Naistenpäivä-kampanja tuotti 50 000 euroa Naisten Pankin työlle

Naisten Pankin Koulutus kuuluu kaikille -kampanja 2019 oli Naisten Pankin kaikkien aikojen onnistunein naistenpäivän kampanja. Naistenpäivä aktivoi sekä yrityksiä ja yksityishenkilöitä lahjoittamaan.

Koulutus kuuluu kaikille –kampanjassa kärkenä oli tyttöjen ja naisten koulutus. Osana kampanjaa kerrottiin naisten lukutaitokoulutuksesta Keski-Afrikan Bozoumissa. Vain neljäsosa naisista Keski-Afrikan tasavallassa osaa lukea. Naisten Pankin tukemalla lukutaitokoulutuksella on ollut valtava merkitys alueen naisille.

Naistenpäivä on vakiintumassa yhdeksi Naisten Pankin merkittävimmistä kampanjoista. Päivä on suomalaisille tärkeä ja sen tukemiseen halutaan osallistua.

”Suomi on monella tapaa sukupuolisen tasa-arvon edelläkävijä ja suomalaiset haluavat yhä selvemmin naistenpäivänä tukea tasa-arvoisten mahdollisuuksien toteutumista globaalisti”, kertoo Naisten Pankin yhteyspäällikkö Ulla Räisänen.

Naisten Päivän –kampanja tuotti Naisten Pankille 50 114 euroa. Summa koostui yritys- ja yksityislahjoituksista. Lisäksi Naisten Pankin vapaaehtoiset järjestivät lukuisia tapahtumia 13 paikkakunnalla ympäri Suomen.

”On ilahduttavaa nähdä, miten niin valtakunnalliset kuin paikallisetkin yritykset ovat lähteneet mukaan esimerkiksi lahjoittamalla osan kampanjaviikon myynnistään Naisten Pankille tai muistamalla henkilöstöä aineellisten lahjojen sijaan tai lisäksi lahjoituksella yrittäjänaisille kehitysmaihin”, Ulla Räisänen kertoo.

Vuonna 2019 Naisten Pankilla on yhteensä 12 hanketta kuudessa maassa Afrikassa, Aasiassa ja Lähi-Idässä. Hankkeissa tuetaan naisten koulutusta, yrittäjyyttä ja toimeentuloa. Lukutaito on koulutuksen perusta, jonka päälle on hyvä rakentaa naisten omaa toimeentuloa.