Ulkoministeriöltä Kirkon Ulkomaanavulle miljoona euroa Aasian apuun

Kirkon Ulkomaanapu antaa humanitaarista apua Indonesiaan, Intiaan ja Sri Lankaan. Indonesiassa Kirkon Ulkomaanavun avustustoiminta keskittyy Sumatran pohjoisosien juomavesitilanteen parantamiseen.

"Vesi on tärkein prioriteetti tällä hetkellä, koska toimiva vesihuolto on terveyden ja eloonjäämisen edellytys. Puhtaan veden saatavuus on todella suuri ongelma. Tilanne on erityisen vaikea Banda Acehin alueella ja Sumatran länsirannikolla ja sen edustalla olevilla saarilla", kertoi Kirkon Ulkomaanavun norjalaisen sisarjärjestön työntekijä Kjell Helge Godfredsen Indonesiasta torstaiaamuna.

Kirkkojen kattojärjestön ACTin avustustyötä koordinoidaan Acehin pääkaupungista Medanista, jossa on toimisto ja tarvikevarastot. Medaniin saapuu lähipäivinä lentorahtina lisää muun muassa avustuskuljetuksiin tarvittavia ajoneuvoja, vedenpuhdistuslaitteita sekä vesisäiliöitä ja -pumppuja, telttoja, huopia ja energiakeksejä. Paikalla on myös vesihuollon asiantuntijoita.

"Avun tarve täsmentyy päivä päivältä, mutta Sumatralla on yhä edelleen paljon alueita, joihin ei ole vielä päästy", kertoo Kjell Helge Godfredsen.

Kirkon Ulkomaanapu tulee tukemaan vesi- ja sanitaatiohuollon kehittämistä Sumatralla pitemmällä tähtäimellä. Yhteistyötä tehdään Sumatralla toimivien paikallisten kirkkojen ja kansalaisjärjestöjen lisäksi pohjoismaisten sisarjärjestöjen kanssa.

Kirkon Ulkomaanapu vetoaa lahjoittajiin Aasian katastrofin uhrien auttamiseksi. Keräystilit ovat Nordea 157230-500504 ja Sampo 800018-223340. Viestikohtaan merkintä "Aasia". Lahjoituspuhelimet 0600-11201 (10,10 € + pvm) ja 0600-14747 (5,01 € + pvm). Lahjoitukset netissä www.kirkonulkomaanapu.fi

Lisätietoja Kirkon Ulkomaanavussa antavat:
Tiedottaja Riitta Saarinen, puh. 1802 459 tai 044-5566 829
Humanitaarisen avun päällikkö Helena Manninen-Visuri, puh. 1802 386 ja 040-766 3542
KUAn kotisivut: www.kirkonulkomaanapu.fi