Vammaistyön asiantuntijat pitävät Pohjois-Ugandan tuloksia lupaavina – esteettömät koulut helpottavat vaikeaa arkea

Kynnyksen toiminnanjohtaja Kalle Könkkölä ja kehitysyhteistyösihteeri Tuomas Tuure arvioivat Bidibidin pakolaisasutusaluella, miten vammaisia pakolaisia pitää auttaa kriiseissä. Pienillä asioilla on suuri merkitys ja vertaistuki on tuista tärkein.

Teksti: Heini Saraste, Kuvat: Perttu Lehtinen ja Heini Saraste

Liikkuminen ja apuvälineiden puutuminen ovat keskeisiä ongelmia pakolaisasutusalueilla asuville vammaisille. Heidän tukemisensa on erityisen tärkeää, jotta hekin pääsevät kouluun, kertovat Kynnyksen toiminnanjohtaja Kalle Könkkölä ja kehitysyhteistyösihteeri Tuomas Tuure.

Tuure ja Könkkölä tapasivat Bidibidin pakolaisasutusalueella muun muassa nuoren miehen, joka konttasi yläkouluun kolmen kilometrin matkan, koska hänen kolmipyöräinen pyörätuolinsa oli jäänyt Etelä-Sudaniin. Onneksi kantajiksi löytyy esimerkiksi avuliaita perheenjäseniä.

”Jatkossa olisi tärkeää, että vammaisten lasten perheet voitaisiin esimeriksi sijoittaa koulujen läheisyyteen tai ”kävelymatkan” päähän”, he kertovat.

Tuajijin alakoulussa Pohjois-Ugandassa on kirjoilla yhteensä 3 939 lasta.

Etäisyydet ovat usein pitkiä Bidibidissä. Alueella asuu lähes 290 000 ihmistä ja kyseessä on yksi maailman suurimmista pakolaisasutusalueista. Erilaisten apuvälineiden rakentaminen paikan päällä voisi Tuuren ja Könkkölän mukaan tarjota työtä sekä vammaisille että muille pakolaisille. Malleja kehitysmaahan soveltuvista pyörätuoleista löytyy esimerkiksi Sambiasta ja Intiasta.

Bidibidin asukkaista noin 12 500 on paikallisten arvioiden mukaan vammaisia ja heistä 250 lapsia. Varsinaista määrää on vaikea arvioida.

”Vammaisuuden aiheuttama stigma on edelleen suuri ja piilosta löytyy vammaisia lapsia ja aikuisia”, Könkkölä sanoo.

Esteettömyys paranee pienistä oivalluksista

Tausta

  • KUA rakentaa esteettömiä luokkahuoneita ja käymälöitä koululaisille Pohjois-Ugandassa.
  • Hankkeissaan KUA kouluttaa opettajia ottamaan huomioon vammaisten koululaisten erityistarpeita.
  • Yhteisöissä levitään keskusteluilla tietoisuutta vammaisuudesta ja kaikkien lasten oikeudesta koulutukseen.
  • Hankkeissa tuetaan jatkossa myös perheiden toimeentuloa, jotta he pystyisivät kustantamaan lasten koulunkäynnin (koulupuvut, lounaat jne.)
Paraikaa Konkkölä ja Tuure laativat suosituksia, jotka sopivat vammaisten pakolaisten kanssa työtä tekeville järjestöille. Bidibidissä he vierailivat muun muassa KUA:n rakentamassa Tuajijin alakoulussa ja tapasivat siellä vammaisia koululaisia, aikuisia sekä vammaisten lasten vanhempia.

”Oli hienoa nähdä, että KUA:n rakentama koulu oli esteetön ja että KUA:lla on halua kehittää toimintaa, joka ottaa vammaiset huomioon”, Könkkölä sanoo.

”KUA on World Visionin kanssa ensimmäinen, joka on osoittanut kiinnostusta tähän suuntaan. Se on toivottavasti pioneeri, joka osoittaa muille mallia.”

Monenlaisille parannuksille on kuitenkin vielä varaa. Pienet oivallukset esteettömyydessä, kuten latriinin luiskan loivuus, eivät ole rahasta kiinni. Könkkölän ja Tuuren mukaan myös viittomakielisessä tulkkauksessa on parannettavaa ja opetusmateriaaleja tarvitaan lisää.

Palorinyan pakolaisasutusalueella Könkkölä ja Tuure keskustelivat vammaisten hyödynsaajien kanssa voimaantumisesta ja selviytymisen tavoista. He tapasivat myös paikallisen vammaisjärjestöjen edustajia, virkamiehiä sekä KUA:n ja World Visionin työntekijöitä.

”Oli järkyttävää nähdä ongelmien laajuus ja ihmisten hätä”, Könkkölä kommentoi. ”Toisaalta oli kannustavaa nähdä, kuinka paljon pakolaisten auttamiseksi kuitenkin tehdään töitä.”

Vammaiset pystyvät auttamaan itseään

Kalle Könkkölä ja Tuomas Tuure sanovat arvostavansa, että Kirkon Ulkomaanapu ja World Vision ovat ottaneet vakavasti sen, miten juuri vammaisia pakolaisia voitaisiin auttaa kriiseissä.

Tuomas Tuure (vas.) ja Kalle Könkkölä sanovat arvostavansa, että Kirkon Ulkomaanapu ja World Vision ovat ottaneet vakavasti sen, miten juuri vammaisia pakolaisia voitaisiin auttaa kriiseissä.

Könkkölän mukaan vammaisten pakolaisten avustaminen tarvitsee jonkinlaista laajennettua sosiaalityötä. Hänen mukaansa järjestöjen pitäisi palkata esimerkiksi ainoastaan vammaisten lasten asioihin keskittynyt rautainen alan ammattilainen, joka tekisi myös etsivää sosiaalityötä.

”Jokaisen vammaisen pakolaisen kohdalla olisi hyvä laatia henkilökohtainen suunnitelma hänen auttamisekseen, niin että vammaisasioista perillä oleva henkilö katsoo yksittäisen vammaisen aikuisen tai lapsen tilanteen alusta loppuun”, Könkkölä sanoo.

Valtaosa leirin vammaisista ei ole vaikeavammaisia. Könkkölän ja Tuuren mukaan vammaiset ihmiset voivat myös auttaa itseään. Maailmanlaajuinen kokemus osoittaa, että vertaistuki on tuista parhain, he toteavat.

”Jonkinlaisen itsenäisen elämän keskuksen perustaminen ei vaadi kuin suojan sateelta ja auringolta ja kourallisen aktiivisia vammaisia ihmisiä.”

Ugandassa on yli miljoona Etelä-Sudanin pakolaista. Lue lisää Kirkon Ulkomaanavun työstä Ugandassa tästä.