Ruokajakelut ovat käynnissä Mosambikissa, avuntarve on yhä valtava

Kyläläiset istuvat heinikossa odottamassa omaa vuoroaan kuitata perheen ruokapaketti.
Nhamantandassa perheille jaettiin ruokapaketteja, jotka riittävät perheen tarpeisiin 15 päiväksi. Kuva: Alwynn Javier/ACT.
Anna Cordoso kanta ruokasäkkejä päänsä päällä.

Anna Cardoso, 20, tuli hakemaan perheen ruokapaketin sairaana olevan äitinsä puolesta. Kuva: Alwynn Javier/ACT.

Eilen Kirkon Ulkomaanavun paikallinen kumppanijärjestö CEDES jakoi ruokaa Nhamantandan kunnassa Sofalassa. Näissä kylissä tämä oli ensimmäinen avustusjakelu syklonin tuhojen jälkeen. Jakelut jatkuvat perjantaina Buzin alueella.

Esimerkiksi Dgoven kylässä 220 perhettä sai ruokapaketin, josta riittää perheelle syötävää 15 päiväksi. Paketti sisälsi 25 kiloa maissia, viisi kiloa papuja, kilon suolaa, kilon sokeria, litran soijaöljyä ja kaksi saippuaa.

YK:n mukaan 1,85 miljoonaa ihmistä tarvitsee humanitaarista apua. Noin 240 000 taloa on tuhoutunut ja 5000 ihmisen raportoidaan sairastuneen koleraan.

KUA:n asiantuntija suunnittelemaan koulutus katastrofeissa-ohjelmaa

Yli 300 000 kouluikäistä lasta on kärsinyt katastrofista ja 3436 luokkahuonetta on tuhoutunut käyttökelvottomaksi, kertoo YK:n humanitaarisen avun koordinointitoimisto OCHA. Luku kasvaa päivä päivältä, kun tietoa saadaan lisää.

Tuhannet koululuokat ovat tuhoutuneet käyttökelvottomiksi Mosambikissa Idai-hirmumyrskyn ja tulvien seurauksena. Kuva: Natalia Jidovanu.

”Monet koulut toimivat edelleen tilapäisinä majoitustiloina. Mosambikin hallitus on tehnyt YK:n tukemana hyvää työtä perustamalla maan sisäisille pakolaisille leirejä, ja osa kouluista on saatu takaisin opetustiloiksi”, kertoo humanitaarisen avun asiantuntija Johanna Tervo.

KUA on lähettänyt myös toisen humanitaarisen avun asiantuntijan Kaisa-Leena Juvosen Mosambikiin suunnittelemaan koulutus katastrofeissa -ohjelmaa ja tukemaan kirkollisten avustusjärjestöjen ACT-allianssin avustusohjelmaa.

”Täällä on suuri tarve väliaikaisille opetustiloille ja koulurakennusten desinfioinnille ja kunnostukselle. Opettajat tarvitsevat koulutusta psykososiaalisessa tuessa, jotta he osaavat vuorostaan tukea katastrofissa kaiken menettäneitä oppilaita. Myös opetusmateriaalit ovat tuhoutuneet täysin”, kertoo Juvonen Mosambikin tilanteesta.

Koulutuksen merkitys on katastrofitilanteessa lapsille ja perheille valtavan suuri. Koulussa lapset ovat turvassa ja saavat tunteen elämän palaamisesta takaisin raiteilleen. Koulutetut opettajat pystyvät tukemaan lapsia tapahtuneiden asioiden käsittelemisessä ja esimerkiksi antamaan hygieniakasvatusta.

”Jokainen päivä poissa koulusta myös lisää riskiä koulun keskeytymisestä kokonaan. Siksi on tärkeää saada koulut avattua mahdollisimman pian katastrofin jälkeen”, toteaa Juvonen.

KUA valmistelee seuraavaa avustuspäätöstä koulutus katastrofeissa-ohjelman tukemiseksi Mosambikin tulva-alueilla.

Kirkon Ulkomaanavun työtä Mosambikissa voi tukea

  • lahjoittamalla Kirkon Ulkomaanavulle tilille: Nordea, IBAN: FI33 1572 3000 5005 04, viitenumero 1203
  • lähettämällä tekstiviestinä sanan APU20 numeroon 16499 (20e) tai
  • lahjoittamalla verkossa.

Lue lisää