Maanjäristyksen selviytyjästä auttajaksi

image

Kun maanjäristys iski Sumatralle, Zukri Amra oli ostoksilla Villa Megan torilla lähellä kotiaan. Monet rakennuksista romahtivat ja valot sammuivat. Kipinät sinkoilivat hänen ympärillään sytyttäen pieniä tulipaloja, jotka nopeasti leimahtivat korkeiksi liekeiksi.

Kuin ihmeen kaupalla Zukri säilyi vahingoittumattomana, mutta hänen ajatuksensa olivat perheessä. Hän pelkäsi vaimonsa Devitan ja kolmen tyttärensä, Debion, 7, Divan,4, ja Dindan, 6 kk, puolesta. Zukri pakeni palavasta rakennuksesta, astui ruumiiden yli ja raivasi tiensä ulos.

Kotona hän löysi ilokseen perheensä turvassa, vaikka talo olikin vahingoittunut, eikä perhe voi enää nukkua sisällä. Zukri ei jäänyt kotiin. Torin kokemus oli vahvana hänen mielessään ja hän tunsi velvollisuudekseen palata sinne mahdollisimman pian.

Hän ajatteli kultaisen säännön mukaan, että jos hän olisi itse jäänyt raunioihin, hän tarvitsisi apua. Selviytyjänä hänen velvollisuutensa oli palata ja tehdä, mitä voi.

Zukrin vaimo ei ilahtunut hänen päätöksestään. Perhe oli juuri kokenut vakavan trauman eikä vaimo halunnut perheen jäävän yksin. Mutta Zukri oli päättäväinen. Hän meni kylän pormestarin puheille ja sanoi: ”Me olemme kunnossa, joten meidän on autettava muita.”

Samanhenkinen pormestari oli jo päättänyt ryhtyä järjestämään kyläläisistä avustusryhmää. He totesivat yhdessä, että helpointa ja nopeinta oli, että Zukri kutsuisi mukaan nuoria, jotka olivat mukana hänen vetämässään ryhmässä. Sillä aikaa pormestari pysyisi kylässä ja huolehtisi Zukrin vaimosta ja lapsista.

Yhdessä kolmenkymmenen vapaaehtoisen kanssa Zukri palasi torille ja he alkoivat etsintätyönsä. Zukri itse kantoi raunioista 15 loukkaantunutta ja 10 ruumista. Ryhmä työskenteli läpi yön. Vasta kun Zukri oli varma, että mitään ei ollut enää tehtävissä, hän antoi ryhmänsä palata koteihinsa.

Kun Kirkkojen yhteisen katastrofiavun ACTin työntekijät tulivat kylään, Zukri oli ensimmäisenä auttamassa avun jakamisessa ojentaen naapureilleen sinisiä ruokapaketteja. Hän oli hyvin ystävällinen, mutta ei mitenkään tuonut itseään esille, vaan teki vain osuutensa. Avustustyöntekijät saivat tietää hänen tarinansa vain koska pormestari halusi korostaa, että vaikka he olivat itse avun saajia, he olivat myös tehneet oman osuutensa.

Zukrin tarina on merkittävä, mutta ei epätavallinen. Monet maanjäristyksen koettelemat ihmiset Länsi-Sumatralla tekivät osansa auttaakseen perhettään, ystäviään ja naapureitaan, joiden tilanne oli pahempi kuin heidän itsensä. Itse asiassa mahdollisuus tehdä jotakin toisten hyväksi voi auttaa omasta traumasta selviämisessä, sillä se vahvistaa omanarvontuntoa ja antaa tarkoituksen tunteen keskellä maailmaa, jonka katastrofi on kääntänyt päälaelleen.

Jakaessaan apua nämä ihmiset eivät vain tiputa pakettia ja lähde pois. He ottavat aikaa keskustellakseen ihmisten kanssa heidän kokemuksistaan, miltä heistä tuntuu ja miten he selviytyvät, suhtautuen heihin ihmisinä eikä vain avun kohteina.

Villa Megan kylä on hyvä esimerkki kyläyhteisöjen oman katastrofeihin varautumisen merkityksestä. Zukri teki juuri niin kuin piti. Hän meni heti kotiinsa perheensä luo ja varmisti sen turvallisuuden ja palasi sitten auttamaan muita. Tällaista toimintatapaa tulee rohkaista ja opettaa kyläyhteisöissä katastrofeihin varautumisessa.

Rebecca Young/ACT International