Kirkon Ulkomaanavun feissarit haastavat auttamaan

image

Kirkon Ulkomaanavun feissarit ovat kesän alussa aloittaneet katuvarainhankinnan eri puolilla Suomea. Feissareita on jalkautunut kaduille Helsingissä, Turussa, Tampereella ja Jyväskylässä. Katuvarainhankinnan tavoitteena on kasvattaa kuukausilahjoittajien määrää, sekä lisänäkyvyyden kautta kasvattaa tietoisuutta Ulkomaanavun tekemästä työstä.

-Ulkomaanavun feissaajan työtä edeltää koulutus, joka sisältää tietoja kampanjoista, Ulkomaanavun historiasta ja työstä. Koulutukseen kuuluu myös tärkeitä vuorovaikutustaitoja ja ihmisten lähestymistä, kertoo katuvarainhankkijoita kouluttava F2F -koordinaattori Nina Blomqvist.

Lahjoittaja voi valita, haluaako antaa lahjoituksen kehitysmaiden naisille, katastrofirahastoon, vesi ja ruoka –apuun vai ihmisoikeuksien hyväksi. Lahjoituksen kohteen voi jättää myös avoimeksi.

– Lahjoittajaksi ei painosteta, vaan feissarimme antavat lyhyen ja ytimekkään tietopaketin työstämme ja haastavat tekoihin ihmisarvon puolesta kuukausilahjoituksen muodossa, toteaa Blomqvist.

Turkulainen Justus Jokinen, 20, on aloittanut työt kesäkuun alussa. Tuore feissari osaa listata liudan ominaisuuksia, jotka sopivat alalle, jossa työnä on ihmisten kohtaaminen.

-Täytyy olla edustuskykyä, karismaa ja täytyy osata esittää asiansa sujuvasti. On hyvä myös olla sanavalmis, sillä ikinä ei tiedä, mitä kysymyksiä tulee eteen, toteaa Jokinen ja lisää, että oma kiinnostus aihepiiriä kohtaan täytyy näkyä.

Sana feissaus tulee englanninkielisestä termistä face to face, joka tarkoittaa kasvokkain tapahtuvaa kohtaamista. Ulkomaanavun feissarit tunnistaa vihreästä paidasta ja repusta sekä kansiosta, jonka kannessa on Nälkä. Paha pala purtavaksi? -kampanjan symbolina toimiva lusikka. Katuvarainhankinta jatkuu vuoden loppuun asti.

Lisätietoja Kirkon Ulkomaanavun feissauksesta:

F2F –koordinaattori Nina Blomqvist puh. 050 300 8754

Kuvamateriaalia: Ville Asikainen puh. 050 431 3043