Underpriviliged Children’s Education Program eli Vähäosaisten lasten koulutusohjelma. Olemme tukeneet heidän työtään jo muutaman vuoden ajan, ja nyt kriisin iskiessä olemme heidän kauttaan voineet kanavoida apua sitä tarvitseville ilman viivettä. UNCP:llä on koulutuskeskus, jossa he tarjoavat ammatillista […]

  • Perillä Kathmandussa

    Kun lähdin Helsingistä kohti Kathmandua, lakitettiin Kauppatorilla Mantaa. Nepal ei olisi voinut olla kauempana. Perillä vappupäivänä ei vappu olisi voinut olla kauempana. Kathmandun lentokenttä oli täynnä sotilaita, Hercules-koneita, helikoptereita ja avustustarvikkeita. Matkapakaaseja jouduimme odottamaan pitkän tovin. Lentokentällä ei ole tarpeeksi lastaus- ja lastinpurkulaitteita, joten tavaroita lastataan ja puretaan käsin. Pitkän odottelun jälkeen hihnalle ilmestyivät myös […]