Ulkomaanavun koulutusasiantuntija Eritreaan kehittämään opettajankoulutusta

Kirkon Ulkomaanavun opetusalan asiantuntija Hanna Posti-Ahokas lähtee syyskuun alussa vuodeksi Asmaraan, Eritreaan tukemaan maan opettajankoulutuksen kehittämistä. Komennus kestää vuoden.

”Lähden tukemaan opettajankouluttajien työmotivaatiota ja ammatillista kehittymistä. Työni on käytännössä pedagogisten käytäntöjen ja opetussuunnitelmien kehittämistä ja henkilökunnan kouluttamista”, kertoo kasvatustieteen tohtori Posti-Ahokas.

Ulkomaanapu toimii Eritreassa yhteistyössä eri koulutustasojen opettajia kouluttavien Eritrean Institute of Technologyn, College of Educationin ja Asmara Community College of Educationin kanssa.

”Odotan työskentelyä pääosin nuorten, kehittymishaluisten opettajankouluttajien kanssa. Tulevat kollegani ovat sitoutuneet kehittämään toimintaansa toimintatutkimuksen keinoin. Uskon tämän olevan hyvä tapa kehittää kestäviä käytäntöjä yksittäisiä hankkeita pidemmälle. Odotan myös yhteistyötä käynnisteillä olevien suomalaisten korkeakoulusektorin hankkeiden kanssa Eritreassa. Yhdessä voimme tehdä enemmän”, sanoo Posti-Ahokas.

Kirkon Ulkomaanapu joutuu hallituksen kehitysyhteistyöleikkausten vuoksi korvaamaan Ulkoministeriön rahoituksen muilla rahoituslähteillä. Eritreassa.

”Emme kuitenkaan ole lähdössä maasta pois, vaan etsimme parhaillaan uusia rahoituslähteitä. Tällä hetkellä näyttää hyvin lupaavalta”, sanoo Ulkomaanavun toiminnanjohtaja Jouni Hemberg.

Suunnitelmissa on myös lähettää kaksi Opettaja ilman rajoja -järjestön vapaaehtoista Eritreaan myöhemmin syksyllä.

Innovaatiokeskus ratkaisemaan Eritrean ongelmia

Sulkeutunut Eritrea on ollut niukasti yhteistyössä muiden kanssa ja saanut ongelmiinsa vain vähän apua. Valtio ei ole vuosiin toivottanut tervetulleeksi ulkomaisia tiedotusvälineitä tai järjestöjä.

Ulkomaanapu tukee lisäksi Eritrean ensimmäisen innovaatiokeskuksen kehittämistä. Keskuksessa tullaan etsimään uusia ideoita niin opetuksen kuin ruoka- ja energiahuollon kehittämiseksi. Tarkoitus on miettiä myös miten aivovuotoa Eritreasta voidaan ehkäistä.

Välimeren yli EU:n alueelle saapuu pakolaisia toiseksi eniten juuri Eritreasta. Yksi syy paeta maasta on pakollinen kansalaispalvelus, jonka kesto on ennalta määräämätön ja joka ei tarjoa riittävää toimeentuloa.

Eritrealla on huomattavia vaikeuksia tarjota mahdollisuuksia laadukkaaseen koulutukseen tai ammatin oppimiseen. Odotettavissa on, että tammikuusta 2016 alkaen kansalaispalvelusta suorittavia nuoria vapautetaan porrastetusti, jolloin he tarvitsevat opiskelu- ja työllistymismahdollisuuksia. Muuten edessä voi olla kasvava joukkopako ulkomaille.

”Pyrimme kehittämään koulutusta niin, että se voisi olla nuorille avain parempaan elämään, eikä maasta lähteminen olisi ainoa ulospääsy toivottomalta tuntuvasta tilanteesta”, sanoo Posti-Ahokas.

Lisätietoja
Jouni Hemberg, toiminnanjohtaja, puh. 050 325 9579
Hanna Posti-Ahokas, opetusalan asiantuntija, hanna.posti-ahokas (at) kua.fi,
puh. 040 660 2530,   +291(0)7581062 (Eritrea)