WeFood-myymälä vähentänyt jo yli 70 000 kilolla ruokahävikkiä Suomessa

Kirkon Ulkomaanavun avaama Suomen ensimmäinen hävikkiruokamyymälä on ollut toiminnassa nyt kahdeksan kuukautta. Ensimmäinen toimintavuosi on lähtenyt hienosti käyntiin. Tavoite hävikin vähentämiseen on ylitetty reilusti ja toiminta on huomioitu myös Suomen ympäristökeskuksen palkinnolla.

”Olemme todella tyytyväisiä WeFoodin vaikuttavuuteen, sillä alun perin tavoitteemme oli vähentää Suomessa esiintyvää hävikkiä 50 000 kilolla vuodessa.  Yhdessä vapaaehtoisten, tavarantoimittajien, rahoittajien sekä asiakkaiden kanssa olemme vähentäneet hävikkiä huikean määrän”, kertoo projektipäällikkö Else Hukkanen WeFoodista.

Toukokuussa WeFood-hävikkiruokamyymälän menestys huomioitiin Suomen ympäristökeskuksen koordinoiman Circwaste-hankkeen Kiertopalkinnolla. Kiertopalkinto nostaa vuosittain esille kiertotaloutta edistyksellisesti edistäviä tahoja tai hankkeita.

WeFood

Hävikin vähetäminen on WeFoodin vapaaehtoisille tärkeää.

WeFood-myymälässä myydään 30 eri tavarantoimittajan tarjoamia lahjoituksena saatuja tuotteita, jotka muuten olisivat päätyneet hävikkiin. Tuotteiden parasta ennen -päivä on lähestymässä tai ne ovat muulla tavalla kakkoslaatua. Kaikki elintarvikkeet ovat kuitenkin myytäessä syöntikelpoisia.

Suomessa hävikkiin hukataan joka vuosi noin 400 – 500 miljoonaa kiloa ruokaa, joka on alun perin ollut syömäkelpoista. Sekä kaupan asiakkaille että vapaaehtoisille ruuan pelastaminen jätteeksi joutumiselta on tärkeä asia.  WeFoodissa on tähän mennessä ollut mukana yli 100 vapaaehtoista.

”WeFood on helppo tapa tehdä ekologisia ostoksia ja osaltaan vähentää ilmaston kuormitusta. Ruuan tuotannosta syntyvien päästöjen vähentäminen on tärkeä asia meidän vapaaehtoisille ja asiakkaille. Syöntikelpoisen ruuan pois heittäminen tuntuu huonolta monesta syystä”, kertoo Else Hukkanen.

Hävikkiruoka kulkee päästöttömästi

WeFoodissa myytävät lahjoitukset noudetaan Nissanin sähköpakettiautolla. Logistiikassa on mukana 34 vapaaehtoista.

”Päästötön ja äänetön Nissan e-NV200 –pakettiauto sopii hyvin kaupunkiajoon. Akku on nimenomaan ajateltu sopivaksi lähijakeluun ja sen toimintamatka kaupunkiajossa on jopa 300km”, kertoo Nissanin viestintäpäällikkö Mika Särkelä.

Nissan on yrityksenä satsannut paljon päästöttömyyteen ja vastuullisuuteen. Yhteistyö WeFoodin kanssa on tärkeä osa näiden arvojen esiin tuomista.

 

 

Pressikuvat: https://kirkonulkomaanapu.materialbank.net/NiboWEB/p/scpc/14925099/193313/fi

Yhteydenotot:
WeFoodin projektipäällikkö Else Hukkanen
p. +358 400 103 290
Nissan Suomi
Viestintäpäällikkö Mika Särkelä
p. +358 50 360 2430