Viisi kuukautta maanjäristyksestä – Tilanne Haitissa huolestuttava

Lauantaina tulee kuluneeksi viisi kuukautta Haitin tuhoisasta maanjäristyksestä. Monet ihmiset elävät kuitenkin edelleen samanlaisissa olosuhteissa kuin kuukausi järistyksen jälkeen. Hyvin vaikea toimintaympäristö on hidastuttanut avustustöitä. Hurrikaanikauden lähestyessä tilapäissuojissa asuvien ihmisten tilanne on erittäin huolestuttava.

Avustustyön edistymistä haittaa YK:n ja Haitin hallinnon hidas uudelleen organisoituminen, mistä on ollut seurauksena vaikeuksia avun koordinaatiossa ja suunnittelussa. Haitin hallinto oli jo ennen maanjäristystä pitkään ollut heikko ja maanjäristyksessä monet virastot tuhoutuivat. Myös YK on joutunut aloittamaan työnsä lähes nollasta päämajansa tuhouduttua maanjäristyksessä.

”Valtava kansainvälinen sympatian aalto ja miljardien dollarien apuvirrat ovat kääntymässä suureksi turhautumiseksi haitilaisten keskuudessa. Ensimmäisen hätäavun jälkeen Haitissa tapahtuu aivan liian vähän aivan liian hitaasti”, Kirkon Ulkomaanavun kansainvälisen työn johtaja Jouni Hemberg sanoo. Hän vieraili Haitissa toukokuussa.

”Sadekausi on alkanut ja tulevan hurrikaanikauden on ennustettu olevan normaalia voimakkaampi. Sadattuhannet ihmiset asuvat edelleen muovipeitteiden alla ja teltoissa tulva- ja maanvyöryherkillä alueilla. Samalla kansakunta valmistautuu hyvin repiviin paikallis-, parlamentti- ja presidentinvaaleihin. Ainekset uuteen katastrofiin ovat olemassa”, Jouni Hemberg sanoo.

Hätäavun tarpeen vuoksi varsinaiseen jälleenrakennusvaiheeseen ei vielä ole voitu siirtyä. Pitemmän tähtäimen toimenpiteitä ovat toistaiseksi aloittaneet vain muutamat kansalaisjärjestöt.

Kirkon Ulkomaanapu on keskittynyt jälleenrakennustyössään koulujen käynnistämiseen. Ensimmäiset telttakoulut avattiin huhtikuun alussa ja tällä hetkellä kouluissa käy yhteensä noin 7000 oppilasta. Uusia oppilaita ilmoittautuu kouluihin jatkuvasti. Tällä viikolla aloitettiin myös ensimmäisen pysyvän koulun rakentamisen valmistelutyöt. Se on suunniteltu toimimaan myös väestönsuojana katastrofitilanteissa.

Kirkon Ulkomaanavulla on Haitissa tällä hetkellä kaksi omaa työntekijää ja kasvava joukko paikallisia työntekijöitä. Ulkomaanapu toimii Haitissa osana kirkollisten avustusjärjestöjen ACT-verkostoa. Se on varautunut jatkamaan jälleenrakennustyötä Haitissa useiden vuosien ajan. Jällenrakennustyön lisäksi Ulkomaanapu tukee Haitissa pitkäjänteisiä kehitysohjelmia, jotka keskittyvät erityisesti ruokaturvan parantamiseen ja katastrofivalmiuden kehittämiseen.

Lisätietoja: Kansainvälisen työn johtaja Jouni Hemberg, p. 050-325 9579

Lue Kirkon Ulkomaanavun työstä Haitissa!