Kirkon Ulkomaanavun tukema klinikka tuhoutunut Israelin ohjusiskussa

image

Kirkon Ulkomaanavun tukema klinikka Gazan Al Shujaiassa tuhoutui Israelin ohjusiskussa myöhään lauantai-iltana.

Iskussa vältyttiin ihmishenkien menetykseltä. Ennen iskua Israel ampui varoitusohjuksen lähistölle, minkä seurauksena lähistön asukkaat pakenivat alueelta. Toinen ohjus osui suoraan klinikkaan tuhoten rakennuksen ja sen välineistön täysin. Klinikka oli suljettuna heikon turvallisuustilanteen vuoksi.

Kirkon Ulkomaanapu on tukenut klinikkaa useita vuosia. Perusterveydenhuoltoon keskittyneen klinikan palvelut on erityisesti suunnattu naisille ja lapsille.

Kirkkojen yhteisen katastrofiavun ACTin ruokaa, lääkkeitä ja huopia sisältävät avustuskuormat ovat tänään lähteneet liikkeelle Gazan rajalta kriisialueelle. Kuorma-autot ovat odottaneet perjantaista saakka valmiiksi lastattuina tulitaukoa ja turvallisuustilanteen paranemista. Apu tullaan kohdistamaan erityisesti pikkulapsille sekä heidän äideilleen.

Kirkon Ulkomaanavulla on käynnissä keräys Gazan
kriisin koettelemien ihmisten auttamiseksi.
Lahjoituksen voi tehdä tilille Sampo Pankki 800018-223340, viestiksi Gaza.

Lisätietoja:

Humanitaarisen avun päällikkö, Jouni Hemberg, p. 050 325 9579
Humanitaarisen avun suunnittelija Minna Peltola, p. 040 7395612